Keskustan puheenjohtaja laittaisi nykyisen perusturvan remonttiin. Hän olisi valmis ottamaan käyttöön valikoivan perustulon. Mitä uutta asiassa sitten on perustulo on jo nyt valikoiva, se on kohdennettu vain meille viljelijöille
Matti Vanhanen
ja valikoiva
10434
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tarvitsekaan kun on se ympäristönsuojelun taakka ja karut pohjoiset olosuhteet.
pukki-Matin.
Kaikkia!!!
petikaveri Matille kuin Susanna, Lehtomäellä on heinänpolennassa treenattuja ronkkoja.
Venäjällä on huolestuttu Suomen luotettavuudesta, pääministeri nappaa heilan netistä ja hänen aikanaan puhuu kerskuen työasioistaan? Monen suomalaisenkin silmissä Vanhasen käytös on ollut vastuutonta.
että vain Kurosta sätitään kun kakkuun taisi olla kuitenkin kaksi leipuria,eikä meilpuolinen kuitenkaan "altavastaajana"...
ihmetellyt samaa. Tuntuu kuin kaikki olisi aivopestyjä, kun vain naista haukutaan. Niinhän se on ollut kautta vuosisatojen, että nainen saa ja joutuu kärsimään - miehen maine sen kuin kasvaa.
päänä mies joka hoitaa yksityisasiansa noin mallikkaasti...ja ajattelee millä ajattelee.....
Onko teistä kukaan lukenut sitä kurosen kirjaa?onks siinä jotain mielenkiintoista?
seuraan mieluummin näitä politiikan kiemuroita muista medioista.kun oikein tuntuu että iltalukemisilla viskataan aivot narikkaan niin ostaa rätkäytän seiskan,eikä tarvitse ponnistella..;)