Lestadiolaisyhteisössä ei ole pakko olla jäsenenä mutta sinne on pakko syntyä. Vähän niin kuin sanoisi että turha rypistellä kun on jo housuissa. Sitten kymmenettuhannet suomalaiset saavat kantaa selkäytimessään tulijärvipelkoa vastoin tahtoaan.
Ei ihme jos katkeria poispotkittuja ja vapaaehtoisesti kulkemaan lähteneitä riittää.
Ei ihme jos katkeria poispotkittuja ja vapaaehtoisesti kulkemaan lähteneitä riittää.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei asia ole näin yksinkertaista, ei tosiaankaan.
Jokaisen elämässä on käsikirjoitus ja kohtalosi on sinulle tosi armahtavainen.
Paljon huonomminkin voisi olla, eli kerronko.
Sehän on yksinkertainen toimenpide syntyä yhteisöön ja joutua yhteisön kasvatettavaksi.
Monelle ei enää olekaan yksinkertaista kun tulee elämän todellisuus vastaan ja Saara-äidin pelko painaa takaraivossa mutta haluaisi kumminkin olla kokonainen, aikainen, järjellisesti ja tasapainoisesti ajatteleva ihminen.
Lapset ja lapsenmieliset olkoot lapsenuskossa mutta aikaisen ihmisen on kannettava elämästä aikuisille tarkoitettu vastuu ja se ei toteudu jatkuvasti syntikäsitteitä muuttelevan saara-äidin helmoissa.
Mutta kuten Stalin sanoi aikoinaan mikä on tärkein voimavara hallita kansaa. "Pelätköön kunhan tottelevat".
Oletko sinä noin nenästävedettävä populisti. Tuollainen ns. ulkopuolisen yleistäminen on kyllä naurettavaa.
En kyllä ymmärrä mistä vammoista sinä puhut. Omana kokemuksena sanoisin että monta aivan ainutlaatuista piirrettä olen saanut itselleni ja tavan miettiä vähän syvemmältä kuin usein aikalaiseni. Vaikka en ole mukana kuvioissa niin tosi tyytyväinen olen taustastani.
Jokaisen elämä menee niin kuin on kirjoitettu.
Sanoi : Vihatkoon, kunhan tottelevat...
Jota sääntöä, varmasti Stalinkin noudatti.
Mitä olen lestadiolaisuudesta, saanut, olisin kernaasti jäänyt ilman: Esim. lapsena minua peloteltiin, jatkuvasti maailmanlopulla..
Ole hyvä. kiitos.
"Mitä olen lestadiolaisuudesta, saanut, olisin kernaasti jäänyt ilman"
Olen täysin samaa mieltä tästä. Olen oikein yrittänyt miettiä mitä hyvää ja rakentavaa olisin tuosta yhteisöstä saanut: en mitään. Lestadiolaisuus on (oli) pahin asia elämässäni ja olen tyytyväinen että olen päässyt siitä irti.
Itselläni on kutakuinkin positiiviset kasvumuistot. Se mitä olen oppinut on yksi vaihe elämässsä ja ilman aiemmin oppimaani olisin täysi torso.
Tiedän suunnilleen että mitä on henkisyys ja mitä on aito kunnioitus sekä hartaus.
On aivan käsittämätöntä kuinka joillakin kääntyy kaikki lapsuuden positiivisuus joukkohysteriamaiseksi negatiivisuudeksi, vaikka Kohtalo on määritellyt ihmisen vanhemmat ja syntymämme. Emme ole suinpäin heitettyjä lihapalleroisia, kaukana siitä.
Vaihtoehtona olisi ilmeisesti ollut syntymä Afrikassa, Intiassa tai kaukana toivottomuudessa tai kokea miljoonien järjeton ja mieletön elämä, niin köyhyysessä kuin rikkaudessakin.
Ajatusleikkinä kukin voisi miettiä että ketkä he itse todellisuudessa valitsisivat vanhemmikseen, jos se olisi oma ja mahdollinen tehtävä?
Elämä kaikkinensa on toistensa jatkumoa ja se on valitettavasti totta ja todellisuutta, halusit tai et.
Raamatunsanassa painotetaan useaan otteeseen sitä että kaipaako ja halajaako ihminen ikuista elämää, joten joka päivä on tavallaan sen valinnan hetki.
Näin se vaan on.
Siunausta.
Niin minäkin ajattelen ja tunnen. On tosi vaikea keksiä mitään positiivista vl-lapsuudesta ja varsinkaan nuoruudesta.
on? En ole koskaan tuntenut.
oikeastaan löytö! Ihan uusi vinkeli katsa tätä asiaa :)
Lähipiirissänion niitä jotka ovat uskon kieltäneet. Ja muutama sellainen asia joka nousee esille lähes jokaisen kohdalla on se
- ettei mitään "normaaleja" rajoja ole siinä
vaiheessa kun repäisee itsensä irti vl liikeestä. Eli on se vaihe että kokeillaan vähän kaikkea (liikaa).
- kunnioittaa vanhempia mutta kasvaa rajoihin jotka ovat liian tiukat. Eli kaikki kiva on kielettyä ja vain työ on sallittua (lapselle).
Normaalin ilon pahekunta ja työn yli-ihannointi.
- kun usko kielletään (vl:suus) kielletään samalla Jumalan olemassa ole. Eli joko tai joko Jumala on olemassa tai jos ei voi uskoa kuten vl pitää kieltää usko kokonaan. Eli valtaosa eronneista ajautuu ainakin aluksi tilanteeseen jossa heistä tulee ateisteja.
- usko ja oikeustaju eivät eronneiden mielestä aina mene 1:1 vaan usko on vl oiekutus teoille joita ulkona oleva ei hyväksy. (Lasten eriarvoinen kohtelu ym...)
- Pakkoparannuksen vaatiminen joka käänteessä, vedoten siihen että se on rakkautta uskotonta lähimmäistä kohtaan. Onko se sitä? Aika monet kokevat sen tarkoitushakuiseksi lyömiseksi ja oman paremmuuden korostamiseksi. Asiaksi jolla halutaan piikitellä ja osoittaa sormella, eikä suinkaan rakkaudeksi. (Tapa jolla asia tuodaan usein esielle ei ole rakkaudellinen vaan ilkeämielinen ja tarkoitushakuinen ja loukaava).
Jumala sallii ihmisen valita. Jumala antaa etsikonajat. Ja Jumala myös antaa uskon. Sitä ei voi ihminen pakolla antaa toiselle ihmiselle silti vaikka ihminen kuinka olisi sitä mieltä että parempi olisi ihmisen uskoa kuin olla epäuskoinen. Valintaa ei voi toisen ihmisen puolesta tehdä ei pakolla ei painostamallakaan.
Aika hyvin olet oivaltanut asian.
"Eli kaikki kiva on kielettyä ja vain työ on sallittua (lapselle)." Näin olen kokenut. Lapsen "kiva" ei voi mitenkään olla kovin turmiollista, mutta silti muistan vl-vanhempien (omien ja tuttavaperheen) vihaa tihkuen tulleen komentamaan töihin (esim rikkaruohoja kitkemään) juuri kun on ollut suunnitteilla vaikkapa uimareissu.
Ateismista kommentoisin vielä sen verran, että ainakaan itse en ole koskaan ollut (siis lapsesta lähtien) uskonnollinen, joten vl-piiri oli todellinen taakka. Halu joutua samanlaiseen röykytykseen jonkin toisen liikkeen parissä ei houkuttele. Otin asioista selvää ja usko mureni. Nykyisin kovin uskonnollisten ihmisten suoltama kaanaan kieli kuulostaa todella absurdilta.
"Lapsen "kiva" ei voi mitenkään olla kovin turmiollista, mutta silti muistan vl-vanhempien (omien ja tuttavaperheen) vihaa tihkuen tulleen komentamaan töihin (esim rikkaruohoja kitkemään) juuri kun on ollut suunnitteilla vaikkapa uimareissu."
Hetkinen hyvät ihmiset. vl:läisyydestäkö tuo väistämättä johtuu? Aika hauska yhistelmä sinänsä...
Missä on se raja jota voi pitää normaalina ja mitä taas ei. En suinkaan voi pitää normaalina sitä kuinka paljon työntekoa arvostetaan. Enkä voi pitää normaalina sitä minkä itse olen sivusta nähnyt ja jonka niin moni on kertonut todeksi.
- arvostus tulee sisarussarjassa työn kautta....
Eli mitä näppärämpi ole hommissa sitä enemmän saat sitä kautta kiitosta. Jos hvyäksyntä pitää hakea työn kautta voimme kysä että tämäkö on hyvä?
Vaikka tämä ei ole vain vl ongema näen sen sikäli korostettuna vl ongelmana kun vanhemmet sisarukset joutuvat ottamaan paljon vastuuta pienemmistä sisaruksista.
Onko vanhemmilla sisaruksilla oikeus vaikka sitten lähteä uimaan silti vaikka se tarkoittaa sitä että äiti jää niin ja niin monen kanssa yksin kotiin. Tai onko lapsella oikeus vapaa-aikaan vain silloin kun se vanhemmille sopii.
Ymmärrän sen että perheessä aikuiset ihmiset määräävät puiteet mutta tarkoittaako että lapse vapaa-aika alkaa sitten vasta kun se vanhemmalle sopii. Eli lapsi hypää vanhempien tahdon jälkeen kyykyyn ylös.
Eli hamotan tätä esimerkin kautta.
Lapsi ei saa lupaa lähteä nyt uimaan kun on sitä tätä ja tota vaikka ilmeistä on että iltapäivällä ukkonen on todennäköinen ja näin ollen on todennäköistä että ip ei uimaan voi mennä. Vai onko aikuinen valmis siirtämään asioita tuonnemmaksi jotta lapsi pääsee uimaan.
Eli onko lapsen tarve päästä uimaan yhdentekevä?
"Hetkinen hyvät ihmiset. vl:läisyydestäkö tuo väistämättä johtuu?"
Kyllä. Jäi sellainen tunnelma että piti joko tehdä työtä tai surra syntejään. Uimareissut epäuskoisten ystävien kanssa olivat ehtottomasti tuomittavia.
on meille itekullekin hyvä kirittäjä.Tulee varmaan ensin ajateltua ja vasta sitten tehtyä.Monia tehtyjä ei sitten saa tekemättömiksi.
..siis se tulijärvenpelko, välttelemään Jumalaa ja kääntymään sen sijaan vl-puhujien puoleen itkua tuhraamaan. Vl-puhuja voi kyllä antaa anteeksi jos hän toista jostakin syyttää, ja oman pelastuksensa kannalta hänen tuleekin näin tehdä.
Mutta ei se auta että hän rutiininomaisesti pyörittää samaa levyä vuodesta toiseen itse sydämessään anteeksiantamatta. "jeesuksen nimessä ja veressä, jeesuksen nimessä ja veressä..."
Ei syntejä voi tuolla tavalla mekaanisesti noitua anteeksi.