moi

Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2000. Kirjoitin äikästä L, enkusta B, ruotsista M ja reaalista C. Eli aika paljon oli vaihtelua arvosanojen kesken. Harkitsin silloin, että oisin hakenu yliopistoon, mutta silloin tulin siihen päätökseen, että ainakaan sillä hetkellä en jaksa lähteä paahtamaan yliopistoon. Elikäs pidin välivuoden ja sitten lähdin opiskelemaan ammattiin eli valmistun tämän vuoden joulukuussa kukkakauppiaaksi.:)
Nyt yliopisto on kuitenkin alkanut taas pyöriä mielessä ja kova hinku ois päästä yliopistoon. Haluaisin yliopistoon lukemaan kirjallisuutta tai yleistä historiaa. Millasilla papereilla te ootte päässy sisään ja vaikuttiko pääsykoe paljon? Luitteko ihan hulluina pääsykokeisiin? Eli onko helppo päästä sisään? Onko pääsykokeet vaikeat? Vastatkaa ja kertokaa kokemuksianne. Onko yliopisto opiskelu rankkaa?
2285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mä olen ollut nyt pari vuotta valtiotieteellisessä tiedekunnassa Helsingin yliopistosta. Yo-kirjoituksista mulla oli yks L ja kolme E:tä, mutta yliopistoon pyrittäessä tärkeintä on pääsykoemenestys. Tämä vaihtelee aloittain, mutta useisiin paikkoihin noin puolet otetaan sisään pelkän pääsykokeen perusteella. Joten yo-paperisi tuskin on mikään este.
Pääsykokeeseen mä luin melkein neljä kuukautta. Olin silloin päätoimisesti töissä, ja luin kaiken vapaa-aikani. Rankkaahan se oli, mutta kannatti kyllä kun opiskelupaikka heltisi heti ekalla yrittämällä. Opiskelu on ollu tosi antoisaa ja mielenkiintoista. Tärkeintä on löytää sellainen ala joka oikeasti kiinnostaa. Käypä kattomassa yliopistojen nettisivuja, niillä on aika paljon tietoa. Ja tsemppiä kovasti jos pyrkimään lähdet!

Äänestä

Muistuttaisin vaan, että sit kun haet sinne yo:oon, niin valitse se ala, josta eniten pidät ja joka just sinua kiinnostaa. Älä kiinnitä turhaa huomiota kateellisten ynnä muiden myrkyllisiin ajatuksiin, kuten "ei susta sitä ja sitä voi tulla".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minttu kirjoitti:

Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2000. Kirjoitin äikästä L, enkusta B, ruotsista M ja reaalista C. Eli aika paljon oli vaihtelua arvosanojen kesken. Harkitsin silloin, että oisin hakenu yliopistoon, mutta silloin tulin siihen päätökseen, että ainakaan sillä hetkellä en jaksa lähteä paahtamaan yliopistoon. Elikäs pidin välivuoden ja sitten lähdin opiskelemaan ammattiin eli valmistun tämän vuoden joulukuussa kukkakauppiaaksi.:)
Nyt yliopisto on kuitenkin alkanut taas pyöriä mielessä ja kova hinku ois päästä yliopistoon. Haluaisin yliopistoon lukemaan kirjallisuutta tai yleistä historiaa. Millasilla papereilla te ootte päässy sisään ja vaikuttiko pääsykoe paljon? Luitteko ihan hulluina pääsykokeisiin? Eli onko helppo päästä sisään? Onko pääsykokeet vaikeat? Vastatkaa ja kertokaa kokemuksianne. Onko yliopisto opiskelu rankkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu