Olen aivan umpikujassa.
Miniäni ei voi sietää minua eikä halua, että käyn katsomassa lapsenlapsiani silloin kun hän on kotona.
Hän ei myöskään hyväksy, että käyn siellä silloin kun poikani on lasten kanssa ja hän itse poissa.
Poikaani hän ei päästä käymään mummulassa lasten kanssa ilman häntä ja hän ei suostu tulemaan mukaan. Lapsia en saa ottaa kotiini ilman, että vanhemmat ovat mukana.
Nyt olen aivan ymmälläni, milloin sitten ja miten voin tavata lapsenlapsiani??
Miniäni on sitä mieltä, että hän ei kiellä minua olemasta lastenlasteni kanssa.
Nyt en vain ymmärrä, miten voisin heitä tavata jos minun on kunnioitettava miniäni tahtoa.
Onko siis jotain muita vaihtoehtoja joita voisi käyttää lasten tapaamisessa ?
Miniäni ei voi sietää minua eikä halua, että käyn katsomassa lapsenlapsiani silloin kun hän on kotona.
Hän ei myöskään hyväksy, että käyn siellä silloin kun poikani on lasten kanssa ja hän itse poissa.
Poikaani hän ei päästä käymään mummulassa lasten kanssa ilman häntä ja hän ei suostu tulemaan mukaan. Lapsia en saa ottaa kotiini ilman, että vanhemmat ovat mukana.
Nyt olen aivan ymmälläni, milloin sitten ja miten voin tavata lapsenlapsiani??
Miniäni on sitä mieltä, että hän ei kiellä minua olemasta lastenlasteni kanssa.
Nyt en vain ymmärrä, miten voisin heitä tavata jos minun on kunnioitettava miniäni tahtoa.
Onko siis jotain muita vaihtoehtoja joita voisi käyttää lasten tapaamisessa ?
Vastaukset 48
Vanhimmat
Jospa miniä sopisi riitansa sinun kanssasi.
Mikä häntä riivaa?
Siinähän villakoiran ydin piilee.
Suostuuko hän puhumaan sinulle?
Kysy miten hänelle sopii että tapaat lapsia. Jos hän on sitä mieltä, ettei estä teitä tapaamasta niin kysy millä tavalla hän haluaa että tapaamiset hoidetaan ja kunnioita sitten sitä toivetta.
Sinulla ei valitettavasti ole mitään oikeuksia lapsenlapsiisi joten miniän toiveeseen on tyydyttävä.
Kun kysyt asiaa, tee vain kysymys. Kaikenlainen tivaaminen ja tinkiminen vain ärsyttää. Valitettavasti sinulla ei ole juuri mitään muuta vaihtoehtoa kuin mennä miniän ehdoilla.
Kyllä hän minulle puhuu, mutta oikeastaan vain silloin kun heillä on keskenään vaikeuksia. Yritän silloin tukea häntä, mutta joskus tuntuu että sekin vain pahentaa asioita.
Hänen ideansa oli, että tapaisin lapsia silloin kun hän itse ei ole paikalla.
Kunnioitin sitä toivetta, mutta sekin aiheutti riitaa.
Kai minulla on kuitenkin oikeus tavata sukulaisiani ? Oikeus tavata omaa lastani ja hänen lapsiaan. Eihän sitä kenenkään pitäisi voida estää. Miten minä olisin ne oikeuteni menettänyt vain sen takia että poikani on perustanut perheen ? Hullua jo ajatuksenakin.
Laki ei sitä isovanhempien oikeutta vielä anna mutta ei laki anna oikeutta myöskään lasten vanhemmille kieltää lasta tapaamasta isovanhempiaan ja päinvastoin jos siitä ei ole lapselle haittaa tai vaaraa.
Sitäkään en oikein ymmärrä, miksi minun pitäisi elää miniän ehdoilla kun kysymyksessä on poikani perhe. Eikö poikani sana todellakaan paina mitään, yksinkö lasten äiti päättää kenen kanssa lapset ovat tekemisissä.
Ja toisaalta, kun en kuitenkaan ole holhouksen alainen, miksi en voisi itsekin päättää asioistani, tapaanko jotakuta vaiko en.
Enhän minäkään mene kieltämään ketään, että hän ei saa tavata jotakuta minun läheistäni.
Meidän ongelmamme on se, että miniäni haluaa, että kaikki toimivat hänen sääntöjensä mukaan. Kuitenkaan hän ei sitten itsekkään tiedä, mitä hän tahtoo ja mitä ne säännöt olisivat ja muuttaa niitä viikottain.
Vaikea niitten mukaan on sitten kenenkään mennä.
Valitettavasti sinulla ei käytännössä ole oikeutta tavata niitä lapsia kuten olet kenties huomannut. Jos poikasi ei ole tarpeeksi vahva pitämään puoliasi, sinun on alistuttava miniäsi tahtoon. Näin elämä vaan toimii, oli se sitten oikeudenmukaista tai ei.
"Hänen ideansa oli, että tapaisin lapsia silloin kun hän itse ei ole paikalla. "
Ottaisin sinuna tämän ehdotuksen puheeksi sanoen että hyväksyn sen mutta että käytännössä se ei ole ollut mahdollista ja mikä on miniän ehdotus kuinka voisit lapsia tavata. Ehkei hän kehtaa sanoa sinulle päin naamaa että ei vaan itsekkyttään halua että tapaat lapsia ja suostuu johonkin sopimukseen.
Minä olen realisti enkä näe muita vaihtoehtoja kuin mennä miniän ehdoilla. Muista että hän on pojallesi kuitenkin tärkeämpi ihmissuhde kuin sinä ja olet heikoilla jos tulee erimielisyyksiä. Olen pahoillani siitä että me miniät olemme joskus hankalia. Olen sitä itsekin koska anoppini ei aluksi hyväksynyt minua miniäkseen ja edelleen vanhat asiat ovat mielessäni hiertämässä.
"Muista että hän on pojallesi kuitenkin tärkeämpi ihmissuhde kuin sinä ja olet heikoilla jos tulee erimielisyyksiä."
Tuosta olen erimieltä, poikani ei aseta meitä tuolla tavalla tärkeysjärjestykseen kun on kysymys äidistä ja vaimosta.
Olemme hänelle molemmat tärkeitä, hän vaimona ja minä äitinä. On hassua rueta vertaamaan lähimmäisten tärkeyttä kun kuitenkin on kysymys kahdesta NIIN eri roolissa olevasta ihmisestä.
"Valitettavasti sinulla ei käytännössä ole oikeutta tavata niitä lapsia kuten olet kenties huomannut. Jos poikasi ei ole tarpeeksi vahva pitämään puoliasi, sinun on alistuttava miniäsi tahtoon."
En puhuisi oikeudesta vaan minulla ei ole mahdollisuutta koska miniäni tekee asian mahdottomaksi omilla oikuillaan. En halua aiheuttaa lapsille hankaluuksia ja vain sen takia pysyttelen taka-alalla.
Se, että poikani ei ala minun puolestani riitelemään asiasta, johtuu ihan siitä, että hän haluaa välttää kaikenlaista kismaa siinä perheessä ja minä taas vakuutan hänelle, että minä kyllä pärjään ja jaksan odottaa, että miniäni oikut menevät ohi. Luoja tietää tapahtuuko sitä koskaan, mutta en halua vaikeuttaa heidän välejään sillä että alan jotain vaatimaan.
Minä olen hyväksynyt miniäni alusta alkaen ja ennen lasten tuloa meillä ei mitään ongelmaa ole ollut. Ongelmat alkoi kun ensimmäinen lapsi syntyi. Alussa näytti, että hän ei hyväksy edes lasten isää hoitamaan esikoista.
Niin tai näin, mutta rankkaa tämä alkaa olla.
usein perheen sosiaalisesta puolesta. Oletteko miniäsi kanssa hyvin eri tyylisiä? Itselläni on anoppi, jonka arvomaailmaa en hyväksy. Itse en kovin usein häntä tapaa, mutten kyllä ole kieltänyt lapsia tai miestäni häntä tapaamasta, koska ei hän mitään pahaa aiheuta. Miehet nyt sattuvat usein olemaan sellaisia tossuja, etteivät välitä pitää yhteyttä edes omiin sukulaisiinsa vaan jättävän sosiaalisen kanssakäymisen vaimon harteille. Jos vaimo sitten syystä tai toisesta ei halua ylläpitää suhdetta, silloin se jää.
Mielestäni sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kysyä suoraan miniältä, milloin voit tavata lapsia. Hän on näennäisesti suonut sinulle sen mahdollisuuden joten kysy miten se käytännössä toimii. Mitä muita vaihtoehtoja sinulla on? Halusin vain antaa mielestäni ainoan neuvon, suoran puheen. Uskon että jos kysyt miten voit lapsia tavata ilman häntä kun nyt se ei ole onnistunut, hän kyllä antaa jonkinlaisen mahdollisuuden.
Teidän poikien äitien on tärkeä ymmärtää, että vaimo ON aikuiselle miehelle tärkeämpi ihmissuhde kuin äiti. Näin se vaan menee. Siksi välttäisin kaikkea riitaa viimeiseen asti, koska anoppi jää aina lopulta kakkoseksi. Ei sinun ole pakko sitä myöntää itsellesi jos et halua, mutta niin se asia on.
Kun sinä nyt kuvittelet eläväsi mielestäsi kilpailuasetelmassa lapseesi ja mieheesi nähden olet jo hävinnyt. Luulitko kenties, etteivät läheisesi vaistoa tuota sinun sairasta ajatusmaailmaasi?
Ajan myötä he joko oppivat huomaamaan mikä minaipuloija sinä olet ja hylkäävät sinut. Tai sitten heidän personaalisuutensa näivettyy.
Vai täytyy sinulta oikein anoa lapsensa ja lapsenlapsensa tapaamisia, kyllä olet pahasti mielisairas. Tuon sinun ajatusmaailmasi nimi on personaalisuushäiriö.
Minulleko olet tuon kirjoituksesi osoittanut? Sinulla onkin minusta aivan valtavasti tietoa, että huhheijaa!!
Ei ole mikään minun keksimäni juttu (enkä edes väitä että asian pitäisi olla niin, se vaan on) että jos anoppi ja miniä on riitasilla, mies asettuu aina vaimonsa puolelle. Perhe tuppaa olemaan aina etusijalla. Ei se ole minun tai sinun käsissä. En ymmärrä miksi hyökkäät minua vastaan kun en minä ole asettamassa ketään etusijalle yhtään missään. Näissä riidoissa vaan miniä on vahvoilla, etkö sinä sitten ole huomannut sitä?
Minulta ei myöskään tarvitse anella yhtään mitään. Jos huomasit, en ole keskustelun aloittajan miniä. Häneltähän tässä tapauksessa niitä tapaamisia pitää anoa.
Kerropa vielä miksi tulet tänne riehumaan edes paneutumatta asiaan josta riehut? Oletko kenties joku katkera anoppi joka ei saa tavata lapsenlapsiaan ja luulee että minulla on jotain tekemistä asian kanssa?
Minäminiä on aivan oieasssa: paras, järkevin ja oikeastaan ainut keino selvittää asia on kysyä suoraan miniältä, miten hän haluaa tapaamisten toimivan. Suoraan puhuessa ihmiseltä ihmiselle tulee vähiten väärinkäsityksiä ja on pakko kohdata tilanne suoraan. Asiallisesti, riitelemättä ja kunnioittaen toista ihmisenä ja yksilönä.
Olen pahoillani minäkin, että (nuoret) äidit saattavat olla pienistään mustasukkaisia ja (yli)suojelevia. Siinä auttaa vain heidän näkemystensä kunnioittaminen ihmisinä.
Totta on sekin, että pojat/ miehet ovat usein erittäin passiivisia itse pitämän yhteyttä sukulaisiin; nämä suhteet ovat lähes aina vaimon harteilla. Jos vaimoa ei kiinnosta olla yhteydessä miehenpuolen sukulaisiin, helposti vaikuttaa sitlä, ettei vaimo "anna" miehen pitää yhteyttä. Ja sehän on ihan p***kapuhetta.
''Meidän ongelmamme on se, että miniäni haluaa, että kaikki toimivat hänen sääntöjensä mukaan. Kuitenkaan hän ei sitten itsekkään tiedä, mitä hän tahtoo ja mitä ne säännöt olisivat ja muuttaa niitä viikottain.
Vaikea niitten mukaan on sitten kenenkään mennä.''
Ongelma on miniän luonne, hänellä voi olla luonnehäiriö. Anopin on paras olla sitä hänelle kertomatta, mutta voisitko keskustella asiasta poikasi kanssa - varovaisesti.
Jos poikasi noudattaa vaimonsa jatkuvasti muuttuvia määräyksiä, jotain on vialla.
Miehille tällaisista asioista puhuminen on vaikeaa, eivät uskalla myöntää, että syystä tai toisesta on pakko tanssia vaimon pillin mukaan.
Tilanne pitäisi saada muuttumaan ja syy selvitettyä, muuten kaikki ovat onnettomia.
Narsisti-persoona käyttäytyy noin. 'hän puhuu sinulle, kun heillä on keskenään vaikeuksia'.
Minä minä ja minä-kaiken keskipisteenä-mentaliteetti.
Se ei korjaannu anopin puheella, ei välttämättä miehenkään puheella, mutta poikasi olisi syytä keskustella vaimonsa kanssa perusteellisesti.
He voivat sopia keskenään säännöt, miten toimia.
Sopimus voidaan tehdä kirjallisena, jolloin on olemassa mustaa valkoisella.
Tuo sopimus voi kattaa eri asioita - voi olla, että muitakin ongelmia on.
Tuo kierre - miniä haluaa, että kaikki toimivat hänen sääntöjensä mukaan - pitää katkaista!
Meillä asuu naapurissa jo yli 50-kymppinen nainen, joka on toiminut juuri noin. Tätä emme tienneet, ennenkuin hän laajensi määräilyaluettaan koskemaan myös naapureita. Todella ongelmallinen ihminen, joka itse on sitä mieltä, että hänessä ei ole mitään vikaa, kaikki vika on muissa.
Koko perhe tottelee hänen pienimpiäkin määräyksiään, olivatpa ne kuinka käsittämättömiä tahansa. Naapurit eivät saa puhua heille, siitä on kirjallinenkin määräys. Postia ei heidän postilaatikkoonsa saa laittaa, ei vaikka se olisi jaettu väärin. Heidän ikkunoitaan päin ei saa katsoa, siitä tulee kamalat haukkumiset.
Hän on muuttunut pahemmaksi vuosi vuodelta, tulee myös kiinni.
Kiusanteko on jatkuvaa ja säännöllistä.
Emme puhu, emme reagoi, mutta hän jaksaa jatkaa.
Jos hänen kanssaan on eri mieltä (asunto oy), kosto seuraa. Vaikka oikeus päättää, hän ei anna periksi. Hänen määräyksensä ovat laki - sama se, vaikka olisivat kuinka lainvastaisia.
Jos vähänkään kyse tämäntyyppisestä luonnehäiriöstä, kannattaa hakea apua mahdollisimman pian. Kaikki luonnehäiriöt eivät ole niin vaikea-asteisia, etteikö niitä pystyisi hoitamaan.
Toivotaan, että teidän tapauksessanne tilanne korjaantuu puhumalla - siis poikasi ja miniäsi puhuvat.
Olen itse anoppi, välit miniään ovat hyvät. Pystymme puhumaan asiasta kuin asiasta.
Saan hoitaa lapsia, yökyläänkin saan, jos huolin.
:-)
Jos tilanteemme olisi tuo mitä kirjoitit, pyytäisin poikaani keskustelemaan vaimonsa kanssa.
Jos keskustelu ei auttaisi, sitten puhuisin hänen kanssaan mahdollisesta luonnehäiriöstä.
Ei keskustelut auta, vain pahentavat koska lasten äiti on luonnehäiriöinen manipuloija. Miehen pitäisi ymmärtää jättää perhe. Hän ei voi lasta enää yksin pelastaa, mutta kenties ammatti-ihmisten kanssa yhdessä.
Jokatapauksessa vaikeuksien pitäisi antaa paisua vielä tuosta paljon suuremmaksi, jotta ammattihenkilöt pääsisivät puuttumaan.
Ihmisten kanssakäyminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Ei sinulla ole lapsenlapsiisi minkään sortin oikeuksia, eikä lapsillasi saati sitten miniäällä ole sinuun minkään sortin velvollisuuksia.
Aino oikeus mitä on lapsen oikeudet huoltajiinsa.
Kyllä miehen tulee pitää perheensä puolta ja tarvittaessa vaikka omaa äitiään vastaan.
minäminiä oli tasan oikeassa ja esitti kantansa asiallisesti.
Jos pojalle äiti on vaimoa tärkeämpi niin silloin hän todellakin on POIKA, ei MIES.
Sinä et pääse eteenpäin avoimilla keskusteluilla, kuten olet huomannut. Ota yhteyttä lasten päiväkotiin ja kerro huolesi, siis se, että lapsilla ei ole kontakteja sukulaisiinsa. Muista kertoa, että keskustelusi ovat luottamuksellisia ja korosta sitä, että heillä on vaitiolovelvollisuus.
Asialle et oikeasti itse voi mitään. Mutta, kun päiväkodissa tiedostetaan lasten ongelma, voivat he siellä ajan myötä edesauttaa lasten hyvinvointia, seuraamalla lasten psyykkistä vointia.
Nykyisin on päiväkodin henkilökunta velvollinen puuttumaan ajoissa kaikkiin ongelmiin. Ja nykykäsityksen mukaan, lapsen henkiseen hyvinvointiin kuuluu ns. turvaverkostot ja siihen kuuluu nimenomaan isovanhemmat. Jos lapselta puuttuu turvaverkot osaa päiväkodin henkilökunta toimia ohjeittensa mukaisesti. Tämä toiminta kuuluu ns. VARPU projektiin. Se on varhainen puuttuminen.
Tämä linkki voi sinua autta, lue erityisesti kohta yhteistyö, missä kerrotaan nimenomaan sukulaisten kanssa tehtävästä yhteistyöstä.
http://www.lskl.fi/showPage.php?page_id=94
tuo sitten sitä, että lapsilla ja isovanhemmilla ei ole oikeutta tavata toisiaan jos huoltaja ei sitä tahdo.
Tuo oikeuksiin vetoaminen on miniöillä mennyt vähän liian pitkälle. Pitäisi osata ajatella moraalista oikeutta, sitten jos mennään lakitupaan, puhutaan laillisista oikeuksista ja velvollisuuksista. Siinä katsotaan sitten sekin, miten äiti saa lapsiaan kohdella.
Alkuperäinen ei ole vaatinutkaan oikeuksia lapsiin vaan toivonut ihan normaalia tervettä kanssakäymistä sukunsa kanssa johon kuuluu myös lapsenlapset. Miniä tuossa näyttäisi olevan aika sairas toimissaan kun yrittää kieltää lapsilta isovanhemmat ja siihen hänellä ei ole OIKEUTTA laillisesti eikä moraalisesti !
ja tutustuu sivuihin.
Tuolla jo joku epäilikin onko miniällä jotain mieliala ongelmia. Samaa on ollut joskus pakko epäillä itsenikin, niin hankalaa on hänen käytöksensä ollut nämä vuodet.
Miehensä kokee hänen käytöksensä myös hyvin vaikeana.
äiti millainen tahansa, vai ?
Mielestäni tuossa miehen täytyy katsoa asioita puolueettomasti jos aikoo tilannetta auttaa ja ajatella lasten etua.
Ei missään ole sanottu että miehen automaattisesti pitää pitää vaimonsa puolta jos vaimo on vaikka täysin seonnut ja tekee hallaa koko perheelle. Jonkunhan siinä on pakko olla selväjärkinen.
kerta perheen perutamisen jälkeen vaimo on miehen tärkein nainen , sen hyväksyn. Ja tällä vaimolla on oikeus joko todellisesti tai sitten käytännön toimillaan estää miestään ja laspiaan tapaamasta miehen äitiä/ vanhempia/ lasten mummoa, on yleensä kuitenkin oikeus ja hän vielä pitää ihan normaalina että hän ja lapset tapaa omia vanhempiaan. Herää kysymys miksi jos ei mieskään saa tavata omiaan eikö olisi kohtuullista että pidettäisi sama etäisyys ja tapaamattomuus myös vaimon vanhempiin.
Yleensä miehen on vain tyydyttävä näihin naisensa oikkuihin ja määräyksiin jos edes itse haluaa olla lastensa elämässä mukana, kunnes hänenkin mittansa aikaa myöten useimmin täyttyy ja se näkyy nykyisissä avioerotilastoissa.
"Teidän poikien äitien on tärkeä ymmärtää, että vaimo ON aikuiselle miehelle tärkeämpi ihmissuhde kuin äiti."
Kyllä MUTTA olisiko teidän miniöiden ja avominiöiden syytä ymmärtää myös se että Teidän tärkeimmän henkilön tulee olla miehenne/ avomiehenne ei äitinne. Näin sen kuuluisi mennä.
kyllä miehellä ja lapsen lapsilla tulee myös olla oikeus tavata vanhempiaan normaalin kanssa käymisen puitteissa, kuten myös vaimolla omia vanhempiaan. Vaimon ja hänen vanhempiensa tapaamisessahan ei yleensä olekkan ongelmia.
mummi ei ole status,eli sulla ei ole mummina oikeuksia.Yritä luoda parempi side ,ota asiaa puheeksi äläkä ihmettele miniäs selityksiä vaan ymmärrä ne!Sanoo että hänen teoria ja käytäntö on nyt erilainen.
Oletko ajatellut että miniäs ei luota siihen miten hoidat lapsia?
Itse tiedän kokemuksista että jos mun lapsia haluaa joku hoitaa sen on tietevä mun säännöt ja kuuluu olla varovaisempi kuin minä ikinä.On ihmisiä(läheisiä) joihin en luota koska huomamattomuus ja "kevyttä" -kaikkea saa tehdä meininki on tapa hoitaa.ei tarvi syödä,ei tarvi laittaa pipoa jos ei halua,saa katsoa videoo koko pvä..ja niitä:ei kerrota äidille että..
tällaiset jutut mulle ei kävis.
En tiedä mikä teille on vikana,esitin pari omiani jos tunnistat näitä voi olla osasyynä asiaan.
Noista oikeuksista kiistelemistä minä kovasti ihmettelen.
Eikö voisi ajatella, että käytettäisiin tervettä maalaisjärkeä ja sen pohjalta toimittaisiin, voiko ja kuka voi tavata ketäkin ja olla kenenkin kanssa.
Jos vetoamme oikeuksiin kaikissa ihmissuhteissa niin onko meillä kenelläkään minkäänlaista oikeutta kehenkään jos tarkkoja ollaan.
Kun kyse on pienistä lapsista, pitäisikin puhua aina velvollisuuksista eikä oikeuksista.
Meillä aikuisilla on velvollisuus pitää heistä huolta ja kantaa vastuu siitä, että he saavat kasvaa terveessä ja turvatussa ympäristössä lapsuutensa.
Se on vanhempien ja isovanhempienkin velvollisuus.
Oikeuksista puhuttakoon lakituvissa.
Tuosta kyvystä hoitaa lapsenlapsiani. Kukaan ei ole sitä kyseenalaistanut ainakaan minun kuulteni.
Toisaalta en myöskään ole niitä kykyjäni päässyt ainakaan miniälleni näyttämään, koska en juuri uskalla ottaa edes lapsia syliini ellen kysy siihen lupaa.
Aina en sitä lupaa saa ja joskus nuorimmainen riistetään sylistäni ihan yllättäin. Puhun hänelle väärin tai sitten lapsi nauraa ääneen riemusta kun pelleilen hänen kanssaan.
Vanhempi lapsista jo selvästi vaistoaa äitinsä ja mummin välisen kitkan ja vähän arkailee äitinsä lasnäollessa lähestyä mummia.
Mielestäni lapset selvästi tykkäävät meistä isovanhemmista ja eikö se jo kerro jotain.
okei,ei puhuta oikeuksista.
tavallaan äitinä sun miniä päättää silti kenelle lapsensa luovuttaa hoitoon,tai ylipäätän mikä on parasta(vaikka se ei ole vältämättä parasta).
lähin side ainakin ennen elämänkumpanin valinta on kyllä äidin kans side(yleensä).
hän päättää.jos asiaan haluat muutoksen seuraava askel on olla todella nöyrä asiallinen ymmärtäväinen ja suora.
taistelu ja suuttumiset ei auta asiaa.tsemppiä Sulle!
Ainakin minä olen julkisesti vaimoni puolella. Jos olen eri mieltä, niin se selvitetään kahden kesken.
No tuollainen asia ei kuulu pätkääkään päiväkodille. Mitä päiväkoti voisi asialle edes tehdä?
Huoltajina lapsen vanhemmat päättävät, mikä on lapselle parhaaksi.
Jos lapsi oireilee on päiväkodilla velvollisuus puuttua ja selvittää asiaa. Lapsilla kuuluu nykykäsityksen mukaan olla tukiverkosto, mihin kuuluu sukulaiset ja jopa naapuritkin.
Päiväkodissa otetaan keskustelut ja kutsutaan tukiverkko paikalle jos lapsi oireilee. Esim. viettää eristettyä elämää kotonaan.
Uudet ohjeistukset ovat jaettu vastikään kaikille päiväkodeille ja kouluihin. Sen nimi on varhainen puuttuminen, Voit lukea tuosta viereisestä linkkivinkistä. Googlettamalla sanan varpu, löytyy lisää tietoa.
on tilanteesta? Eikö hän uskalla pitää äitinsä puolia, vaiko onko ihan tossun alla?
Kyllä minusta olisi poikasi asia vaatia, että saa esim. tuoda lapset teille vierailulle.
Ei äiti yksin voi lapsista päättää. Kyllä isälläkin on oikeudet ja jos poikasi haluaa myös, että lapset tapaavat sinua, niin rohkeesti vaan sitä vaatimaan. Lapset kainaloon ja mummolaan. Menevät sitte takasin, niin kun ei ois mitään erityistä tapahtunut ja seuraavalla viikolla sama uusiksi.
Kun miniäsi huomaa, ettei asialle voi mitään, niin ehkä antaa periksi.
Poikasi pitää sanoa suorat sanat. Vien lapset tapaamaan vanhempiani, eikä asiasta keskustella.
Minulla on sama tilanne tyttäreni kanssa. Hän ei anna minun tavata lapsenlastani, kun väittää että minä olen vaaraksi hänen lapselleen. Väitettään hän ei osaa perustella.
Äiti on siis sairaan mustasukkainen kaikille lapsestaan. Hän on pistänyt välit noin vuosi sitten kokonaan poikki lapsen isää ja myös hänen ystävälliseen isäänsä, siis lapsen isänisään, joka asuu ihan naapurissa. Kukaan äidin puoleisista sukulaisista ei myöskään saa olla enää missään tekemisissä. Täydellinen eristäytyminen on tapahtunut pikkuhiljaa.
Hoidan ystävättärieni lapsia viikonloppuisin, ja minulla on mies. Kukaan muu ei ole sitä mieltä, että olisin vaaraksi kenellekkään lapselle.
Kirjoitin juuri, nimimerkin kohdalla lukee:
''sitä aavistelin''
Kerroin naapurista. Hän on jo vuosia eristänyt perheensä muulta maailmalta, lasten kaverit saivat tulla kylään vain lasten syntymäpäivänä; rouva itse ajoi pois, mies hoiti lasten kuljetukset ja kestityksen. Tuolloin ei käynyt mielessä, että kyse on sairaalloisesta luonnehäiriöstä; sen ymmärsimme vasta vuosien päästä, kun 'otteet kovenivat'.
Tytär muutti ulkomaille opiskelemaan, sanoi, että oli pakko, että pääsi äidistään eroon.
Kirjoita päiväkirja muistoksi palsenlapsillesi. Kerro päiväkirjassasi tarkoin miten sinua on estetty tapaamasta lalsiasi. Epäilen että sinusta valehdellaan lapsille ja väitetään, että mummi ei ole halunnut tavata. Näin minun tapauksessani on.
Tee päiväkirja ja julkaise se omakustanteisena, jotta lapset tulevat tietämään, että sinä halusit tavata mutta sinut ESTETTIIN. Sinulla on oikeus kertoa se heille, että halusit tavata. Sinulla on oikeus kertoa totuus.
Mahtaisikohan tuo kuitenkin aiheuttaa katkeruutta lapsissa kun saavat tietää mitä äiti on tehnyt estääkseen suhteen syntymisen isovanhempiin.
Katkeruutta en halua enää lisää, sitä on jo ilmankin. Enkä halua lapsille aiheuttaa pahaa mieltä.
En tiedä, ketäänhän se ei auttaisi enää kun lapset ovat jo aikuisia, voisi päinvastoin pahentaa heidän oloaan.
Ja jos en silloin ole itse asiasta lasten kanssa keskustelemassa, niin paljon avoimia kysymyksiä varmasti jäisi.
Ei taida minusta olla siihen.
Surullista vain, miten paljon lapset menettävät ja miten paljon me isovanhemmat kun läheistä suhdetta ei voi syntyä.
asiasta poikasi kanssa? Jos he asuvat yhdessä ja ovat molemmat lastensa huoltajia, niin toki poikasi voi sanoa myös mielipiteensä teidän tapaamisiin. Käske poikasi olla mies ja huolehtia perheestään. Lapsenlapsesi tarvitsevat sinua.
Kyllä me olemme sitäkin yrittäneet, mutta se aiheuttaa heidän välilleen niin paljon riitaa ja sitä haluaisin kaikinkeinoin välttää.
Ikävässä välikädessä siinä mies on mutta mitä hän voi jos haluaa pitää homman kasassa. Pakko siinä on olla vaimolle mieliksi jos ei halua kokoaikaa riidellä.
Perheestään hän kyllä huolehtii, niin vaimostaan kuin lapsistaankin.
Mutta miniäni tietää, että valta on hänellä ja sitä hän myös sumeilematta käyttää ja vallan välineenä lapisaan.
Tuntuu, ettei hän välitä mistään muusta kuin itsestään.
'käyttää vallan välineenä lapsiaan'
Ei hyvältä vaikuta.
Asialle pitää tehdä jotain = hakea apua.
Luepa tältä sivulta linkistä 'Artikkeleita', moni asia voi 'selvitä'.
http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=100&valikko=1
Jo se, että ymmärtää, mikä saa toimimaan noin, auttaa ainakin vähän. Hakisin ehdottomasti apua.
On 'karhun palvelus' lapsille elää sairaan/luonnehäiriöisen oikkujen mukaan - ennen pitkää kaikki sairastuvat.
Jos luonnehäiriöinen ei itse omasta mielestään tarvitse apua, muut voivat silti hake apua itselleen.
Jos rehellisiä ollaan, neuvoisin eroamaan.
Senverran olen vaikeasti luonnehäiriöisen ihmisen touhuja joutunut seuraamaan.
Ongelma on kyllä se, että erossa lapset joutuvat välikappaleen rooliin vieläkin pahemmin kuin ennen. Jospa joku asiantuntijataho voisi antaa neuvoja, miten toimia.
En nyt muita lärpätyksiä tässä lukea jaksanut, mutta itsellä heräsi vain tälläinen ajatus että olisiko miniäsi mahdollisesti sinulle mustasukkainen? Hänhän voi olla mustasukkainen omasta lapsestaan, eli kokee jäävänsä jotain paitsi jos lapsi osoittaakin mummia kohtaan kiintymystä ja rakkautta. Samoin suhteessa mieheensä, syynä voi olla omistushalu ja mustasukkaisuus, hän ei siis voi sietää että miehensä äiti on miehen lähettyvillä...
Ottaisin asiat hänen kanssa kahden kesken puheeksi ja tekisin selväksi, ettei tässä tarvitse kenenkään kilpailla kenenkään kanssa kiintymyksestä ja pitämisestä ja tykkäämisestä. Haluat vain olla apuna ja tukena sitä tarvitessa ja olla lähellä ja tavata koska välität koko perheestä! Sekä miehestä, lapsesta että myös miniästä!! Uskon että monissa näissä ihme konflikteissa miniöiden, anoppien, lastenlasten yms. välillä on kyse liiasta mustasukkaisuudesta ja omistushalusta. Ei tajuta ettei sitä rakkautta ole koskaan liikaa eikä se ole toiselta pois mitä toinen antaa!
Etkö vielä ymmärtänyt mihin tulokseen ketjussa on tultu.
Äiti on luonnehäiriöinen ja sellainen ei osaa rakastaa. Hän ei voi antaa rakkautta itse lapsilleen, ja nyt, kun se asia on hänelle itselle selvinnyt, sulkee hän isovanhemmat ulkopuolelle.
Tämän isovanhemmista eristämisen hän tekee siksi, koska hän on ymmärtänyt, että he osaavan antaa lapsille jotain sellaista, mitä hän ei osaa, ei kykene, eikä koskaan sitä kykene oppimaankaan.
Kyllä, mustasukkaisuus varmasti on yksi asia mikä tähän on johtanut ja omistushalu niin mieheen kuin lapsiinkin. Se vain on yksi niitä aiheita, joista keskusteleminen on kielletty.
Minusta on kovin väärin laittaa samalle viivalle vaimo ja äiti kun puhutaan miehen suhteesta naiseen. Siinä on kaksi vahvaa suhdetta ja niin kaukana toisistaan, etteivät ne kilpaile keskenään.
Ei ainakaan pitäisi kilpailla ja miestä ei pitäisi koskaan laittaa siihen tilanteeseen, että joutuu valitsemaan kumpi on tärkeämpi.
Suhde vaimoon merkitsee tulevaisuutta ja omaa perhettä, lapsia. Suhde äitiin taas merkitsee juuria, omaa lapsuutta, muistoja, menneisyyttä.
Mielestäni molemmat ovat välttämättömiä, jotta ihminen säilyy tasapainossa.
Kuinka moni äiti tahtoisi poikansa siihen valintatilanteeseen ? Ei kukaan, uskon minä.
Vaimot vaativat sitä eroa äidistä ja irtaantumista entisestä perheestä ja suvusta, mutta äitien mielestä tilaa on molemmille.
Miehet eivät taida koskaan asettaa samaa valinnanpakkoa naiselle, vaikka naisen äiti olisi hyvinkin läsnä heidän perheessään.
Jos nainen ymmärtää, ettei hän itse osaa, kykene, pysty, eikä edes opi antaa rakkauden tunteita, ja samalla hän ymmärtää, että mies saa rakkautta äidiltää. Ja senvuoksi yhteydet pakotetaan katkaisemaan sinne mistä rakkautta tulee.
Siis kaikki rakkaus täytyy sulkea pois miehen ja lapsen elämästä, koska hän ei itse pysty sellaiseen.
Jokainen normaali vaimo ja äiti rakastaa miestään ja lastaan ja samalla ymmärtää, että isovanhempi voi myös tuntea rakkautta, ilman että se on uhka hänelle itselleen.
Luonnevikainen personaalisuushäiriöinen äiti ymmärtää, että kaikki sukulaiset ovat hänelle vaaraksi siksi, että jopa pieni lapsi ja mies ymmärtää, saadessaan rakkautta isovanhemmilta, oman rakkaudettoman vaimon/äidin ja oman rakkaudettoman kodin.
Varmasti paljon nämä riitaisat anoppi-miniä -suhteet johtuvat juuri siitä, että perheessä on ongelmia vaimon ja miehen välillä ja vaimo tuntee tilanteensa epävarmaksi, haluaa siksi ajaa pois miehensä suvun siitä ympäriltä ja varsinkin miehensä äidin koska tietää, että siletä mies saa ne lämpimät tunteet ja kannustuksen mitä vaimo itse ei voi antaa.
Epävarmuus omasta itsestään myös pakottaa häätämään ne miehn puolen isovanhemmat pois. Omat vanhemmat tulevat sitä tärkeämmiksi mitä enemmän naisella on vaikeuksia parisuhteessa ja äitinä mutta mies ei saa saada sitä tukea vanhemmiltaan.
Myöskään mies ei saa puolustaa omia vanhempiaan mutta naiselle se on itsestäänselvyys jos siihen tilanteeseen joudutaan.
Harvemmin mies kuitenkaan on se, joka on appivanhempiensa kanssa riidoissa.
Sitä sietäisi miettiä itsekenenkin vähän syvemmin, mistähän mahtaa johtua.
Se mammanpoika räkätys alkaa olla jo loppuunkäytetty ja ei oikeastaan koskaan totta.
Minulle miniäni käytös on aiheuttanut sen että en edes uskalla olla yhteydessä poikaani, lapsenlapsiini enkä myöskään miniäni sukuun enää. Koskaan ei tiedä mitä hän keksii seuraavaksi ja siitä saa kaikki kärsiä.
No kylläpäs te mummot nyt haukutte kaikki kilvan miniöitä luonnehäiriöisiksi yms. Muistakaa kun syyttävän sormen ojennatte niin kyllä siinä muutama sormi osoittaa teitä itseänne.
On niin helppo vain syytellä toista eikä miettiä mitä itse on ehkä tehnyt tai sanonut, tai jättänyt tekemättä.
Tuntuu että teidän maailmassanne on vain mahtavia mummoja ja v:mäisiä miniöitä...
Jo jutut on tämmöisiä täällä netissä, niin minkähänlaista paskaa mummi supattelee äidistä lapsille?
Aloittajan miniänä minäkään ei haluaisi päästää lapsia aivopestäväksi tuollaisen mummin seuraan.
Niin kun sinä olet luulosairas ja vainoharhainen.
Ei kai miniäsi noin kauhea ole? Kukaan ei riitele yksinään, sanotaan.
Kyllä olet loukannut häntä verisesti, jos hän on sinut noin eristänyt perheestään.
Toisaalta, jos hän on mielisairautensa ja raivotilan vallassa, pitää sinun tukea omaa poikaasi ja huolehtia lapsenlapsistasi vaikka virkavallan voimin.
Älä jätä heitä heitteille.
Tuollainen masennus joka alkaa eristäytymisenä ja vihamielisyytenä, on hankala. Se pahenee pikkuhiljaa, ja siihen ei uskalla kukaan puuttua. Viranomaiset puuttuvat vasta sitten kun lapsi oireilee TARPEEKSI pahasti. Yleensä se puuttuja on vasta opettaja koulussa. Ja siihen mennessä lapsen eristäminen sukulaisista ja kaikista normaaleista ihmisistä on jo täydellistä.
Syy, tuollainen äiti on todella pelottava ja väkivaltainen. Minä en ole tämän ketjun aloittaja, mutta minulla on kokemuksia tuollaisesta eristäytyvästä ja epäsosiaalisesta äidistä. Hän jopa pahoinpiteli minut kun yritin auttaa.Ja jos sossulle soittaa, ne korkeintaan soittavat kyseiselle äidille, ja ongelma vain pahenee. Siis se joka yrittää auttaa voi päästä pahimmassa tapauksessa omasta hengestään.
Mitään ei ole tehtävissä, ennenkuin on jo myöhäistä, siis odottaa vaan, että lapsi on TARPEEKSI häiriintynyt. Ja sitten huostaanotto viranomaisten puolesta.