Porvoon eduskuntavaaliehdokkaat

Onko Porvoosta eduskuntavaaleissa ehdokkaita? Keitä ja millaisin mahdollisuuksin menossa eduskuntaan? Millaisia heidän taustansa ovat?
964169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 96

Vanhimmat

Nylander
Wahrman
Jalonen

Äänestä
  • Nylander: tyypillinen kunnallispoliitikko, into kunnallispolitiikkaan vei pois kesken opiskelun. Joku voisi luonnehtia poliittiseksi broileriksi. Varmaan melko varma läpi menijä. Sukupuoli ja puolue auttaa. Ei varmaankaan innosta kovinkaan monia suomenkielisiä äänestäjiä käsittämättömän huonon suomen kielen taitonsa vuoksi.

    Wahrman: lähinnä säälittävä reliikki ja julistaja aikakaudelta, jota ei oikeastaan ole olemassa kuin historian kirjoissa. Ja muistoissa. Uskoo varmasti asiaansa koko sydämellään, mutta kanssaveljiä ja -sisaria ei riitä kuin nimeksi.

    Jalonen: Häntä voivat sitten kaikki luonnehtia poliittiseksi broileriksi. Saattaa saada kannatustakin kunnallispolitiikassa mukana olollaan, yrittää kovasti periä Hellbergin ääniä ja esiintyä (ainoa?) puku päällään esimerkiksi koripaloo-otteluissa. Esiintyy monen alan asiantuntijana, mm. kouluttajana, vaikka ei itsellään ole mitään koulutusta. Kaikkein synkin tausta, niin talouden kuin rikosten osalta.

    Äänestä

  • Kari
    Ruohonen-Lerner

    Äänestä

  • läpikäyty: kirjoitti:

    Nylander: tyypillinen kunnallispoliitikko, into kunnallispolitiikkaan vei pois kesken opiskelun. Joku voisi luonnehtia poliittiseksi broileriksi. Varmaan melko varma läpi menijä. Sukupuoli ja puolue auttaa. Ei varmaankaan innosta kovinkaan monia suomenkielisiä äänestäjiä käsittämättömän huonon suomen kielen taitonsa vuoksi.

    titteli on vaalimainoksen mukaan herastuomari.
    Mikä se sitten lieneekään...

    Eihä tos o ku yx jol on kokemusta elämästä. Huonosti on ...

    Äänestä

  • Silviisiin kirjoitti:

    herastuomarin, mutta en laittanut sitä "analyysiini". On aika (edelleen) säälittävää käytää tuollaista arvonimeä, tai sitten rohkeaa. Jos jatkan subjektiivistä lyhyttä analyysiäni Karista ja Ruohonen-Lerneristä. Kari on aika tyypillinen yhden lajityypin kokoomuspoliitikko: jonkin verran sporttitaustaa, yrittäjyyttä ja koulutusta. Kuitenkin kokemusta myös sieltä "pidemmältä tieltä" duunaritaustaa jne. Mutta, mutta, ehkä se jokin joka erottaa kunnallispoliitikon kansanedustajasta puuttuu. Lisäksi painolastina yksityiselämän sotkut, joista ei ole kuitenkaan varsinaista näyttöä.
    Ruohonen-Lernen on sitten Porvoon Tony Halme, onneksi kuitenkin vain protestiäänien osalta. Tuollainen pitää olla joka kunnassa. Hänelle ei mene millään jakeluun suhteellinen vaalitapa. Tämä ilmenee hyvin kaupunginhallitusvalinnoissa. Vaikka yksittäinen ehdokas saa merkittävän äänimäärän, se ei takaa paikkaa missään kunnallisessa elimessä, jossa edustetaan laajempaa ryhmää. On tietysti hyvää, että päätöksentekoa kyseenalaistetaan ja virkamiehiä tarkkaillaan, mutta todellisuudessahan Ruohonen-Lerner ei ole saanut mitään aikaaseksi "Poliisi-TV"-työssään.

    Äänestä

  • kyllä tuon kirjoitti:

    No ei se herastuomari ole varmaan sen säälittävämpi tai rohkeampi titteli kuin Ekon Stud, jonka yksi täällä mainituista ehdokkaista on katsonut mainitsemisen arvoiseksi. Herastuomari voi jopa osoittaa enemmän pitkäjänteisyyttä.

    Äänestä

  • tittelit kirjoitti:

    tarkasti. Kirjoitin näin Nylanderista: "Into kunnallispolitiikkaan vei pois kesken opiskelun". En tiedä miksi kirjoitit ekon. stud. isolla, suomeksihan se on kauppat. yo. Sehän ei ole edes titteli, vaan merkki keskeneräisyydestä. Sitä on aika mahdoton tai irrelevantia verrata herastuomarin kanssa. Säälittävä tämä "Ekon. stud." on todellakin, jos eduskuntavaaliehdokas ei pysty parempaa esittämään. Sehän ei kerro muuta kuin, että henkilöllä on opiskeluoikeus kauppakorkeakouluun. Herastuomarin pitkäjänteisyydestä voi olla monta mieltä, tarkoitushan on nimenomaan löytää läpileikkaus kansalaisista.

    Äänestä

  • lyhyttä analyysiäni kirjoitti:

    www.eduskunta.fi Jotta vois olla kauppatiet. yo. pitäis päästä ensin sisään kauppakorkeeseen, eduskunnan sivuilla lukee kuitenkin taloustieteen opiskelija. Sehän voi tarkoittaa vaikka kirjekursseja.

    Äänestä

  • Lukekaapa kirjoitti:

    Ekon. stud. tarkoittaa minun ruotsinkielen taidoillani kauppatiedeiden opiskelijaa. Onko hän todellakin vieläkin koulun kirjoilla vaikkei ole siellä vuosikausiin käynytkään vai mistä muodostuu tuo oikeus nimittää itseään opiskelijaksi? Käsittääkseni Yo eli ylioppilas olisi osuvampi titteli hänelle.

    Äänestä

  • Lukekaapa kirjoitti:

    www.eduskunta.fi Jotta vois olla kauppatiet. yo. pitäis päästä ensin sisään kauppakorkeeseen, eduskunnan sivuilla lukee kuitenkin taloustieteen opiskelija. Sehän voi tarkoittaa vaikka kirjekursseja.

    opetetaan ja opiskellaan ko. tieteenalan yliopistossa tai korkeakoulussa. Esim. kauppatieteitä ei opiskella kauppaoppilaitoksissa tai ammattikorkeakouluissa, vaan kauppakorkeakouluissa. Joissain yliopistoissa voi myls valmistua ekonomiksi, tietääkseni ainakin Tampereella. Aikanaan tiedekunnan nimi muistaakseni taloudellis-hallinnollinen tiedekunta. Siis jonkun tieteen yo. tarkoittaa opinto-oikeutta ko. tiedekunnassa. Onhan meillä tällä hetkellä pääministerinäkin pelkkä ylioppilas.

    Äänestä

  • lisää kirjoitti:

    Kari
    Ruohonen-Lerner

    Saramo

    Äänestä

  • lisää kirjoitti:

    Saramo

    kuin Arhinmäki Helsingissä. Ei mitään mahdollisuuksia. Ikinä.

    Äänestä

  • lisää kirjoitti:

    Kari
    Ruohonen-Lerner

    Että tuo Harri Kari ei ainakaan ole mikään niin rehellinen tyyppi mitä kuvaa yrittää antaa.
    On jopa varma läpipääsystään, niin ne kertoo.

    Äänestä

Porvoolaisten ehdokkaiden sijaan kannattaa laajentaa näkökulmaa. Valikoimaahan on koko Uusimaa ja vaihtoehtojahan löytyy jo läntisestä naapurikunnasta.

Äänestä
  • Katselin tuon Nylanderin vaalitentin viime perjantaina ja oli kyllä melkoisen onnetonta hänen esiintymisensä siinä. Suomenkielen taito todella huono ja jos eduskuntaan pyritään yhteisiä asioita ajamaan, kyllä pitäisi pystyä kommunikoimaan maan pääkielellä. Mutta todennäköisesti menee kuitenkin läpi, koska ruotsinkieliset pitävät omistaan kiinni ja äänestävät uskollisesti oli ehdokas sitten millainen hyvänsä. Saapi sitten nähdä jääkö hän taas puolen vuoden päästä äitiyslomalle, kuten on käynyt viime kertoina.

    Äänestä

  • ehdokasta Porvoossa kirjoitti:

    Katselin tuon Nylanderin vaalitentin viime perjantaina ja oli kyllä melkoisen onnetonta hänen esiintymisensä siinä. Suomenkielen taito todella huono ja jos eduskuntaan pyritään yhteisiä asioita ajamaan, kyllä pitäisi pystyä kommunikoimaan maan pääkielellä. Mutta todennäköisesti menee kuitenkin läpi, koska ruotsinkieliset pitävät omistaan kiinni ja äänestävät uskollisesti oli ehdokas sitten millainen hyvänsä. Saapi sitten nähdä jääkö hän taas puolen vuoden päästä äitiyslomalle, kuten on käynyt viime kertoina.

    Joo, alavireessä meni vaalitentti. Wallin pelasti homman.

    http://www.yle.fi/vaalit/2007/katselejakuuntele.html

    Äänestä

  • netissä kirjoitti:

    Olipas tyttö lihonut, ihan väärän vaatetuksen oli valinnut, kun makkarat pursuili joka puolelta! No, en pitänyt muutenkaan, huono suomenkielen taito ja nokka pystyssä esiintyminen ei oikein vakuuttanut.

    Sen sijaan Stefan Wallin tuntui olevan luontainen esiintyjä, mutta kompastuskiviksi näytti muodustuvan puolueen tavoitteiden vanhanaikaisuus ja viimeaikojen aikaansaamattomuus miltei joka asiassa.

    Rikkaiden ja hyvinvoivien suosiminen näyttää myöskin olevan puolueen tavoitteita, mistä henkilökohtaisesti en pidä. Lisää ulkomaalaisia ja kummankin kotimaisen kielen opettaminen heille kuulosti lähinnä vitsiltä, näillä kun on yleensä vaikeuksia oppia edes sitä toista kotimaista kunnolla, oli se sitten kumpi tahansa.

    .

    Äänestä

  • ehdokasta Porvoossa kirjoitti:

    Katselin tuon Nylanderin vaalitentin viime perjantaina ja oli kyllä melkoisen onnetonta hänen esiintymisensä siinä. Suomenkielen taito todella huono ja jos eduskuntaan pyritään yhteisiä asioita ajamaan, kyllä pitäisi pystyä kommunikoimaan maan pääkielellä. Mutta todennäköisesti menee kuitenkin läpi, koska ruotsinkieliset pitävät omistaan kiinni ja äänestävät uskollisesti oli ehdokas sitten millainen hyvänsä. Saapi sitten nähdä jääkö hän taas puolen vuoden päästä äitiyslomalle, kuten on käynyt viime kertoina.

    Hänhän oli nyt päättyvällä vaalikaudella äitiyslomalla kaksi eri kertaa, vuosina 2003 ja 2005-2006.

    Äänestä

  • ehdokasta Porvoossa kirjoitti:

    Katselin tuon Nylanderin vaalitentin viime perjantaina ja oli kyllä melkoisen onnetonta hänen esiintymisensä siinä. Suomenkielen taito todella huono ja jos eduskuntaan pyritään yhteisiä asioita ajamaan, kyllä pitäisi pystyä kommunikoimaan maan pääkielellä. Mutta todennäköisesti menee kuitenkin läpi, koska ruotsinkieliset pitävät omistaan kiinni ja äänestävät uskollisesti oli ehdokas sitten millainen hyvänsä. Saapi sitten nähdä jääkö hän taas puolen vuoden päästä äitiyslomalle, kuten on käynyt viime kertoina.

    Porvoosta pitää saada oma edustus eduskuntaan. Pirkko R-L olisi hyvä veto.

    Äänestä

  • fundeeraaja kirjoitti:

    Muilla porvoolaisilla ehdokkailla ei ole mitään mahdollisuutta tulla valituiksi. Toisaalta on ääni Nylanderille mielestäni samalla tunnustus nykyiselle tavalle päättää asioista Porvoossa. Onko hän hoitanut Porvoon asioita niin hyvin, että hänet kannattaisi valita uudelleen eduskuntaan ? Äänestämällä häntä vahvistat RKP:n ja JG:n ym asemaa Porvoossa.

    Äänestä

  • Tolkkinen kirjoitti:

    Jos...jos heidän puolueensa saa vaalipiiristään ääniä tarpeeksi, voi kahden udustajan valinta olla mahdollinen. Timo Soini kerää paaaljon ääniä. Se, kuka se toiseksi eniten saanut on, riippuu äänestäjistä.

    Nylanderille kelpaa jopa kansalaisluottamusta vailla olevan hullun ääni. Juopon äänen saa tunnetusti tuopilla itselleen.

    Äänestä

  • fundeeraaja kirjoitti:

    Porvoosta pitää saada oma edustus eduskuntaan. Pirkko R-L olisi hyvä veto.

    vainoharhaisella räkyttäjällä siellä tekee?

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Jos...jos heidän puolueensa saa vaalipiiristään ääniä tarpeeksi, voi kahden udustajan valinta olla mahdollinen. Timo Soini kerää paaaljon ääniä. Se, kuka se toiseksi eniten saanut on, riippuu äänestäjistä.

    edessä. Sittenhän se sopisi Halmeen manttelinperijäksi.

    Äänestä

  • olla kohta tuomio kirjoitti:

    edessä. Sittenhän se sopisi Halmeen manttelinperijäksi.

    Kerro lisää. Mieluummin faktaa.

    Äänestä

  • Mitä sellaisella kirjoitti:

    vainoharhaisella räkyttäjällä siellä tekee?

    Siinäpä se.

    Äänestä

  • heräsi kirjoitti:

    Kerro lisää. Mieluummin faktaa.

    tyhjät läpät on syvältä. Pelkät rikosilmoitukset eikä edes syytteet ole vielä mitään, mutta lehtitietojen mukaan P R-L:n tutkintapyynnöt Arvista kohtaan ovat osoittautuneet turhiksi, joten Arvisella on aika suuret mahdollisuudet saada Pirkko tuomiolle.

    Äänestä

  • faktaa? kirjoitti:

    Siinäpä se.

    kun tämä länsimainen demokratia tuntuu olevan sitä, että enemmistöpäätöksiä pitää aina kritisoida ja jos vähemmistön kanta ei voita, niin kyseessä on vähintään poliittinen kähmintä. Esimerkkinä vaikkapa kaupunginhallituspaikat. Miten ihminen voi olla niin tyhmä, että ajattelee, että ne jaetaan yhden ihmisen saaman äänimäärän perusteella. Puolueethan ne sinne laittaa edustajansa. P R-L ei varmaan ole kuullutkaan suhteellisesta vaalitavasta.

    Äänestä

  • että, Pirkolle kirjoitti:

    No miksi sitten sitä kaupunginhallituksen paikkajakoa juuri yritettiin muuttaa ja osittain siinä onnistuttiinkin? Vastaan tuli naisten ja miesten tasa-arvo.

    Äänestä

  • ilmaan heitetyt kirjoitti:

    tyhjät läpät on syvältä. Pelkät rikosilmoitukset eikä edes syytteet ole vielä mitään, mutta lehtitietojen mukaan P R-L:n tutkintapyynnöt Arvista kohtaan ovat osoittautuneet turhiksi, joten Arvisella on aika suuret mahdollisuudet saada Pirkko tuomiolle.

    Siis oikeus ei ole ottanut vielä mitään kantaa edes alimmalla asteella.

    Äänestä

  • paikat kirjoitti:

    No miksi sitten sitä kaupunginhallituksen paikkajakoa juuri yritettiin muuttaa ja osittain siinä onnistuttiinkin? Vastaan tuli naisten ja miesten tasa-arvo.

    mukaisesti. Eihän kaupunginhallituksen kokoonpanon muuttamisessa ole mitään ihmeellistä. Olisiko Tony Halmeelle pitänyt antaa vastaava paikka Helsingissä. Tai puhemiehen posti eduskunnassa?

    Äänestä

  • spekulointia kirjoitti:

    Siis oikeus ei ole ottanut vielä mitään kantaa edes alimmalla asteella.

    Mutta tuontyyppinen on asia on selkeästi sellainen, että toinen on oikeassa, toinen väärässä. Ja jos on tarpeeksi väärässä, niin saa tuomion. Mutta jäämme odottelemaan. Mutta aina pitää olla joku Liisa Kulhian tapainen rakkikoira, joskus se potkaistaan lahkeesta irti, joskus lirautetaan päälle ja välillä täytyy laittaa koppiin häpeämään.

    Äänestä

  • ole vielä ehtinyt. kirjoitti:

    Tuo viimeinen saattaa toki olla seurauksena paitsi "rakkikoiralle" niin myös sen kohteelle.

    Äänestä

  • tasa-arvolain kirjoitti:

    mukaisesti. Eihän kaupunginhallituksen kokoonpanon muuttamisessa ole mitään ihmeellistä. Olisiko Tony Halmeelle pitänyt antaa vastaava paikka Helsingissä. Tai puhemiehen posti eduskunnassa?

    Siis ilman tasa-arvokysymystä siellä istuisi kai yksi uusi varsinainen jäsen, ilmeisesti piikkinä lihassa.

    Äänestä

  • häpeä kirjoitti:

    Tuo viimeinen saattaa toki olla seurauksena paitsi "rakkikoiralle" niin myös sen kohteelle.

    on pyydetty, niin kerropa tästä yksi.

    Äänestä

  • esimerkkejä kirjoitti:

    on pyydetty, niin kerropa tästä yksi.

    Siis kaikki ne tapaukset, joissa ei ole annettu lopullista tuomiota Suomen oikeuslaitoksessa.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Siis kaikki ne tapaukset, joissa ei ole annettu lopullista tuomiota Suomen oikeuslaitoksessa.

    tämänpäiväinen Uusimaa antoi ajattelemisen aihetta. Voiko ½ miljoonan veloissa oleva tyyppi hoitaa luotettavasti valatakunnan asioita?

    Äänestä

  • häpeä kirjoitti:

    Tuo viimeinen saattaa toki olla seurauksena paitsi "rakkikoiralle" niin myös sen kohteelle.

    on aina ollut eduskunnassa: Komsi, Virtanen, Halme jne. Eikä kukaan ole saanut mitään aikaiseksi. Hirveälle uholla ja lupauksilla mennään sinne. Tähdenlento on lievä ilmaisu tästä. SMP:hän tämän tavallaan aloitti. Mikä oli lopputulos. V.Vennamo sai ylioppilaspoikansa Telen johtoon (tunnetuin seurauksin) ja puolue kuihtui omaan mahdottomuuteensa.

    Äänestä

  • ja populistejahan kirjoitti:

    Se Vennamon aika oli sen firman kukoistuksen ja nousun aikaa.

    Äänestä

  • fundeeraaja kirjoitti:

    Se Vennamon aika oli sen firman kukoistuksen ja nousun aikaa.

    johtui? Jos satavuotias valtionyhtiö yksityistetään niin rahantuloa ei voine estää.

    Äänestä

  • mistä se kirjoitti:

    Markkinaehdoilla niin kauan kuin se kesti.

    Äänestä

  • ja populistejahan kirjoitti:

    on aina ollut eduskunnassa: Komsi, Virtanen, Halme jne. Eikä kukaan ole saanut mitään aikaiseksi. Hirveälle uholla ja lupauksilla mennään sinne. Tähdenlento on lievä ilmaisu tästä. SMP:hän tämän tavallaan aloitti. Mikä oli lopputulos. V.Vennamo sai ylioppilaspoikansa Telen johtoon (tunnetuin seurauksin) ja puolue kuihtui omaan mahdottomuuteensa.

    Mitä porvoolaiset kansanedustajat ovat saaneet aikaiseksi tähän asti?

    Äänestä

  • mistä se kirjoitti:

    johtui? Jos satavuotias valtionyhtiö yksityistetään niin rahantuloa ei voine estää.

    Missä Relander on nykyään duunissa? Ja mitä siinä sonerakirjassa kerrottiin?

    Äänestä

  • lukenut kirjoitti:

    Missä Relander on nykyään duunissa? Ja mitä siinä sonerakirjassa kerrottiin?

    tunnen olen tuntenut Timo Silenin henkilökohtaisesti jo 25 vuotta...

    Äänestä

  • lukea, koska kirjoitti:

    tunnen olen tuntenut Timo Silenin henkilökohtaisesti jo 25 vuotta...

    Ok, ilmeisesti tapaamme sitten vielä ;-)

    Äänestä

  • kaatui kirjoitti:

    Siis ilman tasa-arvokysymystä siellä istuisi kai yksi uusi varsinainen jäsen, ilmeisesti piikkinä lihassa.

    älkää ainakaan äänestäkö niitä henkilöitä,jotka mainostavat itseään eniten ja jotka eivät ilmoita tarkasti,mistä ovat vaalirahoituksensa saaneet.

    Äänestä

  • rahan valta kirjoitti:

    älkää ainakaan äänestäkö niitä henkilöitä,jotka mainostavat itseään eniten ja jotka eivät ilmoita tarkasti,mistä ovat vaalirahoituksensa saaneet.

    Vaalirahoitus voi näkyä tuopin hinnassa, joten voitte olla tietämättämme rahoitamassa erästä.

    Äänestä

  • netissä kirjoitti:

    Joo, alavireessä meni vaalitentti. Wallin pelasti homman.

    http://www.yle.fi/vaalit/2007/katselejakuuntele.html

    "Pakkoruotsia" puolustetaan vaikka oma suomi on tasoa välttävä miinus, esim. sanojen taivukset väärin tai puuttuvat kokonaan. Enkä tarkoita nyt Wallinia.

    Äänestä

  • kielitaitoa kirjoitti:

    Siis taivutukset, näppihäiriö.

    Äänestä

  • kielitaitoa kirjoitti:

    "Pakkoruotsia" puolustetaan vaikka oma suomi on tasoa välttävä miinus, esim. sanojen taivukset väärin tai puuttuvat kokonaan. Enkä tarkoita nyt Wallinia.

    Juuri näin. Miksi möykkäävät "påkkåruåtsistånså" kun ensimmäinen virallinen ei suju ollenkaan.

    Enkä minäkään tarkoita Wallinia. Hän tuntuu itse asiassa olevan ihan ok hemmo.

    Äänestä

  • kielitaitoa kirjoitti:

    "Pakkoruotsia" puolustetaan vaikka oma suomi on tasoa välttävä miinus, esim. sanojen taivukset väärin tai puuttuvat kokonaan. Enkä tarkoita nyt Wallinia.

    Tänään MTV3:n aamutv:ssä Wallinin parina olikin Astrid Thors. Hänen suomi oli ihan hyvää.

    Äänestä

  • ehdokasta Porvoossa kirjoitti:

    Katselin tuon Nylanderin vaalitentin viime perjantaina ja oli kyllä melkoisen onnetonta hänen esiintymisensä siinä. Suomenkielen taito todella huono ja jos eduskuntaan pyritään yhteisiä asioita ajamaan, kyllä pitäisi pystyä kommunikoimaan maan pääkielellä. Mutta todennäköisesti menee kuitenkin läpi, koska ruotsinkieliset pitävät omistaan kiinni ja äänestävät uskollisesti oli ehdokas sitten millainen hyvänsä. Saapi sitten nähdä jääkö hän taas puolen vuoden päästä äitiyslomalle, kuten on käynyt viime kertoina.

    Tuohan on selvä jo ihan RKP:n edun kannalta, että heidän kansanedustajansa pystyvät edistämään paremmin myös heidän omia asioitaan osaamalla hyvää suomea. Eduskuntatyö on paljolti vaikuttamista ja lobbaamista, ei pelkkää napin painamista (joka sekään ei onnistu poissaolevalta).

    Äänestä

  • Jotkut porvoolaiset vaaliehdokkaat kannattavat kiihkolla Itä-Uudenmaan maakunnan säilyttämistä ja sen jäsenyyttä, joten ilmeisesti sen kuntien välinen yhteistyö sujuu niin hyvin, että äänestäjäkin voi valita hyvillä mielin ehdokkaansa sen alueeseen ja Uudenmaan vaalipiiriin kuuluvista kunnista.

    Äänestä

Valintani on porvoolainen, suomenkielinen, oikeistoon kuuluva, puolueisiin sitoutumaton, oman päänsä pitävä, aktiivinen. Eikä kuulu mihinkään hyväveli-sullemullemulle-porukkaan.
Ja sattuu olemaan naispuolinen...

Äänestä
  • Pirkkoa.

    Äänestä

  • että tarkoitat kirjoitti:

    Pirkkoa.

    käykää tekemässä vaalikoneella testi,niin näette kuka ehdokkaista ajattelee samalla tavalla asioista kuin te.veikkaampa,että aika monella menevät ajatukset samoin kuin saramolla.

