Paksusuolisyöpä?

Stressaava ihminen kyselee, että voiko mulla on paksusuolisyöpä.

Oireet; Uloste normaalia, ei vatsakipuja, aamulla vatsa toimii pari, kolme kertaa mutta ilmeisesti ei riittävästi kun päivän mittaan ulostamistarvetta, mutta kakkaa en saa ponnistettua päivällä ulos, ja tuntuu kuin peräsuoli olisi tukossa.

Paksusuolitähystykseen olen menossa mutta kun sinne ei pääse heti ja stressaa tämän kanssa kun pelkää syöpää.

Voiko mulla olla syöpä?
72087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

että sitten kun ulostus ei suju, on myös virtsaamisvaikeuksia ja sitten kun ulostus sujuu, virtsa tulee normaalisti.

Äänestä

Noiden oireiden perusteella ei voi sanoa, onko vakavammasta kysymys. Suolisto-ongelmat ovat yleisiä ihan muistakin syistä, joten ensimmäiseksi ei kannata syöpää pelätä. Toki tutkimuksissa on järkevää käydä.

Äänestä

Minulla on kaikilta osin sama vaiva kun sinulla.mutta en ole vielä päässyt röntgeniin. Sinne on pitkät jonot siksi kysynkin,oletko ollut kuvauksissa jo?Jossain on vika kun virtsaaminenkin vaikeutuu,kait siellä on jokin kasvi!Kiitos jos vastaat!

Äänestä
  • ole menossa, odotan pääsyä paksusuolitähystykseen. Peräsuoli on mulla tähystetty, sieltä ei löytynyt mitään.

    Mulla virtsaaminen kyllä toimii silloin kun ulostaminenkin, kasvi ei voi oikeastaan olla muualla kuin paksusuolessa, jos sellaista sitten on lainkaan.

    Mulla kyllä kun ummetusta on, se vaikuttaa virtsaamiseen.

    Äänestä

  • Pöhkö kirjoitti:

    ole menossa, odotan pääsyä paksusuolitähystykseen. Peräsuoli on mulla tähystetty, sieltä ei löytynyt mitään.

    Mulla virtsaaminen kyllä toimii silloin kun ulostaminenkin, kasvi ei voi oikeastaan olla muualla kuin paksusuolessa, jos sellaista sitten on lainkaan.

    Mulla kyllä kun ummetusta on, se vaikuttaa virtsaamiseen.

    Nämä vaivat oli mulla kolme viikkoa kokonaan pois mutta käynnistyivät uudelleen.

    Jotain merkillistä tapahtuu aina lenkillä, kun lenkin jälkeen on armoton kusihätä, eli hyvin toimii virtsavärkit lenkin jälkeen ja yöllä tai aamulla.

    >Jotain merkillistä tapahtuu aina lenkillä, kun lenkin jälkeen on armoton kusihätä

    Kylmässä virtsaneritys lisääntyy kaikilla ihan fysiologisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pöhkö kirjoitti:

Stressaava ihminen kyselee, että voiko mulla on paksusuolisyöpä.

Oireet; Uloste normaalia, ei vatsakipuja, aamulla vatsa toimii pari, kolme kertaa mutta ilmeisesti ei riittävästi kun päivän mittaan ulostamistarvetta, mutta kakkaa en saa ponnistettua päivällä ulos, ja tuntuu kuin peräsuoli olisi tukossa.

Paksusuolitähystykseen olen menossa mutta kun sinne ei pääse heti ja stressaa tämän kanssa kun pelkää syöpää.

Voiko mulla olla syöpä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu