Susan teki

Tosi on, että Susan teki meille palveluksen kertomalla millainen tunneköyhä tapaus meillä on pääministerinä. Susan on rohkea ja kirjoitti kirjan, josta tiesi, että sellaisella on tilausta. Saattoi aavistaa, että meteli siitä voi nousta myös.

Kurosen kirja on hyvä, netissä suosittu myyntiartikkeli. Kannattaa lukea.

Terveisiä Susanille ja toivottavasti kirjoitat lisää mukavia kirjoja tulevaisuudessa. Ikävää, että sun piti kohdata noin rajoittunut persoona. Avatkaa ihmiset silmänne, meillä on ministereissä monta ääliötä.
7859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Se unohtaa meidät, jos me unohdetaan se.

Äänestä

antoi kyllä erilaisen mielipiteen rouvalta.Mutta kas kun kun Matti huomasi kieroutta S;n käyttäytymisessä, hyväksikäytön makua (raha-ja takauspyynnöt huhuhh!!) niin teki miehen työn ja jätti (vahinko että oli edes tavannut). Sitäkös ei S;n kantti ei kestänyt ja nyt kostaa... Minulla on oikeus olla vihainen ja purkaa kiukkuni täällä niin kauan kun S;n kannattajat ja hän itsekin hilluu julkisuudessa.

Äänestä

Ääliöitä ministereissä, kuten myös äänestäjissä. Itsepähän olette edustajanne valinneet.
Ihan suotta yrität puolustella. Viisas ihminen ei korvaansa lotkauta Juoru-Susanin puheille. Julkisuuden kipeä rahanhimoinen tyrkky, joka ei päässyt linnanjuhliin ja siitä katkeroituneena yrittää kostaa Vanhaselle. Ainoa vain, että Susanin ristiretki kolahtaa pidemmän päälle omaan nilkkaan.
Ainoa mitä sai aikaan oli hullun maine itselleen iäksi.
Voi Susanin lapsi raukkoja, heitä vain käy sääliksi.

Ps. Itse äänestän kokoomusta.

Äänestä

....kehuu täällä, väsäämäänsä kirjaa???.
Luulen kyllä, siitä ei ole apua.
Haluatko näyttää kansalle, kuinka alas suomalainen nainen voi vajota - katkeruuttaan?!!

Äänestä

PAHA HIIVATULEHDUS ALAPÄÄSSÄ! JOHTUU KUULEMA STRESSISTÄ.

Äänestä

hyysäys. Siinä ei tarvitse olla hyvä, ei edes keskinkertainen.

Äänestä

Kaikella on aikansa, tämä sinun Kuros-jankutus on jo eilistä päivää.
Yritähän jo skarpata ja mennä eteenpäin elämässä sinäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Palveluksen Suomelle kirjoitti:

Tosi on, että Susan teki meille palveluksen kertomalla millainen tunneköyhä tapaus meillä on pääministerinä. Susan on rohkea ja kirjoitti kirjan, josta tiesi, että sellaisella on tilausta. Saattoi aavistaa, että meteli siitä voi nousta myös.

Kurosen kirja on hyvä, netissä suosittu myyntiartikkeli. Kannattaa lukea.

Terveisiä Susanille ja toivottavasti kirjoitat lisää mukavia kirjoja tulevaisuudessa. Ikävää, että sun piti kohdata noin rajoittunut persoona. Avatkaa ihmiset silmänne, meillä on ministereissä monta ääliötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu