Olen 24v bi-seksuaali nainen ja uskossa. Olen ollut pitkäaikaissuhteessa miehen kanssa ja myös naisen kanssa. Olen lähtöisin vanhoillishelluntailaisesta perheestä ja kasvatukseni on ollut hyvin usko -keskeistä.
16-vuotiaana aloin huomata pitäväni tytöistäkin. Tästä seurasi viiden vuoden mittainen sisäinen sota itseäni, maailmaa ja Jumalaakin vastaan, kunnes vihdoin päätin tulla puolittain "ulos kaapista". Tämä tarkoittaa sitä, että kaverini tietävät kuka ja mikä sisimmässäni olen, mutta perheeni ja sukulaiseni eivät.
Olen todella paljon itsetutkiskeluni aikana miettinyt tätä uskovainen-homoseksuaali -vastakkain asettelua. Olen yrittänyt kieltää itseni, olen yrittänyt "parantua", olen yrittänyt löytää tasapainon kaiken välillä, olen yrittänyt mielestäni kaikkea, minkä koen itselleni mahdolliseksi.
Lopulta tavallaan aloin hyväksyä itseni ja aloin etsiä syitä siihen, MIKSI olen sellainen kuin olen (bi) sen sijaan, että kieltäisin ja yrittäisin muuttua. Tiedän, mitä Raamattu homoseksuaalisuudesta sanoo, mutta samalla mietin sitä, miksi minä olen olemassa. Tämä ei voi vain olla jokin "kieroutuma" päässäni tai kokeiluvaihe, kuten useimmat asian tuomitsevat. Niin syvälle sieluuni tämä tosiasia on kirjoitettu. Minä vain olen tällainen.
Tästä pääsenkin kantavimpaan ajatukseeni/kysymykseeni. Tekikö Jumala virheen luodessaan minut? Hänhän on kaikkivoipa ja tietää kaiken. Hän ei tee virheitä. Miksi siis olen olemassa? En voi olla virhe, koska sellaisia Jumalan luomissa ei ole olemassakaan.
Mistä ihmeestä tässä siis oikeastaan on kyse?
16-vuotiaana aloin huomata pitäväni tytöistäkin. Tästä seurasi viiden vuoden mittainen sisäinen sota itseäni, maailmaa ja Jumalaakin vastaan, kunnes vihdoin päätin tulla puolittain "ulos kaapista". Tämä tarkoittaa sitä, että kaverini tietävät kuka ja mikä sisimmässäni olen, mutta perheeni ja sukulaiseni eivät.
Olen todella paljon itsetutkiskeluni aikana miettinyt tätä uskovainen-homoseksuaali -vastakkain asettelua. Olen yrittänyt kieltää itseni, olen yrittänyt "parantua", olen yrittänyt löytää tasapainon kaiken välillä, olen yrittänyt mielestäni kaikkea, minkä koen itselleni mahdolliseksi.
Lopulta tavallaan aloin hyväksyä itseni ja aloin etsiä syitä siihen, MIKSI olen sellainen kuin olen (bi) sen sijaan, että kieltäisin ja yrittäisin muuttua. Tiedän, mitä Raamattu homoseksuaalisuudesta sanoo, mutta samalla mietin sitä, miksi minä olen olemassa. Tämä ei voi vain olla jokin "kieroutuma" päässäni tai kokeiluvaihe, kuten useimmat asian tuomitsevat. Niin syvälle sieluuni tämä tosiasia on kirjoitettu. Minä vain olen tällainen.
Tästä pääsenkin kantavimpaan ajatukseeni/kysymykseeni. Tekikö Jumala virheen luodessaan minut? Hänhän on kaikkivoipa ja tietää kaiken. Hän ei tee virheitä. Miksi siis olen olemassa? En voi olla virhe, koska sellaisia Jumalan luomissa ei ole olemassakaan.
Mistä ihmeestä tässä siis oikeastaan on kyse?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Seksuaalisuus voi vääristyä ilman omaa tahtoakin. Esim. sikiöllä hormonieritys kehittyy jotenkin poikkeavasti. Lisäksi homoseksuaaleilla on joskus löydettty poikkeamia aivojen rakenteissa. Joskus taas ympäristön monimutkaisesti tutkittavat vaikutukset voivat "laukaista" homoutta tai biseksuaalisuutta..tuskinpa kovin moni siis itse valitsee suuntautumistaan. Eli samalla tavalla kun kohdussa vauvalla voi jotakin muuta mennä pieleen kehityksen aikana,voi normaali seksuaalisuus jäädä kehittymättä. KOska homoseksuaaleja on suht.paljon,emme voi vaan yrittää unohtaa asiaa..
Itse olen uskovainen (hetero:),ja olen yrittänyt miettiä asiaa myös homoseksuaalisesti suuntautuneiden uskovaisten kannalta. Olen tullut siihen tulokseen, että Jumala ei varsinaisesti luonut homoseksuaalisuutta, vaan se tuli ihmiskuntaan syntiinlankeemuksen yhtenä seurauksena. Se on tavallaan sairaus, mutta koska sitä ei voi itse valita tai parantaa itseään, sen kanssa on elettävä.
Uskovainenkin siis voi olla homoseksuaalisesti suuntautunut. Siihen, että voiko sitten pelastua ja OLLA seksisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa sanoisin,että Jeesus kyllä sovitti kaikki meidän tekomme. Eivät heterotkaan elä täydellistä elämää Jumalan silmissä. Toisaalta en menisi mitään vannomaan, vaan enemminkin sinuna kysyisin Jumalalta itseltään,että mitä hän haluaa sinun tekevän elämässä..
Toisaalta olen myös kuullut homoista, jotka Jumala olisi parantanut. Mutta ei siihen saisi ketään painostaa tai pakottaa.
Vaikeita asioita..Tärkeintä on yhteys Jumalaan ja mielenrauha,joka seuraa Jumalan tahdon noudattamisesta ja anteeksiannon saamisesta..Jumala on rakkaus ja rakastaa meistä jokaista..
Ongelmasi tässä kommentissasi on, että oletat homoseksuaalisuuden olevan sairaus. Minä en oleta. Yhtä lailla minä voinkin todeta, että tuskin sinäkään olet "valinnut" omaa suuntautumistasi. Jos itse esität asiasi noin, ota toki huomioon, että homma toimii jokasuuntaan, ei vain toiseen suuntaan.
Suurin osa esittämistäsi "tutkimustuloksista" ovat yleisestikin tiedostettua spekulaatiota ja ihmisen omaa tarvetta selittää kaikki nykymaailmassa tieteellä. Päättihän "tiede" aikoinaan senkin, että mustaihoiset ihmiset ovat alempiarvoinen rotu. Ja mihinkäs se sitten taas johtikaan..ei ilmeisesti olla yhtään asioissa viisastuttu..
Ja varsinaisesti hain tällä aloituksellani ajatuksia niiltä, ihmisiltä, jotka ovat asian tiimoilta tutkineet itseään. En "parantajien" tai "tiedelöpisijöiden". En kaipaa "parantamista" vaan olen itseni hyväksynyt sellaisena, kuin Jumala on minut luonut. Mutta miten on muiden kassaihmisteni laita?
Onhan niitä aivojen poikkeavuuksia löydetty heteroiltakin, joten se ei vielä merkitse mitään. Ilmeisesti olen nyt kirjoittelemassa jonkinlaisen fundamentalistin kanssa, hän ei ole homo mutta homojen kanssa kirjoitteleminen kiinnostaa kovasti.
Ensinnäkin kristinuskossa pitää lähteä siitä, että Jumala ei tee virheitä, hän on luonut kaikki ihmiset omaksi kuvakseen. Jos joku on sitten tulkinnut, että tämä kuva on vain heteroseksuaalinen, hänen tulkintansa on aivan selvästi väärä, sillä Jumalan luomien ihmisten seksuaalisuus vaihtelee todellisuudessa paljon niin kuin muidenkin Jumalan luomien ominaisuuksien. Heterotkaan eivät ole samanlaisia keskenään, he kaikki eivät edes kiihotu seksuaalisesti samanlaisista ärsykkeistä. Ja olisi varmasti aivan järjetöntä mennä väittämään, että normaali Jumalan luoma ihminen on keskimääräisen monta senttiä pitkä ja painaa sitten vain tietyn määrän kiloja.
Miettikää mikä on kristinuskon tärkein sanoma, seuraavaksi saatatte itsekin huomata miten väärän harhaopin vallassa olette itse olleet.
Tajuan toki tämän faktan. Toki myönnän, että näen "punaista" joidenkin kommenttien seurauksena. Lähinnä viittaan siihen yleistykseen, että homoseksuaalisuus olisi sairaus. Toki se voi olla jonkinlainen poikkeavuus aivoissa, mutta olen täysin eri mieltä, että se kuuluisi "parannettavien sairauksien" kategoriaan. Jos kuuluisi, olisi aika suuri osa ihmisistä "sairaita".
Fundamentalisti en ole. Fundamentalistilla tietääkseni tarkoitetaan ihmistä, joka on ns. ääriuskovainen ja se rinnastetaan myös usein vanhoilliseen sekä Raamattua kirjaimellisesti ja joustamattomasti tulkitsevaan ihmiseen. Tämä on oma määritelmäni. Olen tällaisesta perheestä ja kunnioitan heidän vakaumuksiaan, vaikka omani eroavatkin kovasti heidän ajatuksistaan. Olen toki itsekin syyllistynyt fundamentalistiseen ajattelutapaan, mutta huomannut, ettei tämä voi mitenkään kulkea käsi kädessä oman seksuaalisuuteni kanssa (viittaan Raamatun kohtiin homoseksuaalisuudesta). Ja edelleenkin: Jumala EI TEE virheitä. Siksi onkin vaikeaa suhteuttaa keskenään usko, Raamattu, oma seksuaalisuus (bi), jne. Eikä yhteiskuntamme aina ainakaan auta asian setvimisessä. Varsinkaan seurakuntapiireissä, kun yleisin kommentti on että joutuu helvettiin. Se siitä lähimmäisenrakkaudesta ja ymmärtämisestä, jota Raamattu myös korostaa.. Toki eri ihmisillä on myös hyväksyviä/ymmärrysyritteisiä asenteita, onneksi paljon, mutta kuitenkin.
Muutama ystävistäni eri seurakunnissa (helluntai, metodistit) on myös myöntänyt olevansa homoseksuaalisia. He painivat pitkälti samojen asioiden kanssa kuin minäkin. Miten suhteuttaa Jumalan sana ja oma minä. Kärjistetysti siis pureudun tässä vain seksuaalisuuden osa-alueeseen, en yritäkään ajatella asiaa ja uskoa kaikilla ihmisen minuuden alueilla.
Me olemme kaikki erilaisia, kyllähän sen jokainen tietää. Emme edes yritä määritellä mitään "täydellistä uskovaista/ihmistä". Natsisaksa sitä jo kokeili, ja loppu on historiaa. Tästä sentään opimme jotain. Olemme Jumalan luomia kaikki, Hänen omaksi kuvakseen ja jokainen omanlaiseksemme. Jokaisella on omat pähkäilynsä, minulla omani. Olisi vain kiva saada tietää, miten eri persoonat ovat tämän uskonto-homoseksuaalisuus -asian itselleen ratkaisseet. Huomioiden kaikki faktat asiaa koskien ja samalla Raamattua lukien asia ei ole lopulta lainkaan yksiselitteinen tai helppo. Juuri näiden takia siitä tulee vaikea.
"vaan se tuli ihmiskuntaan syntiinlankeemuksen yhtenä seurauksena."
Myös eläinkunnassa esiintyy homoseksuaalisuutta. Mihin syntiin eläimet lankesivat?
Olipas vastenmielinen kirjoitus. Täynnä ns. näennäissuvaitsevaista lässytystä ja kammottavia sanavalintoja. Todella loukkavaa homoja kohtaan!
Vanhoja iskulauseita, mutta ei vaan päde... Jos luet homokristittyjen kirjan "Synti vai siunaus" niin siellä aivotutkija Markku Hyyppä lyttää perustellusti kaikki biologiset tutkimukset, joilla on yritetty todistaa, että homous olisi biologisesti määräytynyttä.
olen samaa mieltä kuin sinäkin, ja olen miettinyt asiaa jo pidempään.. kiitos tästä viestistä, uskon nyt tähän :) itsekin uskon Jumalaan. Ja toistaiseksi olen hetero :}
minä ymmärsin tätä edeltävän viestin sanoman hyvin.
Niinkuin mikä tahansa muu poikkeama, on kysymys siitä miten sen kanssa elää. on sama asia seksuaalisuudessa.
homoseksuaalisuudesta voi nauttia, vaikka se olisikin ns. sairaus/poikkeama.
Se ei rajoita elämää millään tavalla, mutta ei ole sen alkukantaisen suvunjatkamis tarkoitukseen sopiva.
taas jumalaan uskovat pitävät sitä syntinä koska raamatussa niin lukee.
se on siitä kiinni miten näiden asioiden kanssa tullaan toimeen.
sama juttu esim persoonallisuuteen liittyvistä luonteenpiirteistä..jne..
Raamattu on ihmisten kirjoittama teoskokoelma. Ja ihmiset tekevät virheitä. Jos Raamattua lukee tarkkaan, huomaa, että se on monessa kohdassa täysin ristiriidassa itsensä kanssa. Ihmisillä on eriäviä näkökantoja ja ihmiset tekevät virheitä. Etenkin tuhansien vuosien aikana! Kyllä sinne sopii inhimillinen virhe poikineen.
Ja tilannetta pahentaa ainainen omista stereotypioista ja ennakkoluuloista lähtevä tulkintatarve. Ja eri aikoinakin ovat vallalla olleet erilaiset tavat, ihanteet, periaatteet jne. Ja onpa teosta sensuroitu ja retusoitukin historian aikana lukemattomia kertoja. Ajan aatteet eivät voi olla vaikuttamatta aikalaisteksteihin ja oman aikansa versioihin. Onhan meilläkin uusi Raamatun käännöksemme... Ja kukapa ei olisi kuullut käännösvirheistäkin?
Eli siis, lukipa kirjaa tulkiten tai sanasta sanaan, ei sitä voi pitää kovin yksiselitteisenä. Tai luotettavanakaan... Anteeksi vain suorasanaisuuteni. Usko kuitenkin viime kädessä lienee sisäinen kokemus ja arvo- ja uskomusmaailma.
Iskulauseita? Pätee tai ei, mulle aivan sama. Mutta ei varmaan kukaan homoksi ole "ryhtynyt" tai että olisi ollut jotain mahdollisuutta valita tuleeko homo vai ei.
Homoudessa ei ole mitään paheksuttavaa. Etkö mitenkään voi sitä käsittää?
Raamatun mukaan ehkä on, mutta ei sitä raamatussakaan mitenkään järkevästi perustella että mikä siinä on paheksuttavaa?
Muuta kuin se perustelu että Jumala nyt ei vaan satu pitämään sellasesta touhusta.
Uskovaisen mielestä se on ihan tarpeeksi hyvä perustelu mutta muiden mielestä ei. Jokainen uskoo mihin haluaa, mutta ei se ole totuus jonka oppien mukaan koko yhteiskunnan pitäisi toimia.
Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen ja jos Jumala ei tee virheitä niin emmehän me ihmisetkään tee virheitä? Koettasitte uskovatkin elää omaa elämäänne älkääkä lukeko sitä raamattua kuin piru! Ja ajattelisitte myös itse, se on sallittu.
Varsinaisesti haen aloituksellani ajatuksia niiltä ihmisiltä, jotka ovat asian tiimoilta tutkineet itseään. En "parantajien" tai "tiedelöpisijöiden". En kaipaa "parantamista" vaan olen itseni hyväksynyt sellaisena, kuin Jumala on minut luonut.
Mutta miten on muiden kassaihmisteni laita?
turhaan ees kelaat kun jumalaa ei ole olemasssa,raamattu on ihmisten kirjoittama satukirja ettei pekottais niin paljon.kuoleman jälkeen ei ole mitään.
Jokseenkin synkkä ajattelutapa mun mielestä, mutta kullakin on omansa. Mä taas oon sitä mieltä että Jumala on olemassa ja se on mulle hyvä niin. Eipä näistä kannata sen enempää kiistellä.
Olen elänyt hieman pidemmän elämän kuin sinä. Seksuaalisesta suuntautumisestani huolimatta olen saanun ns. jumalanjohdatusta läpi koko elämäni ajan. Kaikilla tapahtuneilla asioilla, elämää kanssani kulkeneilla henkilöilla on ollut tarkoituksensa. Aina en ole sitä itse heti huomannut, mutta minua on viety ja "kasvatettu" Jumalan yhteyteen Hänen tahdostaan suuntautumiseni mukaan lukien. Kaikesta olen Hänelle kiitollinen, hyväksyn itseni tällaisena kuin olen, vaikkakin toisten ns. normaalien ihmisten mielestä irstaana luonnonoikkuna. Miksen hyväksyisi, kun Hänkin hyväksyy minut!
eihän ny kukaan selväjärkinen jumalaan usko.aikuiset ihmiset...ei ole kuoleman jälkeen mitään kenellekään ei uskoville eikä uskottomille.
Jos ei tee virheitä,niin ainakin katuu tekemisiään,joka esim ilmeni vedenpaisumuksen yhteydessä:"1.Moos.6:5. Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,
6. niin Herra KATUI tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.
7. Ja Herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä KADUN ne tehneeni".
Mutta jos ajatellaan,että Jumala on luomistyössään tehnyt sinut bi-seksuaaliksi,niin menetkö kertomaan myös linkissä olevan lapsen vanhemmillä,että tämäkin on Jumalan luomistyön tulos?
http://static.flickr.com/80/262804460_99f34a2b00_b.jpg
Olen itsekin joskus asiaa pohtinut mielessäni. Olen tullut siihen lopputulokseen, että jo pelkästään ammattini puolesta pelastan ihmisiä, autan, teen heidän olonsa helpommaksi. Jos se ei riitä niin olkoon.
Olen mielestäni muutenkin kiltti ja auttava ihminen. Jos sekään ei riitä niin ei sitten. Jos mä oisin hetero niin oisinko jotenkin papempi.
Nyt joku suuttuu, mutta jos oisin oikeesti vaikka joku rikollinen mutta hetero ni oisko se jossain suhteessa parempi... En tiedä.
Tuolla lesbojen palstalla joku viikko sitten kirjoitin aiheen jossa kerroin kertoneeni vanhemmille olevani mikä olen. Ja niinpä olen (huomaan) palautunut vuosia taaksepäin peilaten niitä samoja kysymyksiä joita tuskissani mietin jo 5-6 vuotta sitten. Olenko siis oikeasti niin paha ihminen mitä vanhempani sanoo ja ovatko hyväksyvät ihmiset tyhmiä.. Olen saanut niin paljon paskaa suoraan sanottuna niskaani ettei ole mitään rajaa. Silti ajattelen kyllä, että jollain asteella olen vanhempani pettänyt ja ymmärrän heitä.
Äitini sanoi minulle puhelimessa suoraan, että sinua kohtaa onnettomuus ja muista sitten miten olet meitä pettänyt. Kuulema kaikille "väärin tehneille"ihmisille on aina Jumala langettanut tuomion ja siitä sitten kärsii jossakin vaiheessa elämää. Ja minusta kun tuntuu, että jokaista koetellaan joka tapauksessa mutta oman jaksamisen puitteissa.
Ja yksi asia on varma minun päässäni, että jos Jumala jossakin on ja olemassa niin turha meidän on miettiä hänen ajatuksiaan kun meidän kenenkään järki ei siihen kykene. Ihmisen pää ei vaan riitä siihen. Se ei riitä luonnon arvostamiseen edes. Ihminen on niin itsekäs ettei se käsitä luonnon merkkejä ja sanomaa siitä, että heillä on loppupeleissä suurin valta. Miten ihminen voisi käsittää vielä suurempia asioita? Ei mun mielestä mitenkään.. Tämä nyt ehkä ei vastannut kysymykseen mitenkään mutta tulipahan kerrottua asioita ja ajatuksia kun niihin nyt itse on joutunut syvällisesti paneutumaan koettuaan menetyksen monessakin mielessä.
"...jokaista koetellaan joka tapauksessa mutta oman jaksamisen puitteissa."
Ei aivan yksiselitteistä. Tekeväthän ihmiset itsemurhia. Missä silloin on Jumalan oikea "kantokykyarvio" tai pelastava armo pahan voimilta.
24-vuotiaana minäkin etsin ja tutkin, syytin Jumalaa ja kärsin jos jonkinlaisia omantunnontuskia omasta homoudestani. Siitä on jo yli kolmekymmentä vuotta.
Kun kuulin 16-vuotiaana ensimmäistä kertaa sanan "homo", en oikeastaan tiennyt, mitä se tarkoitti. Kun sitten erästä kulttuurielämän vaikuttajaa parjattiin sanalla "homo", tiesin yhtäkkiä tuon sanan merkityksen: se tarkoitti minua. Ja siitä oma etsimiseni alkoi.
Lapsuudenkotini oli savolainen herännäiskoti. Herännäisseurat ja kirkonmenot tulivat tutuiksi jo lapsuudessa. Sellaisessa ympäristössä kasvoi pikku homo.
Koulussa ihastuin erääseen koulutoveriini, mutta en tietenkään paljastanut sitä hänelle. Siinä vaiheessa en edes tiennyt olevani homo ja siten jumalanhylkäämä. Yksinkertaisesti olin vain korviani myöten ihastunut kaveriini. Ja tunne oli tietenkin jumalallinen!
Koska kasvatukseni oli erittäin positiivinen - lievine ruumiillisine kurituksineen, jota ei totisesti voinut kutsua pahoinpitelyksi - minulle jäi erittäin myönteinen kuva kristillisestä arvomaailmasta.
Lähtö kotoa suureen maailmaan pakotti arvioimaan kaiken uudelleen. Sekin kuuluu asiaan: lapsuuden arvot romukoppaan ja uusia etsimään. Mielestäni vakavanha luterilainen käsitys ei vastannut minun kysymyksiini: kuka olen? Miksi olen tällainen? Kuka on syyllinen?
Etsintäni johti minua yhä uusiin "maailmoihin". Ja nyt tullaan taas alueelle, jossa hyväksyntä joutuu koetukselle.
Lapsuudestani asti olin tajunnut, että en ole ensimmäistä kertaa maan päällä, siis että jälleensyntyminen olisi tosiasia. Minulle se ei ollut (ole) mikään uskonkappale, vaan tiedän sen intuitiivisesti. (Enkä pidä itseäni hulluna.)
Näiden ajatusten ja kyselyjen kautta olen löytänyt uusia yhteisöjä, joiden avulla olen pystynyt muodostamaan maailmankuvani sellaiseen suuntaan, että en edes pysty kuvittelemaan itseäni heterona.
Minun paikkani tässä maailmassa on kerta kaikkiaan elää elämäni homona. Homona eläminen antaa hyvin rikkaan näkökulman maailmaan. Mikään heterolle itsestäänselvyys ei ole homolle itsestäänselvyys. Trans-ihmiset joutuvat vielä suurempien kysymysten eteen: miksi minulla on tämän sukupuolen keho, johon en tunne kuuluvani jne.
Yhteenveto:
Kristittynä minun vakaumukseni on, että ihmisen tehtävänä on antaa merkityksiä, ei riistää niitä. Homona eläminen on yksi monista teistä kehityksen rajattomuudessa. Credo in unum Deum ja että elämä homona on eräs monista teistä, joka voi johtaa ihmisyyteen, Kristuksen kohtaamiseen.
Tie saattaa olla varsinkin alkuvaiheessaan tuskallinen, mutta voimme silti antaa kärsimyksellekin positiivisen merkityksen.
Homona eläminen on haaste ihmiselle ja hänen ympäristölleen. Minut se on johtanut yhä uusiin kysymyksiin ihmisestä, Jumalasta, Kristuksesta, maailmankaikkeudesta, niin ja jälleensyntymisestäkin.
Heterona tuskin olisin kiinnittänyt moisiin kysymyksiin paljonkaan huomiota.
Nykyään olen kiitollinen elämäni osasta.