Tulin just tk:sta. Ensimmäinen toonis- klooninen kohtaus yli vuoteen. Ihanaa. Olin lyönyt pääni tiskialtaaseen ja seurauksena viisi tikkiä oikeaan ohimoon. Lihaskipu sitä luokkaa kuin olisi pesäpallojoukkue oikein pistänyt parastaan mailoillaan. Jälleen onnistuin puremaan yhden takahampaan halki eli tuli taas hampilääkärille asiaa. Kieli kondiksessa mutta posken limakalvolla hyvähkö ventti.
Tämä paska alkaa taas uudelleen. Luulin, että gtk- kohtaukset ovat taaksejäänyttä elämää. Melko pettynyt ja masentunut olen tällä hetkellä.
Minulla ei tule väsymystä kohtauksen jälkeen ja miltei toivon, että tulisi jotta saisi paeta todellisuutta unimaailmaan. Miltei itkettää, mutta miehet eivät itke.
Kyllä on ihanaa olla epileptikko!
Tämä paska alkaa taas uudelleen. Luulin, että gtk- kohtaukset ovat taaksejäänyttä elämää. Melko pettynyt ja masentunut olen tällä hetkellä.
Minulla ei tule väsymystä kohtauksen jälkeen ja miltei toivon, että tulisi jotta saisi paeta todellisuutta unimaailmaan. Miltei itkettää, mutta miehet eivät itke.
Kyllä on ihanaa olla epileptikko!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Sellaistahan, tai tällaistahan tämä on! Kyllä miehetkin itkevät, ja toivottavasti ihan aktiivisesti, muutoin tulee "kupla" otsaan.
Itselläni oli vajaa viikko sitten yöllä 2 gm-kohtausta perätysten (miksi turhaan käyttää gtk-kohtaus -nimikettä? Emmehän ole mitään lääkäreitä...), väsytti kyllä armottomasti, ja oikeastaan väsyttää vieläkin.
Älä sie anna periksi masennukselle (minä=paraskin neuvoja ;) Mutta niin se on, me olemme tässä, tämä tauti on tässä, sen kanssa on elettävä! Muista risukasat ja auringot ;))))
t. Huomenna tohtorille
Olenhan minä itkenytkin. Tarkoituksena oli heittää sarkastinen kommentti suomalaisesta maskuliinisesta kollektiivitajunnasta ja miehuuden olemuksesta. Sen ihanteista ja tabuista.
Anteeksi jos käytän liikaa Lääke/ sosiaalitieteellisiä termejä, mutta ne vaan tulee automaattisesti johtuen hoitotyön ja tällä hetkellä yht. kuntatieteelisestä koulutuksesta.
Ps. Osaankohan tulevaisuudessa puhua muiden kuin kollegoiden kanssa. Hope so! Kiitos tuesta.
saa ja kannattaakin itkeä
jos se nyt sattuu helpottamaan
minä kyllä olen itkut itkeny
ei juuri helpota vaikka kuinka
itkis
kamalaa kattella tuota kohtaus
kalenteria uskotella itselle että
kaikki on ok
ei tuon lapun mukaan
pitää muistaa viedä se neurolle ensi
kerralla
tänään pitäis tiputtaa vielä 50mg
lamictalia hirvittää mutta pakko
kuulemma ei kannata olla samaan
aikaan
lamictalia ja trileptalia
minun kohdalla kun niillä on
samankaltainen vaikutus
nyt on otettava niskasta kiinni
ja lähteä siivoamaan autotallia
tuli muistutus soitto mieheltä
ja aura pirulainen on kasanut
kamalat kasat
Tullut itkettyäkin. Se oli sarkastinen kommentti suomalaisesta maskuliinisesta kollektiivisestä käsityksestä, mitä on miehuus. Yritetään jaksaa kun on tytärkin, joten ei ole paljon vaihtoehtoja.
Kiitos tuesta!
Voi, mikä pettymys onkaan saada kohtaus, kun on jo vuoden ollut ilman ja uskonut asioiden muuttuneen. Kyllä siinä onkin surun paikka. Miehelläni kohtausväli oli vaan puoli vuotta, mutta olimme myös siinä uskossa, että ei niitä enään tule. Sitten tuli tosi paha kaatuminen ja loukkaantuminen kohtauksen yllättäessä. Pelottaa kyllä ajatella, että vuoden kuluttua viime kohtauksesta voisi saada ajokortin, mikä sinänsä olisi helpotus, mutta mikäs helpotus se sitten on, jos kuitenkin pitää pelätä uuden kohtauksen mahdollisuutta. Parhaiten kai pärjää, kun ajattelee niitä, joilla on vielä kamalampia sairauksia tai kohtaloita ja keskittyy siihen kaikkeen arvokkaaseen, mitä elämässään on saanut. Onkohan Sulla ollut vatsatautia tai muuta sairautta viime aikoina, mikä olisi estänyt lääkkeiden imeytymistä? Sehän voisi tarkottaa, että kohtaukset tulee näin ennakkovaroituksella, eikä tarvi pelätä niitä normaalikuntoisena ollenkaan.
Ei vatsatauteja tai mitään vastaavaa. Mutta Gradu pitäisi olla kahden kuukauden sisällä valmis, joten olen joutunut pakertamaan myöhään yöhön. Noin klo.03.00 lopetan työt. Tytär päivähoitoon n. klo. 07.00 ja sitten taas opiskeluaskareisiin.
Aikaisemminkin unenpuute on ollu minulle se kohtauksia provosoiva tekijä ja entisenä psykiatrian ammattilaisena voin sanoa, että "nauttimani" unijakso ei ole psyykelle sieltä parhaimmasta päästä muutoinkaan.
ettei kohtauksesi ala tämän enempää
uudelleen vaan oli muistutus sinulle univajeestasi.
Alan todella olemaan huolissani itsestäni
sillä olen jo tuon yli vuoden ylittänyt ja etenkin
nyt, kun työt alkaa niin pelko iskee
takaraivoon ja saa nähdä kuin tämä nuppi
kestää taas työn tuomat stressit jne...
Lepäile ja koita päivisin tehdä gradusi,
kun tyttäresi nukkuu päiväunia =)
Voimia ja kyllä se siitä taas.
Olen jo useassa eri asiayhteydessä onnitellut työpaikan johdosta mutta teen sen vielä kerran.
Ei ole helppoa mennä töihin näin pitkän tauon jälkeen. Olen itsekin ollut yli 2- vuotta poissa työelämästä joten tiedän pelot joita siihen liittyy.Nyt haku päällä kuuteen paikkaan.
Olen toki opiskellut, mutta on ollut vaikeaa istua pakollisilla luennoilla. Näissä olen käynyt mutta eipä minua juurikaan ole nähty opiskelijabileissä, tempauksissa jne.
Tsemppiä työhön ja aikaa myöten jännityskin laimenee.
Ps. Ei ole kiva olla yli 2- v. neljän seinän sisällä. Jospas lähtisin tästä ottamaan 10mg diatsepaamia (sain 10 kpl. Diapam tabletteja lihasspasmeihin sekä 10 kpl. Burana 800mg tabletteja lihaskipuun). Enpäs ole ennen saanutkaan.
Terveisin Jari Ai niin werty1: hän mun nimi on
Tietty aluksi yöt hyörin ja pyörin
ja mietin kaikkea. Toivottavasti osaan
ottaa hommat iisiti enkä ala panikoimaan
jotta en sitten itselleni hallaa tee
kohtauksien muodossa.
Se tässä onkin haastavaa miten saa työt
jätettyä työpaikalle ja saisi tuon
päänuppinsa tyhjäksi.
Kestääkö pää loppujen lopuksi stressiä
ja kuinka paljon ?
Eihän sellaista työpaikkaa olekkaa jossa
sitä ei tulisi.
Hieman tuo huolestuttaa.
Kyllä se siitä ajan kanssa. Anna itsellesi aikaa totuttautua jälleen työelämään. Toivottavasti myös esimiehesi ymmärtää tämän.
Pomo on aivan ihana =)
Puhuttiin kaikesta avoimesti ja heti,
kun jostain puhuttiin niin hän mietti,
että voitkohan tehdä tuota ja sanoin siihen, että voin kokeilla ja katsotaan sitten.
Hän on hyvin joustava eikä ole sellainen nipottaja ollenkaan. Uskon, että pääsemme
hyvin yhteisymmärykseen monen asian kanssa.
Viesti olikin jo sitten tuossa otsikossa. Voi kun saisin itsekin töitö ja oppisin tuntemaan itseni jälleen tärkeäksi.
Kyllähän minä opiskelen mutta sillä ei paljon laskuja makseta.
Ajattelin pitää pari päivää vapaata ja nukkua paljon ja olla tekemättä mitään koska vaimo ja tytär lähtevät huomenna anoppilaan ja saan olla yksin kotona pari päivää.
Todennäköisesti stressi opiskelun suhteen yhdistettynä 3-4 tunnin yöuniin (pitkähkö jakso tämänpituisia yöunia) provosoi kohtauksen. Olen vain luovimmillani öisin.
Mahtaisinko olla vampyyri tai jokin vastaava?
seuraa Hugolle tuon vampyyrin kanssa =)
Koita levätä ja nauti hiljaisuudesta
onhan lapsen hoito kotonakin
kokopäivätyötä.
On muuten tärkeää itsetunnolle palata
työhön ja saada rutiinit taas tutuiksi,
sekä kuuluvansa niihin tärkeisiin
tekijöihin =)
Olen niin pohjalla rypenyt tämän 2v.
aikana etten koskaan enään uskonut
tulevani kohtauksettomaksi saatikka,
että palaisin vielä näinkin nopeasti
työelämään takaisin.
Tämä on mulle kuin Lottovoitto =)
Ennen itselläni oli juuri tuo vuosi sellainen aika, että sain kohtauksen. Katsoin itse, että se vuosi oli sellainen aika, että ei muistanut enää olevansa sairas ja tein juuri tuota, että valvoin ja stressarin. Muistelen, että kertoilit tässä jo aiemmin, että olo on huononlainen, ota ensikerralla opiksi, että kun on tuntemuksia, niin höllää tahtia... tosin sitten menee kyllä opintotuki tai rahoitus, kuten itselläni kävi, kun ei kertynyt tarpeeksi suorituksia. Itse kuitenkin asetan kohtauksettomuuden etusijalle, jos on pieniä lapsia on varmaan hieman vaikeaa...
Tsemppiä, ei yksi kohtaus vuodessa ole oikeasti paljoa ja yliopisto-opinnot sulta sujuvat kuitenkin ja on se gradun vääntäminen terveilläkin hankalaa. Joskus tuntuu, että vain tyhmät saavat gradun aikaiseksi helposti, kun eivät aseta tavoitteita korkealle.
Miehellä ei arvet naamassa paljoa haittaa, komistaa vain ja hoida nuo hampaat, paskempi juttu... tätähän tämä epileptikon arki ja yritä saada se gradu valmiiksi, mutta muista informoida vaikka opintotukilautakuntaa, että sait kohtauksen, että ei tule ongelmia sen kanssa. En tiedä auttaako se, mutta ongelmaksi se tulee kyllä.
Muista nukkua, vaikka gradun tekeminen yöllä onkin monesti sitä rauhallisinta aikaa. Ainakin luovaa itselläni.
Arvet miehellä lisäävät vain katu- uskottavuutta.
Terv. tuleva akateeminen katu- uskottava punk ass motherfucker!
Ja tosiaan monet yliopisto- opiskelijat selviytyvät heittämällä gradusta. Ehkä he eivät suhtaudu reflektiivis- analyyttisesti tekemäänsä työhön. No, kukin tehköön tyylillään. Tosin työn laatu on usein mitä on.
Elettyä elämää ja paskempaa puolta siitä.
Helppoa minun on eläkeläisenä sanoa,
mutta otahan rauhallisesti ja terveys
etusijalle.
Uskon opiskelun tuovan osaltaan
stressiä ja univelan kasvattavan sitä.
Jossain vaiheessa Sinun kannattaisi
laittaa kaikki opiskelumateriaali
jemma-nimiseen piiloon ja unohtaa
edes hetkeksi opiskelu ja siitä
miettiminen esim. opiskeluvapaa
viikonloppu.
Tietysti helppoa meikäläisen sanoa,
koska itse en aikoinani osannut
paineita opiskelusta ottaa.
Tiedä miten olisi käynyt jos olisin
aloittanut oppikoulun 60-luvun
lopulla.
eteenpäin.. ja muista, kyllä miehetkin voivat itkeä.
Tiedän miltä susta tuntuu..11 vuotta taistelin että saatas lääkitys kuntoon. Nyt sitten 1,5 vuotta meni täysin ilman kohtauksia ja sain jo luvan ajokorttiinkin :) kunnes 2 vkoa sitten työpaikalla...vähän poski punainen, huuli auki, ei paha kun työkamu sai kiinni. Nyt on 4 lääkettä, topimax, trileptal, lamictal ja ihan uutena nyt otettiin sitten keppra. Pienikin rasitus tuo heti tuntemuksia, tämä viikkoa sairaslomaa.Ensi viikolla olen päättänyt palata töihin etten menetä työpaikkaan kun koeaika. Leikkausta suositteli lääkäri, nyt kun suostuin testeihin niin kertoi että siihen voi mennä vuosia. Eihän siinä mitään jos noissa napeissa ei olis mitään sivuvaikutuksia...
Tiedän tasan miltä susta tuntuu...koita jaksaa.mä käyn nukkumaan.