minä aion nyt purkaa oloani, ihan vaan tiedoks niille ketkä meinaa lukea tän höpinän
no alotetaan vaikka siitä että olen yksinhuoltaja. lapsellani ei ole etäisää eikä isää ollenkaan.
meidän päivät kuluu tällä hetkellä aika paljon kahdestaan. aamulla herätään, syödään, ulkoillaan,syödään,leikitään jne. joskus käy vieraita ehkä noin joka toinen päivä sillä olen seurallinen ihminen. olen silti aika yksinäinen näitten seinien sisällä.
minulla on vaikea lapsi. hän on nyt kipeä (yskää ja räkää) mutta muutenkin hyvin vaativa. hän on "iholla" koko ajan eli kiinni minussa melkein koko päivän. menen vessaan hän seuraa, laitan ruokaa hän ulisee/kitisee/vinkuu jaloissa.laitan astiat koneeseen hän tulee pesukoneen viereen seisomaan ottaen tukea pesukoneen luukusta, suuttuu kun laitan luukun kiinni vaikka rauhallisella äänellä yritän selittää että äiti laittaa luukun nyt kiinni että saadaan astianpesukone pyörimään. itseasiassa melkein joka asiasta mikä ei mene lapsen mielen mukaanhän suuttuu ja verisesti. jos istutan potalle "vääränä" hetkenä hän saattaa huutaa kurkku suorana puolikin tuntia. istun sohvalla hän tahtoo sohvalle leikkimään. uskoo jos kiellän häntä tekemästä "pahoja", mutta saattaa suuttua siitäkin niin paljon että itkee.mitään mitä teen ei tunnu olevan hyvin. vaippaa ei saisi laittaa kun hän tahtoisi olla alasti, joskus siitäkin suututaan hirveästi. ruokaa hän ei söisi millään. päätä yrittää kääntää pois aivan sama mitä ruokaa tarjoaa. maitoo hän lipittäs koko ajan jos antasin. en ole antanut hänelle periksi. en ole hyysännyt häntä.
välillä (tai aika usein) tuntuu että olen tehny jotain perusteellisesti väärin. mutta mitä? kaiken oon yrittäny parhaaks laittaa ja kahtoa. olen ettiny tietoo eri ikävaiheista ja kaikesta lapseen liittyvästä. parempihan se ois et mussa ois vika. välillä pelottaa et vika on lapsessa. välillä on olo et se suorastaa vihaa mua.hän ei käyttänyny tällä tavalla kun täällä on vieraita eikä käyttädy näin mummolassa. joskus kun minulla palaa kiinni kuunnella jatkuvaa ulinaa, menen makkariin ja laitan ovi kii. 2min ja vinkuminen lakkaa. menen takaisin samaan huoneeseen lapsen kanssa, joskus alottaa uudestaan vinkumisen joskus on vain iloinen et tulin takasin ja unohtaa vinkua.
olen miettiny syitä hänen käytöksee. oisko isättömyys. ei ole ku yks ihminen johon luottaa. vai oonko sittenki hyysänny. ehkä pitäs olla kovempi. vai auttasko jos pehmentäs linjaa. pitäs sylis aina ku hän haluaa syliin vaikka sitten kesken siivouksen. pitäskö sen kans olla koko päivä skarppina mukana. vai tuleeko siitä sillä tavalla vielä enemmän riippuva minussa tai pilalle hemmoteltu. vai pitäskö sitä hoidattaa enemmän.siis enemmän kavereita kylään jotka kahtos sen perään sen pari tuntia et mä häivyn siks aikaa. vai eikö pitäs hoidattaa ollenkaan.
no yksinkertasesti mulla ei voimat taida riittää kovin pitkäks aikaa enää. en mä masentunu ole. olen kateellinen niille kellä menee hyvin. mulle tekis hyvää ku meil menis edes viikon kivasti. joskus tuntuu et tää ei ole millään tavalla normaalia. meidän perhees ei ikinä mikään mee normaalisti. syöminen on taistelua, nukkumaan thank you god menee nykyään helposti, yöllä heräilee vinkumaan maitoa vaikka laps on melkee yhen vuoden (unikoulu ei tehonnu ja viikko kokeiltiin. samallailla huus vielä 5nen valvotun yön jälkee), hetkeekää ei minkäänlaista rauhaa (no okei se pari tuntii päiväl päikkäreiden aikaa ja sit tää alku yö 21-24). ois nii mukava kahtoa ja ollakki sen kans ku se olis hyvällä päällä. niit päivii vaan on todella harvoin.
voi olla et tää kuuluu tähän ikään. harvinaisen kova eroahistus tai jotai. auttas kauheesti ku tietäs et tää loppuu vaik 1v täytettyään. pari kk viel ois sit. kyl mä jaksasin ku tietäsin et kaikki on oikeesti ok.et tää menee ohi.
mutta anyway. huomen on aikanen nousu. eli eiku kuivaamaan kyyneleet ja aattelee jotai helkkarin turhanpäivästä et pystyy taas nukkuu.
no alotetaan vaikka siitä että olen yksinhuoltaja. lapsellani ei ole etäisää eikä isää ollenkaan.
meidän päivät kuluu tällä hetkellä aika paljon kahdestaan. aamulla herätään, syödään, ulkoillaan,syödään,leikitään jne. joskus käy vieraita ehkä noin joka toinen päivä sillä olen seurallinen ihminen. olen silti aika yksinäinen näitten seinien sisällä.
minulla on vaikea lapsi. hän on nyt kipeä (yskää ja räkää) mutta muutenkin hyvin vaativa. hän on "iholla" koko ajan eli kiinni minussa melkein koko päivän. menen vessaan hän seuraa, laitan ruokaa hän ulisee/kitisee/vinkuu jaloissa.laitan astiat koneeseen hän tulee pesukoneen viereen seisomaan ottaen tukea pesukoneen luukusta, suuttuu kun laitan luukun kiinni vaikka rauhallisella äänellä yritän selittää että äiti laittaa luukun nyt kiinni että saadaan astianpesukone pyörimään. itseasiassa melkein joka asiasta mikä ei mene lapsen mielen mukaanhän suuttuu ja verisesti. jos istutan potalle "vääränä" hetkenä hän saattaa huutaa kurkku suorana puolikin tuntia. istun sohvalla hän tahtoo sohvalle leikkimään. uskoo jos kiellän häntä tekemästä "pahoja", mutta saattaa suuttua siitäkin niin paljon että itkee.mitään mitä teen ei tunnu olevan hyvin. vaippaa ei saisi laittaa kun hän tahtoisi olla alasti, joskus siitäkin suututaan hirveästi. ruokaa hän ei söisi millään. päätä yrittää kääntää pois aivan sama mitä ruokaa tarjoaa. maitoo hän lipittäs koko ajan jos antasin. en ole antanut hänelle periksi. en ole hyysännyt häntä.
välillä (tai aika usein) tuntuu että olen tehny jotain perusteellisesti väärin. mutta mitä? kaiken oon yrittäny parhaaks laittaa ja kahtoa. olen ettiny tietoo eri ikävaiheista ja kaikesta lapseen liittyvästä. parempihan se ois et mussa ois vika. välillä pelottaa et vika on lapsessa. välillä on olo et se suorastaa vihaa mua.hän ei käyttänyny tällä tavalla kun täällä on vieraita eikä käyttädy näin mummolassa. joskus kun minulla palaa kiinni kuunnella jatkuvaa ulinaa, menen makkariin ja laitan ovi kii. 2min ja vinkuminen lakkaa. menen takaisin samaan huoneeseen lapsen kanssa, joskus alottaa uudestaan vinkumisen joskus on vain iloinen et tulin takasin ja unohtaa vinkua.
olen miettiny syitä hänen käytöksee. oisko isättömyys. ei ole ku yks ihminen johon luottaa. vai oonko sittenki hyysänny. ehkä pitäs olla kovempi. vai auttasko jos pehmentäs linjaa. pitäs sylis aina ku hän haluaa syliin vaikka sitten kesken siivouksen. pitäskö sen kans olla koko päivä skarppina mukana. vai tuleeko siitä sillä tavalla vielä enemmän riippuva minussa tai pilalle hemmoteltu. vai pitäskö sitä hoidattaa enemmän.siis enemmän kavereita kylään jotka kahtos sen perään sen pari tuntia et mä häivyn siks aikaa. vai eikö pitäs hoidattaa ollenkaan.
no yksinkertasesti mulla ei voimat taida riittää kovin pitkäks aikaa enää. en mä masentunu ole. olen kateellinen niille kellä menee hyvin. mulle tekis hyvää ku meil menis edes viikon kivasti. joskus tuntuu et tää ei ole millään tavalla normaalia. meidän perhees ei ikinä mikään mee normaalisti. syöminen on taistelua, nukkumaan thank you god menee nykyään helposti, yöllä heräilee vinkumaan maitoa vaikka laps on melkee yhen vuoden (unikoulu ei tehonnu ja viikko kokeiltiin. samallailla huus vielä 5nen valvotun yön jälkee), hetkeekää ei minkäänlaista rauhaa (no okei se pari tuntii päiväl päikkäreiden aikaa ja sit tää alku yö 21-24). ois nii mukava kahtoa ja ollakki sen kans ku se olis hyvällä päällä. niit päivii vaan on todella harvoin.
voi olla et tää kuuluu tähän ikään. harvinaisen kova eroahistus tai jotai. auttas kauheesti ku tietäs et tää loppuu vaik 1v täytettyään. pari kk viel ois sit. kyl mä jaksasin ku tietäsin et kaikki on oikeesti ok.et tää menee ohi.
mutta anyway. huomen on aikanen nousu. eli eiku kuivaamaan kyyneleet ja aattelee jotai helkkarin turhanpäivästä et pystyy taas nukkuu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lapsesi käyttäytyy aivan normaalisti. Hän tarvitsee ruoan ja puhtauden lisäksi hoivaa, huolenpitoa, syliä ja seuraakin. Keneltäpä muulta hän sitä hakisi kuin sinulta. Unohda ylimääräiset siivoamiset ja tiskaamiset. Tee vain pakollinen, ja sekin mieluummin silloin kun lapsi nukkuu. Aikasi kuluu nyt vain ja ainoastaan lapsen hoitamiseen, se vaan on pakko hyväksyä. Katsele lastasi ja hänen kehitystään. Huomaat hänen oppivan joka päivä jotain pientä, etkä voi olla ihastelematta häntä. Potalle ei kannata edes yrittää laittaa noin pientä. Nykypsykologian mukaan lapsi saa siitä traumoja, hän ei vielä ymmärrä koko touhusta mitään. Ensi kesänä voi antaa juosta ilman vaippaa ja alkaa houkutella potalle pikkuhiljaa. Hellitä otetta, lapsesi ei vielä ymmärrä kieltoja ja kehoituksia. Sensijaan hän kyllä vaistoaa tunnetilat ja saattaa tuntea turvattomuutta. Jospa hän siksi on tyytymätön.
On hyvä, että ulkoilette ja käytte kylässä,siinä huolet unohtuvat hetkeksi ja saat muuta ajateltavaa.
Omat lapseni ovat jo nuoria aikuisia, mutta muistan hyvin ajan, kun he olivat pieniä. Minulla oli silloin samankaltaisia tunteita, kuin sinulla nyt. En olisi jaksanut olla kotona 1,5 vuotta kauempaa / lapsi. Menin töihin ja lapset päiväkotiin. Se oli meille kaikille paras ratkaisu. Lapset viihtyivät päiväkodissa hyvin. Ehkä sinunkin kannattaa tehdä n. 1/2 vuoden kuluttua näin. Koeta jaksaa.
meilä pojalla alkoi sama vaihe noin 8kk iässä ja sit kun oli vähän yli yksi niin alkoi omat leikit kiinnostamaan enemmän.. mutta kyllä silläkin on vielä noita päiviä kun vaan tahtoisi olla sylissä ja mikään ei tunnu kelpaavan.. muuta kuin se maito ja syli... minä asun kyllä mieheni kanssa mutta enemmän olen yksin kun hän tekee töitä 24\7 mutta olen vain yrittänyt ajatella että tämä on yksi vaihe ja se menee jossain vaiheessa ohi ja tuo sinun kirjoituksesi oli melkein kun minun suusta olisi tullut.. ja yritä myös saada aikaa itsellesi välillä sen ei tarvitse olla kuin se että käyt yksin kaupassa tai muuta mutta se että jokainen vanhempi tarvisee hetken tauon silloin tällöin... jaksamisia...
äiti 19 ja poika 1v3kk
Kaipaan niin rakkaitani.... en olisi päästänyt poikaani sylistäni jos olisin kuullut edes kerran hänen itkun ... Ei ole minulla koskaan enää mahdollista kokea samaa kuin sinun --- ole iloinen lapsestasi.... kaikille ei ole samaa onnea luotu