205:n etujarrut

Kertokaahan ihmeessä mikä mättää pösön vm-88 etujarruissa kun varsinkin kesäaikaan tuntuu että ne jäävät "päälle"?Kuitenkin sylinteri tuntuu liikkuvan ihan ok kun sitä rassaa palat irroitettuna.Parikin pösön omistajaa on kertonut samanlaisesta oireilusta.
2354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jarruletku mahdollisesti tukossa, joten letkunvaihto ja pelittää taas itse jouduin saman ongelman eteen tosiaankin letkuun jää paine ja jarru päälle uusi letku tilalle vaan näkyvät tukkeutuvan pieni reikähän niissä on joten kumivika esim. tukkii letkun

Äänestä

Itselläni oli samallainen todella ikävä vika.
Vaihdoin kaikki etujarru osat ja aina sama vika.
Nesteet, palat, satulan korjaussarja ja rasvasin
kaikki liukupinnat hyvin. Ja vika ei poistunut.
Usko alkoi jo loppua, jarrut oli kokonaan auki
3 kertaa.
Sitten menin jyrkkään alamäkeen. Ja painoin jarrua
niin kovaa, kuin jaksoin ja lasketin taas metrin
alaspäin ja uudestaan niin kova rykäsy kuin jalasta lähtee. Muutamia kymmeniä kertoja sama ja
mitä ihmettä jarrut olivat kuin uudet.
Eli vika oli joko pääsylinterissä likaa? tai
putkistossa jotakin? Eli uusi nesteet ja koita
tätä. Itselläni ei sen jälkeen ollut mitään
murheita. Onhan palat varmasti oikeat?
Älä katkaise ilmausnippaa on nimittäin varmasti
hapettunut alumiinijarrusatulaan kovaan kiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keksa kirjoitti:

Kertokaahan ihmeessä mikä mättää pösön vm-88 etujarruissa kun varsinkin kesäaikaan tuntuu että ne jäävät "päälle"?Kuitenkin sylinteri tuntuu liikkuvan ihan ok kun sitä rassaa palat irroitettuna.Parikin pösön omistajaa on kertonut samanlaisesta oireilusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu