en tiedä miksi edes yritän kirjoittaa kun tämä ei mitään muuta. en tiedä mitä edes yritän kirjoittaa. on vain niin paha olla. ennen minulle niin tärkeät asiat eivät merkitsen enää mitään. ennen minulle niin tärkeät ihmiset, eivät merkitse minulle mitään. mieheni on ainut joka tietää masennuksestani (ja kunnallinen psykiatri, siellä olen käynyt kolmasti, ja nyt on ollu viikko taukoa ku hän on sairas eikä hälle oo viititty hankkia sjaista..) tää on menny niin kauheeksi tän viikon aikana. ihan hirveeksi. (tai viimeksi kävin keskiviikkona ja nyt on maanantai.) oon kokoajan niin kiukkunen ja pahalla tuulella ja jos joku menee väärin, kiehuu raivo yli ihan heti. esimerkiksi ku ripustin hengareita kaappiin ja kaks sattu tippumaan ku söhelsin, niin teki mieli repiä hiuksia ja hyppiä tasajalkaa ja huutaa ja raivota. ku ei tos oo mittään järkee! mitä kauheeta siinä on jos hengari tipahtaa?! mulla menee joka asian kanssa hermot. ja en jaksa mittään. väsähdän pienimmästäki asiasta. itken koko ajan. iltaisin itken niin ettei siinäkään oo enää mitään järkeä. itken oikein paineella ja tunteelle, ei mitään pientä nyyhkytystä ja yksinäistä kyyneltä vaan kunnon volinaa ja märyä. litra tolkulla. ja ajatukset on niin ankeita että voisin ja varmaan tappaisinki itteni sillä siunaaman sekunnilla joka ilta, jos en sais käpertyä mieheni rakkaani kainaloon ja itkeä siinä just niin kauan ku vaan tarvii. (niin kauan että nukahdan) unilääkettä pitää ottaa tuplat lääkärin määräämästä jos toivoo vaikutusta. muuten saa valvoa koko yön. en vaan jaksa enää tätä ainaista itkemistä ja raivoamista! en halua satuttaa rakkaintani! en halua enää suuttua joka helvetin pikku asiasta jolla ei oo mitään väliä! en halua! en jaksa!
ei jaksa.
en halua.
14993
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
onko sulla lääkitystä??!!eikö se auta olleenkaan?
efexor lääkityksenä. 75mg. varmaan nostetaan tässä kohta kuhan taas pääsee jossain käymään. ärsyttää ku sitäkään ei anneta apteekista ku kahen viikon annos kerrallaan, ja unilääkettä kans, ja sitä menee tuplasti. ottais vuoden annoksen ja nukkuis vaikka sen vuoden, tai kaks, tai loppu ikuisuuden. ei oikeesti jaksais enää tätä --. ehkä pitäs mennä sitten osastolle. osaisko ne siellä auttaa? siellä oisin ilman rakastani, siellä sekoaisin. menettäisin viimeisetkin järjen rippeeni. siellä on sukua töissä. ei voi.
en jaksa enää.
Yritä ihan raivolla ja härkäpäisyydelläkin jaksaa! Kun silmissä näkyy punaista jonkun pikkuasian epäonnistumisen takia niin yritä nauraa itsellesi ja koko tilanteen absurdiudelle - yritä nauraa vaikka itkullesikin.
Yritä kaivaa ihmisistä ja asioista hyvät puolet esiin. Ole intohimoinen. Luota siihen että asiat muuttuu. Maailma rullailee omalla painollaan. Kaikki aina lopussa järjestyy, tavalla tai toisella!
Ja pakko vielä mainita se ikuinen ällöklisenen pikkuasioista nauttiminen. Esimerkki: tein tänään ruuan lisäkkeeksi parsakaalia. Laitoin sen oliivinvihreään vuokaan ja samalla keittiön sälekaihtimien välistä lankesi parsiksille kaunis valo. Oikein hykerrytti hyvästä olosta kun oli niin kauniin näköinen kasa vihreää.
(Olen ollut monta vuotta vakavasti masentunut, ja lääkityksen lisäksi edellämainitut keinot/ajatusmallit ovat auttaneet minua pinnalle, vähän kerrallaan.)
että saat käpertyä sen oman rakkaasi kainaloon itkemään..
Minulla on vähän vastaava tilanne, tosin mieheni suhteen: raivostun hänelle niin helposti, kaikki menee jotenkin yli. Olen usein sanonu etten enää jaksa tätä meidän elämää, sosiaalisia paineita on valtavasti, vieraita jatkuvasti, kyläiltävä olisi ja minä tunnen olevani aivan lopussa. Ei jaksaisi jutella vähääkään vieraampien ihmisten kanssa niitä näitä, vaan senkin ajan voisi käyttää omien voimien keräämiseen. Hän ei ymmärrä. Yrittää kuulema ymmärtää, mutta ei näköjään pysty siihen, koska tilanne ei ole muuttunut miksikään: ilmoitus vain: meille tulee illalla vieraita..
Niin, riitelemme siis jatkuvasti, olen aivan uupunut. Joten en voi käpertyä mieheni kainaloon, voi kun se niin hyvältä tuntuisikin, jos mies ymmärtäisi. Mutta ilmeisesti viestini ei mene sanoilla perille, etten jaksa, kai sitten kun jotain tapahtuu, hän ymmärtää, jos ymmärtää..
Vielä on aamuun pitkä aika valvoa.. kuluisi nämä tuskalliset minuutit.. Niin.. ja olen raskaana. Se vaikuttaa tähän jaksamiseen oleellisesti, ja tuntuu entistä pahemmalta kun mies ei voi tajuta tilannetta. Odotan yhteistä lastamme, mutta odotuksen ilo on hukassa, kun toinen ei ymmärrä: iloitsen lapsestamme, mutta en tästä odotuksesta ja sen tuomista vaivoista.En minä tahallani halua "vetäytyä syrjään", se vaan tuntuu ainoalta vaihtoehdolta, että jaksaa!
Ja mies on ainoa, jolle voin puhua, mutta kun viesti ei mene perille!! Muita en halua häiritä ongelmillani, heillä on tarpeeksi huolia ennestäänkin. Neuvolassa tai lääkärillä ei voi ottaa asiaa puheeksi: käynni¨t on niin pikaisia että hyvä kun pakolliset toimenpiteet tehdään!
Välillä tuntuu että pää leviää oikeasti, ja toivon todella usein, että minun ei tarvitsisi elää. En mitään itsemurhaa ole suunnittelemassa, enkä koskaan voisi tehdä sellaista, mutta toivon vain, että kuolisin jotenkin muuten.
käpertyisin mäkin, hyvä kysymys. Toisaalta tuntuu etten edes halua kenellekään kertoa miltä musta oikeesti tuntuu. Nyt oon aamuyöllä töistä kotiin ajellessa ruvennu miettimään miten lujaa pitäs ajaa puuhun ettei jäis kitumaan. Ja samalla ajattelen että miks ihmeessä tämmöstä mietin. Meillä on 2,5 vuotias poika. Ja miehen kanssa pelkkää v-ttuilua toisillemme. Olen pojan syntymän jälkeen monta kertaa sanonu että en jaksa mutta ei mene äijälle jakeluun. Mä oon kodinhoitaja,lastenhoitaja,siivooja ja mitä vielä. Käyn öisin töissä koska en vielä halua poikaa päivähoitoon (kyllä jossain vaiheessa). Ja onko tullu mieheltä kannustusta tai mitään sinne päinkään: EI. Vuoden aikana kerran olen sanonut että nyt kyllä väsyttää aikalailla, no rakas p-skiainen siihen että mene oikeisiin töihin,siis päivä. Kyllä lämmitti sydäntä. Tää on älytöntä. Ei jaksa...
miehet vaan on semmoisia, ei ne älyy, vaikka kaikki ois ihan pielessä. Tietysti poikkeustapauksiakin varmasti on, niinku tämän ketjun aloittajalla, toivoisin niin kovasti että minullakin olisi sellainen mies. mutta miehelle on se ja sama miten meillä on asiat, pääasia että miehellä on hyvä olla.
Mutta älä aja siihen puuhun, poikasi tarvitsee sinua. Tsemppia teille, toivottavasti saatte asianne järjestykseen, vaikka toivottomalta tuntuisi.
Minuutti, tunti ja päivä kerrallaan vaan..
Minuutti, tunti ja päivä kerrallaan vaan..
Anteeksi kun sanon näin, mutta en oikeasti tiedä kuinka pitkään vielä jaksan. Oon niin lopen kyllästynyt ainaiseen itkemiseen ja pahaan oloon. Olen onnellinen siitä että minulla on tällainen mies, joka oikeasti ymmärtää ja välittää, mutta hän taas ottaa tän mun olon niin raskaasti ittelleenki. Hällä on paha olla kun mulla on paha olla. Ja se ei ole reilua. Mulla on vaan pahempi olo kun katon miten pahalta hänestä tuntuu kattoa kun kärsin. Musta tuntuu että on epäreilua mun olla täällä, kun muut saa kärsiä siinä sivussa, ois paljon parempi ku kenellään ei tarvis olla paha olo mun takia, ku mua ei ois, niin hälläkin ois asiat paremmin, hänen ei tarvis huolehtia mun asioista, kun en itse siihen nyt kykene. kaikilla ois parempi ku mua ei ois. en ois teillekään ruikuttamassa tyhjänpäiväsiä mietteitäni, joilla ei teijän elämään ees oo mitään merkitystä, jotka ei teitä varmasti paljoo kiinnosta tai liikuta. mulla ei ees oo ketään muuta mun elämässä. ketään ei varmasti liikuttais jos kuolisin. kukaan ei ees huomais. kukaan ei muistais mua enää viikon kuluttua. en vaan jaksa enää. mutta ketäpä se kiinnostaa. ei enää minuakaan.
jonka kainalloon käperttyy ja viimesimmällä kirjuttajalla on joku,jolle ruikuttoo,mut entäs,kun ei oo lähellä kettää???
ei viimeks kirjuttanneella,vaan edellisellä on ihminen,jolle ruikuttoo suapi!!!
eli minä se vaan taas ruikutan. (siis minä jolla on joku jonka kainaloon käpertyä, olen sama ku minä jolla on joku jolle ruikuttaa) mutta kun tää on epäreilua että toinen joutuu kuunteleen mun ruikutusta ja pahaa oloa, kun mulla ei oo mitään syytä ees koko pahaan oloon. en taas tiedä miksi ees yritän kirjottaa ku ei tätä kukaan kuitenkaan lue, ja ei tämä ketään kuitenkaan jaksa kiinnostaa, ja ei tälle kukaan kuitenkaan voi mitään tehdä, mutta kun on vaan niin paha olla. päätä särkee koko ajan, maha on kipeä ja kuukautiskierto on ihan sekaisin, ruoka ei maistu ja uni ei tule. toisina päivinä en taas sitten muuta teekään kun nukun. tänäänkin nukuin melkeen kolmeen asti! joskus on tietenkin parempia päiviä, toisinaan taas huonompia. toissapäivänä oli paha päivä, en tehny muuta ku itkin koko päivän. eilen oli hyvä päivä, olin kohtuullisen hyvällä tuulella, välillä meni hermot joka asian kanssa, mutta en tainnu itkeä eilen ku kerran. tänään on ollu sitten siltä väliltä. turhautunu olo, koko ajan semmonen olo et purskahan itkuun ja tekis mieli lyödä ensimmäistä vastaantulijaa. tänään ennemmin ahistunu ku entä masentunu päivä. painetta päässä. kokoajan ajatus että kun vois vaan nukkua, eikä tarvis ajatella mitään. ei tarvis olla. ei tarvis tehä mitää. vois vaan nukkua.
Ku en tahdo elää, mutten tahdo kuollakaan. On niin kauheen vaikee valita vaan kahdesta. kun voisin vaan kaiken pysäyttää ja jättäytyä pois kyydistä. ei tämä ole mitään elämää. mutta en tahtois tätä silti jättääkään. on sen verran liian paljon kaikkea hyvää, vaikka nyt en jaksakaan elää. tiiän että tulee aikoja parempia, mutta miks mun pitää oottaa vielä? miks ne ajat paremmat ei tulis nyt, ja huonot ajat ois jo takana? ku välillä nää huonot ajat on liian huonoja. niin huonoja ettei oikeesti oo lähtö kaukana. en tiedä jaksanko siltikään odottaa niitä parempia aikoja. olen takertunut jättimäiseen hämähäkin seittiin, enkä uskalla liikahtaakaan, koska silloin se saattaisi ratketa ja putoaisin kuiluun pohjattoman syvään. voi kun se oiski pohjaton niin voisin pudottautua ja vaan pudota ja pudota ja pudota. en saavuttaisi pohjaa ikinä. voi että ku tää on ahistavaa! ku mää en oikeesti tiijä mitä mun pitäs tehä ku missään ei oo mitään mieltä, mutta en tiijä sitten haluaisinko oikeesti kuollakaan ku sitten mulla tulis ikävä mun rakkainta, ja en tahtois sille pahaa mieltä, mutta aiheutan kyllä hälle jo niin paljon pahaa mieltä että ois toisaalta vaan parempi ku menisin kerralla pois niin hänen ei tarvis tuskailla mun pahaa oloa ja hän vois ettii itelleen paremman naisen. jonku joka ois ilonen ja ei tuottais tuskaa. ei kukaan mun kuolemaa kuitenkaan surisi viikkoa kauempaa. ihmisillä kuolee läheisiä, se on ihan normaalia. niin ei se ois niin kauheeta jos kuolisin nyt. joskus sen kuitenki on tapahduttava. minkä hel*etin takia ees täällä oon? kuka mut pakotti tänne maailmaan tulemaan piinaamaan muita ihmisiä? oon ollu nyt sairaslomalla ja kaikkee, töissäki pärjäävät ihan hyvin ilman mua. kukaan ei ole korvaamaton. en minä varsinkaan. oon elävä kuollu. mun elämä on hukattu. minä oon sen hukannu. oon päästäny sen karkuun, enkä enää voi sitä saavuttaa. oon päästäny sen liian kauas pakoon.
Jos lohduttaa, minulla on samanlainen tilanne. Kaikki on hyvin, mutta tekee mieli kuolla. Eikö mielialalääkitys auta sinua? Minulla on Seronil-kuuri päällä ja se tuntuu purevan-joskin hyvin hitaasti.
Minä erosin miehestäni viikko sitten. Se ei paranna mielialaa. Miehesi ei välttämättä ymmärrä, terveet ihmiset ylipäätään eivät tajua. Masennus on sairaus, siitä voi parantua kuten mistä tahansa muustakin. Itse luotan lääkkeisiin. Ne ovat auttaneet, ja voin syödä niitä vaikka loppuelämäni, jos ne vain pitävät olotilan normaalina. Puhu lääkärille, saat sairaslomaa. Koeta jaksaa, hampaat irvessä vaikka. Otat joka päivän asenteelle "minä vielä tämän päivän katson".
Jospa jonakin aamuna ei enää tarvitsisikaan ajatella niin. Sinua rakastetaan, älä unohda sitä.
jotta sie oot masentunu.Otappas nuo kirjutukses mukkaan ja mäne liäkärriin.Kyllä sieltä siulle apu löyttyy,jos kerran miullekkii!!!Turha ennee enemppee siun on kärssii ja kiusata kaverriis ja ihttees-ei oo häppee hakkee appuu,rohkkeesti vaan!Tsemppiä!!!
"mie luulisisn jotta sie oot masentunu"? mikä Loistava päätelmä! 'Vakava masennus' psykologi kirjoitti paperiin. että tiedä häntä oisinko masentunu...tuskinpa... tänään tiedossa ilta yksin. maanantaina lähdetään ulkomaille ja mua ei huvittais lähtä ollenkaan. pilaan vaan kaikkien muitten reissun sillä että mua ei huvita tehä siellä mittään ja en jaksa lähtä mihinkään ja oon vaan tylsä.
luin niin huolimattomasti siun viestin-en ymmärtännä,jotta sulla on jo diagnoosi!