Aikuisopiskelijoita

Viikissä?

Minkä verran Viikistä löytyy sanotaanko vaikka iältään päälle kolmenkympin olevia opiskelijoita?

Onko linjakohtaisia eroja?

-Jarkko-

6

1421

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sillä?

      Ei sitä luennoilla huomaa onko joku 20, 30 vai 60. Opiskelijariennot ovat asia erikseen, mutta ammattiahan yliopistolta enimmäkseen haetaan. Suurin osa opiskelijoista lienee alle 25v, mutta aina vanhempiakin mukaan mahtuu.

      • 30vuottamittarissa

        Löytyyhän meitä. On alaa vaihtaneita ja muuten vain myöhäisherännäisiä.

    • opiskelemaan

      Aikuisopiskelijana on parempi keskittyä täysipainoisesti vain opiskeltavaan aineeseen ja jättää se opiskelijatoiminta suosiolla nuoremmille. Näihän se monasti jo olosuhteiden pakosta on, ja välttämättä opiskelijatovereissa ei ole samanikäisiä laisinkaan. Hyvä vaihtoehto on käydä työssä opiskelujen ohella tai osallistua yliopiston ulkopuoliseen harrastustoimintaan, jolloin pääsee välillä omanikäisten maailmaan.

      • kuulemaan

        lisää. Eli kuinka onnistuu tai arvelisit onnistuvan työn ja koulun yhdistäminen? Jos esim. ensimmäisen vuoden opiskelee työn ohella, mitä mahdollisuuksia on saada opintoviikkoja kerättyä? Oletko vähentänyt työaikaa ja tehnyt jotain järjestelyjä, vai onko opiskelu pitkälti omatoimista (ja -aikaista), jolloin sumpliminen helppoa?

        En haluaisi ainakaan heti jäädä opintovapaalle...

        -Jarkko-

      • .1.1.1.1.1.1.1.
        kuulemaan kirjoitti:

        En voi itseäni ihsn vielä vielä aikuisopiskelijaksi laskea, mutta en käy riennoissa, ja teen töitä noin kolmena tai neljänä päivänä viikossa. (n klo 15->) Sumpliminen on ainakin minulta onnistunut hyvin, harvalla kurssilla on läsnäolopakkoa ja suurimmasta osasta kursseja jaetaan/ostetaan prjut tai ne voi lukea omatoimisesti netistä. Koulupäivät ovat minulla olleet yleensä kaksi-kuusituntisia. Jonakin päivänä saattaa koulu alkaa vasta kahdelta tai näljältä, sitä ennenkin kerkeää töissä olemaan. Enemmänkin ongelmaksi olen havainnut kurssien päällekkäisyyden, kuin sen, että niitä olisi maanantaista perjantaihin aamusta iltaan. :) Laskeskelin, että kyllä (jos pääsen tentit läpi) Niin saan kyllä yli 50 opintopistettä koko vuodelta,mikä on jo ihan kivasti, vaikka töissä olenkin useana iltana viikossa.

      • ja opiskelua
        kuulemaan kirjoitti:

        lisää. Eli kuinka onnistuu tai arvelisit onnistuvan työn ja koulun yhdistäminen? Jos esim. ensimmäisen vuoden opiskelee työn ohella, mitä mahdollisuuksia on saada opintoviikkoja kerättyä? Oletko vähentänyt työaikaa ja tehnyt jotain järjestelyjä, vai onko opiskelu pitkälti omatoimista (ja -aikaista), jolloin sumpliminen helppoa?

        En haluaisi ainakaan heti jäädä opintovapaalle...

        -Jarkko-

        Minä oon töissä vakituisesti eri paikkakunnalla kun yo.. Kerran kuussa käyn tentissä, eli eteneminen on 3-5 vanhaa ov /kk. Mielestäni ihan kohtuullinen tahti. Jossain vaiheessa on pakko mennä jotain kursseja tekeen paikan päälle, mutta esim. gradu sit ensi vuonna etätyönä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe