Ei tämä varmaan tänne kuulu. Mutta olen taas tässä tilanteessa että en saa itseäni lähtemään töihin. Nukun pari tuntia pitempään ja sitten voin muuten paremmin mutta huono omatunto saa minut paniikkiin.
Minulla on ihan ok työ, ei ehkä oikea ala mulle, en ole sitä vielä löytänyt. Säännölliset työajat ja ihan ok palkka, mulla on myös mukava mies ja koira jota rakastan, muuten olen kyllä yksinäinen. Luulin että nämä ei-mistään tulevat mustat kaudet ovat jo historiaa, mutta tällä viikolla en ole saanut itseäni töihin. Tänään nousin ylös, laitoin itseni kuntoon, aloin syödä aamiaista, ja silloin jokin sisällä taas romahti ja menin sänkyyn itkemään. Ei se siis siihen aamiaiseen tai syömiseen liittynyt, ruuan tai painon suhteen mulla ei ole mitään ongelmia, vaikka muuten saatan pitää itseäni rumana.
Yleensä kun mulla on jotain henkisiä ongelmia niin ne alkaa unettomuutena, silloin olen joko väsymyksestä hermoheikko tai unilääkkeistä tokkurassa, menen kuitenkin väkisin läpi arkipäivien ja työtehtävien. Koti ja kaikki muu työn ulkopuolinen vain kärsii. Nyt ei ole siitä kyse, nyt haluaisin vain nukkua, eikä ole vaikeaa saada unta, vaikeampaa on herätä.
Voiko tämä olla ns. "normaalia"? Ajattelin että kun toiset ajaa itsensä piippuun, voiko tämä mulla olla semmoista että oma keho ja mieli pistävät jarrut päälle ja pakottavat lepäämään ennen kuin noin käy? En ole ollut mielestäni ylirasittunut ja hirveän stressaantunut tai jotain... Olin kyllä vähän ylikierroksilla viime viikolla töiden takia, se oli senkin takia että innostuin yhdestä uudesta asiasta... Mutta ei kai siks tarviis nyt mennä näin pohjille.
Saa vastata että ota lusmuri itsees niskasta kiinni, vaikka oon kyllä yrittäny, tai ei oo pakko vastata mitään
Minulla on ihan ok työ, ei ehkä oikea ala mulle, en ole sitä vielä löytänyt. Säännölliset työajat ja ihan ok palkka, mulla on myös mukava mies ja koira jota rakastan, muuten olen kyllä yksinäinen. Luulin että nämä ei-mistään tulevat mustat kaudet ovat jo historiaa, mutta tällä viikolla en ole saanut itseäni töihin. Tänään nousin ylös, laitoin itseni kuntoon, aloin syödä aamiaista, ja silloin jokin sisällä taas romahti ja menin sänkyyn itkemään. Ei se siis siihen aamiaiseen tai syömiseen liittynyt, ruuan tai painon suhteen mulla ei ole mitään ongelmia, vaikka muuten saatan pitää itseäni rumana.
Yleensä kun mulla on jotain henkisiä ongelmia niin ne alkaa unettomuutena, silloin olen joko väsymyksestä hermoheikko tai unilääkkeistä tokkurassa, menen kuitenkin väkisin läpi arkipäivien ja työtehtävien. Koti ja kaikki muu työn ulkopuolinen vain kärsii. Nyt ei ole siitä kyse, nyt haluaisin vain nukkua, eikä ole vaikeaa saada unta, vaikeampaa on herätä.
Voiko tämä olla ns. "normaalia"? Ajattelin että kun toiset ajaa itsensä piippuun, voiko tämä mulla olla semmoista että oma keho ja mieli pistävät jarrut päälle ja pakottavat lepäämään ennen kuin noin käy? En ole ollut mielestäni ylirasittunut ja hirveän stressaantunut tai jotain... Olin kyllä vähän ylikierroksilla viime viikolla töiden takia, se oli senkin takia että innostuin yhdestä uudesta asiasta... Mutta ei kai siks tarviis nyt mennä näin pohjille.
Saa vastata että ota lusmuri itsees niskasta kiinni, vaikka oon kyllä yrittäny, tai ei oo pakko vastata mitään
Vastaukset 4
Vanhimmat
mielevi vain sanoa, että ole onnellinen, että sinulla on kuitenkin töitä ja toimeentulo. Miten sitten jos sitä ei olisi?
sitäkin olen yrittänyt tänään itselleni sanoa. Muistuttaa itseäni siitä että olen todella onnellisessa asemassa kaikin puolin.
Hienoa, että puitteet kunnossa. Niistä pääsee nauttimaan, kun tarvehierarkian alin taso on kondiksessa eli mielenterveys joskus myös elämänhalu on kadoksissa.
Kyllähän vetämättömyyteen syyt löytyy. Se voi olla elimellinen; esim kilpirauhasen vajaatoiminta, tai se voi olla psyykkinen; esim masennus.
samalla tavalla aina välillä.Eli siis olen innostunut jostakin tekemisestä niin että olen paahtanut täysillä,yolläkin miettinyt ja pähkäillyt että miten etenen tekemisessä jne. Ja sitten..äkkiä kaikki on ollut aivan merkityksetöntä,olen ollut melkeinpä kauhuissani koko elämästä,ahdistunut,en ole halunnut tavata ketään,kaikki on tuntunut ylivoimaiselta,elämä turhalta,jonkinlainen äkkinäinen masennus on tullut ylikierroksien jälkeen.Olen ajatellut että jotakin pään sisällä on ikäänkuin "kulunut" pois rehkimisen seurauksena.Olen opetellut varomaan myönteistäkin stressiä liiallisena,vaikka se ei mukavaa olekkaan,mutta itseni tuntien,olen sen katsonut parhaaksi.Sairastan myös masennustaipumusta yleensäkin,lievä mielialalääkitys on päällä tälläkin hetkellä. Muuttuneet, itsestä riippumattomt työkuviot laukaisivat stressin ja masennuksen n.vuosi sitten,nyt voin jo paremmin.Jaksamista sinulle..