    Äänestä

  • valintakone kirjoitti:

    Miksi ihmeessä ehdokkaan pitäisi olla samaa mieltä äänestäjänsä kanssa? Sinne pitää valita itseään fiksumpi ehdokas; muutenhan se olisi samaa kuin itseään äänestäisi!

    Äänestä

  • valintakone kirjoitti:

    käykää tekemässä vaalikoneella testi,niin näette kuka ehdokkaista ajattelee samalla tavalla asioista kuin te.veikkaampa,että aika monella menevät ajatukset samoin kuin saramolla.

    on pelkkä vitsi.

    joten en "taida" äänestää häntä.

    Äänestä

  • Vasemmistoliitohan kirjoitti:

    on pelkkä vitsi.

    11.     73.70 %    Itsenäisyyspuolue    35
    12.    73.11 %    Suomen Sosialidemokraattinen
    Puolue    225
    13.    71.84 %    Valitsijayhdistykset    10
    14.    69.45 %    Suomen Työväenpuolue    16
    15.    69.37 %    Vihreät De Gröna    177
    16.    67.19 %    Vasemmistoliitto    194
    17.    66.17 %    Suomen Kommunistinen Puolue    
    104

    Äänestä

  • 228, kirjoitti:

    joten en "taida" äänestää häntä.

    eli sun mielestä sun pitäisi äänestää semmoista henkilöä eduskuntaan joka on TÄYSIN ERIMIELTÄ asioista kuin SINÄ.Ja SE ASIA tekisi sinusta TYPERÄN ja EHDOKKAASTA VIISAAN.PALJONKOHAN sulla on toi älykkyysosamäärä?

    Äänestä

  • 228, kirjoitti:

    joten en "taida" äänestää häntä.

    mulla tuli sijalle 2

    Äänestä

  • entäs sitten? kirjoitti:

    mulla tuli sijalle 2

    ole, jos sä olet samaa mieltä jonkun kommariluuserin kanssa. Äänestä ihan rauhassa, Jussi-boy ei todellakaan pääse eduskuntaan. Vasureiden vinkuma "suurpääoma" ym. vinkuminen on ihan yhtä tyhjän kanssa. Vasemmistoliitto on demokratian tuottama välttämättömyys. Oletko ikinä ajatellut toimisiko asia toisin päin eli voisiko vaikkapa Pohjois-Koreassa tai ent. Neuvostoliitossa olla tällaista oppositiopuoluetta niin, että se saisi toimia rauhassa.

    Äänestä

  • mun vika kirjoitti:

    Jussi-boy? Miten suomalainen (puolue)demokratia mielestäsi liittyy noihin mainitsemiisi esimerkkivaltioihin?

    Äänestä

  • kymysystä kirjoitti:

    Jussi-boy? Miten suomalainen (puolue)demokratia mielestäsi liittyy noihin mainitsemiisi esimerkkivaltioihin?

    Suomalaisella puoluedemokratialla ei ole mitään tekemistä vasemmistolaisuuden kanssa.

    Äänestä

  • ei mitenkään. kirjoitti:

    Suomalaisella puoluedemokratialla ei ole mitään tekemistä vasemmistolaisuuden kanssa.

    No onko tekemistä minkään kapeakatseisuuden tai yksipuoluejärjestelmän kanssa, edes oikeistolaisen?

    Äänestä

  • kymysys kirjoitti:

    No onko tekemistä minkään kapeakatseisuuden tai yksipuoluejärjestelmän kanssa, edes oikeistolaisen?

    viittausta, että kysymyksesi tarkoitus on vähän kadoksissa. Oikeistolaisissa ja itse asiassa kaikissa ei-vasemmistolaisissa yhteiskuntajärjestelmissähän puolueita on niin monta kuin tarve vaatii.

    Äänestä

  • valintakone kirjoitti:

    käykää tekemässä vaalikoneella testi,niin näette kuka ehdokkaista ajattelee samalla tavalla asioista kuin te.veikkaampa,että aika monella menevät ajatukset samoin kuin saramolla.

    käynyt sählyä(?) harrastava nuorimies olisi se, joka olisi yksi kahdestasadasta, joka tämä maan asioista päättä? No onneksi ei kuitenkaan. Kivaahan se on (kai) leikkiä aikuisten asioilla, mutta aika vähissä tuntuu kannattajat olevan.

    Äänestä

  • ketju ja monta kirjoitti:

    viittausta, että kysymyksesi tarkoitus on vähän kadoksissa. Oikeistolaisissa ja itse asiassa kaikissa ei-vasemmistolaisissa yhteiskuntajärjestelmissähän puolueita on niin monta kuin tarve vaatii.

    No joo, minusta erilaiset mielipiteet ja jopa siis puolueet ovat rikkaus enkä tuomitse niistä yhtäkään, tosin joukossa on ainakin yksi jota en äänestä sen yksipuolisuuden vuoksi. Kukin tavallaan.

    Äänestä

  • mielipidetasolle kirjoitti:

    No joo, minusta erilaiset mielipiteet ja jopa siis puolueet ovat rikkaus enkä tuomitse niistä yhtäkään, tosin joukossa on ainakin yksi jota en äänestä sen yksipuolisuuden vuoksi. Kukin tavallaan.

    aina sopiva määrä, koska puolueiden määrä perustuu siihen onko niillä kannatusta. Näinhän on kaikissa Euroopan sivistysvaltioista. Onneksi lähes kaikki entiset vasemmistovaltiot ovat siirtymässä samanlaiseen järjestelmään. On se muuten ihmeellistä, että meille yritettiin (jopa koulussa) tolkuttaa miten demokraattisia itäisen Euroopan maat ovat. Oppositiota ei ollut eikä tarvittu eikä missään tapauksessa muita puolueita kuin vasemmistolaisa. Ja kun vapaus koitti, niin mitä tapahtuikaan: tukka putkella EU:hun ja NATOn. Kommareiden tuho on varmaan yksi totaalisimmista mitä historia tuntee, ennen kaikkea sen vuoksi, että se kuoli omaan mahdottomuuteensa.

    Äänestä

  • puolueita on kirjoitti:

    Olin jo EU-äänestyksen aikoihin aikoinaan eniten epäileväinen moninkertaistuvan byrokratian suhteen ja en kai juurikaan erehtynyt. Plus Suomen ehdoitta luovuttama itsenäinen päätösvalta. Tämä se onni on...

    Äänestä

  • amiksen(?) kirjoitti:

    käynyt sählyä(?) harrastava nuorimies olisi se, joka olisi yksi kahdestasadasta, joka tämä maan asioista päättä? No onneksi ei kuitenkaan. Kivaahan se on (kai) leikkiä aikuisten asioilla, mutta aika vähissä tuntuu kannattajat olevan.

    Arvostan paitsi naisia niin myös ammattikoulun suorittaneita.

    Äänestä

  • mukaan kirjoitti:

    Arvostan paitsi naisia niin myös ammattikoulun suorittaneita.

    ammattikoulutuksen tai sen suorituksen merkityksestä, vaan mitkä eväät se antaa päättämään valtakunnan asioista.

    Äänestä

  • arvioinut kirjoitti:

    ammattikoulutuksen tai sen suorituksen merkityksestä, vaan mitkä eväät se antaa päättämään valtakunnan asioista.

    Huomattavasti paremman varmaan kuitenkin kuin niillä ehdokkailla, joilla ei ole mitään ammatillista tutkintoa.

    Äänestä

  • varmaankin kirjoitti:

    Huomattavasti paremman varmaan kuitenkin kuin niillä ehdokkailla, joilla ei ole mitään ammatillista tutkintoa.

    mutta ei mitään vakavasti otettavia. Paitsi Heinäluoma, demareiden jäsenkirjahan on kuin Pyhä sota muslimeille.

    Äänestä

  • Tai tietysti on, kirjoitti:

    mutta ei mitään vakavasti otettavia. Paitsi Heinäluoma, demareiden jäsenkirjahan on kuin Pyhä sota muslimeille.

    Ikuisia "opiskelijoita" siis. Porvoossakin.

    Äänestä

  • niitä kirjoitti:

    Ikuisia "opiskelijoita" siis. Porvoossakin.

    totaalisesti. Säälittävä tapaus, kaikkien osapuolten kannalta. Hän on hankkinut sen ITSENSÄ kannalta tärkeimmän, RKP:n puoluekirjan.

    Äänestä

Ei tarvitse olla porvoolainen. Nämä täällä ovat liian omahyväisiä ja omaa ja vain OMAA etua ajavia.
Taitoa on sen verran että kun ensin tehdään ja sitten mietitään mitä tuli tehdyksi.
Tärkein asia on siltojen teko vai oliko se ravintoloiden määrän lisääminen.
Siis ravintoloita lisää jotta mahdollisten siltojen alle saadaan asukkaita...
Niin monta päätöstä ovat nykyiset vallassa olevat tehneet joita on jouduttu muuttamaan kun ei vaan käy .
Ja kansa maksaa elikkä me.
JOS EI OIKEAA EHDOKASTA LÖYDY ANNA PROTESTINUMERO SE ON 0 eli nolla joka kuvaa aikas hyvin Porvoon ehdokkaiden saavutuksia.

Äänestä

puolesta! Pistetään nyt keräys pystyyn, että Jaska sais uuden paidan faijaltaan perityn kommarinpunaisen kauluspaidan tilalle. Se on niin säälittävän näköinen. Siis paita(kin).

Äänestä
  • Jees, jotta saadaan tilalle peispooltakki. Ehkä jopa hame.

    Äänestä

  • kannatetaan kirjoitti:

    Jees, jotta saadaan tilalle peispooltakki. Ehkä jopa hame.

    Se jätkä on niin säälittävä, niin säälittävä. Ei "ihan" urheilumiehiä, siitä huolimatta raahautuu joka kerta Tarmon matseihin, puku päällä ja se kuppanen punainen paita. Hametta en ehdota, koska arvostan naisia.

    Äänestä

  • pakkopaitaa. kirjoitti:

    Se jätkä on niin säälittävä, niin säälittävä. Ei "ihan" urheilumiehiä, siitä huolimatta raahautuu joka kerta Tarmon matseihin, puku päällä ja se kuppanen punainen paita. Hametta en ehdota, koska arvostan naisia.

