Hei vain!
Onko kenelläkään kokemuksia Luppakorvien lomakodista, joka sijaitsee Oriveden kupeessa?
Olisi mukava kuulla kommentteja. Olen etsimässä kahdelle hauvelilleni hoitopaikkaa pariksi viikoksi.
Luppakorvien lomakoti. Kokemuksia?
6
6619
Vastaukset
- kolmen göötin omistaja
Pirkkalassa oleva hoitopakka ainakin on tosi hyvä ja luotettava.
- Minun venäjän vinttikoirani
...viihtyi pari vuotta sitten puoli vuotta OK (olin ulkomaan komennuksella).
- oli huono
kokemus!! Koira oli vielä 2 viikkoa ja 11 kk ikäinen. Ei saanut siellä ruokaa. Söi kotiin tullessa 2 kuppia nappuloita, makkaraa ja vettä ihan hulluna. En ole eläessäni nähnyt koiran syövän niin paljon, mutta eipä voinut olla antamatta. Koira oli myös ollut ilman lenkkejä koko ajan. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt uskoa vaistoonsa kun näin sen omistajan..
- Ei ikinä sinne!
koirani olivat siellä vuosia sitten 2 vrk, kun tuli äkkilähtö reissuun enkä saanut muualle. Eivät takuulla olleet saaneet ruokaa sinä aikana! Mukaan annetut luut olivat kyllä hävinneet koirien kassista...
- etukäteen mihin
tahansa koirasi vietkin. Jos et pääse, niin soita monta kertaa, saat tod.mukaisemman kuvan kuin yhdestä puhelusta. Pyydä nettisivuos ja kuvia paikasta sekä tarkka lista mitä koiran tehdään ja miten paljon.
- Yhä toiminnassa?
Lisää kokemuksia paikasta ja muista Pirkanmaan hoitoloista tai hoitajista?
Miten iso tämä paikka on, montako koiraa mahtuu? Onko koirilla oma rauha eli kunnon seinät häkkien/huoneiden välissä? Onko hoitajia vain muutama, eikä koiria käy lapset ym. lääppimässä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2592727Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka172197Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3391934- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois961599Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2081313- 671220
- 251141
- 501103
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751083