Miten vaikeaa on abortin saaminen kahdennentoista raskausviikon jälkeen? Raskaus on vasta huomattu ja viikkoja on enemmän kuin tuo 12. Lääkäri ois ens viikolla, mut aattelin näin etukäteen kysyä.
abortti?
cella
11887
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mutta lupaprosessi on vain monimutkaisempi. Esimerkiksi nuoreniän perusteella sen saa helposti.
Hyvä, että olet menossa lääkäriin. Kun raskaus selviää yllättäen on se melkoinen järkytys ja herättää monenmoisia tunteita. Mieti rauhassa ja kuulostele miltä sinusta tuntuu ajatus äitiydestä. Jos siihen et ole valmis, eikä aborttia voida tehdä on adoptio yksi, vaikkei mikään helppo vaihtoehto.
jos olet alle 17v voi keskeytyksen saada ennen 20 raskausviikon täyttymistä tai jos sikiöllä on todettu jokin sairaus tai vamma on keskeytys mahdollinen ennen 24 raskausviikon täyttymistä. Näissä molemmissa tilanteissa lupa keskeytykseen on anottava terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta.
Vaikka abottiluvan saisitkin, mietipäs vielä!!
Vasta oli uutinen amerikanmaalta henkiinjääneestä viikolla 21 syntyneestä lapsesta. Eli mikäs muukaan se abortti on kuin murha!!!! Murha ihan alkuvaiheessakin, saati sitten raskauden ollessa noin pitkällä.
Katsopas vielä kuvaa tuosta pikkuisesta:
http://lehti.keskisuomalainen.fi/portaali/doris/portalwww.isa?dpubl&JAlaHakuAika,4951794
...kun avautuu vain asiakasnumerolla ja salasanalla.
Löytyiskohän Iltalehden arkistosta? Ilmestyi ke 22.2.
Minä en halua vielä lapsia. Poikaystäväni olisi valmis pitämään lapsen, hän on minua vanhempi ja hänellä on jo vakituinen työ. Minulla on vielä koulu kesken ja haluan sen käydä loppuun ja mielellään olla töissäkin, ennen kuin lapset olisivat ajankohtaisia. Olen varma että haluan abortin ja kyllä poikaystäväni minua siinä tukee, koska hänenkin mielestään se lopullinen päätös kuuluu minulle.
...että jos et enää saisikaan lasta silloin, kun olisi se "järkevä" aika yrittää sitä saada? Ja jos poikaystäväsi olisi valmis ottamaan lapsen vastaan, miltä hänestä tuntuisi, jos sallisit surmata hänen ja myös sinun lapsen?
Mieti sitä, että teillähän tilanne voisi olla aika hyväkin, koska kuitenkin mies käy työssä! Mikä sinua estää käymästä koulua loppuun ja opiskelemsta vielä jatkossakin. On paljon perheellisiä ihmisiä jotka vielä opiskelevat, ei se ole mitään tavatonta!
Mieti sitä, että abortti on teko, jota et kuitenkaan voi koskaan unohtaa. Voit siihen sopeutua ja sen hyväksyä, mutta unohda et ikinä.
Ja tosiaan, ei lapsia voi tilata kuin postimyynnistä, että sitten kun itselle sopii niin otetaan, ja jos ei sovikaan niin palautetaan... Ei monikaan ole valmis lapseen ihan "noin vaan", vanhemmuuteen kypsytään pikkuhiljaa raskauden ja vauva-ajan myötä.
että mitä jos teet abortin ja miestäsi jääkin se kaivertamaan kun hän olisikin halunnut lapsen. jälkeenpäin tekoa ei saa tekemättömäksi, mutta kun saisitte lapsen niin ette kuitenkaan jälkeenpäin katuisi lapsen syntymää.
Miksi päätyisit Aborttiin?
Miksi Et pitäisi Lasta?
- Kannattaa tehdä todella harkittu päätös, sillä viikkojakin on takana noin paljon.
Yli 12-viikkonen sikiö on jo aivan ihmisen näköinen ja liikkuu kohdussa. abortissa joudut synnyttämään sikiön ulos.
opiskelusta voi pitää välivuoden tai kaksikin kun vauva syntyy ja jatkaa koulua äitiysloman jälkeen. opiskelun ja vauvan yhteensovittaminen ei ole ylitsepääsemätön ongelma.
asiat on vain järjestely kysymyksiä. jos miehesi käy vielä työssä niin pärjäisitte kyllä. oletko ajatellut, että tämän lapsen voit saada vain nyt. et enää myöhemmin. kukaan ei ole valmis äidiksi. siihen pitää kuitenkin kasvaa.
12-viikon jälkeen abortin voi saada erikoisluvalla 20-viikkon saakka tai 24-viikkoon asti jos sikiöllä epäillään olevan vamma tai sairaus.
minulle lääkäri sanoi että abortti luvan saa aika helposti 12 viikonkin jälkeen..se on vain aikamoista paperisotaa..ja samat perustelutkin käy.