Miten työnantaja on suhtautunut masennukseesi ja siitä johtuvaan sairauslomaan? Itse olen ollut sairauslomalla kohta 3kk, harkitsin jo töihin palaamista pikkuhiljaa, ja ehdotinkin että tekisin alustavasti puolta päivää, etten heti pala loppuun. No, työnantaja oli sitten selkäni takana soittanut lääkärilleni ja udellut tietojani!!! Lääkäri ei tietenkään ollut kertonut mitään.
Sanoin työnantajalleni että minusta selän takana tietojeni kysely on yksityisyyden loukkaamista. Kyllä hänen pitäisi tietää vaitiolovelvollisuudesta. Hänen mielestään osoittaa vain typeryyttä loukkaantua kysymyksestä, joka koskee työjärjestelyjä. Ja niissähän minä olen yrittänyt tulla vastaan, ehdottamalla osasairauspäiväraha -järjestelyä.
Nyt on sitten työnantajan kanssa välit poikki, en tiedä palaanko enää koskaan siihen työpaikkaan (ihan omasta tahdostani).
Sanoin työnantajalleni että minusta selän takana tietojeni kysely on yksityisyyden loukkaamista. Kyllä hänen pitäisi tietää vaitiolovelvollisuudesta. Hänen mielestään osoittaa vain typeryyttä loukkaantua kysymyksestä, joka koskee työjärjestelyjä. Ja niissähän minä olen yrittänyt tulla vastaan, ehdottamalla osasairauspäiväraha -järjestelyä.
Nyt on sitten työnantajan kanssa välit poikki, en tiedä palaanko enää koskaan siihen työpaikkaan (ihan omasta tahdostani).
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen itse ollut sairauslomalla nyt 5 kk ja kohta palaamassa töihin. Minulla ei ole mitään huomauttamista työyhteisön suhtautumisessa, pikemminkin päin vastoin. Lähdin alusta alkaen itse liikkeelle siitä, että lähimmille työkavereille kerroin avoimesti, mikä on tilanne.
Itse asiassa esimieheni, kun en itse ymmärtänyt, antoi "potkun" hakea apua ja siitä olen hänelle ikuisesti kiitollinen.
Esimiehillä on oikeus ja mielestäni myös velvollisuus perehtyä pitkäaikaissairaan tilanteeseen. Ei se ole urkkimista ja tietysti lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus. Mutta jos asian haluaa nähdä myönteisessä valossa, lääkäri voi antaa esimiehelle aineksia ymmärtää masennuksen syitä ja tukea esimiehiä töihin palaavan toipilaan ohjaamisessa. Itse ainakin jopa pyysin omaa esimiestäni ottamaan meidän työterveyshuoltoon yhteyttä, minusta siinä ei ole mitään väärää. En tosin tiedä, onko hän sitä tehnyt..
En katso, anteeksi vaan, itsekin esimiestehtävässä toimivana, että yksityisyyden suoja olisi mitenkään rikkoutumassa. Työnantajallasi on vastuu siitä, että homma pyörii ja on täysin ymmärrettävää, että työt on jotenkin organisoitava.
Älä näe asiaa nyt niin mustana, en usko, että siihen on aihetta. Toivu rauhassa ja ennen kuin teet ratkaisua työpaikan vaihtamisesta, käy asiallinen keskustelu esimiehesi kanssa. Siltojen takanaan polttaminen ei yleensäkään elämässä ole kovin viisasta.
Itsekin olen esimiesasemassa, joten ymmärrän kyllä että tärkeää on tietää missä mennään. Mutta kyllä siltikin minusta on yksityisyyden loukkaamista että yrittää saada minusta tietoja selkäni takana - miksei voi kysyä minulta suoraan?? Työnantajani on aikaisemmin haukkunut työkaverini, joka sairastaa myös masennusta, maanrakoon, sanonut ettei hän ole työntekijänä minkään arvoinen, maksaa vain työnantajalle jne... Työkaverit ovat kyllä suhtautuneet erittäin hyvin, ja tukevat kaikin keinoin. Kaikki työpaikallani ovat alusta lähtien tienneet, että sairauslomani syy on masennus, joka ei johdu töistä. En vaan tiedä miten voin palata takaisin ko. työnantajan haukuttavaksi. Olen tullut vastaan työjärjestelyiden hoitamisessa, mutta se ei ilmeisesti riitä.
Hyvä kuulla, että kerroit työyhteisölle sairautesi taustat. Mutta entä se esimies. Ihmettelen suuresti, miksi ne sukset avoimessa ilmapiirissä menivät ristiin. Olisitko itse voinut olla aktiivisempi esimiehen suuntaan.
Olen edelleen sitä mieltä, että yksityisyyden suoja ei rikkoudu, jos esimiehesi pyrkii perehtymään tilanteeseesi. Kuten tuossa aiemmin sanoin, ota asia avoimesti keskusteltavaksi, kerro oma kantasi ja kuule myös toisen osapuolen näkemys. Jos tilanne menee sättimiseksi, siitä voit sitten tehdä johtopäätökset, pysyäkö vai jäädä.
Esimiehetkin, kuten hyvin tiedät, ovat vain ihmisiä. Johtaminen ja johdettavana oleminen on aina kahden kauppaa, eikä vastuuta huonosta ilmapiiristä voi sälyttää vain toiselle. Ehkä esimiehelläsi on paineita pitää homma kuosissa, kun olet pois, sekin pitää ymmärtää.
Kerroin esimiehelleni = työnantajalleni pahasta olostani, ennenkuin hakeuduin lääkärin puheille. Sain muutaman viikon sairausloman, ja olin todella maassa. Lääkitys aloitettiin heti, mutta työterveyslääkärini oli sitä mieltä, että olin liian väsynyt ja poikki, että keskusteluterapiasta olisi ollut siinä vaiheessa apua. Työnantajani tiesi, etten ole kunnossa. Paria päivää ennen joulua hän soitti minulle, ja haukkui suoraan että oletpas laiska kun kotona vaan makaat etkä vieläkään ole terapiaan hakeutunut! Olin hänelle avoin ja kerroin etten tarvitse enempää syyllistämistä, ja nyt on kyse sairaudesta josta ei parane parissa viikossa kuten esim. angiinasta. Hän pyysi anteeksi, ja jätti minut "rauhaan". Kävin työpaikalla parin viikon välein kertomassa tilanteesta, pääsin terapiaan jne., ja kerroin avoimesti miten mielialani tilanne kehittyi. Tai aikamoista vuoristorataahan tämä on, senkin olen työnantajalle kertonut.
Kahden kauppa, siitä olen samaa mieltä kanssasi. Oma työnantajani on vain senlaatuinen ihminen, että kaikki on tosi hyvin kun ei ole ongelmia. Mutta heti kun on ongelmia, hän muuttuu kylmäksi ja painostavaksi, ei suostu ymmärtämään muiden näkökantoja eikä voi katsoa peiliin. Kaiken pitäisi tapahtua juuri niinkuin hän haluaa. Nytkin kun ehdotin osasairauspäivärahaa, hänen mielestään minun pitäisi tehdä paljon enemmän kuin mitä osasairauspäiväraha vaatii.
Enkö minä siis ole ollut tarpeeksi avoin, ja olenko tosiaan ansainnut em. kohtelun? Omasta mielestäni en. Sen annan työnantajalleni anteeksi ettei hän ymmärrä minua, sillä ei masennusta voi ymmärtää kukaan, joka ei sitä ole itse kokenut (tai läheinen sairastanut).
Hienoa, että sinulla on asiat työpaikan suhteen niin hyvin!
Hei, ja sorry, en mitenkään halunnut loukata. Nyt on helpompi ymmärtää, kun kerroit tuota taustaa. Olet toiminut tosi esimerkillisesti, mutta esimiehelläsi olisi pienen kasvatuksen paikka. Kyllähän näissä masisjutuissa helposti tulee leimatuksi, riippuen työyhteisöstä. Myönnän avoimesti myös sen, että minulla, ennen omaa sairastumistani oli aika skeptinen näkemys mielenterveysongelmista kärsineisiin työkavereihin. Ihan puhdasta tietämättömyyttä, josta nyt on oppirahat maksettu.
Se osasairauspäiväraha on uusi fiksu systeemi, jota myös minä olen miettinyt, ellei työhön paluu, jota piakkoin yritän, ala sujua. Vaikka minulla työpaikalla on kaikki periaatteessa ok, on kyllä vähän perhosia vatsanpohjassa sen paluun suhteen. Muutamassa kuukaudessa moni asia on muuttunut ja tunnen olevani pihalla kuin naapurin koirankoppi.
Vielä kerran, olen pahoillani, jos vaikutin tylyltä. Kaikkea hyvää Sinulle, mustamiina.
Hengessä mukana!
Et ollut liian tyly, esitit vain oman mielipiteesi. Ja kiitos tsempeistä :)
Tilanne nyt kärjistyi siihen pisteeseen, että työnantajani ei taaskaan pysty myöntämään omia virheitään, vaan haukkui minut typeräksi kun loukkaannuin siitä, kun hän yritti penkoa minun yksityisasioita. Kerroin hänelle ennusteestani, aivan kuten hän halusi tietää. Sekään ei riittänyt, vaan hän haukkui että kireä ilmapiiri työpaikalla johtuu minusta, ja että en ymmärrä työelämän pelisääntöjä - ilmeisesti en sairaana saisi kuitenkaan sairastaa rauhassa ilman painostusta. Hän jopa ehdotti minulle, että jäisin loppuvuodeksi virkavapaalle! OLEN SAIRASLOMALLA JA VIRKAVAPAALLE PITÄISI JÄÄDÄ? Ja mistähän saisin sitten toimeentulon? Masennuksesta toipumiseni on ottanut aika lailla takapakkia tällä viikolla, enkä voi laittaa työpaikkaa terveyteni edelle. En yksinkertaiseksi JAKSA ENÄÄ!!!! En todellakaan ole tuollaista kohtelua ansainnut. Ehdotinkin, että muutetaan työsopimukseni määräaikaiseksi, kun hän aika selkeästi haluaa päästä sairaasta työntekijästä eroon. Pääsenpähän minäkin toipumisessa taas vähän eteenpäin, kuin voin jättää kaiken sen p**kan taakseni.
En ole kertonut syytä, enkä ehkä kerrokaan , koska en ole pelkästään työuupunut.
Mutta vaikka en kerrokaan, niin kyllä ne nuuskivat koodit ja diagnoosit tietoonsa jos ovat niin uteliaita.
Eräässäkin työpaikassa pääjehulla oli laatikossa jemmassa, yleisimpien sairauksien latinankieliset nimet ja niiden käännökset. Samoin pitkä litania koodeja joilla suurin osa mielenterveys sairas"lomat" ja kuntoutus"lomat" kirjoitetaan.
Kyllä nimikin on idiootti sairausloma. Tätä ei voi lomaksi kutsua mitenkään.