Ne hullut jotka aikovat äänestää SDP:tä ja näin avittaa Lipposen kolmannelle kaudelle pääministeriksi: Teille haluaisin tähdentää että;
Lipposen hallitus ja SDP hallituksen valtapuolueena antoivat siunauksensa Soneran UMTS -jupakalle aiheuttaen Suomen yrityshistorian suurimman tappion.
Tämä aiheutti sen että meidän - SIIS MEIDÄN VERONMAKSAJIEN - rahoja katosi taivaan tuuliin miljardeja euroja!!!!!
Niilläkin rahoilla olisi saatu parannettua terveyspalveluita, lisätty opintotukea ja mikäli nuo rahat olisi käytetty kansan hyväksi olisi niiden vaikutus myös se että palkkaverot olisivat huomattavasti alhaisemmat - kas kun ei tarvitsisi niin paljon meidän pieniä palkkojamme riistää rahan riittäessä muutenkin.
Lipponen ei ole myöskään pystynyt laskemaan työttömyyttä todellisuudessa millään tavalla.
SDP väittää luoneensa 350 000 uutta työpaikkaa, mutta tähän lasketaan kaikki opiskelijat jotka ovat osa-aikatyössä, starttirahoilla (= työttömyysturva) yrityksiä käynnistäneet yrittäjät, pätkätyön turvin kituuttavat sekä kaikki ne jotka eivät muuten kelpaa työkkäriin - eli esim. kaikki alle 25 vuotiaat ilman ammatillista koulutusta olevat jotka muuten olisivat työvoimatoimistossa työttöminä on poistettu tilastoista. Poissa silmistä - poissa mielestä.
Äänestetään yhdessä uudet johtajat maallemme. SDP ei ole saanut aikaiseksi mitään.
AINOA REALISTINEN KEINO ESTÄÄ LIPPOSEN KOLMAS PÄÄMINISTERIKAUSI ON ÄÄNESTÄÄ KESKUSTAN EDUSTAJAA!

Vastaukset 6
Vanhimmat
sanoo tyhmä; mutta minä taas sanon mikä keskusta on; keskusta on maanviljelijöiden ja heinähattujen puolue, mm Oulussa joka ei ole Helsingin veroinen sivistyskaupunki on suuri keskustaenemmistö.
Keskusta muuttaa mielipiteitänsä aina miten heidän taktiikkaansa parhaiten sopii...keskustalaiset ovat huonoja häviäjiäkin (viittaan siihen kun herra Aho hävittyään pressakilvan häipyi amerikkoihin haavojaan parantelemaan..) keskustaa äänestävät vain tyhmät juntit; sillä vähänkään älykkäät ihmiset voivat huomata tuon oppositiojohtajan ala-arvoisen pelleilyn ja yrityksen hämmentää suomen kansalaisia jollain niin typerällä asialla kuin että : Mitä USA mahdollisesti päätteli suomen edustajan osallistuttua ihan normaaliin IRAKIN kriisiä koskevaan kokoukseen.....kyllä tuollaisten ankkojen tuominen vaalikeskusteluun oli todella rimanalitus ja surkean epätoivoinen kyky ja kaiken lisäksi ÄÄNESTÄJIEN ALIARVIOIMISTA, MIETTIKÄÄPÄ SITÄ jos teillä on aivoja joilla miettiä!!!
On käsittämätöntä, miten keskusta saa äänienemmistön, kun puolue ajaa täysin maanviljelijöiden etua, eikä Suomessa varmasti ole niin montaa viljelijää (edes viljelijöiden sukulaiset mukaan luettuna), että tuo olisi ymmärrettävää.
Surullista onkin se, että tavalliset kaupunkilaiset äänestävät keskustaa, kun kuvittelevat sen olevan poliittinen keskusta, mitä se ei todellakaan ole (vaan enemmän oikealla kuin pellet voi ymmärtää). Keskustahan on entinen maalaisliitto, joka vaihtoi nimensä höynäyttääkseen juuri näitä typeriä kaupunkilaisnuoria, jotka eivät viitsi seurata historiaa sen enempää kuin nykypäivääkään. Minä äänestän keskustaa välittömästi, kun huomaan omistavani traktorin tai peltotilkun, mutta sitä ennen vältän sortumasta juonittelevien poliitikkojen ansaan (jonka pohjalla on tähän mennessä ollut vain lama).
Tai ehkä keskusta onnistui tämän kertaisessa juonessaan ja voitti julkkisehdokkaillaan kansan arviointikyvyn. Kuka nyt nauraa partaansa? Ettei vain olisi Anneli ja kaverit =D Ei mitään rajaa ihmisten tyhmyydellä. Lausukaamme yhteenääneen: "Ei, kansa ei tiedä".
ja soneran kadonneet rahat ovat vähentäneet huimasti luottamusta koo polittiikkaan...
Siunauksen umts-kaupoille antoi entinen tele& liikenneministeri Olli Pekka Heinonen. On totta, että "Lipposen hallitus ja SDP hallituksen..." (kuten asian sanoit) hyväksyivät umts kaupat, mutta VAIN ja AINOASTAAN, koska Heinonen näin suositteli. Ja näiden kauppojen jälkeenhän Heinonen myös poistui aika tehokkaasti julkisuudesta hoitelemaan tj-hommia. En ole Lipposen kannattaja, mutta ei nyt kuitenkaan miestä syytetä ihan täysin muiden virheistä. Itse en tänään ole äänestämässä ketään.
Koska kyse kuitenkin oli valtion historian suurimmasta investoinnista, olisi luullut, että harkinnaksi oltaisiin vaadittu muutakin, kuin Heinosen suosittelu. Sonera-kirjan kirjoittaja on sanonut, että Lipposen hallituksen sisäpiiri on ollut 4 miljardin euron kanssa tekemisissä.
Sä et ilmeisesti omista telkkaria tai radiota? Tai ainakaan sua ei kiinnosta muu kuin Kauniit ja rohkeat?
Mä olen ollut viime viikot täysin vakuuttunut siitä, että jokainen joka on nähnyt yhdenkin vaalitentin, missä Jätteenmäki on ollut mukana, ei ole voinut mitään muuta kuin laittaa kätensä ristiin ja rukoilla sen puolesta, ettei tuo nainen koskaan joutuisi lähellekään pääministerin paikkaa!
Olin jopa vakuuttunut, että pahimmat kiihkokeskustalaisetkaan eivät voisi näissä vaaleissa äänestää omaa puoluettaan siinä pelossa, että maa joutuu sen nöyryytyksen alaiseksi, joka seuraa tästä tilanteesta. Jätteenmäki ei tuntunut itsekään haastatteluissa kunnolla uskovan kykyihinsä, ulkopolitiikka on täysin hakusassa, eikä kenenkään kannata kuvitella, että tuo nainen antaisi millään tavalla hyvää kuvaa itsestään sen enempää kuin maastaankaan ulkomailla.
Vaalitenteissä jokainen pystyi aistimaan kuka on se, joka todellakin on hoitanut maan asioita viimeiset vuodet... ja kuka toisaalta taas on se, joka ei tiedä lähes tulkoon mitään, mitä tulisi tietää.
Minä kun niin uskoin kansaan. Siihen, että kyllä kansa tietää. Luulin jokaisella olevan silmät ja korvat päässään. En kannata sdp:tä sen enempää kuin suoranaisesti mitään muutakaan puoluetta, mutta kyllä jokainen suomalainen olisi maansa puolesta voinut sen verran tehdä, että olisi avannut silmänsä ja kiivennyt vaaliuurnille.
Sanokaa minun sanoneen. Tämä on neljän tulevan vuoden ensimmäinen päivä, eikä viimeisestä ole takuita. Jos uskoisin Jumalaan, rukoilisin anteeksi antoa teidän puolestanne oman maan pettämisestä. Ilolla seuraan sen naisen toimintaa seuraavat neljä vuotta. Pelätkää pahinta.