    Mutta jos joku tarjoisi taas sen hameen ihan kassissa? Eikä kukaan vastuullinen Porvoossa ottaisi siihen mitään kantaa?

    Äänestä

  • helmat ja kassit kirjoitti:

    Mutta jos joku tarjoisi taas sen hameen ihan kassissa? Eikä kukaan vastuullinen Porvoossa ottaisi siihen mitään kantaa?

    Vaalien jälkeen Jaska jatkaa näpertelyään täällä kunnallispolitiikassa ja kansalaisopiston "kouluttajana". Ja ehkä joskus maksaa ainakin osan veloistaan.

    Äänestä

  • innostu asiasta. kirjoitti:

    Vaalien jälkeen Jaska jatkaa näpertelyään täällä kunnallispolitiikassa ja kansalaisopiston "kouluttajana". Ja ehkä joskus maksaa ainakin osan veloistaan.

    No jos hän niin ehkä sinne saadaan mukaan myös eräs cv:nsä mukaan kokemusta omaava tuntiopettaja.

    Äänestä

  • lisävahvistusta kirjoitti:

    No jos hän niin ehkä sinne saadaan mukaan myös eräs cv:nsä mukaan kokemusta omaava tuntiopettaja.

    tuo lauserakenteesi. Siis mitä oikein tarkoitit?

    Äänestä

  • kiemurainen kirjoitti:

    tuo lauserakenteesi. Siis mitä oikein tarkoitit?

    Eikö sama sana voi esiintyä useammassa kuin yhdessä merkityksessä riippuen asiayhteydestä?

    Äänestä

  • merkityksellinen kirjoitti:

    Eikö sama sana voi esiintyä useammassa kuin yhdessä merkityksessä riippuen asiayhteydestä?

    ja sen selivittäminen on ihan normaalia, mutta viestisi:

    "No jos hän niin ehkä sinne saadaan mukaan myös eräs cv:nsä mukaan kokemusta omaava tuntiopettaja."

    ei mitenkää aukene minulle. Tarkoitatko siin, että Jalonen valittaisiin? Ja sitten joku muu? Kuka? Kokemusta omaava tuntiopettaja, mitä kokemusta?

    Äänestä

  • sanojen semantiikka kirjoitti:

    ja sen selivittäminen on ihan normaalia, mutta viestisi:

    "No jos hän niin ehkä sinne saadaan mukaan myös eräs cv:nsä mukaan kokemusta omaava tuntiopettaja."

    ei mitenkää aukene minulle. Tarkoitatko siin, että Jalonen valittaisiin? Ja sitten joku muu? Kuka? Kokemusta omaava tuntiopettaja, mitä kokemusta?

    Ok, "ideana" tuossa oli, että jos JJ niin sitten paikkaa voisi olla tarjolla myös ilman loppututkintoa oleville, tuntiopettajan kokemusta cv:nsä mukaan omaaville ehdokkaille. Ei ehkä helppo versio tämäkään, siis joko aukeaa tai sitten ei. Nimiä en mainitse. ;-)

    Äänestä

Minulle on päivän selvää ketä aion äänestää. Pernajasta kajahtaa. =) En voisi ikinä kuvitellakkaan äänestäväni muuta puoluetta kuin vihreitä, sillä se on ainoa puolue joka kannattaa "luonnollisia arvoja", eli tahtoo säilyttää maamme asuinkelpoisena tulevaisuudessakin. vihreät pyrkii oikeasti vaikuttamaan asioihin, ja luotan että he myös niin tekevät. Olen ns. tavallinen pienituloinen duunari, mutta sdp:tä en äänestäisi vaikka maksettaisiin. minä tahdon, että Suomesta tulee edistyksellinen valtio, eikä tällainen jumiutunut takapajula, jossa asioista kyllä keskustellaan, mutta joille ei kuitenkaan tehdä mitään.

Ajatelkaa hyvät ihmiset omalla järjellänne! Minkälaisessa Suomessa te haluatte asua?

Rkp ajaa pääasiallisesti ruotsinkielisten etuja, joten miksi me suomenkieliset porvoolaiset äänestäisimme esim Mikaela Nylanderia?

Äänestä
  • Ihan selvästi se luomutilan jätevesi on vihreämpää kuin teollisuuden jätevedet.

    Äänestä

Jotenkin huvittavaa ja turhaa, tosin aika usein ainakin loppuillasta taitaa hotellihelpotuksessa olla pulaa paperista.

Äänestä

..ja huvittaa lukea tällaista: Osallistuva= eniten poissaoloja, Osaava= vaippojen vaihto

Äänestä
  • Kyllä äiti lapsi suhde on retuperällä kun jatkuvasti ollaan muualla kuin kotona, pitäs neuvolalääkärin ottaa puhutteluun tälläiset.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Vaalit 2007 kirjoitti:

Onko Porvoosta eduskuntavaaleissa ehdokkaita? Keitä ja millaisin mahdollisuuksin menossa eduskuntaan? Millaisia heidän taustansa ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu