Aina ei kannata odottaa

Minä tulin yllättäen raskaaksi 15 vuotiaana. Pillereitä silloin söin, enkä yhtään muista unohtaneeni. Ympäristö painosti aborttiin, jota en kuitenkaan pystynyt tekemään. Tietysti olin epävarma tulevaisuudesta, vaikka silloinen poikaystäväni oli vakuuttunut pärjäämisestämme. Hän oli minua muutaman vuoden vanhempi ja hänellä oli jo vakituinen työ. Peruskoulun suoritin etänä loppuun ja samaan aikaan ikäisteni kanssa jatkoin lukioon, kun lapsemme aloitti päivähoidon alle vuoden ikäisenä. Lukion jälkeen tuli ero lapsen isän kanssa ja minun oli pakko mennä töihin opiskelujen sijaan, olihan minun elätettävä itseni ja lapseni.
Muutaman vuoden kuluttua tapasin elämäni mieheni, menimme myöhemmin naimisiin ja aloimme haaveilla yhteisestä lapsesta. Jota ei kuitenkaan kahden vuoden odotuksen jälkeen ole kuulunut. Tulevat hoidot ehkä auttavat meitä täydentämään perhettämme. Meitä hoitavan lääkärin mukaan joidenkin naisten hedelmällisyys laskee merkittävästi 25 ikäisenä, kun taas toisilla vasta 35 vuotiaana. Kuinka onnellinen olenkaan, etten 12 vuotta sitten pystynyt aborttia tekemään, miten ihanaa miettiä vuosia taakse päin, tietäen tehneensä oikean ratkaisun.
Ja opiskella voi tosiaan myöhemminkin, myös töiden ohessa.
71359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sillä itsekin tulin aikaan 15-v raskaaksi, pidin painostuksesta huolimatta lapsen, joka tänä vuonna täyttää jo 18=)Lapsen isä ei halunnut kantaa vastuuta ja hyväksyin sen, ovat myöhemmin alkaneet lapseni aloitteesta pitää yhteyttä.Suoritin peruskoulun myös silloin nuorena loppuun ja olen myöhemmällä iällä opiskellut.Esikoinen on saanut kaksi sisarusta lisää vuosien varrella, mutta tosiaan aina ei asiat ole ihan itsestäänselviä.Elämä on ollut vaihtelevaa, rikasta ja välillä raskasta, niinkuin meillä kaikilla mutta koskaan en ole päätöstäni katunut!Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi sekä aimo annos onnea tulevaisuudelle, toiveen toteutumiseen!

Äänestä

pitää housut jalassa, silloin 15 vuotiaana.

Ainoa oikea ratkaisu.

Äänestä
  • olla itsellä lasta. Jos joku sanoisi mulle noin,loukkaantuisin siitä. En voisi kuvitella elämääni ilman lastani! Olisi siis pitänyt pitää housut jalassa,ettei jotain niin ihanaa ja suloista olisi päässyt syntymään tähän maailmaan?

    Ja onnea yritykselle keskustelun aloittaja! Toivottavasti tärppää pian!=)

    T:20v äiti ja toinen tulossa..

    Äänestä

  • ei taida kirjoitti:

    olla itsellä lasta. Jos joku sanoisi mulle noin,loukkaantuisin siitä. En voisi kuvitella elämääni ilman lastani! Olisi siis pitänyt pitää housut jalassa,ettei jotain niin ihanaa ja suloista olisi päässyt syntymään tähän maailmaan?

    Ja onnea yritykselle keskustelun aloittaja! Toivottavasti tärppää pian!=)

    T:20v äiti ja toinen tulossa..

    Jos itse sanon,että olen katunut,etten tehnyt aborttia lähes 18-vuotta sitten.Tidän,tulee valtavasti palautetta,todennäköisesti joku kirjoittaa toivottavasti olisit itse kuollut,niinpä sekin olisi ollut ihan hyvä juttu,mutta uskallus puuttui toteuttaa se itse.Nuori sairastaa skitsofreniaa.Tempaukset jotka hän on järjestänyt on tehnyt minut työkyvyttömäksi,sairaaksi huolesta,suku on hylännyt nuoren sairauden vuoksi,käsittämätön määrä tuskaa.Nuoren isä on häipynyt kuvioista vuosia sitten.Ehkä joskus vielä näen tässä jotain hyvää,mutta en vielä.Nuori on kärsinyt suunnattomasti,myös itse ja se on kaikkein pahinta.

    Äänestä

Mutta en silti lähtisi suosittelemaan teinivanhemmutta vain tuon asian vuoksi. Myös nuorilla on enemmän ongelmia raskauteen ja synnytykseen liittyen aivan kuten sitten kun aletaan menemään pitkästi yli 35 vuoden. Ja kaikki nuoret eivät kuitenkaan ole valmiita vanhemmiksi. Joo tiedän että lapsen myötä on kasvettava ( niin jouduin itsekin tekemään) mutta on parempi aikuistua omassa tahdissaan kun hankkimalla lapsi.

Äänestä
  • Tarkoitus ei todellakaan ollut suositella teiniäitiyttä. Vaan kertoa oma kokemukseni, ehkä hiukan kannustaa niitä, jotka joutuvat vastaavan päätöksen tekemään. Lapsia ei välttämättä niin vaan tehdä sitten, kun on ensin ammatit, vakituiset työt, oma asunto, pari autoa jne. hankittuna.
    Noista raskauden ongelmista en tiedä, koska omani meni hyvin, enkä tunne muita yhtä nuorena lapsen saaneita.
    Lapsen myötä minäkin vanhemmuuteen kasvoin. Hyvin koen pärjänneeni, vaikka välillä on rankkaa ollutkin.

    Äänestä

  • nuori äiti kirjoitti:

    Tarkoitus ei todellakaan ollut suositella teiniäitiyttä. Vaan kertoa oma kokemukseni, ehkä hiukan kannustaa niitä, jotka joutuvat vastaavan päätöksen tekemään. Lapsia ei välttämättä niin vaan tehdä sitten, kun on ensin ammatit, vakituiset työt, oma asunto, pari autoa jne. hankittuna.
    Noista raskauden ongelmista en tiedä, koska omani meni hyvin, enkä tunne muita yhtä nuorena lapsen saaneita.
    Lapsen myötä minäkin vanhemmuuteen kasvoin. Hyvin koen pärjänneeni, vaikka välillä on rankkaa ollutkin.

    Onnea! Hyvä ettet aborttia tehny, vaan kannoit vastuun ja annoit lapsellesi mahdollisuuden elämään. Kunnioitettavaa. :)

    Mutta mielestäni toi siun lause "Lapsia ei välttämättä niin vaan tehdä sitten, kun on ensin ammattit, vakituiset työt, oma asunto, pari autoa jne. hankittuna" ei pidä ihan täysin paikkaansa, koska a)lapsia ei tehdä, vaan saadaan b)asiat ovat ihmisistä itsestään kiinni (esim.kaikki ei välttämättä halua lapsia) ja c) perusasioiden ollessa kunnossa on helpompaa keskittyä lasten kasvatukseen kuin jos samalla pitäisi murehtia raha-asioita (esim."voi kun ei oo rahaa laittaa tyttäreni balettiharrastukseen). Jos tulee nuorena äidiksi, niin ei se ole helppo tie, vaan joutuu kenties murehtimaan raha-asioita tms. Esim.itse en tällä hetkellä halua äidiksi, koska raha ei riitä itsellekään, ei oo vakituista työtä ja haluan nähdä vielä maailmaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuori äiti kirjoitti:

Minä tulin yllättäen raskaaksi 15 vuotiaana. Pillereitä silloin söin, enkä yhtään muista unohtaneeni. Ympäristö painosti aborttiin, jota en kuitenkaan pystynyt tekemään. Tietysti olin epävarma tulevaisuudesta, vaikka silloinen poikaystäväni oli vakuuttunut pärjäämisestämme. Hän oli minua muutaman vuoden vanhempi ja hänellä oli jo vakituinen työ. Peruskoulun suoritin etänä loppuun ja samaan aikaan ikäisteni kanssa jatkoin lukioon, kun lapsemme aloitti päivähoidon alle vuoden ikäisenä. Lukion jälkeen tuli ero lapsen isän kanssa ja minun oli pakko mennä töihin opiskelujen sijaan, olihan minun elätettävä itseni ja lapseni.
Muutaman vuoden kuluttua tapasin elämäni mieheni, menimme myöhemmin naimisiin ja aloimme haaveilla yhteisestä lapsesta. Jota ei kuitenkaan kahden vuoden odotuksen jälkeen ole kuulunut. Tulevat hoidot ehkä auttavat meitä täydentämään perhettämme. Meitä hoitavan lääkärin mukaan joidenkin naisten hedelmällisyys laskee merkittävästi 25 ikäisenä, kun taas toisilla vasta 35 vuotiaana. Kuinka onnellinen olenkaan, etten 12 vuotta sitten pystynyt aborttia tekemään, miten ihanaa miettiä vuosia taakse päin, tietäen tehneensä oikean ratkaisun.
Ja opiskella voi tosiaan myöhemminkin, myös töiden ohessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu