Anoreksia

Oon 15 vuotias tyttö, mulla on muiden mielestä vakava syömishäriö (anoreksia) !? Oon 171cm, ja painan 49kg. Oon ihan vitun läski omasta mielestäni! Olen ollut vähän aikaa sitten viikon syömättä muuta, kuin päivässä yhen leivän ja juonut maitoa vähän. Mulla tulee välillä ahmimis kohtauksia, ja sen jälkeen maha pömpöttää, miks ihmeessä? En oksenna syöntini jälkeen, en uskalla kokeilla uksentamista. Haluan ihmisten huomiota tällä ns. ongelmallani. Olen kahdeksannella luokalla, koulussa opettajat kattovat perrääni paljon, koska en syö. Ainakin luokanvalvojani ja kolme muuta opettajaa tietävät tästä. Luokanvalvoja on pitänyt minulle puhuttelut siitä, että kun kuukautiset jäävät pois voidaan puhua sairaudesta nimeltä anoreksia. Olen joutunut opettajien viemänä terveydenhoitajalle muutamia kertoja, olen valehdellut päin naamaa hänelle, vaikka terveydenhoitaja on mielestäni mukava. Onko tämä vakavaakin teidän mielestä? En halua parantua, halun laihtua anakin 4 kiloa!!!! Harrastan 3 eri tanssia, ja lenkkeilen silloin tällöin. käävelen aamuisin ja päivisin kouluun ja takaisin, niistä matkoista kertyy päivän aikana matkaa yhteensä n. 5 km. Kertokaa mielipiteenne kiitoksia!
5896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

et halua huomiota tolla???

(mun mielestä oot just huomionhakune.)

huomionhakune tai et, ainaki oot SAIRAS!

(...teillä pissiksillä ei tunnu olevan muuta elämää, kaiken pitää pyörii oman navan ja omien kilojen ympärillä... miettisit säki teini joskus läheisiäs!)

Äänestä
  • en oo mikää pissis, sori nythe vaa!

    Äänestä

  • Minusta tuossa viestissä lukee, että haluaa huomiota.

    Äänestä

Syö kunnolla tyttö hyvä!! Noilla syömisillä saat vaan aineenvaihduntas sekasin ja tuhoat pitemmän päälle terveytes hyvin äkkiä. Toi on aika lailla vakavaa jos tota linjaa jatkat. Elikkä jos et haluu tuhota kauneuttas ja terveyttäs ja pakkohoitoon sairaalaan, suosittelen että rupeat syömään ihan kunnolla, monta kertaa päivässä. Kunnon ruoka ei lihota. Vaikka sulle painonnousu kyllä tekiskin pelkkää hyvää. Sun kannattaa nyt puhua tosta sun ongelmastas ihan rehellisesti joko sille terkkarille tai jollekin muulle luotettavalle aikuiselle.

Äänestä
  • tuon sanominen auta vittuukaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai mikä syömishäiriö? kirjoitti:

Oon 15 vuotias tyttö, mulla on muiden mielestä vakava syömishäriö (anoreksia) !? Oon 171cm, ja painan 49kg. Oon ihan vitun läski omasta mielestäni! Olen ollut vähän aikaa sitten viikon syömättä muuta, kuin päivässä yhen leivän ja juonut maitoa vähän. Mulla tulee välillä ahmimis kohtauksia, ja sen jälkeen maha pömpöttää, miks ihmeessä? En oksenna syöntini jälkeen, en uskalla kokeilla uksentamista. Haluan ihmisten huomiota tällä ns. ongelmallani. Olen kahdeksannella luokalla, koulussa opettajat kattovat perrääni paljon, koska en syö. Ainakin luokanvalvojani ja kolme muuta opettajaa tietävät tästä. Luokanvalvoja on pitänyt minulle puhuttelut siitä, että kun kuukautiset jäävät pois voidaan puhua sairaudesta nimeltä anoreksia. Olen joutunut opettajien viemänä terveydenhoitajalle muutamia kertoja, olen valehdellut päin naamaa hänelle, vaikka terveydenhoitaja on mielestäni mukava. Onko tämä vakavaakin teidän mielestä? En halua parantua, halun laihtua anakin 4 kiloa!!!! Harrastan 3 eri tanssia, ja lenkkeilen silloin tällöin. käävelen aamuisin ja päivisin kouluun ja takaisin, niistä matkoista kertyy päivän aikana matkaa yhteensä n. 5 km. Kertokaa mielipiteenne kiitoksia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu