Mun on nyt pakko kysyä teiltä, että miten te jaksatte elää kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa, jos teillä sellainen on?
Mulla oli jo viime kesänä jalat hiukan turvonneet, mutta mulle sanottiin jatkuvasti, että mene kotiin lepäämään, johtuu vaan helteestä. Joku neljä kuukautta sitten mulla alko uudestaan jalat turpoamaan, ne oli jatkuvasti turvoksissa ja arat. Nyt tajuan, että olin sen lisäksi väsynyt ja jotenkin hieman sekaisin.
Heti uudenvuoden jälkeen tilasin ajan lääkärille, koska en ns. enää tuntenut itseäni. Olin erittäin väsynyt, olisin voinut nukkua jatkuvasti, en saanut itseäni liikkeelle samalla lailla kuin ennen, olin hieman turvonnut, masentunut, heikotti ja paleli. Menin lääkärille, hän ei ollut varma mistä kyse, mutta epäili aika pahaa stressiä ja ehkä lievää masennusta, sillä elämäntyylini viittoi siihen hyvin. Menin silti verikokeisiin hänen pyynnöstään ja otettiin myös nämä kilpirauhasarvot jotka olivat TSH 7,49 ja T4V 13,1. Lääkärini oli vain sitä mieltä, että ole rennosti, tuskin tuo mitään on, mutta mene silti parin viikon päästä uudestaan verikokeisiin. No, minähän menin ja seuraavaksi näytti tältä: TSH 5,4 ja T4V 11,9. Lääkäri sanoi, että nämä arvot voisivat viitata piilevään kilpirauhasen vajaatoimintaan, mutta ei silti voinut antaa lääkettä, sillä arvot ei olleet selkeät. Hän kuitenkin aikoi lähettää lähetteen kaupungin sairaalan sisätautilääkärille (kävin ennen yksityisellä lääkärillä), sillä sanoin ettei opiskelijarahani riitä enää yksityisen käyntiin, varsinkaan jos tulee jotain lisätutkimuksia. Viikko sitten sain postia, pääsisin sinne sisätautilääkärille kahden kuukauden päästä. Ajattelin, että voinhan minä nyt odottaa, jos minuilla ei sittenkään ole sitä kilpirauhasen vajaatoimintaa.
No, pari viikkoa sitten havaitsin paljon kummallisia oireita kehossani. Merkittävimmät muutokset oli turvotus, tunsin itseni ilmapalloksi, josta puuttui vain naru. Jalat olivat todella paljon paisuneet, varsinkin jalanpohjat, ja pienikin kävely tai seisoskelu tuotti tuskaa. Lisäksi nyt huomasin myös alavatsani ja alaselkäni turvonneen, kaulani oli turvonnut ja silmäluomeni. Lisäksi hiukseni eivät totelleet, olivat aivan erilaiset kuin ennen. Ne olivat samaan aikaan kuivat, hilseilevät ja todella rasvaiset, ja aina huonosti! Olin myös todella väsynyt, tarvitsin aivan älyttömän pitkät yöunet, vaikka olen koko elämäni selvinnyt 6-7 h yöunilla. Oikeastaan, oli aivan sama, olinko nukkunut 4 tuntia vai 12, eroa ei juuri huomannut muutakun silmistäni. Päiväunet piti aina ottaa, tunnista kolmeen tuntiin. Olin myös todella masentunut, heikko ja aivan sekaisin. Tuntui siltä, kuin katsoisin vierestä kun joku muu, vieras hlö, olisi elänyt jotain elämää kropassani, olin aivan hukassa. Positiivisuus (jota minulla on ennen ollut paljon) ja toisten huomioonottaminen katosi merkittävästi, ei ollut enää voimia siihen. Lisäksi tulin jotenkin aloituskyvyttömäksi, tyyliin kirjan nostaminen lattialta tuntui olevan lähes ylitsepääsemöätön juttu, mikä on aivan naurettavaa! Aivot toimivat jotenkin hitaammin, ja puhe takertui aina. Ajatuksenikaan ei pysynyt puheen mukana ja keskustelujen aikana minun piti pariin kertaan pysäyttää puheeni, ja miettiä, missä oikeen menin, mitä sanoin jne. Minulla on aina ollut aika kuiva iho talvella, mutta nyt ihoni oli superkuiva ja lisäksi palelin jatkuvasti. Kaiken lisäksi kärsin lihaskivuista jatkuvasti, jonka vuoksi jätin kaiken urheilun pois, ja laiskistuin ja masennuin kokonaan sohvan pohjalle.
Äiti tuli todella huolestuneeksi ja soitti yhtenä päivänä toiselle lääkärille, vaikka sanoin, että voisin ihan hyvin odottaa ne kaksi kuukautta, ja epäilin, että tuskin seuraavakaan lääkäri voisi auttaa minua asian kanssa. Mutta äitini jankutti vastaan ja jopa hän kertoi huomanneensa kuinka olin muuttunut puolessa vuodessa. Niinpä viime viikolla kävin eri lääkärillä, joka sitten antoi minulle reseptin tyroksiinikuuriin. Hän sanoi, että arvoni olivat parantuneet toisessa verikokeessa sen takia, että keho yritti parantaa itse itseään, mutta että kohta arvot saattaisivat taas laskea ja mennä vuoristorataa ilman lääkkeitä. Hän myös huomasin hitaan sydämensykkeeni. Hän määräsi minut ottaamaan 1/4 tablettia 4 pvää, ja sen jälkeen ½ tabletin. Nyt olen syönyt niitä lääkkeitä viikon, ja ymmärrän, että se ei tule auttamaan ihan heti, mutta kärsin edelleen näistä edellä mainituista oireista, jota en enää jaksaisi tehdä. Enää en ehkä palele niin paljoa. Kynnet sen sijaan katkeilevat ahkerasti, vaikka maitovalmisteita käytän paljon päivittäin. Lisäksi olen kalpea ja vastustuskykyni tuntuu olevan täysin nolla, olen taas sairastumassa flunssaan lyhen ajan sisällä. Ajoittain tunnen itseni niin huonoksi ihmiseksi ja mieleni tekee itkeä jatkuvasti. Onko tämä ihan normaalia, vai onko tämä vain jotain huomionkipeyttä? En enää edes ymmärrä itseäni, en ole lainkaan sellainen kuin ennen ja voimani ovat lopussa. Siispä millä ihmeen keinolla jaksatte ja jaksoitte ne ajat, jolloin lääkitys ei vielä auttanut? Minun pitäisi olla tämän kevään ylioppilas, nyt on lukuloma, mutta voimia ei ole lukemiseen. Toivon myös, että jos tulen ylioppilaaksi, niin en juhlissani olisi enää näin turvonnut kuin nyt.

Vastaukset 7
Vanhimmat
mulla todettiin n.15 vuotta sitten.
Nyt, kun järkeäkin on tullut lisää, tajuan, että ensimmäiset oireet ilmaantuivat jo vuosia aiemmin.
Eka lekuri kehoitti lopettamaan itseni tarkkailun sekä lämmön mittailun.Sinnikkyyteni "palkittiin" vasta useamman verikoe-ruinaus-kerran jälkeen.
Vieläkään lääkärit eivät usko omia tuntemuksiani, vaan tuijottavat sokeasti veriarvoihin, määrittäessään oikeaksi pitäminään lääkeannoksia.Kaikki kuitenkin olemme yksilöitä, omine kemioinimme, niinpä lääkityksenkin oikeellisuus löytyy vain kokeilemalla.Enempi parempi, ainakin minun kohdalla.
Kyllähän tässä kestämistä on ollut: liikatoiminnasta (sairastuin myös yo-keväänä!) leikkauksen kautta vajaatoimintaan, olen laihtunut ja lihonut, valvonut ja nukkunut, ollut hyperaktiivinen ja äärettömän saamaton jne. Oireet laidasta laitaan viimeisen kymmenen vuoden ajan! Tuntuu, että koko aikuisikä on mennyt näiden sairauksien kanssa taistellessa.
Minulla ei ole auttanut vajaatoimintaan muu kuin raju lääkitys, koska koko kilpirauhasta ei enää ole. Kroppa meni rauhasenpoiston jälkeen niin hitaalle (TSH lähes 30), että paino nousi räjähdysmäisesti. Silloin oli elämänilo aika kaukana...
Ei tässä oikein muuta neuvoa ole, kuin että koita kestää! Anna itsellesi aikaa, koska olet oikeasti sairas. Joillakin ihmisillä on tosin älynlahjoja vähemmän, joten saatat joutua kuuntelemaan lässytystä laiskuudesta ja lihomisesta yms. Onneksi tiedät itse mistä on kyse ja äitisikin on tukenasi. Lääkitystä lisätään pikkuhiljaa. Se voi tuntua hitaalta, mutta vähitellen olosi paranee.
Voimia!!
Täällä kamppaillaan liikatoiminnan kanssa ja tämä on myös tosi rankkaa. sisätautilääkärillä kävin käski vaan radiojodin käydä ottamassa, sanoin että haluan kokeilla lääkkeillä. en tiedä teinkö oikein koitetaan jaksella meitä on tosi paljon jotka kamppailee kilpirauhas vaivojen kanssa.
hei, voiko näissä kilpirauhasoireissa esiintyä sydämen vajaatoimintaa, rytmihäiriöitä jne? käsien ja muiden raajojen turtumusta? tunnetta ettei jaksa hengittää? huimausta/epätodellisuuden tunnetta? täydellistä saamattomuutta/kiinnostamattomuutta?
olen kuitenkin vasta 17. sydänfilmi ottohetkellä ok, samoin verenpaine. ja verikokeet normaalit. keuhkoissa ei mitään.
... olla. Ei nää kilpirauhasvaivat ikää katso, vaikka jotkut lääkärit niin yrittää uskotella. Otettiinko sulta siis kilpparikokeet? - mitä ne arvot sanoivat? (siis numeroina)
että sulla on nyt lääkitys! Pikkuhiljaa se alkaa vaikuttaa ja pääset taas kiinni elämään. Onnea kirjoituksiin!
lisäksi vielä vitamiineja (b c)ja ainakin magnesiumia ja kalaöljyä. Kaikki oireesi ovat selkeästi vajaatoiminnasta johtuvia. Nyt vaan jaksat vähän aikaa niin lääke alkaa vaikuttaa. Tyroksiini ei taida sun kohdallas olla kuurilääke, vaan saat varmaan varautua syömään sitä ehkä loppuelämän ajan.Tsemppiä!