on vl:ien suurimpia ilonaiheita tänä päivänä! He täällä meille ilkkuvat siitä, kuinka SRK:ta ja yksittäisiä hoitomiehiä ei vanhenemissääntöjen vuoksi saada vastuuseen!
Mutta onko vl:ien omatunto oikeussalissa? Miksi synti muuttuu synniksi vasta kun siitä saa tuomion? Riittääkö käräjoikeuden tuomio vai muuttuuko synti synniksi vasta korkeimman oikeuden tuomion jälkeen?
Kannattaisiko nöyrtyä synnistä parannukseen eikä vedota puuttuvaan rikosrekisteriin, kuten esimerkiksi ämmä tekee. Hän pitää ihmistä synnittömänä jos hänellä ei ole rikosrekisteriä. (On kertonut kantansa monesti täällä.)
Mutta onko vl:ien omatunto oikeussalissa? Miksi synti muuttuu synniksi vasta kun siitä saa tuomion? Riittääkö käräjoikeuden tuomio vai muuttuuko synti synniksi vasta korkeimman oikeuden tuomion jälkeen?
Kannattaisiko nöyrtyä synnistä parannukseen eikä vedota puuttuvaan rikosrekisteriin, kuten esimerkiksi ämmä tekee. Hän pitää ihmistä synnittömänä jos hänellä ei ole rikosrekisteriä. (On kertonut kantansa monesti täällä.)
Vastaukset 20
Vanhimmat
edessä säilyy ikuisuuteen. Oikeusistunto viimeisellä tuomiolla on väistämätön. Sääli niitä, jotka eivät halua korjata syntejään ja rikoksiaan täällä ajassa, vaan säästävät ne aikaan, jolloin armon ovet on jo suljettu.
Se, mihin rikokseen vasaramiehet ovat syyllistyneet ja syyllistyvät vieläkin, on rikos ihmiskuntaa vastaan, mutta se on myös rikos Jumalaa vastaan, eli synti.
Kumpikaan ei vanhene koskaan ja molemmille on olemassa myös sovitus. Ihmisyyttä vastaan on kaksi tahoa, elävä seurakunta, joka koostuu ihmisistä, sekä maallinen tuomikositun, joista ehkä luonnikkain tapa on se, että osoitetaan yleinen ja nöyrä anteeksipyyntö, mutta se veisi pohjan pois kaikelta auktoriteetilta koko SRK;la. Taas viranomaispuoli, asia ei ole asianomistajarikos, vaan se täyttää aivan muut tunnukset, joten ollaan poliittis-/ taloudellis-/ juridistisessa tilanteessa, samoin kun DDR yhteydet on suurennuslasien alla, mutta kaupungit vilisevät Neuvostoliitto yhteyksiä, jotka ovat kuitenkin kaiken pahan alku ja juuri. Asia on näin ollen poliisin, mutta Poliisi varjelee omaa nahkaansa siinä, ettei käy kun Sulo Aittoniemelle, astuisi väärille varpaille.
Sitten se Juomallinen näkökulma. Syntihän on tapahtunut, sillä synti on IHMISEN SYDÄMMEN ERKAANTUMISTA JUMALSTA ja tässä on niin käynyt. Uskonelämän tulee korottaa Jeesusta, mutta tässä korotettiin vain ihmistä, vasaramiestä, ja vasaramiehiä sekä tehtiin myös se paha juttu, että pakotettiin ihminen ”kiroamaa” Pyhä Henki, joka oli ihmistä tähän asti kannattanut. Anteeksiantaja on objektit ja Jumala.
Vasaramiesten käsitys synnistä oli aivan väärä. Se oli ihmisten perinnesääntöjen vaalimista sekä päivittämistä. Käsitellyt hiukset, korkokengät, huulipuna, ja korvarenkaat, muutamia luetellakseni. Miten korvarengas ja huulipuna saa ihmisen sydämen irti Jumalista, se vain lähettää, jos vaalii lainaksi saamansa maalillista ruumista pitämällä siitä huolen. Tupakka on sitten jo eri juttu, siihen tulee himo?
Käsittääkseni nämä vasaramiehet, joita on vielä toiminnassa ja elossa olisi hyvä nousta sinne Golgatalle ja panna piste koko keskustelulle, sillä se joka narukerän punoo, tietää mistä alku alkoi.
Siunausta.
se, että joillekin oli srk:lta "anettu" oikeus toimia syyttäjinä, tuomareina ja tuomioiden täytäntöön panijoina; jos srk tutkii omat toimensa, voi sitä verrata poliisin omien toimiensa tutkimiseen-niinpä tarvitaan puolueeton taho kääntelemään hoitokokous-kusiaispesä pohjiaan myöten!
synnin tekoon tulee täysimääräisenä Jumalan vastustajalta.
tarpeen. Ja Jumalan apu.
tekee omista synneistään parannuksen.Minä en tuntenut yhtään sellaista hoitokokouksen puheenjohtajaa joka ei olisi tehnyt seurakunnan edessä parannusta omista synneistään ja erheistään ,myös kovista sanoista ,joita joutui kokouksissa käyttämään.Näistä kokoksista on vallalla niin käsittämättömiä tietoja,että ei kannata ollenkaan uskoa...ihan kuvitelmaa.
puheenjohtajaa tunnet?
kuka, missä ja milloin on tehnyt parannuksen siitä, että hoitomiehenä langetti kuolemantuomion
eli julisti kirouksensa väärälle tai väärille henkilöille?
"joutuivat" käyttämään, olivat todella kovia, kuten itse myönnät. Se vain on harmillista, että kohdistuivat Jumalan lapsiin vailla totuuden tuntoa.
Juuri näin se on. Rikokset ihmisyyttä vastaan, ihmisoikeusrikokset, eivät vanhene koskaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä tutkia niitä.
Olen viitannut itsekin tuohon samaan. Joissakin vl-viesteissä se kuuluu erittäin selvästi. Se, että tunnustetaan jotain vasta sitten, kun maallinen oikeus on saanut kiinni. Kun se ei siihen pysty tai asiat ovat vanhentuneet, niin lällälläääää.... 'meille ette mahda mitään'.
Minusta siinä kaikuu se sama vastenmielinen räkänen nauru, jonka kuulin korvissani hoitokokousvuosina, kun kuvittelin itseni mikin ääreen tunnustamaan väärässä hengessä olemistani. Siksi en voinut tehdä sitä. Ja olin maallisen oikeuden edessä täysin nuhteeton, eikä vieläkään ole rikkeitä sillä puolella!
Tuo vahingonilo ja maallisen oikeuden edessä nuhteettomuuden todistaminen kertoo karulla tavalla siitä sielunmaisemasta, jossa kyseinen henkilö nautiskelee
'...ilossa herkullisesti'... ;(
Tulevaisuuden kannalta on erittäin tärkeää että nämä asiat käsitellään julkisuudessa perusteellisesti jotta näitä osattaisiin jatkossa varoa. Jotta opittaisiin näkemään MILLÄ TAVOIN esimerkiksi USKONNOLLINEN TERRORI voi toimia. Näin voidaan toivottavasti "rokottaa" nuoret ihmiset sairasta uskonnollisuutta vastaan. Näistä pitäisi puhua kouluissakin, aiheen tulisi olla osana uskonnon opetusta. Psykologian kurssissa aivopesu mainittiin silloin kun minä sitä luin.On tärkeää ymmärtää mikä tuossa opissa kannustaa moiseen touhuun.
Teen tuota työtä mahdollisuuksieni mukaan. Joku voi siinä tosin nähdä sen puolen että koska en ole unohtanut niin en ole antanut anteeksikaan.
Yksi kysymys tuosta vielä.
Näetkö sinä jotenkin joissakin meissä hoidetuissa, että emme ole antaneet anteeksi? Miten sen näet ja miten se ilmenee? Turhaan et viestiäsi kirjoittanut, sen tiedän.
Arvaan.
Kirjoituksissa ei saisi näkyä tunteita! Kun osaa kirjoittaa neutraalisti ja viileästi, niin silloin homma on OK? Pahat tunteet kuolevat kun antaa anteeksi?
..ei ole vielä antanut kaikille anteeksi, en minä itsekään. Jeesus on, ja sitten varmaan vielä muutama muu valaistunut sielu.
En minä pidä teitä hoitokokousten uhreja mitenkään erityisen katkerina vaan minun pointtini on vain edelleen se että anteeksiantamus on lääke KAIKKEEN kärsimykseen. Mitä sillä on väliä vaikka juuri se on lääkkeenä jos se kerran toimii? Jos ihminen todella haluaa sisäisen rauhan niin eikö hän sitten tartu viimeiseenkin oljenkorteen vaikka apu tulisikin niin hassusta asiasta kuin anteeksiantamisesta?
Sitäpaitsi ei anteeksiantaminen ole helppoa vaan sitä pitää harjoitella vähän kerrassaan.
"Näetkö sinä jotenkin joissakin meissä hoidetuissa, että emme ole antaneet anteeksi? Miten sen näet ja miten se ilmenee? Turhaan et viestiäsi kirjoittanut, sen tiedän."
Tarkoitat siis miksi kirjoitin tämän rapualoitukseni palstalle?
No ensinnäkin siksi että acimlaisena tuo anteeksiantamus on "minun juttuni" (Vaikka toisaalta esim. Leena ymmärtää että toimin omasta uskostani katsottuna hiukan väärin). Jokainenhan toitottaa omaa toitotustaan täällä mikä se kenenkin "juttu" sitten onkin. :)
Ja toisekseen pyrin ajattelemaan kaikkia asioita kaikilta eri puolilta. Olen sellainen analysoiva tyyppi luonteeltani.
Minulla ei ole mitään henkilökohtaista syytä pitää teitä katkerina, enkä minä ole vanhoillislestadiolaisten kätyri. En halua olla mitenkään puolueellinen mutta uskovana ihmisenä yritän tuoda esille Jumalan sanaa tänne sekamelskaan.
Olisin itsekin saattanut joutua vanhoillisten uhriksi mutta isäni osasi varoittaa siitä sekä minua että erästä sisartani joka huolehtisi minusta kun hänestä aika jättää, etten joutuisi "noiden susien kynsiin". Isäni kuoli parin vuoden sisälle noin sanottuaan. Olin silloin vielä murrosikäinen. Isä huolehti tästäkin asiasta ennen kuin lähti täältä.
Tämä riittää tässä vaiheessa. Yhteisymmärrys varmaan lisääntyi entisestään. Niin uskon.
P.S. Sinulla oli viisas isä...
Näen asin ihan samalla tavalla kuin sinäkin. Juuri tämän vuoksi näistä asioista on tapeen puhua niin kauan kuin edes mahdollisuus tällaisen uusiutumiseen on olemassa. Itse näen kyllä niin, että nämä samat keinot ovat SRK:n takataskussa käyttövalmiina edelleenkin. Tästähän kertoo selvästi SRK:n johdon julkisuudessa esittämät lausunnot.
Itse olen kerran joutunut tekemästäni lainrikkomisesta oikeuteen ja sain siitä tuomion. Asia ei minulle kuitenkaan sillä selvinnyt, vaan tunsin tehneeni väärin myös Jumalaa kohtaan ja pyysin tekoni anteeksi. Tietysti myös rangaistus pitää maanpäällisesti suorittaa. Teko ei kuitenkaan tule kuitatuksi pelkällä oikeuden määräämän rangaistuksen suorittamisella, vaan se pitää myös pyytää anteeksi Jumalan kasvojen edessä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000024152977
koska sitä ei ole saatu tuomittua oikeudessa hoitokokousjulmuuksistaan. Johto ehkä nöyrtyisi anteeksipyyntöön, jos se tuomittaisiin oikeudessa. Mitä uskoa sellainen on? Ei niin mitään!
Kokeillaans vielä, mitä Eniro nyt tuumaa.Nyt piilotan tämän kyllä sellaiseen paikkaan, ettet Eniro löydä, vaikka etsisit kuinka.
No niin, seuraava kertomus on siis Einari Lepistön kirjasta "Jumalan sanan perustalla".
LEVOTTOMUUDEN AIHEITA
Muutaman vuoden ajan oli eräiden pappisveljien saarnoissa ilmennyt erilaista käsitystä sakramenteista ja seurakuntaopista kuin mitä kristillisyydessä oli aikaisemmin opetettu.
Heidän saarnoistaan ei kuulunut puhtaana Kristuksen oppi. Olin miettinyt tätä asiaa seuramatkoilla.
Heitä kuunnellessani tuli aivan pelko: voi, kun he eivät poikkeaisi Kristuksen opista.
Heillä ilmeni saarnoissaan esimerkiksi synninpäästön julistamisen väheksymistä. keskusteluissa he saattoivat olla sitä mieltä, että evankeliumin pyytäminen saarnan aikana kirkossa ja ehtoollistilaisuudessa häiritsee toimitusta. Eräs pappisveli sanoi: -Ehtoollisen vietto on niin pyhä toimitus, ettei sitä saa häiritä siunauksen pyytämisellä.
Huolenaiheet lisääntyivät Kuopion suviseuroissa 1957. Siellä oli seurakuntavanhinten ja puhujien kokouksessa esillä kasteen sakramentti. Alustajina olivat kristillisyydessä tutut puhujat, tuomiorovasti L.P.Tapaninen Oulusta ja maanviljelijä Toivo Leppänen Kannonkoskelta.
L.P.Tapaninen toi alustuksessaan esille, että kastamattomille lapsille ei kuulu taivaan valtakunta. Hän esitti myös, että uudestisyntyminen - Jumalan lapseksi tuleminen - tapahtuu kasteessa.
Alustus aiheutti syvää levottomuutta. Jumalan seurakunnassa oli aina ymmärretty Vapahtajan opetuksen mukaisesti, että lapset ovat uskonsa tähden autuaita. Laestadiuskin kirjoitti: "Lapsille kuuluu taivaan valtakunta jo ennen kastetta heidän uskonsa nojalla siitä syystä, ettei heillä ole mitään epäuskoa--."
Nyt oli esitetty uudenlainen käsitys. Samana keväänä Utajärvellä pidetyssä pappisveljien kokouksessa asetuttiin tukemaan Tapanisen näkemystä. Opilliset eroavaisuudet tulivat kesän ja syksyn kuluessa laajasti tietoisuuteen.
Konttorilla pohdimme Eino KImpimäen kanssa, pitäisikö meidän kysellä hieman laajemmin veljien mielipidettä ongelmasta, varsinkin kun olimme SRK:n palveluksessa.
Olisko maallikkopuhujien hyvä kokoontua keskustelemaan tilanteesta?
Vanhoillislestadiolaisia puhujia oli yhteensä noin 300, joista 70-80 oli kansankirkkomme pappeja.
Keskustelimme ensin Oulun puhujaveljien kanssa.
Tämän jälkeen kutsuimme koolle puhujia eri puolilta maakuntaa, muun muassa Kajaanista, Kemistä, Oulusta, Raahesta ja Ranualta.
Yhden iltapäivän keskustelimme Eino KImpimäen olohuoneessa nummikadulla. Kysyimme, mikä oli veljien käsitys asiasta. Teimme sitten yksimielisen esityksen työvaliokunnalle, että puhujat kokoontuisivat laajemmin keskustelemaan tilanteesta.
Maallikkopuhujien kokous pidettiin Oulun rauhanyhdistyksellä 6.-7.11.1957. Siinä ilmaistiin huoli siitä, että opillisten harhojen myötä Jumalan valtakunnan rajat olivat joiltakin pappisveljiltä hämärtymässä. Oltiin huolissaan erityisesti heidän kasteopetuksestaqan. Kokous laati julkilausuman, jossa todettiin entisen ymmärryksen mukaisesti, että lapsi on uskovainen ja saanut Pyhän Hengen jo ennen kastetta.
Julkilausumassa todettiin muun muassa:
- Puhujain kokous tahtoo Raamatun hengen mukaan todeta, että lapsi on uskovainen ja Pyhän Hengen saanut jo ennen kastettakin ja että kasteessa hänet otetaan uskovaisena hyvän omantunnon liittoon Jumalan kanssa. Ehtoollinen on uskovaisille asetettu armoateria uskon vahvistukseksi.
Kun näissä sakramenteissa ja syntien anteeksiantamisessa esiintyy usein epäraamatullisuutta ja arkuutta, tahtoo maallikkopuhujaveljien kokous terottaa sitä, että autuutemme asia on niin kallis, että meidän on pysyttävä tinkimättä Kristuksen opissa ja tunnustuksessa--.
(maallikkopuhujien kokouksen julkilausuma 7.11.1957)
Kokouksessa ilmeni omakohtaisen uskon hoitamisen halua. Veli toisensa perään nousi tekemään parannusta kertoen:
- Kyllä me olemme niin paljon valvoneet tässä asiassa ja kuivanneet sydämemme. Olemme asioita värittäneet ja hosuneet silloinkin, kun ei ole vielä ollut Jumalan aika. Tällaista yleistä itsensä löytämistä tapahtui.
Koimme siunattuna asiana, että Jumala hoiti meitä evankeliumillaan.
MURHEELLISTA KEHITYSTÄ
Yhteiskunnassamme 1960-luvulla alkanut arvojen murros jatkui 1970-luvulla. Lapsirajoitusten ja abortin lisäksi alkoi avioliiton pyhyyttä murentaa avoliitto. Avioerot lisääntyivät, ja niiden saamista helpotettiin lainsäädännöllä.
Jumalan säätämän lepopäåivän arvo laski. Kansan siveellisen elämän rappeutuminen näkyi räikeänä.
keskioluen tultua myyntiin elintarvikemyymälöihin ja kahviloihin oli yhä suurempi osa kansasta ja nuoremmista ikäluokista luisunut käyttämään alkoholia. Tämä oli johtamassa jossakin määrin myös huumeiden käyttöön. Ongelma näkyi hälyttävänä siinä määrin, että SRK:n puhujienkokouksessa 1974 tähdennettiin, että alkoholi on johtamassa kansaamme rappioon, ellei ryhdytä kiireellisiin toimenpiteisiin sen käytön vähentämiseksi.
Suurimmat vaikeudet kasvatustyössä aiheutuivat koululaitoksessa tapahtuneista muutoksista. Uskonnon tuntimäärät laskivat, ja monista oppikirjoista ohentuivat keskeisimmät kristinopin perusasiat. Kouluihin oli tullut elokuvia, teatteria ja tanssiopetusta, ja oppilaille ryhdyttiin antamaan ehkäisyvalistusta.
Ajan henki suosi vapaata kasvatusta. Lasta ei saanut neuvoa, eikä kieltää, vielä vähemmän nuhdella tai rangaista. Tämän seurauksena oli kasvamassa vanhemmilleen tottelematon sukupolvi, josta raamattu varoittaa. Monet vanhemmat koettivat kuitenkin kasvattaa lapsiaan hyviin tapoihin, kuuliaisuuteen vanhemmille ja esivallalle sekä Jumalan kunnioitukseen.
Kristityitä neuvottiin pysymään elämässään Jumalan sanan turvallisella perustalla. Tärkeintä oli omakohtaisen uskon säilyttäminen hyvässä omassatunnossa. Kasvatustehtävässä nähtiin tärkeimpänä evankeliumin kylvö lasten sydämiin. Samalla korostettiin myös sitä, että oli tärkeää kasvattaa lapset jo pieninä tottelevaisiksi ja hyviä tapoja noudatettaviksi.
Kunnat saivat ohjeita ehkäisyneuvonnan järjestämisestä. Lääkärien ja terveystyöntekijöiden oli ryhdyttävä antamaan ehkäisyvalistusta. Uskovaiset terveystyöntekijät olivat ahdistuneita tästä suunnitelmasta. Monet ottivat yhteyttä SRK:lle kysellen, mitä voisimme tehdä.
Kutsuimme uskovaiset terveystyöntekijät koolle keväällä 1974. Paikalle saapui yli kaksisataa alan henkilöä. Tilaisuudessa olivat esillä abortti, perhesuunnittelu ja muut kansanterveyslain tuomat ongelmat. Keskustelun pohjaksi kuultiin kolme alustusta, joiden pitäjinä olivat lääkäri, terveyssisar-kätilö ja lakimies.
Keskustelun puheenvuoroissa tuli yksimielisesti esille, ettei kristitty tahdo osallistua aborttiin, sterilisaatioon ja ehkäisyneuvontaan omantunnon syistä.
Ihmiselämän lopettaminen on murhan synti, tapahtui se vaikka sikiöasteella. Myös syntymä on Jumalan kädessä, ei ihmisen päätettävissä. Eräät työntekijtä kertoivat hakeneensa erivapautta omantuntonsa vastaisista tehtävistä. ja heille oli järjestetty muuta työtä.
Eräässä opetussairaalassa uskovaiset hoitajat ja opiskelijat olivat joutuneet vaikeuksiin, kun he eivät halunneet osallistua abortin valmisteleviin toimenpiteisiin. Lähetimme sairaalan johtajalle kirjeen. Toimme siinä esille, että kristityt hoitajat haluavat tehdä työnsä tunnollisesti. Toivoimme, etteivät heidän työjärjestelynsä aiheuttaisi omantunnon ristiriitoja.
Vastaa tähä