Auttakaapas nyt armaat karvajalat minua tämän ongelman kanssa...olenko vallan väärillä jäljillä ja nipotan turhasta?!
Miehelläni on intohimoinen harrastus; metsästys. Ei siinä sinänsä mitään vikaa ole ja olen todella onnellinen hänen puolestaan, että on löytänyt tällaisen intohimon kohteen elämässään =)
Mutta kun olisi se perhekin. Jahtikausi alkaa elokuulla ja loppuu keväthangille; tänä aikana on turha kuvitella perheen viikonlopuille mitään muuta aktiviteettia. On kirjoittamaton sääntö, että reppu pakataan la- ja su-aamuna ja koko päivä ollaan poissa...ei siitä edes keskustella. Riipuu mikä jahtikausi on menossa, mutta pahimmillaan lapset eivät näe isää ollenkaan, kun lähtö on niin aikaisin aamulla ja kotiintulo niin myöhään, että lapset ovat jo nukkumassa.
Lasten kanssa sitten olla pönötetään kotosalla suurimmaksi osaksi. Kylässä käydään joskus, mutta tuntuu niin hassulta vierailla perheessä ilman iskää. Viime kyläreisulla perheen iskä makasi sohvalla ja luki lehteä meidän sinne saapuessa; 2v tyttömme tuijotti ihmeissään näkyä ja sanoi, että kato äiti, Annan isi on kotona!!! Kyllä tuntui pahalta, omasta ja lapsen puolesta.
Toisaalta meilläkään ei kukaan oikein käy vieraisilla viikonloppuisin, kun kaikki tietävät ettei isäntä ole kotosalla.
Itselläni yksi pieni harrastus (2h/vko) jäi, kun tämä kolmas raskaus toi pahoinvoinnin ja väsymyksen - eli enää minulla ei ole sitä pientäkään hetkeä itselleni; ja miehellä kaksi kokonaista päivää viikossa aikaa omille ajatuksille ja tuulettumiselle. Olemme siinä mielessä eri luontoisia, että viihdyn kyllä kotona ja jaksan lasten kanssa - miehellä taas on hermot pinnassa, jos hänen pitää olla lasten kanssa vähänkin pidempään. Sekin tuntuu pahalta, että itse kuuntelen ja selvitän kaikki kinastelut viikonlopun aikana kylmähermoisesti, mutta miehellä on pokkaa pimahtaa heti, kun lapset vaativat häneltä huomiota metsässä vietetyn päivän päätteeksi.
Onko siis oikein? Seurustelun alussa mies teki selväksi, että tästä harrastuksesta hän ei luovu. Silloin ymmärsin sen merkityksen hänelle ja soin sen vapauden, mutta eikö miehen omasta päästä lähde ajatus, että hän harrastaa muun perheen henkisen hyvinvoinnin kustannuksella? Pitäisi vähän luopua jostain, edes lasten takia..?
Teemme molemmat saman viikkotuntimäärän töitä ja viikonloput olemme vapaalla; sillä erotuksella, että minä olen 7pv viikossa Äiti, mies on 5pv viikossa Isi ja kaksi päivää Mies - ilman huolenhäivää perheen ja kodin hoidosta. Minullehan ne kotityötkin lankeaa, joihin viikonloppu sujuvasti tuhraantuu.
Itselleni riittäisi murunenkin siitä, minkä ajan mies saa itselleen - en vaadi kahta päivää, en edes yhtäkään; muutama tunti viikossa jotain Omaa Juttua olisi luksusta. Olen yrittänyt selittää "nalkuttamatta", mutta mies kuuntelee ja toteaa, että kai se sitten niin on kun sinä niin sanot. Eli kauhea torjunta päällä, eikä minkäänlaista itsestä lähtevää asian oivaltamista, että tekisi jotenkin "väärin".
Täytyy omaksi hyväksi vielä mainita, että mies on itsekin sanonut, että todella vähän olen asiasta valittanut - ja senkin vähän tehnyt asiallisesti. No en todellakaan ole sitä mieltä, että asia nalkuttamalla menisi eteenpäin ja olenkin vain sinnikkäästi odottanut, että milloin miehen silmät aukeavat näkemään meidän muiden perheenjäsenten tilanteen. Mutta sitä hetkeä ei näytä tulevan.
Miestä on hankala saada lähtemään mihinkään lomareissuille; hotelliviikonloput, mökinvaraus, ulkomaanmatkat. Aina on joku elukka kiikarissa, eikä aikaa voi tuhrata löhöilyyn perheen kanssa. Lopetin senkin ehdottelun, koska aina sai puoliväkisin juntata idean läpi ja jos miehen sattui saamaan mukaan, niin melkoisena ruttuturpana viikonloppu sitten vierähti.
Viime viikonloppuna meni todella hermot ja varasin itselle lapsille kylpyläviikonlopun. Miehelle taidan kertoa lähdöstä vasta pakkausvaiheessa =)
Haluaisin nyt tähän vähän miehisempää ( asiallista) näkökantaa..?! Että olenko se turhasta ruikuttava ja nalkuttava muija?
Miehelläni on intohimoinen harrastus; metsästys. Ei siinä sinänsä mitään vikaa ole ja olen todella onnellinen hänen puolestaan, että on löytänyt tällaisen intohimon kohteen elämässään =)
Mutta kun olisi se perhekin. Jahtikausi alkaa elokuulla ja loppuu keväthangille; tänä aikana on turha kuvitella perheen viikonlopuille mitään muuta aktiviteettia. On kirjoittamaton sääntö, että reppu pakataan la- ja su-aamuna ja koko päivä ollaan poissa...ei siitä edes keskustella. Riipuu mikä jahtikausi on menossa, mutta pahimmillaan lapset eivät näe isää ollenkaan, kun lähtö on niin aikaisin aamulla ja kotiintulo niin myöhään, että lapset ovat jo nukkumassa.
Lasten kanssa sitten olla pönötetään kotosalla suurimmaksi osaksi. Kylässä käydään joskus, mutta tuntuu niin hassulta vierailla perheessä ilman iskää. Viime kyläreisulla perheen iskä makasi sohvalla ja luki lehteä meidän sinne saapuessa; 2v tyttömme tuijotti ihmeissään näkyä ja sanoi, että kato äiti, Annan isi on kotona!!! Kyllä tuntui pahalta, omasta ja lapsen puolesta.
Toisaalta meilläkään ei kukaan oikein käy vieraisilla viikonloppuisin, kun kaikki tietävät ettei isäntä ole kotosalla.
Itselläni yksi pieni harrastus (2h/vko) jäi, kun tämä kolmas raskaus toi pahoinvoinnin ja väsymyksen - eli enää minulla ei ole sitä pientäkään hetkeä itselleni; ja miehellä kaksi kokonaista päivää viikossa aikaa omille ajatuksille ja tuulettumiselle. Olemme siinä mielessä eri luontoisia, että viihdyn kyllä kotona ja jaksan lasten kanssa - miehellä taas on hermot pinnassa, jos hänen pitää olla lasten kanssa vähänkin pidempään. Sekin tuntuu pahalta, että itse kuuntelen ja selvitän kaikki kinastelut viikonlopun aikana kylmähermoisesti, mutta miehellä on pokkaa pimahtaa heti, kun lapset vaativat häneltä huomiota metsässä vietetyn päivän päätteeksi.
Onko siis oikein? Seurustelun alussa mies teki selväksi, että tästä harrastuksesta hän ei luovu. Silloin ymmärsin sen merkityksen hänelle ja soin sen vapauden, mutta eikö miehen omasta päästä lähde ajatus, että hän harrastaa muun perheen henkisen hyvinvoinnin kustannuksella? Pitäisi vähän luopua jostain, edes lasten takia..?
Teemme molemmat saman viikkotuntimäärän töitä ja viikonloput olemme vapaalla; sillä erotuksella, että minä olen 7pv viikossa Äiti, mies on 5pv viikossa Isi ja kaksi päivää Mies - ilman huolenhäivää perheen ja kodin hoidosta. Minullehan ne kotityötkin lankeaa, joihin viikonloppu sujuvasti tuhraantuu.
Itselleni riittäisi murunenkin siitä, minkä ajan mies saa itselleen - en vaadi kahta päivää, en edes yhtäkään; muutama tunti viikossa jotain Omaa Juttua olisi luksusta. Olen yrittänyt selittää "nalkuttamatta", mutta mies kuuntelee ja toteaa, että kai se sitten niin on kun sinä niin sanot. Eli kauhea torjunta päällä, eikä minkäänlaista itsestä lähtevää asian oivaltamista, että tekisi jotenkin "väärin".
Täytyy omaksi hyväksi vielä mainita, että mies on itsekin sanonut, että todella vähän olen asiasta valittanut - ja senkin vähän tehnyt asiallisesti. No en todellakaan ole sitä mieltä, että asia nalkuttamalla menisi eteenpäin ja olenkin vain sinnikkäästi odottanut, että milloin miehen silmät aukeavat näkemään meidän muiden perheenjäsenten tilanteen. Mutta sitä hetkeä ei näytä tulevan.
Miestä on hankala saada lähtemään mihinkään lomareissuille; hotelliviikonloput, mökinvaraus, ulkomaanmatkat. Aina on joku elukka kiikarissa, eikä aikaa voi tuhrata löhöilyyn perheen kanssa. Lopetin senkin ehdottelun, koska aina sai puoliväkisin juntata idean läpi ja jos miehen sattui saamaan mukaan, niin melkoisena ruttuturpana viikonloppu sitten vierähti.
Viime viikonloppuna meni todella hermot ja varasin itselle lapsille kylpyläviikonlopun. Miehelle taidan kertoa lähdöstä vasta pakkausvaiheessa =)
Haluaisin nyt tähän vähän miehisempää ( asiallista) näkökantaa..?! Että olenko se turhasta ruikuttava ja nalkuttava muija?
Vastaukset 22
Vanhimmat
sen kylpyläviikonlopun muksuille ja itsellesi. Mikä velvollisuus sulla on päivystää kotona kun mies harrastaa? Sinänsä on ok että mies menee, niinhän te yhdessä sovitte alun perin. Tee vaan selväksi miehellesi että hänellä on oma elämänsä ja teillä (sinä ja lapset) omanne, sillä niinhän se tosiasiassa on.
Iloitset siitä että miehelläsi on harrastus ja sitten alkaa valitus. Metsästyskaudella metsästetään ei kai siihen ole mitään lisättävää.
Ehdotus: kun kerran miehesi on sinulle todennut "että kai se sitten niin on kun sinä niin sanot", niin varaat tulevaisuudesta pari viikonloppua itsellesi (siis ilman lapsia, huom.), ilmoitat päivämäärät miehellesi ja kerrot, että sinulla on omia menoja näinä parina viikonloppuna ja että miehen vuoro on nyt hoitaa lapset näinä parina viikonloppuna. Varaat itsessesi sitten jotain mukavaa, vierailun jonnekin tms.
Ei ne elukat sieltä mettistä mihinkään katoa, eli ei voi olla mahdoton tehtävä miehellekään luopua parista viikonlopun metsästyskeikasta.
Minun oli pakko vastata tähän, vaikka toivoit miehistä näkökantaa. Meillä on alle vuoden ikäinen lapsi ja tilanne on ihan sama, sillä lisäyksellä että mieheni tekee keväästä syksyyn maatalouden töitä lähes ympäri vuorokauden. Olenkin aina sanonut olevani osa-aikasinkku, siis sinkku toukokuulta joulukuulle ja vaimo tammikuulta huhtikuulle. Mieheni sanoi, että kyllä hän sitten on enemmän kotona, kun lapsi syntyy... Saas nähä. En edes odota niin käyvän, niin en sitte petykään.
Muutenkin meillä on sama juttu, että mieheni osaa löytää itselleen NIIN helposti omaa aikaa ja hän harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Ja helposti meilläkin se naama menee mutturalle, jos jonnekin lähetään yhdessä tai jos hänen menoistaan "huomautan".
Seurusteluaikana otimme asian vuoksi usein yhteen ja nykyäänkin aina silloin tällöin. Toisaalta olen tietoisesti opetellut elämään näin, lapseni kanssa. Mies on kuitenkin hyvä mies ja erittäin hyvä isä, aina kun on kotona, joten enpä taida asialle yrittää enää hirveesti mitään tehdä, eikä se mitään auttaisikaan...
