Minkälaisena koette suuren perheen? Siis eihän kaikilla vl:lla ole suuri perhe, mutta kertokaa te joilla on. Itse olen vl-perheestä (itse en enää ole vl) ja minulla on yli 10 sisarusta. Olen ns. "keskisarjaa" eli en ihan vanhimmasta enkä nuorimmasta päästä. Itse koen suuren perheen huonona asiana, koska en tunne vanhimpia sisaruksiani juuri ollenkaan. Olin ihan pieni kun vanhimmat sisarukseni muuttivat pois kotoa, toiseen päähän suomea. Kotiolot eivät ole olleet koskaaan kehuttavat ja siksi varmaan nämä sisarukseni vierailivat niin harvoin kotona, ehkä jouluna ja kerran kesässä. Eipä siinä sitten paljon oppinut heitä tuntemaan ja nykyään olen todella vähän yhteyksissä heihin ja edelleenkään he eivät ole minulle läheisiä. No onneksi tunnen pienemmät sisarukseni kuitenkin kohtuu hyvin kun olen asunut niitten kanssa samaan aikaan kotona.
Tällaisia kokemuksia siis suuresta perheestä, kertokaa te omistanne!
Tällaisia kokemuksia siis suuresta perheestä, kertokaa te omistanne!
Vastaukset 7
Vanhimmat
rakkautta jos heille antaa sitä. Mutta tietenkin siinä on työtä, jos on paljon lapsia. Mutta enemmän se antaa kuin ottaa. Ja eihän sitä tarvitse uskovaisena yksin ja omilla voimilla jaksaa.
"Niin on sinun päiväsi niin kuin on voimasi."
elämä ei aina ole mielekkäin elämä.
Olen kasvanut yli kymmenlapsisessa perheessä ja se on ollut ihan ok. Edelleen hyvät välit vanhempiin ja sisaruksiin.
Mutta se, että on kasvanut suurperheessä, ei tarkoita, että itsestä olisi suurperheen äidiksi. Ei minusta ole. Sen tajusin kahden lapsen jälkeen...Kaikista ei vain kertakaikkiaan ole siihen.
Ja en todellakaan tehnyt ratkaisua helpon elämän toivossa, niin kuin esim. ämmä vihjailee... Kukaan ei tiedä toisen elämästä niin paljoa, että kannattaisi lähteä arvioimaan.
Jos et jaksa synnyttää niin olet ulkona, niin se vain on vaikka lantio ratkeaisi.
vara antaa voimia niin kiun on päiviä.Hänellä on vara antaa sairaalle terveyttä jaterveelle sairautta.Jumala palkitsee vaivat.
Jumala sanookin viimeisellä tuomiolla: "Tekoja tekemällä luulitte Taivaaseen pääsevänne, ja minä kun tarjosin armoa".
Jumalalla oli antaa voimia tehdä ratkaisu, mutta ei vl suuntaan. Jumala näytti suuruudessaan, että myös järki on annettu. Uskon, että Jumala kuulí ruoukseni ja käänsi tieni siihen suuntaan, mihin pitikin. Edellinen polku johti suoraan hullujenhuoneelle. Alan vähitellen saada elämääni taas elettäväksi...tarkoitukselliseksi.
Jumala ei hoida lapsia puolestamme, niin kuin hyvin tiedämme. Eikä niitä hoida myöskään isovanhemmat tai tädit/sedät, koska heillä on omatkin perheensä. Eipä kukaan ry:ltäkään tullut avuksi. Enkä minä ketään syytä, itse ne on omat lapset hoidettava, mutta täytyy myös ymmärtää, milloin on syytä oikeasti kantaa vastuu teoistaan. Ei ole oikein itseä tai puolisoa, saati lapsia kohtaan ajaa itseään siihen tilaan, ettei oikeasti enää ole vastuullinen aikuinen. Kyllä ensisijaisesti on hoidettava (lue ruokittava/vaatetettava) ne lapset, joita jo on, eikä jättää pieniä lapsia ihan kirjaimellisesti "Herran huomaan".