Laitan tämän viestin tänne äitienkin palstalle, koska Isien jutuissa en saanut minkäänlaista vastakaikua asialle.
Onko teillä siis kommenttia/kokemusta asiaan?
Auttakaapas nyt armaat karvajalat minua tämän ongelman kanssa...olenko vallan väärillä jäljillä ja nipotan turhasta?!
Miehelläni on intohimoinen harrastus; metsästys. Ei siinä sinänsä mitään vikaa ole ja olen todella onnellinen hänen puolestaan, että on löytänyt tällaisen intohimon kohteen elämässään =)
Mutta kun olisi se perhekin. Jahtikausi alkaa elokuulla ja loppuu keväthangille; tänä aikana on turha kuvitella perheen viikonlopuille mitään muuta aktiviteettia. On kirjoittamaton sääntö, että reppu pakataan la- ja su-aamuna ja koko päivä ollaan poissa...ei siitä edes keskustella. Riipuu mikä jahtikausi on menossa, mutta pahimmillaan lapset eivät näe isää ollenkaan, kun lähtö on niin aikaisin aamulla ja kotiintulo niin myöhään, että lapset ovat jo nukkumassa.
Lasten kanssa sitten olla pönötetään kotosalla suurimmaksi osaksi. Kylässä käydään joskus, mutta tuntuu niin hassulta vierailla perheessä ilman iskää. Viime kyläreisulla perheen iskä makasi sohvalla ja luki lehteä meidän sinne saapuessa; 2v tyttömme tuijotti ihmeissään näkyä ja sanoi, että kato äiti, Annan isi on kotona!!! Kyllä tuntui pahalta, omasta ja lapsen puolesta.
Toisaalta meilläkään ei kukaan oikein käy vieraisilla viikonloppuisin, kun kaikki tietävät ettei isäntä ole kotosalla.
Itselläni yksi pieni harrastus (2h/vko) jäi, kun tämä kolmas raskaus toi pahoinvoinnin ja väsymyksen - eli enää minulla ei ole sitä pientäkään hetkeä itselleni; ja miehellä kaksi kokonaista päivää viikossa aikaa omille ajatuksille ja tuulettumiselle. Olemme siinä mielessä eri luontoisia, että viihdyn kyllä kotona ja jaksan lasten kanssa - miehellä taas on hermot pinnassa, jos hänen pitää olla lasten kanssa vähänkin pidempään. Sekin tuntuu pahalta, että itse kuuntelen ja selvitän kaikki kinastelut viikonlopun aikana kylmähermoisesti, mutta miehellä on pokkaa pimahtaa heti, kun lapset vaativat häneltä huomiota metsässä vietetyn päivän päätteeksi.
Onko siis oikein? Seurustelun alussa mies teki selväksi, että tästä harrastuksesta hän ei luovu. Silloin ymmärsin sen merkityksen hänelle ja soin sen vapauden, mutta eikö miehen omasta päästä lähde ajatus, että hän harrastaa muun perheen henkisen hyvinvoinnin kustannuksella? Pitäisi vähän luopua jostain, edes lasten takia..?
Teemme molemmat saman viikkotuntimäärän töitä ja viikonloput olemme vapaalla; sillä erotuksella, että minä olen 7pv viikossa Äiti, mies on 5pv viikossa Isi ja kaksi päivää Mies - ilman huolenhäivää perheen ja kodin hoidosta. Minullehan ne kotityötkin lankeaa, joihin viikonloppu sujuvasti tuhraantuu.
Itselleni riittäisi murunenkin siitä, minkä ajan mies saa itselleen - en vaadi kahta päivää, en edes yhtäkään; muutama tunti viikossa jotain Omaa Juttua olisi luksusta. Olen yrittänyt selittää "nalkuttamatta", mutta mies kuuntelee ja toteaa, että kai se sitten niin on kun sinä niin sanot. Eli kauhea torjunta päällä, eikä minkäänlaista itsestä lähtevää asian oivaltamista, että tekisi jotenkin "väärin".
Täytyy omaksi hyväksi vielä mainita, että mies on itsekin sanonut, että todella vähän olen asiasta valittanut - ja senkin vähän tehnyt asiallisesti. No en todellakaan ole sitä mieltä, että asia nalkuttamalla menisi eteenpäin ja olenkin vain sinnikkäästi odottanut, että milloin miehen silmät aukeavat näkemään meidän muiden perheenjäsenten tilanteen. Mutta sitä hetkeä ei näytä tulevan.
Miestä on hankala saada lähtemään mihinkään lomareissuille; hotelliviikonloput, mökinvaraus, ulkomaanmatkat. Aina on joku elukka kiikarissa, eikä aikaa voi tuhrata löhöilyyn perheen kanssa. Lopetin senkin ehdottelun, koska aina sai puoliväkisin juntata idean läpi ja jos miehen sattui saamaan mukaan, niin melkoisena ruttuturpana viikonloppu sitten vierähti.
Viime viikonloppuna meni todella hermot ja varasin itselle lapsille kylpyläviikonlopun. Miehelle taidan kertoa lähdöstä vasta pakkausvaiheessa =)
Haluaisin nyt tähän vähän miehisempää ( asiallista) näkökantaa..?! Että olenko se turhasta ruikuttava ja nalkuttava muija?
Onko teillä siis kommenttia/kokemusta asiaan?
Auttakaapas nyt armaat karvajalat minua tämän ongelman kanssa...olenko vallan väärillä jäljillä ja nipotan turhasta?!
Miehelläni on intohimoinen harrastus; metsästys. Ei siinä sinänsä mitään vikaa ole ja olen todella onnellinen hänen puolestaan, että on löytänyt tällaisen intohimon kohteen elämässään =)
Mutta kun olisi se perhekin. Jahtikausi alkaa elokuulla ja loppuu keväthangille; tänä aikana on turha kuvitella perheen viikonlopuille mitään muuta aktiviteettia. On kirjoittamaton sääntö, että reppu pakataan la- ja su-aamuna ja koko päivä ollaan poissa...ei siitä edes keskustella. Riipuu mikä jahtikausi on menossa, mutta pahimmillaan lapset eivät näe isää ollenkaan, kun lähtö on niin aikaisin aamulla ja kotiintulo niin myöhään, että lapset ovat jo nukkumassa.
Lasten kanssa sitten olla pönötetään kotosalla suurimmaksi osaksi. Kylässä käydään joskus, mutta tuntuu niin hassulta vierailla perheessä ilman iskää. Viime kyläreisulla perheen iskä makasi sohvalla ja luki lehteä meidän sinne saapuessa; 2v tyttömme tuijotti ihmeissään näkyä ja sanoi, että kato äiti, Annan isi on kotona!!! Kyllä tuntui pahalta, omasta ja lapsen puolesta.
Toisaalta meilläkään ei kukaan oikein käy vieraisilla viikonloppuisin, kun kaikki tietävät ettei isäntä ole kotosalla.
Itselläni yksi pieni harrastus (2h/vko) jäi, kun tämä kolmas raskaus toi pahoinvoinnin ja väsymyksen - eli enää minulla ei ole sitä pientäkään hetkeä itselleni; ja miehellä kaksi kokonaista päivää viikossa aikaa omille ajatuksille ja tuulettumiselle. Olemme siinä mielessä eri luontoisia, että viihdyn kyllä kotona ja jaksan lasten kanssa - miehellä taas on hermot pinnassa, jos hänen pitää olla lasten kanssa vähänkin pidempään. Sekin tuntuu pahalta, että itse kuuntelen ja selvitän kaikki kinastelut viikonlopun aikana kylmähermoisesti, mutta miehellä on pokkaa pimahtaa heti, kun lapset vaativat häneltä huomiota metsässä vietetyn päivän päätteeksi.
Onko siis oikein? Seurustelun alussa mies teki selväksi, että tästä harrastuksesta hän ei luovu. Silloin ymmärsin sen merkityksen hänelle ja soin sen vapauden, mutta eikö miehen omasta päästä lähde ajatus, että hän harrastaa muun perheen henkisen hyvinvoinnin kustannuksella? Pitäisi vähän luopua jostain, edes lasten takia..?
Teemme molemmat saman viikkotuntimäärän töitä ja viikonloput olemme vapaalla; sillä erotuksella, että minä olen 7pv viikossa Äiti, mies on 5pv viikossa Isi ja kaksi päivää Mies - ilman huolenhäivää perheen ja kodin hoidosta. Minullehan ne kotityötkin lankeaa, joihin viikonloppu sujuvasti tuhraantuu.
Itselleni riittäisi murunenkin siitä, minkä ajan mies saa itselleen - en vaadi kahta päivää, en edes yhtäkään; muutama tunti viikossa jotain Omaa Juttua olisi luksusta. Olen yrittänyt selittää "nalkuttamatta", mutta mies kuuntelee ja toteaa, että kai se sitten niin on kun sinä niin sanot. Eli kauhea torjunta päällä, eikä minkäänlaista itsestä lähtevää asian oivaltamista, että tekisi jotenkin "väärin".
Täytyy omaksi hyväksi vielä mainita, että mies on itsekin sanonut, että todella vähän olen asiasta valittanut - ja senkin vähän tehnyt asiallisesti. No en todellakaan ole sitä mieltä, että asia nalkuttamalla menisi eteenpäin ja olenkin vain sinnikkäästi odottanut, että milloin miehen silmät aukeavat näkemään meidän muiden perheenjäsenten tilanteen. Mutta sitä hetkeä ei näytä tulevan.
Miestä on hankala saada lähtemään mihinkään lomareissuille; hotelliviikonloput, mökinvaraus, ulkomaanmatkat. Aina on joku elukka kiikarissa, eikä aikaa voi tuhrata löhöilyyn perheen kanssa. Lopetin senkin ehdottelun, koska aina sai puoliväkisin juntata idean läpi ja jos miehen sattui saamaan mukaan, niin melkoisena ruttuturpana viikonloppu sitten vierähti.
Viime viikonloppuna meni todella hermot ja varasin itselle lapsille kylpyläviikonlopun. Miehelle taidan kertoa lähdöstä vasta pakkausvaiheessa =)
Haluaisin nyt tähän vähän miehisempää ( asiallista) näkökantaa..?! Että olenko se turhasta ruikuttava ja nalkuttava muija?
Vastaukset 5
Vanhimmat
nalkuttava muija. Kyllä miehesi pitää ottaa perhe huomioon harrastuksia valittaessa.
Minulle itselleni ei mikään harrastus tai kavereitten esittämät kutsut saunailtoihin ole tärkeempiä kuin lapseni.
Tietenkin kummalakin pitää olla mahdollisuus harrastaa omia harrastuksia tietyin edelletyksin.
Itse käyn tatamilla 2-3 kertaa viikossa 2 tunnin ajan iltaisin.
Myös naisellani on omat harrastuksensa jotka vievät oman aikansa.
Yhteiset vapaapäivät olemme koolla koko perhe ja teemme jotain mukavaa esim. kylpylä reissu tai jotain muuta jossa koko perhe pystyy olemaan yhdessä.
sellainen varaisipalvelu.
Tuntuu noilla nykyiseillä olla kaljoittelu tai muu harrastus tärkeämpää , kuin oma perhe!
Toisaalta , jos miehesi on noin hermoraunio, teille kaikille on turvallisempaa , kun hän on siellä metsässä , vai onko hän "mestässä"?!?! Siis tämä on vastausta aloittajalle.
Kummallista tuollainen käytös, tosin ex-mieheni oli vähän samansorttinen, mikään ei kelvannut mitä minä ehdotin, tai olisin halunnut yhdessä tehdä, ja sitten kun oli päässyt minusta eroon , valitti minulle, kun uusi rouva ei hänen kanssaan mitään tee, uuden rouvan harrastukset olikin enemmän sitä pullonpohjan tutkimista ,joillekin ei kelpaa sitten mikään!!!
kukapas kissan hännän nostaa ellei kissa itse? Pidä sisko puoliasi! Jotkut asiat ei vaan mene läpi hienovaraisuudella vaan tarvitaan rajumpia konsteja - niin miesten, naisten kuin lastenkin kanssa :)
"Tästä harrastuksesta en luovu" tarkoittaa, että tämä harrastus on minulle nyt ja aina tärkeämpää kuin vaimo, perhe tai mikään muukaan. Siinä vaiheessa kun sen kuulee, täytyy aina miettiä, että onko valmis elämään kakkosena silloin kun tuolta tärkeämmältä asialta ehditään.
Mutta reilua tuollainen ei tietenkään miehen puolelta ole. Pitäisi huolehtia perheestään kun kerran sellaisen on joskus hankkinut. Vaan vaikea asialle on mitään tehdä. Pitäkää hauskaa kylpylässä lasten kanssa.
varmaan kaikki viikonloput autotallissa kaikenmaailman projektiensa parissa mutta olen sanonut että senkumenee kunhan kaikki muu tärkeämpi on ensin hoidettu pois alta.Olen kaikki viikot kotona lastenkanssa ja käyn yksin ulkona lastenkanssa,siivoan yksin,laitan ruuat yksin ym. niin en rupea sitä kaikkea yksin tekemään myös viikonloppusin.en vaadi mieheltäni viikolla mitään kun käyhän hän töissä ja itse olen kotona mutta ei se kotonakaan oleminen mitään lomailua ole että olen kyllä oikeutettu vaatimaan että viikonloppusin hommat tehään yhessä miehenkin avustuksella.Olen sitten kai nalkuttava akka mutta niin se vaan on että kyllä sen miehenki pitää jotenki siihen perhe elämään osallistua.meillä ei ole kyllä kuulunut valituksia tästä "käytännöstä" ja monesti mies jopa jättää kokonaan menemättä kun haluaa käyttää illat yhdessä oloon.