Meillä isäntä vaan viettää KAIKEN vapaa-ajan tietokoneella. Kun tulee töistä, se heittää luurit päähän ja on siinä pikkutunneille asti. Seksistä tai yhteisistä illallisista ei tietookaan. Pyydän kyllä aina syömään, mutta se vaan murahtaa "et en nyt kerkee, syökää te, syön sit myöhemmin." Sitten kerran kolmessa viikossa se ykskaks sängyssä saa (noin klo 3.00) yöllä fiiliksen et vois vähän harrastaa seksiä ja mun pitäs syttyä yks kaks. Kun en ole " nähny koko miestä kunnolla kun ovesta sisään tullessa ja vieressä kuorsaamassa. Kaverit kun soittaa että olisi avun tarvetta tietokonejutuissa se lähtee niin nopeesti että ei kerkeä kissaa sanoa, mutta minun pyynnöillä ei ole mitään painoa. Ehkä olen nalkuttava akka, mutta itsehän olen ÄIDIN ROOLIN ominut ja olen ajatellutkin, että harrastan lasten kanssa kaikenlaista ja muistan aina sanoa miehelleni kotiin tullessa, että olipas siellä uimahallissa taas paljon isiä lasten kanssa ;) Näin olen jo pari kertaa tehnytkin, joten kyllä sitä miesseuraa saa harrastuksissa jos ei oma mies halua mukaan lähteä. Ikinä en miestäni pettäisi, mutta säälittää, kun ennen oltiin parhaita kavereita ja tehtiin kaikki yhdessä. Siis se oli aikaa ennen tietokonetta se. Ja paluuta entiseen ei taida enää olla. Sitä on vaan etsittävä itselle samanlainen harrastus joka vie kaiken huomion ja mielenkiinnon, niin silloin ei harmita tuo miehen tietokone touhukaan ja kaikilla on kaikki hyvin.... paitsi lapsilla :( Ei kiitos...valitsen mieluummin sen lasten ja vieraiden kanssa harrastamisen ;) Olkoon mies koneella ja eläköön virtuaalielämäänsä, kun ei oikea elämä kiinnosta...se on liian vaativaa noille miehille....
siis en halua yleistää...Tiedän MONIA isiä, jotka ovat niin hienoja isiä isolla IIIILLÄ että ihan liikuttaa nähdä ja kateeksi käy.
otappa tietokoneesta piuha pois ja piilotat sen vaikka imurin sisää..sit ku mies tiedustelee asiaa ni sanot et hiiret vei ku ne tarvii sitä johtoo enemmän ku sinä.lapsellista kyllä, mutta hauskaa =D
omalle naisten valitus-palstallenne vaihtaan ajatuksia.
Minusta olisi kiva kuulla miesten kommentti tähänkin keskusteluun, jotta voisin koittaa ymmärtää miestäni paremmin, ja että olenko todella väärässä ? Onko se todellakin oikein vai vain luonnon laki, että NAINEN valitsee MIEHEN. Ja ne vähemmän naiset valitsee vähemmän miehen ja se suhde toimiikin paremmin.???
Anna miehes harrastaa mitä se haluaa, mutta tietenkin hyvissä rajoissa.
Toivottavasti osaan kertoa tämän oikein, oma nainen ei ainakaan ymmärrä :)
Mä harrastan ampumista, ja ymmärrän sen näkökulman että naistani hirvittää nämä "tappovälineet", koska hän ei ole koskaan kotonaan aseita nähnyt. Siedätyshoito on tepsinyt ihan mukavasti, pikkuhiljaa näytän pistoolia useammin ja useammin :)
Asiaan...Jos annatte miehenne harrastaa rauhassa ettekä puutu siihen kovin näkyvästi, saatte takuulla enemmän laatuaikaa. Nalkutuksen jälkeen ei huvita antaa aikaa naiselleen. Oma emäntä jaksaa aina nalkuttaa harrastuksesta, viimekesänä oli jo huvittavaa kuunnella kun olin lähdössä ensimmäiseen kilpailuun niin siihen emäntä että "aivansäki hyppäät pitkin maailmaa, kokoajan kilpailuja..."
Onhan se mukavaa että mua kaivataan, mutta pitää antaa myös tarpeeksi siimaa. En tarkoita sitä että hypätään äijäporukassa baareissa vaan antaa tilaa rehelliseen harrastukseen.
Harrastustani en nalkutuksen vuoksi lopeta tai vähennä, se vain voisi olla mielekkäämpää ilman naputusta.
tuo aloittajahan on antanut siimaa, ja aika pitkältikin vielä. Ongelma kai oli siinä että tämä vaimo on todellakin yksin sen arjen keskellä ja mies odottaa että palvelu pelaa ja kun hän palailee harrastuksiltaan niin kotona on pyykit pesty ja nurkat nuoltu ja ruuat valmiina ja vaimokulta p...u levällään odottamassa urostaan.
Käännetäänpä asia toisinpäin: oletetaan että vaimo on harrastanut intohimoisesti aerobikkiä ennen avioitumista, lasten syntymän jälkeen hän on tyytymätön kroppaansa ja käy siksi kuusi kertaa viikossa treenaamassa. Mies tekee ansiotyönsä lisäksi kotityöt kun vaimo treenaa iltaisin, mutta hei, onhan hänellä onnellinen ja trimmattu emäntä joten miksi valittaa... no mies kuitenkin ruikuttaa että aina sinä siellä salilla ja aina viikonloput leireillä. Kamoon hei! Antaisi vähän siimaa niin vaimo olisi onnellisempi, kukaan ei kyllä jaksa nalkuttavaa miestä!
AJATTELEPAS OMALLE KOHALLE ;)
Jos ukkos ei ala antaa aikaasa perheelleen nii vihjaa jotta talon ulko-ovi käy sitte vaa yhteen suuntaan!
Mää mettästän ne elukan lihat kaupan tiskiltä, on paljon helpompaa meinaan!
On mullakin harrastuksia mut harrastelen joka päivä hetken kerrallaan niin jottei perhe niin kovin kärsi ja kaipaile, mukelot 6v,3v,ja 1,5v
Kukaan noin hulluna metsästää! Nyt olet lisäillyt ja paljon sitä "hyvänmiehenlisää" juttuihisi. Metsästyskausi alkaa käytännössä elokuussa ja loppuu helmikuun lopussa. Vai metsästääkö miehes sitten jopa variksia ja harakoitakin. No jos tuo on totta niin miehesi on UMPIHULLU ja hänellä on HOITOAVAATIVA pakkomielle.
"Jahtikausi alkaa elokuulla ja loppuu keväthangille" - näinhän kirjoitin alkuviestissä...ja kyllä sitä kettua taidetaan pyytää vielä jänestysksen loputtua, vaikken kausista ihan varma olekaan?!
Mutta siis YHTÄÄN en ole omaa lisää viestiin laittanut, tilanne todellakin on tämä. Mutta pitäisi sitten kait tyytyä nauttimaan edes siitä puolesta vuodesta, kun minkäänlaista lahtausta ei ole. Onneksi ei mies ole innostunut vielä kalastuksestakin, siihenhän se kesäkin menisi...
Ja toivottavasti se ukkos ei ala kalastaan!
Ps. Pilkkijätkin on pimeitä!!!
Niin, meillä on saman asian tiimooilta juteltu. Avopuolisoni harrastaa metsästystä ja joka viikonloppu on kyllä mennyt siellä mettässä. Ei siinä mitään etteikö se olisi hyvä harrastus mutta kun... olen nainen ja suhteessa se toinen osapuoli niin harmittaa. Niinkuin varmaan kirjoittamisen aloittanutta nyös harmittaa ja hän halusi miesten mielipiteen asiaan, sen takia hän tänne teidän privat miestenpalstalle kirjoitti.
Olenkin itse miettinyt että turha nalkuttaa kun olen alusta asti tiennyt että hän tätä harrastaa, kunhan ei tuo minun eteeni niitä raatoja. kait se jotain miehisen egon pönkittämistä on kun saa saaliin ja voi siitä kehua kavereille jne. Että ymmärrän hyvin miksi jotkut miehet tämän harrastuksen tarvitsevat. Tuntuu että kun mieheni joutuu vähäksi aikaa jättämään harrastuksensa, hän muuttuu pehmeämmäksi ja naismaisemmaksi, enkä tätä nyt tarkoita pahalla. Mutta sitten kun on mettästys kausi, hän on ori.. paitsi jos mettällä oli huono päivä. Eli oman elämän tasapainoittamiseksi ja testosteronin riittävyyden vuoksi varmaan heillä tämä harrastus on. Ja onhan naisilla nämä pitsinnypläyskerhot ym. jotka kehittää meillä varman sitä hoivahormoonia, heh heh.
Tarkoitan siis tällä sitä että olemme itse valinneet puolisomme, hän on juuri sellainen kaiken sen takia mitä tekee tai on tehnyt ja siksi kai rakastamme häntä. Kyllä meissä naisissa myös riittää niitä ns, vikoja. Mieheni sanookin aina minulle että "olen minäkin epätäydellinen.. kun ne virheet puuttuu."
Kyllä juu mietityttää välillä että mitä tässä itse tekisi kun tulee siitä valitettua välillä miehelle.. onko minulla oikeutta.. ja se että mitä itse voin sille tehdä ettei se minua harmittaisi niin paljon.
En ole paljoa keksinyt muuta kuin että mietin
-mies on ikuinen poika
-hän tarvitsee sen jotta tuntee itsensä hyväksi
-hän on mukava kun antaa hänen mennä
-miksi hänelle valitan;keksin itselleni tekemistä sitten enkä pilaa omaa tunnelmaani harmittelemalla sitä että kun se mies pääsee mutta minä en
-hän on rakas minulle
-ja jos hän kykenee olemaan paremmin lasnä sitten kun tulee mettältä, niin sehän on loistavaa
-muista kannustaa rakastasi;kysynkin häneltä aina että miten meni mettällä, jos meni hyvin kehun ja nostan hänet jalustalle, jos huonosti olen lämmin syli hänelle
-olen huomannut että myös tämä harrastus on tuonut meitä lähemmäksi toisiamme
-hän on luolamies ja minä luolanainen
Mutta on mielenkiintoista lukea miesten vastauksia tähän aiheeseen mitä kysyttiin!!
Ja kun sen tosiaan muistaa että itse olen valinnut puolisoni, ja joko sitten kasvamme yhdessä tai jätämme toisen jos tuntuu että hän nollaa elämäni tai ei piittaa minun elämästäni (vaikka joskushan voisi myös miettiä että arvostanko itse itseäni jos olen tällaiseen suhteeseen mennyt että tuntuu näin pahalta, olisinko valinnut toisin jos arvostaisin enemmän itseäni?).
Kaikkihan on itsestä kiinni!!
Jaksamista kaikille neitosille ja uroille! ollaan juuri sellaisia kuin halutaan olla!!
unohdetaan "Isien jutut"
tilalle "Äidit kitisevät isistä"
... ja perheen jäsenenä täytyy ihmetellä tätä yleistä "koska olette niin sopineet" -asennetta. Perheen kasvatus on yhteinen tehtävä eikä homma toimi jos jollakulla on oikeus päättää asioista omaehtoisesti. Kyllähän kasvatuksesta ja läsnäolosta täytyy vastuu ottaa eikä sitä voi paeta lapsellisilla "minähän varasin La-Su:t" sopimuksilla. Jonkinlainen varoitusmerkki pitäisi viimeistään olla sen, ettei omien lasten kanssa viihdy millään edes tuntia. Eihän se mitään viihdettä aina ole, mutta vanhemman rooli on olla tukena ja turvana ja lapsen rooli kiukutella jos ei pääse omille menoilleen.
Yleistyvä ilmiö nykyään, että omaan aikaan tottuneet tuoreet vanhemmat eivät sopeudu perheen perustamiseen ja kasva vastuuseen. Lapsilla on oikeus saada turvaa ja läheisyyttä molemmilta vanhemmilta. Harrastuksia on tietenkin hyvä olla mutta ne hoidetaan tilanteen mukaan ja yhdessä sopien. Kasvun paikka, peukalo suusta.
kohtuullista,että sinä saisit itsellesi ne viikonloput vuodessa,jolloin mies ei ole jotain elukkaa jahtaamassa?! Pidä kiinni omista oikeuksistasi!
Hienoa,että varasit sen kylpyläreissun. Kannattaa varmaan tehdä niin toinenkin kerta. Ja sopeutua vain siihen,että kuljette lasten kanssa perheenä ilman isää. Ei ole hyväksi jos oma sosiaalinen elämänne on lähes nollassa kun ilman isää kurja lähteä liikeelle.
reissussa metsästetään aivan muun laista riistaa, kuin mikä on jahti kalenterissa menossa!?
Maailmassa on paljon hillittömän hauskoja kiinnostavia asioita, mutta joku tolkku täytyy olla. Joskus työ pakottaa tekemään viikonloputkin hommia, mutta se on eri juttu, siinä voi oikeasti olla iso saalis tähtäimessä. Metsästyksellä taas ei nykyaikana ole juuri mitään virkaa. Jos on kunnon tienesti saa jopa kaupasta ruokaa.
Miten olette menneet sopimaan asianne tuolla tavalla? Vaikuttaa menneen maailman asioilta.