Tammenterhoja

Kellään tietoa siitä mistä saattaa löytyä tammenterhoja tähän vuodenaikaan? Kai joku on niitä syksyllä kerännyt talteen, ja istuttaa sitten keväällä?
94489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pahoin pelkään, että jossain kotijemmassa talven yli säilytetyt terhot eivät kyllä idä.

Muistaakseni ainakin tämä kotimainen tammikantamme on sellaista porukkaa, että terho lähtee itämään syksyllä maahan päädyttyään, menee talven tullen stand by-tilaan ja jatkaa kasvuaan sitten kevään lämmön ja valon tultua.

Valmiiksi itämisen alkuun päässeitä terhoja löytänee siis parhaiten tammien alta tai oravien kätköistä.

Paikoilta, jonne ihmiset kuljettavat puutarhajätettä, löytää kyllä mielinmäärin muutaman vuoden ikäisiä tammenpoikasia, sellaisia 50 cm korkeita. Oman kokemukseni mukaan ne lähtevät puutarhaan tai muuten hoidettuihin olosuhteisiin päästyään ihan hyvin käyntiin.

Äänestä
  • Haluan kasvattaa tammen tai tammia ihan terhosta asti.
    Netin uumenissa löytyy juttua, että joku aloitti kasvattamisen juuri syksyllä, ja jo seuraavan vuoden alussa taimi oli parikymmentä senttiä korkea.
    Jos ihmettelet, niin sitä varten haluan tammeni kasvattaa itse että siinä vaiheessa kun taloni ja tonttini ostan, pääsen ne istuttamaan ja vielä vuosien jälkeen muistelemaan minkä verran vaivaa olen nähnyt niiden puolesta.

    Äänestä

Siellä missä tammia kasvaa, löytyy terhoja tähän aikaan vuodesta ja niistä se uusi taimi lähtee kasvamaan, kun istuttaa terhon vaikkapa puulaatikkoon hiekkaan kellariin talveksi ja keväällä ulos. Tammipuu on hyvä leviämään, ei vaadi ihmisen apua, mutta tietenkin näin, jos haluaa pihaan tms.

Äänestä

Tammenterhojen (kuten omenansiementenkin) parhaaksi idätyspaikaksi on itselläni osoittautunut maakellari. Siellä on talvisin riittävän kylmää, ei kuitenkaan aivan pakkasella. Lisäksi riittävän kosteaa. Aivan tavalliseen (itse kompostoituun) multaan olen laittanut ja kukkapurkkiin.
Sitten keväällä, kun routa on sulanut maasta ja yölläkin on lämpöasteita, olen taimet istutellut pihalle. Nyt on omia kasvatettuja omenapuita (antavat satoa) ja tammia :-)

Äänestä
  • Oman tammenterhon toin hautausmaan viereiseltä tammikujalta. Istutin syksyllä nurmikolle, mihin raivasin nurmettoman tilan sille ja verkon ympärille jänisten takia. Tammi on nyt 8 vuotias
    parimetrinen alku. Alussa kasvu oli hidasta. Viime kesänä oli kasvupyrähdys. Jänikset pääsivät runkoa nakertamaan lumisena talvena, joten kannattaa pitää hanki matalana verkon lähellä.
    Miehille komento, etteivät leikkaa leikkurilla alkua! Toinen taimi hävisi em. tavalla..

    Äänestä

  • Oman tammenterhon toin hautausmaan viereiseltä tammikujalta. Istutin syksyllä nurmikolle, mihin raivasin nurmettoman tilan sille ja verkon ympärille jänisten takia. Tammi on nyt 8 vuotias
    parimetrinen alku. Alussa kasvu oli hidasta. Viime kesänä oli kasvupyrähdys. Jänikset pääsivät runkoa nakertamaan lumisena talvena, joten kannattaa pitää hanki matalana verkon lähellä.
    Miehille komento, etteivät leikkaa leikkurilla alkua! Toinen taimi hävisi em. tavalla..

    Äänestä

Itse keräsin syksyllä varisseita terhoja ja piilotin ne karikkeen alle saman tien. Hyvin lähtivät kasvuun.
Ei mitään kasvupaikan valmistelua sinne vaan lehtien alle.

Äänestä

Pihallamme kasvaa 4 isohkoa tammea. Kun lehtiä maasta tänään haravoitiin, oli maassa runsaasti tammen terhoja. Mitä niille pitää tehdä? Roskiin, kompostiin, vai oraville ruuaksi vai mitä?

Äänestä
  • Istuta kukkapurkkiin, kastele ja kuukauden parin päästä on pieniä tammia. Ovat oikein nätin näköisiä. Menestyy talven yli hyvin sisällä ikkunan edessä, siinä missä muutkin huonekasvit.
    Kesällä istuttele ulos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tähän aikaan vuodesta kirjoitti:

Kellään tietoa siitä mistä saattaa löytyä tammenterhoja tähän vuodenaikaan? Kai joku on niitä syksyllä kerännyt talteen, ja istuttaa sitten keväällä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu