työvoimapula

Missäpäin tällainen otus on nähty? Syökö se muutakin kuin sairaanhoitajia?

Työvoimapula on ehkä arka yöeläin, joka ei näyttäydy päivänvalossa. Se on kuin Etelä-Savon isojalka, joka saa silloin tällöin palstatilaa Länkkärin sivuilta. Sitten kun kyselee kuka tällaisen on oikeasti nähnyt, kukaan ei tunnusta.
3555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ulkomaisen työvoiman houkuttelu jakaa puolueita

Julkaistu: 20:04

Tanja Aitamurto

helsingin sanomat

Puolueilla on poikkeavia näkemyksiä siitä, pitääkö valtion houkutella Suomeen lisää ulkomaalaisia töihin. Innokkaimmin ulkomaalaisia houkuttelisivat kokoomus ja Rkp. Keskustankin mielestä työperäistä maahanmuuttoa pitää tukea, mutta puolue ei esitä siihen keinoja.

Pisimmälle asiassa menee kokoomus, joka perustaisi esimerkiksi rekrytointitoimistoja ulkomaille ja tarjoaisi kielikoulutusta jo työntekijän lähtömaassa.

Äänestä
  • työllistäisi omat työttömät, oikein palkattuihin töihin. Kyllähän näitä 8euron paivärahalla olevia harjoittelupaikkoja on, jotka perustuvat kelan peruspäivärahaan ja lisäksi 8euroa päivässä. Kyllä työministeri Filatof on täysi tollo, ei itsekään lähtisi 8 euron päiväpalkalla tekee mitään.

    Äänestä

Omasta kokemuksesta viime vuosilta voin todeta, että ict-puolelle ei ole ollut tulijoita, kun työvoimapulaa olemme yrittäneet helpottaa työpaikkailmoituksilla. Avainsyy hakijoiden vähyyteen/olemattomuuteen kaiketi se, ettei noinvain paikkakuntaa vaihdeta (etenkin jos perheellisiä).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäilevä tuomas kirjoitti:

Missäpäin tällainen otus on nähty? Syökö se muutakin kuin sairaanhoitajia?

Työvoimapula on ehkä arka yöeläin, joka ei näyttäydy päivänvalossa. Se on kuin Etelä-Savon isojalka, joka saa silloin tällöin palstatilaa Länkkärin sivuilta. Sitten kun kyselee kuka tällaisen on oikeasti nähnyt, kukaan ei tunnusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu