kirjoitan nyt siten miten pystyn ja jaksan sillä en kykene enää loogiseen ajatteluun kovin hyvin...
kaikki on sekavaa. olen joutunut ottamaan unilääkettä että saisin unta. herään öisin.
päivällä olen puolikasihminen, vihainen ja turhautunut, kyllästynyt..
nyt minusta tuntuu että olen tullut siihen pisteeseen etten --
olen täyttänyt 18 vuotta. menetin vastikää toisen vanhemmistani. isovanhempia ei enää ole ketään.lapsuudenystävän kanssa on välit poikki. samoin muihin sillä en vaan jaksa ottaa yhteyttä..
sisko muutti 120 kilometrin päähän.
ei ole ketään kelle puhua.
eräs ihminen kantoi minut pimeydestä valoon mutta nyt menetin hänetkin...
olen rypenyt läpi läheisen ihmisen syömishäiriön sekä oman, johon lopulta sairastuin itsekin.
olen rypenyt läpi sellaisen sairauden joka tekee ihmisestä niin ruman ja romuttaa tämän itsetunnon pienimmätkin rippeet.
olen menettänyt luottamukseni ihmisiin nuorena sillä minulle on tehty jotain pahaa, mutta paha sai palkkansa.. minä en..en sen jälkeen ole miesten kanssa tekemisissä ollut.
se on hyvin vaikeaa.
minulla on kohta yo-kirjoitukset mutta en jaksa
en jaksa

Vastaukset 3
Vanhimmat
sinä soitat lääkärille ja varaat ajan.Kerro kaikki,ihan kaikki mitä kerroit täälläkin.Sinä tarvitset apua.
Luin viestisi ja huomasin siinä paljon samaa oman tilanteeni kanssa.
Oon sairastanu masennusta jo pitkään muiden sairauksien ohella mutta vasta vähän aikaan sitten sain siihen apua lääkkeistä. Nyt syön sekä mielialalääkkeitä että unilääkkeitä ja olo on jatkuvasti myös sen mukainen. Saan paniikkikohtauksia pienistäkin vastoinkäymisistä ja usein tuntuu ettei millään ole enään väliä, että asiat ei voi enään parantua. Tuntuu etten selviä tästä eikä oo mitään syytä yrittääkkään.
Menetin muutama kuukausi sitten ainoan ihmisen jolle todella pystyin puhumaan ja joka piti mut pinnalla kaiken tän epätoivon keskellä, sen jälkeen oon ollu täysin yksin. Jotenki tuntuu et tää on mun oma ongelma eikä mulla oo oikeutta kaataa tätä kenenkään niskaan ja et olis vaan parempi jos mua ei enään olis.
Aattelin että jos löytäisi jonkun joka käy läpi tätä samaa helvettiä, jolle vois puhua ilman että ainut kommentti minkä saa takas on et "kyllä se siitä"....
hetkeäkään. Mene lääkäriin välittömästi!!!