Matkapalvelukeskus??

Ajattelin tässä päivänä muutamana lähteä tekemään pienen etelän matkan ja silmiini osui puhelinluettelosta matkapalvelukeskuksen numero.

No tässäpä on kaikki mitä matkalle mielivä kaipaa, ajattelin ja eikun soittamaan ja matkaa tilaamaan.

Täti, joka soittooni vastasi oli kuin puulla päähän lyöty, kun kerroin tilaavani matkan Tunisiaan viikoksi. Kakistellen hän kertoi, ettei se nyt aivan käy päinsä kun sinne asti ei matkoja järjestetä.

Mitä ihmeen virkaa tuollaisella keskuksella on, joka ei sitten matkoja järjestä, vaikka nimi siihen vahvasti viittaakin, kysyn vaan???

Eipä ole mikään ihme, että Mikkeli on sanomassa irti sopimustaan ko. keskuksen kanssa.

Surkeaa palvelua, kertakaikkiaan!!
1516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Siut sinne. Miulla on oma Fokkeri kakstasokone. Maksat vain lenopetroolit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Remuelkku kirjoitti:

Ajattelin tässä päivänä muutamana lähteä tekemään pienen etelän matkan ja silmiini osui puhelinluettelosta matkapalvelukeskuksen numero.

No tässäpä on kaikki mitä matkalle mielivä kaipaa, ajattelin ja eikun soittamaan ja matkaa tilaamaan.

Täti, joka soittooni vastasi oli kuin puulla päähän lyöty, kun kerroin tilaavani matkan Tunisiaan viikoksi. Kakistellen hän kertoi, ettei se nyt aivan käy päinsä kun sinne asti ei matkoja järjestetä.

Mitä ihmeen virkaa tuollaisella keskuksella on, joka ei sitten matkoja järjestä, vaikka nimi siihen vahvasti viittaakin, kysyn vaan???

Eipä ole mikään ihme, että Mikkeli on sanomassa irti sopimustaan ko. keskuksen kanssa.

Surkeaa palvelua, kertakaikkiaan!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu