Keskustelun

kipeiden asioiden salaamiseksi toimii hyvin vl-yhteisössä. Moni vl muistaa kuinka heidän lähimmäisiään aiheettomasti ja vain hoitomiesten vallan näyttämisen vuoksi kidutettiin hoitokokouksissa, mutta he eivät vieläkään uskalla ottaa asiaa puheeksi ja puolustaa läheisiään vaan vaikenevat kuin pelokkaat lampaat.

Kuinka SRK on onnitsunut teidät kaikki aivopesemään niin, ettei edes vanhoista asioista saa/uskalla puhua? Vai oliko se nöyryyttäminen köyhille uskovaisille vanhuksille todellakin oikein? Olivatko he jotenkin ansainneet sellaisen kohtelun? Jos olivat ansainneet, niin olisiko se sittenkään ollut oikein?
5327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

aiheista on aina vaikeaa. Sielua verille raapivat
kysymykset heitetään mieluusti sivuun, ikävä totuus kun ei ole kenellekään mieluista puitavaksi.
Ja kuitenkin Jumala kysyy totuutta salatuimpaan saakka!

Äänestä
  • mutta kun ihminen tai järjestö on ajautunut siitä liian kauaksi, asioiden okeille raiteille siirtäminen tuntuu ylitsepääsemättömältä..

    Äänestä

  • totuutta, kirjoitti:

    mutta kun ihminen tai järjestö on ajautunut siitä liian kauaksi, asioiden okeille raiteille siirtäminen tuntuu ylitsepääsemättömältä..

    että ihminen yksilönä tai yhteisön jäsenenä uskottelee oman olemattoman kunnian säilyvän törkyteot kieltämällä tai ne tosten syyksi tuuppaamalla.

    Äänestä

kidutus, aivopesu. Al(o)ittaja ei toedä mistä kirjoittaa. trolli

Äänestä
  • Kun ei osata käsitellä kipeitä asioita niin mitätöidään ne ja aletaan haukkua niiden esille ottajaa!

    Olet varsinainen "vl-keskustelijan" arkkityyppi, onneksi olkoon!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tukahduttaminen kirjoitti:

kipeiden asioiden salaamiseksi toimii hyvin vl-yhteisössä. Moni vl muistaa kuinka heidän lähimmäisiään aiheettomasti ja vain hoitomiesten vallan näyttämisen vuoksi kidutettiin hoitokokouksissa, mutta he eivät vieläkään uskalla ottaa asiaa puheeksi ja puolustaa läheisiään vaan vaikenevat kuin pelokkaat lampaat.

Kuinka SRK on onnitsunut teidät kaikki aivopesemään niin, ettei edes vanhoista asioista saa/uskalla puhua? Vai oliko se nöyryyttäminen köyhille uskovaisille vanhuksille todellakin oikein? Olivatko he jotenkin ansainneet sellaisen kohtelun? Jos olivat ansainneet, niin olisiko se sittenkään ollut oikein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu