Jeesus on sanonut:
"Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä, kun rikkaan päästä Jumalan valtakuntaa."
Hän puhuu täyttä totta.
Mikä on vanhoillislestadiolainen ominen ansioineen muu, kuin juuri tuo rikas mies, josta Jeesus puhuu.
Ihmettelen suuresti, kuinka vähän vanhoillislestadiolaiset luottavat Jumalan täydelliseen armoon. Tämä tuli hyvin selvästi esille erään vanhoillislestadiolaisen kanssa puhuessamme.
Esitin hänelle kysymyksen; Voisitko millään ajatella, että ilman tuota rituaaliasi veljesi kanssa (pyydetään ja saarnataan syntejä anteeksi) saisit syntisi anteeksi uskon kautta Jeesukseen Kristukseen? Hän vastasi, ettei se voi olla mahdollista.
Kysyn teiltä, mitä ovat vanhoillislestadiolaiset suurine lapsiperheineen, meikittömine kasvoineen, televisiottomuuksineen? Keitä ne ovat jos eivät rikkaita miehiä.
He pitävät niin lujasti kiinni edes pienimmästäkin omasta teosta, jolla he voivat varmistaa olevansa uskomassa. He eivät suostu luopumaan niistä, vaan pitävät kiinni henkensä pitimiksi.
"Totisesti, helpompi on kamelin mennä neulansilmästä..."
Niin kovasti he niistä pitävät kiinni.
Vanhoillislestadiolaiset eivät voi käsittää, että Jeesus on sovittanut meidän syntimme ristinpuulla, meidän tehtävämme on tulla Jumalan tykö niin epäonnistuneena kuin olemmekin ja luottaa, että Hänen suuresta armostaan riittää meillekin sen verran, että se kattaa joka ikinen elämämme päivä sen, ettemme koskaan riitä. Emme parhaimmalla tahdollakaan koskaan pysty olemaan niin täydellisiä, että kelpaisimme Jumalalle, miksi me edes yritämme väkisin pakertaa ollaksemme parempia ja parempia, ansaitaksemme jotakin.
Suuren perheen äidit siellä suruissaan miettii, että jos minä tämän ajan jaksan tässä taistella, minut palkitaan kyllä. Mutta se, että Jumala ei sellaisesta koskaaan palkintoa tule jakamaan on kuitenkin loppujenlopuksi monelle kylmä yllätys. Miksi minä olenkaan laittanut omat henkiset ja fyysiset voimavarani koetukselle sen tähden, että joku päivä saan tietää, että Jumalan eteen saa käydä millaisena tahansa. Mitä epäonnistuneempi, huonompi ja pelokkampi olet, sitä paremmin osaat olla armon vietävänä.
Sellainen ihminen, joka elää lain alla, ei armoa tunne. Ei usko, että ilman näitä erinnäisiä tekoja riittäisi/kelpaisi Jumalalle. Siksi hän raahaa omat rikkautensa mukanaan, eikä suostu päästämään niistä irti, koska pelkää olla köyhä, pelkää, ettei se Jumalan armo voi mitenkään riittää niin, ettei minun tarvitsisi tätä kaikkea raahata mukanani.
Loppujenlopuksi on vaikea uskoa, että vain lapsenuskolla tulee autuaaksi. Vaan pystyykö lapsenuskolla rakentamaan niin järjettömiä ja ymärtämättömiä rajoja ja rituaaleja, mitä vanhoillisletadiolaisuudessa on rakennettu?
Kaukana on lapsenusko, on tainnut aikuisen ihmisen järki voittaa jo aikoja sitten.
Toivon, että ymmärtäisitte tämän, kysyisitte ja tutkisitte itseänne ja elämäänne,
oletko sinä lain vai armon alla?
"Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä, kun rikkaan päästä Jumalan valtakuntaa."
Hän puhuu täyttä totta.
Mikä on vanhoillislestadiolainen ominen ansioineen muu, kuin juuri tuo rikas mies, josta Jeesus puhuu.
Ihmettelen suuresti, kuinka vähän vanhoillislestadiolaiset luottavat Jumalan täydelliseen armoon. Tämä tuli hyvin selvästi esille erään vanhoillislestadiolaisen kanssa puhuessamme.
Esitin hänelle kysymyksen; Voisitko millään ajatella, että ilman tuota rituaaliasi veljesi kanssa (pyydetään ja saarnataan syntejä anteeksi) saisit syntisi anteeksi uskon kautta Jeesukseen Kristukseen? Hän vastasi, ettei se voi olla mahdollista.
Kysyn teiltä, mitä ovat vanhoillislestadiolaiset suurine lapsiperheineen, meikittömine kasvoineen, televisiottomuuksineen? Keitä ne ovat jos eivät rikkaita miehiä.
He pitävät niin lujasti kiinni edes pienimmästäkin omasta teosta, jolla he voivat varmistaa olevansa uskomassa. He eivät suostu luopumaan niistä, vaan pitävät kiinni henkensä pitimiksi.
"Totisesti, helpompi on kamelin mennä neulansilmästä..."
Niin kovasti he niistä pitävät kiinni.
Vanhoillislestadiolaiset eivät voi käsittää, että Jeesus on sovittanut meidän syntimme ristinpuulla, meidän tehtävämme on tulla Jumalan tykö niin epäonnistuneena kuin olemmekin ja luottaa, että Hänen suuresta armostaan riittää meillekin sen verran, että se kattaa joka ikinen elämämme päivä sen, ettemme koskaan riitä. Emme parhaimmalla tahdollakaan koskaan pysty olemaan niin täydellisiä, että kelpaisimme Jumalalle, miksi me edes yritämme väkisin pakertaa ollaksemme parempia ja parempia, ansaitaksemme jotakin.
Suuren perheen äidit siellä suruissaan miettii, että jos minä tämän ajan jaksan tässä taistella, minut palkitaan kyllä. Mutta se, että Jumala ei sellaisesta koskaaan palkintoa tule jakamaan on kuitenkin loppujenlopuksi monelle kylmä yllätys. Miksi minä olenkaan laittanut omat henkiset ja fyysiset voimavarani koetukselle sen tähden, että joku päivä saan tietää, että Jumalan eteen saa käydä millaisena tahansa. Mitä epäonnistuneempi, huonompi ja pelokkampi olet, sitä paremmin osaat olla armon vietävänä.
Sellainen ihminen, joka elää lain alla, ei armoa tunne. Ei usko, että ilman näitä erinnäisiä tekoja riittäisi/kelpaisi Jumalalle. Siksi hän raahaa omat rikkautensa mukanaan, eikä suostu päästämään niistä irti, koska pelkää olla köyhä, pelkää, ettei se Jumalan armo voi mitenkään riittää niin, ettei minun tarvitsisi tätä kaikkea raahata mukanani.
Loppujenlopuksi on vaikea uskoa, että vain lapsenuskolla tulee autuaaksi. Vaan pystyykö lapsenuskolla rakentamaan niin järjettömiä ja ymärtämättömiä rajoja ja rituaaleja, mitä vanhoillisletadiolaisuudessa on rakennettu?
Kaukana on lapsenusko, on tainnut aikuisen ihmisen järki voittaa jo aikoja sitten.
Toivon, että ymmärtäisitte tämän, kysyisitte ja tutkisitte itseänne ja elämäänne,
oletko sinä lain vai armon alla?
Vastaukset 11
Vanhimmat
verrattiin tuota keskinäistä synnistä päästättelyä ammoiseen anekauppaan, ja sitähän se tosiasiassa onkin!
siis sinun mielestäsikö Jeesus käski tehdä anekauppaa, kun hän jätti omilleen viran sovinnosta saarnata sanoessaan opetuslapsille: Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksiannetut ja joilta te ne pidätätte niille ne ovat pidetyt.
Vaikka kuinka yritätte vängetä, tämä on suoraan Raamatusta, eikä sitä voi mitätöidä-
Me kyllä rukoilemme Isämeidän rukouksessa: Anna meille syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme jne.
Mutta jos esim pyydän, anna minulle leipää, eihän se pyyntö vielä tarkoita sitä, että olen saanut sitä. Jeesus kehoittaa rukoilemaan salassa ja sanoo, että maksu tapahtuu julkisesti.
Julkinen saarna tarvitaan, että synnit saa anteeksi. Näin kautta Raamatun todistetaan eri esimerkein. Ei syntien anteeksiantamuksen saarnaaminen ole mikään "temppu" tai "rituaali". Se on sen viran hoitoa, johon Jumala on omansa asettanut.
Lakatkaa vääristelemästä meidän uskoamme ja opetustamme: me opetamme ja uskomme, että Jumala on se joka antaa anteeksi, opetuslapsi on Pyhän Hengen pappina toimittamassa hänelle uskottua Hengen virkaa.
Se on omavanhurskaille karvasta, että pitäisi nöyrtyä parannukseen ja tulla ahtaasta portista sisälle Jumalan valtakuntaan. Mieluummin yrittäisi rakentaa tikapuita taivaaseen rukouksesta. Minulla on siitä omakohtainen kokemus, mutta Jumala armossaan auttoi sisälle valtakuntaansa, kun sieltä saarnattiin kaikki synnit ARMOSTA anteeksi.
Se on elåmäni suurin löytö ja onni.
"Julkinen saarna tarvitaan, että synnit saa anteeksi." Raamatussa??
lukuisissa esimerkeissä. Ketään ei Raamatun esimerkeissä vanhurskauteta ilman sanan virkaa. Aina lähetettiin evankeliumin saarnaaja mm kornelius, etiopian hoviherra, paavali jne.
Samoin Jeesuksen sana: Isä joka salassa on maksaa sinulle julkisesti
Mitä tarkoittaa parannuksen tekeminen? Siis tehdä jotain, jolla yritetään tulla hyväksytyksi Jumalan edessä. Mitä sillä Jeesuksen sovitustyöllä sitten on virkaa? Ihan asiallisesti kysyn.
Jeesus itse käski saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Ja täällä maan päällä ollessaan Hän itse julisti: Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.
Parannus on uskomista sovintosaarnaan siitä, että Jeesus on sovittanut synnit, se virka on sovintotyöllä, että ilman sitä ei voisi saarnata syntejä anteeksi, eli koko saarnaaminen perustuu yksin Jeesuksen sovitustyöhön.
että synnit saa anteeksi saarnaamalla. Mutta saarnata parannusta kansalle on ihan eriasia.
En ole samaan mieltä helluntalais kirjoittajan kanssa. En usko että armo olisi niin suurta että voisimme tehdä mitä vaan ja armo yltäisi silti.
Miksi sitten tarvitsemme kymmentä käskyä jos armo olisi niin suurta? Uskon että parhaammekin tehtyämme pelastumme ainoastaan armosta, mutta kyllä meidän jotain täytyy tehdäkin.
Eli mennä Kristusta puolitiehen vastaan, niin hän hoitaa loput puolestamme.Eräässä laulussa sanotaan
"Ei armo riitä yksin vaan on seurattava Jälkiään"(Kristuksen jälkiä).
kun huomaa tehneensä omasta mielestään väärää, ja päättää muuttaa itseään koska Henki on osoittanut sen hänelle, ja päättää sydämestään heittää sen pois. Hän tunsi Jumalan mielenmukaista murhetta tekemisistään, ehkä hän kuunteli hyvää saarnaa ja se kosketti häntä.
Ehkä hän oli kohdellut vaimoaan/lapsiaan/miestään tai muita lähimäisiään väärin, erilaisia esimerkkejä on vaikka kuinka paljon.
Uskon siihen että Jeesus Kristus sovituksellaan tuli pelastamaan meidät SYNNEISTÄMME mutta ei SYNNEISSÄMME. Miksi sitten raamatussa sanottaisiin
että meidät tuomitaan omien tekojemme mukaan?
Käsittääkseni Jeesus käski opetuslasten kertoa kaikille ihmisille, että Jeesus on jo sovittanut syntimme, ettei meidän enää tarvitse ponnistella pelastuksemme eteen. Hyvin yksinkertainen asia.
Mielestäni mahdottomaksi ponnistelumme hyviksi uskovaisiksi tekee seuraava kuvio: Olemme kokonaan syntisiä aina. Joutuisimme näin ollen pyytämään syntejämme koko ajan anteeksi. Se kävisi jo työstä. Siksi se on nähdäkseni turhaa.
Miten tämä lapsenuskokäsite on ymmärrettävissä. Olen aina mieltänyt sen niin, että riittää kun uskoo yksinkertaisesti Jeesukseen. No vl:ien versio tästä on, että riittää kun uskoo synnit anteeksi ja sen lisääksi luopuu tv:stä, meikeistä, korvakoruista, jne. Mutta kolmas versio esitettiin hoitokokouksissa, jossa uskosta tehtiin syvää filosofiaa kaikkine henkineen. Asioita käänneltiin ja väänneltiin nk. raamatun valossa. Eihän sellainen usko ole lapsenuskoa.
jota pitää totella lapsen lailla: mitään kyselemättä tai kyseenalaistamatta, saati omia aivojaan käyttäen-kaikki viisaus asuu ja annetaan ylhäältä=srk:sta