Mitähän on sellainen keltainen mönjä jota usein näen uroskoirani pippelin päässä? Lähestulkoon aina kärjessä helmeilee sellainen keltainen tippa. Jostain kuulin että voisi olla tulehdusta, mutta että se ei ole vaarallista. Mitä tälle "mönjälle" pitäisi tehdä?
Keltainen mönjä....
8
735
Vastaukset
- Terrori
Kyseessä on todennäköisesti pieni tulehdus. Omalla koiralla on aika ajoin samaa vaivaa. Kerran äityi pahemmaksi ja kyseessä olikin sitten rakkulainen esinahan tulehdus, mutta muuten vaiva ei tunnu koiraa haittaavan. Matot tietenkin ovat välillä hiukkasen ällöttävässä kunnossa, kun poika tiputtelee ympäriinsä...
Ell joskus sanoi, että uroskoirilla on aina pieni tulehdus siittimessä, vaikka kuinka yrittäisi putsata. Se tarttuu siitä, kun nuolevat itseään. Pahimmat oireet helpottuvat, kun huuhtelee laimennetulla (noin 1:10) Betadinella silloin tällöin. - in.na
Mulla oli samaa ongelmaa nyt jo edesmenneen dobberini kanssa. Lääkäriin kun vein niin sanoivat, että tuo on aika tyypillistä uroksille eikä ole vaarallista.
Hoidoksi riittää laimennetulla Betadinella spuulaaminen pari-kolme kertaa päivässä. Muistaakseni Betadinen suhde oli 1/10 osaa vettä. Apteekista ostin semmoisen desin tilavuudeltaan olevan ruiskun (ilman neulaa tietty) ja siihen laitoin betadineliuoksen, sillä sai kätevästi truutattua esinahan alle liuoksen. Kun liuos on sisässä, pidin esinahan kärjestä kiinni siten ettei neste tullut heti pois, ja toisella kädellä "huljuttelin" varovasti. Koira antoi tosi nätisti hoitaa. Tulehdus loppui parissa päivässä.
Tämä siis oli se mitä minulle sanottiin ja miten meillä sitten toimittiin, mutta kyllä se diagnoosi kannattaa aina varmistaa ihan oikealta lääkäriltä....kun tuossa Betadine-putilossa sanotaan että vaarallista suun kautta otettuna? Kun koirahan kuitenkin nuolee tuota alapäätään, pystyykö tätä ainetta sitten käyttämään?
- Terrori
MarzaH kirjoitti:
...kun tuossa Betadine-putilossa sanotaan että vaarallista suun kautta otettuna? Kun koirahan kuitenkin nuolee tuota alapäätään, pystyykö tätä ainetta sitten käyttämään?
käyttämään. Betadine on niin laimeaa, joten ei siitä ainakaan meillä ole haittoja ollut.
- kiltisti innan
huljutella pippeliään koira kuin koira ;) Eiköhän se nauti siitä vaan,ja helpompi huljutellakin pepanttiineja terskaan kun alkaa vähän veri pakkaamaan sinne pikku huljuttelun seurauksena ;)
....vaan vinkeistä. Taidanpa tästä lähteä pian apteekkiin oikein ostoksille, kun pitää näköjään ostaa vielä Canicurit ja kaikki. Tuota Betadinea voisin kokeilla, eipä tuo tulehdus muuten haittaa jos ei koiralle vaarallista ole, mutta on tosiaan melko ikävää kun niitä roiskeita näyttää sitten löytyvän joka puolelta....=S
- koirahullu
hei
Ei se ole vaarallista.Meidänkin koiralta tipahtelee aina välistä keltaisia tippoja, mutta ei se vaarallista ole.Eläinlääkärikin sanoi ,että se kuluu uroskoiran rakeenteeseen.... - plöppö
lol
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain767636Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1293049- 1531894
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha711718Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1291557Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1721492- 1321212
- 79887
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko50834- 53784