Kuinka nopeasti

olette päässeet tutkimuksiin, kun olette käyneet näyttämässä lääkärille rinnassa olevaa pattia? Minä sain ajan ultraääneen vasta kolmen viikon päähän. Tosin lääkäri sanoi, ettei minun tarvitse olla yhtään huolissani ja kyseessä on todennäköisesti ihan hyvälaatuinen patti, kun olen vielä niin nuorikin. Siitä huolimatta kolme viikkoa tuntuu aika pitkältä ajalta, kun lääkäriaikaakin odottelin jo pari viikkoa. Toisaalta olen pitkittänyt tätä asiaa muutenkin jo kuukausia, joten ei kai muutama viikko enää missään tunnu. Pikkusen kuitenkin pelottaa.
2405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sanovat,että kannattaisi mahdollisimman pian mennä lääkäriin.Toivottavasti sinulla on väärä hälyytys.

Äänestä
  • Minä pääsin seuraavalla viikolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuori nainen kirjoitti:

olette päässeet tutkimuksiin, kun olette käyneet näyttämässä lääkärille rinnassa olevaa pattia? Minä sain ajan ultraääneen vasta kolmen viikon päähän. Tosin lääkäri sanoi, ettei minun tarvitse olla yhtään huolissani ja kyseessä on todennäköisesti ihan hyvälaatuinen patti, kun olen vielä niin nuorikin. Siitä huolimatta kolme viikkoa tuntuu aika pitkältä ajalta, kun lääkäriaikaakin odottelin jo pari viikkoa. Toisaalta olen pitkittänyt tätä asiaa muutenkin jo kuukausia, joten ei kai muutama viikko enää missään tunnu. Pikkusen kuitenkin pelottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu