Tarvis

Heikotuskohtauksia on tullut jo vuosia jos ei saa jotain ravintoa/nestettä 2 tunnin välein. Jatkuvasti syön ja yritän pitää vireystasoa yllä säännöllisellä ja terveellisellä ruokavaliolla.

Heikotuskohtauksissa jalat menevät veteliksi, naama valkoiseksi, sydän tykyttää, tulee krapulainen olo, silmät meina umpeutua väsymyksestä, tuskan hiki jne.

Saman tien kun saa esim. puolikkaan banaanin suusta alas, olo alkaa helpottumaan ja normalisoituu lähes täysin muutamissa minuuteissa.

Vaiva on erittäin rasittava, sillä ajatukset pyörivät jatkuvasti ruoan ympärillä, eikä mitään rasittavaa voi tehdä kovinkaan kauaa, kun tulee saman oireet.

Muuten olen terve, normaalipainoinen ja nuori nainen. Paastosokeri on ollut normaali viimeksi mitattuna, ehkä hieman alakantissa, mutta normaali kaikesta huolimatta. Muita sokerimittauksia ei ole otettu. Suvussa on vaan 2tyypin dm jo iäkkäillä mummoilla.

Tuntuu nykyään, että tuo kahden tunnin välein syöminenkään ei tahdo auttaa, vaan jatkuvasti pitäisi jotain olla suussa, ettei tulisi heikko olo. Asia siis huolettaa.

Pitäisi siis varmaankin hakeutua tutkimuksiin?
31125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on keskustelunavaus "LÄÄKE hypoglykemiaan". Sieltä alta löytyy nimim. "Hyposen" viitteitä aiempiin keskusteluihin, joita on paljon.

Vaikuttaa aika vaikealta aiheelta nuo hypoglykemiaoireet ilman diabetesta. Mutta kyllähän sinunkin oireesi juuri sen tyyppisiä ovat.

Oikestaan minua ei ihmetyttänyt tuossa kertomuksessasi muu kuin se, että olosi paranee noin nopeasti, kun olet syönyt jotain, esim. sen banskun.

D1 kun joutuu hypoon, niin ei se olo parane (ainakaan mulla) kuin vasta joskus 20 minsan jälkeen siitä kun on juonut jotain nopeaa hiilaria. Mutta tietysti me saatamme joutua insuliinin takia syvemmälle niihin alhaisiin verensokereihin.

Tutkimuksiin kannattaa tosiaan mennä ja selvittää myös kilpirauhasen tilanne noiden vs-arvojen lisäksi. Jollain labrakokeella ne kait myös pystyvät selvittämään tuota insuliinin tuotantoa, joka siis voi sinulla olla liian iso.

Äänestä

Samaa vaivaa oli minullakin -39 ikäisellä miehellä varmaan parikymmentä vuotta,aina piti olla syömässä jotain. Esimerkkinä jos menin tuolla tienpäällä syömään baariin(ajan työkseni)niin autossa piti järsiä jotain leipää ja mehua jotta pystyi meneen syömään ihmisten sekaan!
Oireina oli heikotus,huimaus,näkö jotenkin sumuinen,mutta tuolla välipalalla tuntui vähän korjautuvan.
Mutta jos ei töissä ollut niin kokeilin joskus päästää nälän niin kovaks että se meni tavallaan ohi=maksa rupeaa tuottaa sokeria,silloin kyllä olo parani mutta siihen meni aikaa.
No nyt on todettuna 2 tyypin DIABETES ja sekin hoituu jotenkuten ilman lääkitystä(normaalipainoinen kun olen)
Olisikohan tämä MILJOONAN välipalamiehen elämä sitten tuonnut tämän D2:n esille aikaisemmin?

Joku lääkäri totesikin "tämän päivän hypoklygemia voi olla huomisen diabetes" ja minä olen elävä esimerkki siitä.

Äänestä

minulla vain jos olen melkein koko ajan syömässä jotakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvoja.. kirjoitti:

Heikotuskohtauksia on tullut jo vuosia jos ei saa jotain ravintoa/nestettä 2 tunnin välein. Jatkuvasti syön ja yritän pitää vireystasoa yllä säännöllisellä ja terveellisellä ruokavaliolla.

Heikotuskohtauksissa jalat menevät veteliksi, naama valkoiseksi, sydän tykyttää, tulee krapulainen olo, silmät meina umpeutua väsymyksestä, tuskan hiki jne.

Saman tien kun saa esim. puolikkaan banaanin suusta alas, olo alkaa helpottumaan ja normalisoituu lähes täysin muutamissa minuuteissa.

Vaiva on erittäin rasittava, sillä ajatukset pyörivät jatkuvasti ruoan ympärillä, eikä mitään rasittavaa voi tehdä kovinkaan kauaa, kun tulee saman oireet.

Muuten olen terve, normaalipainoinen ja nuori nainen. Paastosokeri on ollut normaali viimeksi mitattuna, ehkä hieman alakantissa, mutta normaali kaikesta huolimatta. Muita sokerimittauksia ei ole otettu. Suvussa on vaan 2tyypin dm jo iäkkäillä mummoilla.

Tuntuu nykyään, että tuo kahden tunnin välein syöminenkään ei tahdo auttaa, vaan jatkuvasti pitäisi jotain olla suussa, ettei tulisi heikko olo. Asia siis huolettaa.

Pitäisi siis varmaankin hakeutua tutkimuksiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu