Voi että tuntuu taas niin hankalalta.. En tiiä miksi kaikki tuntuu niin vaikealta.
Olen koko ajan tosi ärsyyntynyt. Aamuisin herätessäni olen tosi pahalla päällä. En saa enää nukuttua öisin. Koko ajan tässä mennään etiäpäin sellasilla 4-5 tunnin yöunilla. Koulupäivät on 8 tuntisia, tehtäviä, tenttejä ja harjoitteluita pukkaa. Ruoka ei enää maistu, en jaksa lähteä enää mihinkään, muuta kuin kouluun kun sinne on pakko mennä.
Etsin koko ajan jotain syytä valittaa avomiehelleni, ja sen takia pelkään ettei hän kohta enää jaksa minua. Olen sanonut hänelle kuin paha olo minulla on, mutta ei näytä olevan hänelle mitään merkitystä. Yksi syy miksi nukun niin huonosti, on kissojemme riehuminen öisin. En sitten tiedä luulenko tämän vain olevan syy unettomuuteeni vai mikä on. Yöllä saan tosi usein raivokohtauksia, ja silloin en todellakaan pysty hillitsemää itseäni vaikka kuinka tahtoisin. Joskus asia menee niin pitkälle, että uhkaan tappaa itseni. Tiedän kyllä sen, että en sitä voisi tehdä. Olen sanonut avomiehelleni, että kun saan raivokohtauksen, niin aluksi hänen pitäisi olla aivan rauhassa, sitten kun se "huippu" on ohi, voisi hän vain ottaa minut syliin, jolloin rauhottuisin. Paskanmarjat. Hän on puhumatta mitään ja kun minä tivaan miksei sano mitään, alkaa mieheni haukkumaan minut idiootiksi, tyhmäksi, joskus jopa henk.kohtaisempia asioita. Niistäkös minä vasta hermostun. Lopulta itken itseni uneen.
Minua kohtaan ei avomiehellä tunnu olevan mitään sympatiaa. Minulla on paha olo ja itken silmät päästäni --> Hän alkaa nukkumaan tai on muuten vain kiinnittämättä huomiota. Ulkopuoliselle olen aina se sama iloinen ihminen, joka osaa olla niin hauska ja ihana ihminen. Kotona vaan makaan ja katson tv:tä. Hyvä, että joskus saan siivottua.
Tätä on kestänyt nyt parisen kuukautta. Avomies varmasti kohta jättää tällaisen hirveän räkyttävän ämmän. Mutta en voi sille mitään, että on niin paha olla henkisesti. Päivän aikana on hyviäkin hetkiä kyllä, jolloin tunnen olevani jopa normaali, mutta jossain vaiheessa taas tuntuu, että millään ei ole mitään merkitystä. Ymmärrän sen kyllä etä avomieheni ei jaksa enää käyttäytymistäni, mutta kun en saa tuskin mitään tukea. Päivittäiset hellyydenosoitukset ovat jääneet pois, rakkaudentunnustukset, halit ja seksi. Seksiä ehkä kerran viikossa, harvemminkin. Sekin johtuu siitä kun olen alkanut pitämään itseäni niin ällöttävänä ja rumana. Ennen olen pitänyt itseäni suht nättinä, vientiä kyllä on ollut, mutta nyt vaan ällöttää kun katsookaan itseään peilistä.
En mä nyt tiedä mikä pointti tässä viestissä on. Ahistaa vaan niin perhanasti.
Olen koko ajan tosi ärsyyntynyt. Aamuisin herätessäni olen tosi pahalla päällä. En saa enää nukuttua öisin. Koko ajan tässä mennään etiäpäin sellasilla 4-5 tunnin yöunilla. Koulupäivät on 8 tuntisia, tehtäviä, tenttejä ja harjoitteluita pukkaa. Ruoka ei enää maistu, en jaksa lähteä enää mihinkään, muuta kuin kouluun kun sinne on pakko mennä.
Etsin koko ajan jotain syytä valittaa avomiehelleni, ja sen takia pelkään ettei hän kohta enää jaksa minua. Olen sanonut hänelle kuin paha olo minulla on, mutta ei näytä olevan hänelle mitään merkitystä. Yksi syy miksi nukun niin huonosti, on kissojemme riehuminen öisin. En sitten tiedä luulenko tämän vain olevan syy unettomuuteeni vai mikä on. Yöllä saan tosi usein raivokohtauksia, ja silloin en todellakaan pysty hillitsemää itseäni vaikka kuinka tahtoisin. Joskus asia menee niin pitkälle, että uhkaan tappaa itseni. Tiedän kyllä sen, että en sitä voisi tehdä. Olen sanonut avomiehelleni, että kun saan raivokohtauksen, niin aluksi hänen pitäisi olla aivan rauhassa, sitten kun se "huippu" on ohi, voisi hän vain ottaa minut syliin, jolloin rauhottuisin. Paskanmarjat. Hän on puhumatta mitään ja kun minä tivaan miksei sano mitään, alkaa mieheni haukkumaan minut idiootiksi, tyhmäksi, joskus jopa henk.kohtaisempia asioita. Niistäkös minä vasta hermostun. Lopulta itken itseni uneen.
Minua kohtaan ei avomiehellä tunnu olevan mitään sympatiaa. Minulla on paha olo ja itken silmät päästäni --> Hän alkaa nukkumaan tai on muuten vain kiinnittämättä huomiota. Ulkopuoliselle olen aina se sama iloinen ihminen, joka osaa olla niin hauska ja ihana ihminen. Kotona vaan makaan ja katson tv:tä. Hyvä, että joskus saan siivottua.
Tätä on kestänyt nyt parisen kuukautta. Avomies varmasti kohta jättää tällaisen hirveän räkyttävän ämmän. Mutta en voi sille mitään, että on niin paha olla henkisesti. Päivän aikana on hyviäkin hetkiä kyllä, jolloin tunnen olevani jopa normaali, mutta jossain vaiheessa taas tuntuu, että millään ei ole mitään merkitystä. Ymmärrän sen kyllä etä avomieheni ei jaksa enää käyttäytymistäni, mutta kun en saa tuskin mitään tukea. Päivittäiset hellyydenosoitukset ovat jääneet pois, rakkaudentunnustukset, halit ja seksi. Seksiä ehkä kerran viikossa, harvemminkin. Sekin johtuu siitä kun olen alkanut pitämään itseäni niin ällöttävänä ja rumana. Ennen olen pitänyt itseäni suht nättinä, vientiä kyllä on ollut, mutta nyt vaan ällöttää kun katsookaan itseään peilistä.
En mä nyt tiedä mikä pointti tässä viestissä on. Ahistaa vaan niin perhanasti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla oli ihan samanalaista kuukausitolkulla, ennenkuin tajusin mennä lääkärille. Masennustahan se oli. Annan hyvän neuvon, mene heti lääkäriin ja kerro koko juttu. Jos on vaikeaa puhua, ota vaikka printti tosta hyvästä kirjoituksestasi ja lyö se lääkärille käteen. Siitä se juttu lähtee. Älä pitkitä asiaa, koska tilanne menee koko ajan pahemmaksi.
Kouluterveydenhoitaja on varmaan se, mistä kannattaa aloittaa. Muista vielä, että niillä on vaitiolovelvollisuus.
Niistä kissoista vielä.. Voitko saada niitä hoitoon jonnekin vähäksi aikaa, ennenkuin unirytmisi on normaalimpi? Tiedän kokemuksesta, että koiran öinen liikkuminen, miehen kuorsaus, lehdenjakajan kolistelu yms. ovat tosi häiritseviä ja se uni saattaa jäädä hyvinkin vähiin.
Ärsyyntyminen pienistäkin asoista on kyllä tuttua mullekin, siitä huomaan aina kun masennusjakso tulee. Ja tuo, ettet jaksa tehdä mitään sekin vaikuttaa yhdeltä masennusoireelta. Mutta voithan olla yksinkertaisesti vain liian väsynyt. Tiedän kokemuksesta myös, miten kissa - yksikin - melutessaan öisin saa todellakin pinnan kireälle. Minä aikoinaan harkitsin kissan nukuttamista lopullisesti, kun en saanut koskaan nukkua. Sitä muuttuu niin herkkäuniseksi, että joka rasahdus kuuluu. Onneksi annoin kisun elää, ja yritin vaan kestää. Nyt kun kissaakaan ei enää ole, kuulisin ihan mielelläni sitä mekkalaa tässä ahdistavassa hiljaisuudessa. Olisi joku jolle jutella.
En voi muuten auttaa sinua kuin neuvomalla, että varaisit ajan lääkärille. Uskon, että useimmat tk-lääkäritkin tunnistavat jo nykyään masennuksen. Mietin vielä, että syötkö jotain E-pillereitä? Jostain vain lukenut, että joillekin naisille ne eivät sovi juuri siksi kun lisäävät ärtyneisyyttä.