Olen tässä miettinyt, kuinka kauan ihmistä pitää jaksaa tukea. Kun ystävyydestä on tullut vain kivilasti hartioillani, kun ystävyys on vain toisen riistoa, painostamista ja pakollinen paha.
Kerron teille nyt "parhaasta ystävästäni". Tai siis ihmisestä, joka oli sitä kauan sitten.
Tiina erosi miehestään noin neljä vuotta sitten. Ensin se oli ihan normaalia erosta johtuvaa surua, vaikeutta aloittaa rakentaa elämää yksin, vihaa petetyksi tulemisesta.
Siitä tämä sitten alkoi. Minun joka päiväinen helvettini.
Puhelin soi useita kertoja päivässä, parhaimmillaan kymmenenkin kertaa, joskus vain muutaman kerran, mutta kuunnella pitää jaksaa, joskus jopa tunteja. Joskus vastaan esimerkiksi töissä ollessani ja kun kerron etten pysty nyt puhumaan, että soitellaan toiste, kun asiakas on luonani, alkaa kamala vaahtoaminen linjan toisessa päässä: "EI KUN NYT KUUNTELET MINUA..."! Joskus on pakko laittaa vain luuri kiinni ja sulkea puhelin, sillä Tiina on niin sitkeä, että voi soittaa kolme kertaakin perään.
Puhelin soi aamulla, illalla, yöllä, joka kerta aiheena tietysti Tiina itse.
Jos minulla on paha olla ja haluaisin puhua asiasta, ei Tiina halua kuunnella. Hän keskeyttää minut kesken lauseen ja alkaa puhua päälle omia juttujaan.
Jokin aika sitten, ilmaisin Tiinalle olevani huolissani eräästä ystävästämme, kun on ollut niin vaisu viime aikoina. "ENTÄS MINÄ...." keskeytti Tiina ja keskustelu jatkui jälleen hänen pahassa olossa..
Viimeiset 2 vuotta on ystävyytemme ollut vain ja ainoastaan tätä. Tiina tietää olevansa terapian tarpeessa, mutta ei "kykene" menemään hoitoon. Minusta on tullut hänen terapeuttinsa ja vaikka kuinka olen sanonut että voimani on rajalliset, ettenkä kykene auttamaan häntä, ei Tiina vain luovuta. Päivästä toiseen sama helvetti toistuu.
Mitä helvettiä minä teen???
Kerron teille nyt "parhaasta ystävästäni". Tai siis ihmisestä, joka oli sitä kauan sitten.
Tiina erosi miehestään noin neljä vuotta sitten. Ensin se oli ihan normaalia erosta johtuvaa surua, vaikeutta aloittaa rakentaa elämää yksin, vihaa petetyksi tulemisesta.
Siitä tämä sitten alkoi. Minun joka päiväinen helvettini.
Puhelin soi useita kertoja päivässä, parhaimmillaan kymmenenkin kertaa, joskus vain muutaman kerran, mutta kuunnella pitää jaksaa, joskus jopa tunteja. Joskus vastaan esimerkiksi töissä ollessani ja kun kerron etten pysty nyt puhumaan, että soitellaan toiste, kun asiakas on luonani, alkaa kamala vaahtoaminen linjan toisessa päässä: "EI KUN NYT KUUNTELET MINUA..."! Joskus on pakko laittaa vain luuri kiinni ja sulkea puhelin, sillä Tiina on niin sitkeä, että voi soittaa kolme kertaakin perään.
Puhelin soi aamulla, illalla, yöllä, joka kerta aiheena tietysti Tiina itse.
Jos minulla on paha olla ja haluaisin puhua asiasta, ei Tiina halua kuunnella. Hän keskeyttää minut kesken lauseen ja alkaa puhua päälle omia juttujaan.
Jokin aika sitten, ilmaisin Tiinalle olevani huolissani eräästä ystävästämme, kun on ollut niin vaisu viime aikoina. "ENTÄS MINÄ...." keskeytti Tiina ja keskustelu jatkui jälleen hänen pahassa olossa..
Viimeiset 2 vuotta on ystävyytemme ollut vain ja ainoastaan tätä. Tiina tietää olevansa terapian tarpeessa, mutta ei "kykene" menemään hoitoon. Minusta on tullut hänen terapeuttinsa ja vaikka kuinka olen sanonut että voimani on rajalliset, ettenkä kykene auttamaan häntä, ei Tiina vain luovuta. Päivästä toiseen sama helvetti toistuu.
Mitä helvettiä minä teen???
Vastaukset 7
Vanhimmat
ihan oikeesti, sun pitää viedä tää Tiina sinne jollekki psykiatrille vaikka kädestä pitäen.. Mä nään asian näin.. Ehkä tää Tiina ymmärtäis sitten että se psykiatri vois OIKEESTI ihan auttaa...
Se Tiina riistää sinua, alkuperäinen kirjoittaja. Varmasti hänellä on traumaattisia kokemuksia, mutta tolla menolla olet lasaretissa kohta itse, ellet tee jotain. Toimita se ihminen hoitoon. Jos se ei onnistu, tyynen rauhallisesti katkaise se suhde kertomalla, että tämä menee jo överiksi. Ei sinun jaksamistasi voi pistää toisen ongelmien alttarille. Kuulostaa tylyltä, jättää nyt ihminen hädässä, mutta rajansa kaikella. Et voi olla toisen kaatopaikka, jolla käydään silloin kun huvittaa.
Tässä minun näkemykseni asiasta sen perusteella, mitä kerroit. Nyt vaan rohkeasti muutosta kehiin.
Ystäväsi käyttää hyväkseen sinua. Kuulostaa kamalalta, mutta niin se periaatteessa on, vaikka hän tuskin tarkoituksella niin tekee. Hän ei vain tajua, miten tuollainen TERRORISOI suhdetta, kun hän koko ajan käyttää sinua yksityisenä terapeuttinaan ja ei anna tilaa muidenkin jutuille.
Kuulostaa julmalta, mutta et saa unohtaa itseäsi ja omaa hyvinvointiasi.
Itselläni on myös samanlaisesta MINÄMINÄMINÄMINÄ-tyypistä kokemuksia ja aluksi kuuntelin mielelläni ja varmaan annoin liian kitlin ja ymmärtäväisen ja auttavaisen kuvan, tuntuu, että hän oikein alkoi kerjätä sääliä. Jossain vaiheessa oma jaksamiseni loppui, koska kukaan ihminen maailmassa tuskin kestää sellaista ystävyyssuhdetta, missä koko universumi pyörii toisen ympärillään. Hänellä on sos. fobia ja masennus. Juuri samat sairaudet ovat minulla, mutta hänestä minulla ei tietenkään ollut mitään väliä.
En nykyään jaksa pitää yhteyttä häneen, koska en jaksa olla 24/7 kuin joku psykologi.
En tiedä, kuulostanko julmalta, mutta juttelen kyllä mielelläni ja autan, JOS myös itseäni ollaan valmiita tarpeen niin vaatiessa kuuntelemaan.
Toinen taas terrorisoi poikakavereillaan. Katselin juuri mesehistoriaani, niin KESÄKUUSTA ASTI emme ole mistään muusta puhuneet kuin hänen poikakavereistaan, eroistaan, ihastuksistaan ja pakkomielteisestä ihastusten "terrorisoinnista". Jos joskus erehdyin sanomaan omia asioitani ja huolistani, niin vastaus oli tyyliin "OKEI.. MUTTA MINÄ JA MINUN POIKAKAVERI...."
Arvatenkaan häneen en pidä yhteyttä.
Voit ihan huoletta jättää vastaamatta viesteihin. Niin minäkin aloin tehdä, ja sitten vain sanoin, että nukuin, en huomannut, akku oli loppu jne. Samaten neuvoisin pistämään yöksi vaikka kello 21.00 --> puhelimen äänettömälle, että saat itse yörauhan. Joskus itse sanoin, että menen jo nukkumaan, mutta silti tulvi viestejä poikakaverista ja murheista.
En edelleenkään ole noiden kanssa yhteyksissä ollut n. kuukauteen. Tunnen itseni nyt ihan lapselliseksi, mutta ei tee mieli ottaa yhteyttä ennen kuin joku on kiinnostunut MINUSTAKIN eikä vain omien murheidensa vuodatuksesta.
Hädässä ystävä tunnetaan, MUTTA RAJANSA KAIKELLA!!!!
Mutta pelottaa, että jos vielä minäkin hylkään, romahtaa "ystäväni" maailma kokonaan.
Terapiaa Tiina on kokeillut, kävi kaksi kertaa, muttei osannut puhua siellä.
Olen toki usein jättänyt vastaamatta puheluihin, mutta huono omatunto käy heti kalvamaan, vaikka tiedän että syyttä.
Kyllä tosiaankin muiden ystävieni kanssa homma toimii niin, että vuoroin kuunnellaan toinen toistamme, näinhän se normaalielämässä menee.
Muut ystäväni ovat tietenkin Tiinan mielestä jotenkin "alempiarvoisia" ihmisiä, joille hänen ei edes tarvitse vaivaantua puhumaan.
Olen todellakin suunnitellut että katkaisin välimme kokonaan, mutta tiedän myös, jos Tiinan tila heikkenisi sen myötä, en voisi koskaan antaa sitä itselleni anteeksi.
Ehkäpä, niin julmalta kuin kuulostaakin Tiinan pitää romahtaa ennen kuin hän suostuu hakeutumaan hoitoon.
Ei tuossa tilanteessa ole muuta mahdollisuutta kuin jättää vastaamatta noihin soittoihin silloin kun tuntee saaneensa jo "tarpeeksi".
Tuossa sinun tapauksessasi se on täysin oikein eikä siitä pidä tuntea vähäisintäkään syyllisyyttä.
Ja puhelin kannattaa yöksi laittaa äänettömälle niin kuin tuossa edellä neuvottiin.
itse olen kärsinyt masennuksesta jo monta monta vuotta,ja nyt kun katson taaksepäin olen huomannut samoja piirteitä itsessäni kuin ystävässäsi Tiinassa,olo on ollut niin tuskainen ja hirveä että on tuntuntut kuolevansa just,viimeksi eilen oli tällaisia päiviä.faktahan on että masentunut tarvitsee ystävän,edes tiedon että on joku joka on sinun tukenasi.silti,ystävä ei ole terapeutti,ja se täytyy ymmärtää vaikka olisi kuinka masentunut.itse huomasin pohdiskeltuani asioita että turvaudun välittömasti ystäviini kun tulee ahdistus kohtaus,ja että niin olin tehnyt monia vuosia,tämän asian tajuaminen oli sekä häpeän että helpotuksen sekoitus.häpeä siitä että olen "rasittanut" ihmisiä ympärilläni asioistani,tämä tunne on muutenkin, ainakin mulla, ollut jatkuvasti esillä näinä vuosina,lisänä se että en ole kokenut olevani hyvä ystävä,tytär jne.enkä voi saada ketään koska kukaan ei jaksaisi ahdistustani kauaab ja koska olen näin heikko,toisaalta helpotus tuli siinä kun tajusin että minun on löydettävä Itse keinot helpottaa oloani,minun tapani ja että vaikka soittaisin joka tunti jollekkin niin se ei vie pois tätä oloa,paitsi hetkellisesti ja loppujen lopuksi pidemmän ajan tähtäinhän se parantaa taudista,tai antaa jonkunlaiset avaimet itsesi toimia tilanteissa,sen sijaan että kerjää avaimia muilta.joten ehdottaisin sulle tällaista:1.puhu avoimesti ystäväsi kanssa asiasta,vaikka hän on masentunut niin silti aikuinen ihminen,jos sinä murrut niin ketä Tiinalle silloin jää?2.minun ystäväni teki niin että sovimme joka torstai-illan "meidän" illaksi,teimme ruokaa ja löhöilimme,mitä jos ehdottaisit samaa?Tiina saisi olon että olet siinä ja ehkä puhelut vähentyisi,onko mahdollista että hän on huomannut sinun tuskastumisensa ja pelkää sinun lähtevän ja siksi takertuu.3.puhuta häntä terapiaan!4.laita puhelin kiinni illaksi,niin hän joutuu itse miettimään keinoja selvitä sen sijaan että totuttuun tapaan pulauttaa kaiken ulos sinulle 5.tätä olen suositellut muille masentuneille kavereille,liikuntaa ja hyvää ruokaa.6.halauksia ja huomiota,jos tilanne on kestänyt jo pari vuotta ja tilanne on silti noin tiukka,onko mahdollista että hän jollain tapaa haluaakin huomiota,jos niin osoita sitä.7.sinä olet jokatapauksessa tärkein ja jokainen vastuussa omasta elämästä ja käyttäytymisestään,kaikki ylläolevat on tehty tukemaan kaveriasi mutta muista olla itsekäskin.et ole terapeutti vaan ystävä.toivottavasti tämä nyt jeesas jollain tapaa sinua.hyvää kevään jatkoa!