Unohtakaa

HYUNDAI i30 tulee. Onhan se saman konsernin laatumerkki, eikä halpisversio, niinkuin KIA.
Eikä tarvitse pelleillä Delta-Auton kanssa.
477689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Mitä yrität sanoa,
velipojalla oli yrityksen kautta 3 eri Hundaita ja onneksi saimme kokemuksia.
Onneksi ei tarvinnut itse ostaa ja kokeilla.

Tuosta uudesta en tiedä mitään, mutta kuten kerroin jo kolmmesta muusta mallista on kielteisiä kokemuksia.

Kiaa on jo meillä kaksi ja vaimonkin tuttavilla on ja hyviä on ollut ja hyvä lienee myydäkin 3-4 vuoden iässä kun on oikeata takuuta jäljellä.

Delta huolto ei ole kyllä parhaasta päästä, on yleensä 20-30 % kalliimpaa kuin muilla,
mutta kyllä Kiat on olleet hyviä.

Meillä on 4 autoa, kun on 4, 18-23 v ikäista lasta ja äiti ja iskäkin ajaa.

Äänestä

Perusteleppa miten Kia ja Hyundai eroavat toisistaan malliston suhteen, siis halpis ja laatumerkki? Vihje: Hyvä vertailukohta voisi olla Kia Magentis vs Hyundai Sonata. Autot ovat samanhintaisia ja varsin kilpailukykyisiä, mutta eivät toistensa yläpuolella millään tavalla, esim. tilat suht samat, samoja moottoreita, sama törmäystestitulos, selkeästi samoja materiaaleja, eli missäs se halpis ja laatumerkkiero tulee esiin, kun ei edes hinnassa? Entäs Kia Rio ja Hyundai Accent, nimeäppä yksikin selkeä ero mikä tekee Accentista laatuauton Rioon verrattuna. Tai Sportage ja Tucson.... Hyundailla on toki tavoitteita eriyttää kahta tuotemerkkiään mutta kun imagon luominen ei käy yhdessä päivässä, autosta ei tule premiumia vaikka sille laitettaisiin 20000e ylihintaa kuten Hyundai Grandeurin kohdalla on.

Äänestä
  • "Hyundai muutti 90-luvulla koko liiketoimintafilosofiaansa. Yhtiö päätti hylätä huokeiden ajoneuvojen valmistukseen keskittyvän ideologian ja edetä kohti modernimpaa ja laadukkaampaa imagoa. Hyundain tavoitteena on tulla entistä inspiroivammaksi autonvalmistajaksi. Nykypäivänä halu inspiroida muodostaa yhden Hyundai-merkin kulmakivistä.

    Hyundai esittelee Geneven autonäyttelyssä uuden mallin. Hyundai i30 on perusrakenteeltaan aivan sama auto kuin jo markkinoille tullut Kia cee’d. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, omistaahan Hyundai Kian."

    Eli köyhälle kansalle tarjotaan premiummerkistä halvempaa KIA-versiota.

    Äänestä

  • tiedät enemmän kirjoitti:

    "Hyundai muutti 90-luvulla koko liiketoimintafilosofiaansa. Yhtiö päätti hylätä huokeiden ajoneuvojen valmistukseen keskittyvän ideologian ja edetä kohti modernimpaa ja laadukkaampaa imagoa. Hyundain tavoitteena on tulla entistä inspiroivammaksi autonvalmistajaksi. Nykypäivänä halu inspiroida muodostaa yhden Hyundai-merkin kulmakivistä.

    Jospa unohtaisit hetkeksi nuo lehtijutut ja kävisit itse kokeilemassa tuon Kia Ceedin. Muodosta sen jälkeen mielipide, onko auto "köyhän kansan halpisräppänä". Itse näin tein ja kyllä voin sanoa, että ajaessa Ceediä ei mitenkään tunnu, että alla olisi joku köyhäin räppänä, vaan kaikinpuolin hyvä ja luokassaan kilpailukykyinen peli.

    Äänestä

  • tiedät enemmän kirjoitti:

    "Hyundai muutti 90-luvulla koko liiketoimintafilosofiaansa. Yhtiö päätti hylätä huokeiden ajoneuvojen valmistukseen keskittyvän ideologian ja edetä kohti modernimpaa ja laadukkaampaa imagoa. Hyundain tavoitteena on tulla entistä inspiroivammaksi autonvalmistajaksi. Nykypäivänä halu inspiroida muodostaa yhden Hyundai-merkin kulmakivistä.

    Hyundai esittelee Geneven autonäyttelyssä uuden mallin. Hyundai i30 on perusrakenteeltaan aivan sama auto kuin jo markkinoille tullut Kia cee’d. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, omistaahan Hyundai Kian."

    Eli köyhälle kansalle tarjotaan premiummerkistä halvempaa KIA-versiota.

    Luepa tuo tekstinpätkä itsekin uudelleen ja mieti, millä ilvellää siitä voisi päästä sinun tulkintasi mukaiseen johtopäätökseen.

    Pyrkimys laadukkaaseen imagoon koskee ihan samalla tavalla Kiaa kuin Hyundaitakin.

    Äänestä

  • Mielikuvitus laukkaa kirjoitti:

    Saman konsernin tuotteista toinen on premiummerkki ja toinen halvempi versio samasta teemasta.
    Hintalappu kertoo kumpi on kumpi.
    Että sillä ilveellä!

    Mielipiteet mielipiteinä ja faktat faktoina:

    Vuosi 2004, AutoBild, Saksa:

    http://www.gmeurope.com/news/2004/news_041119b.html

    Vuosi 2006, AutoBild, Saksa. Järjestys:

    1. Mazda, 2. Toyota, 3. Honda, 4. Hyundai, 5. Nissan, 6. Chevrolet, 7. Volvo, 8. Suzuki, 9. Mitsubishi, 10. Opel, 11-13. Audi, BMW, smart, 14. Skoda, 15. Mercedes-Benz, 16-18. Ford, SEAT şi Volkswagen, 19. Kia, 20. Alfa Romeo, 21. Citroen, 22. Renault, 23-24. Peugeot, Fiat.

    Vuosi 2006, J.D. Powers Initial Quality Study, USA:

    http://www.jdpower.com/corporate/news/releases/pdf/2006082.pdf

    Laadusta ylipäänsä:

    http://www.autobild.de/aktuell/meldungen/artikel.php?artikel_id=11702

    Äänestä

  • Katsokaas nämä! kirjoitti:

    Tuossa tilastossa Kian tulosta laskevat ennen Hyundai-fuusiota suunnitellut mallit. Se ei siis kerro siitä, miten tilanne on muuttunut fuusion jälkeen.

    Äänestä

  • Ei, ei kirjoitti:

    Tuossa tilastossa Kian tulosta laskevat ennen Hyundai-fuusiota suunnitellut mallit. Se ei siis kerro siitä, miten tilanne on muuttunut fuusion jälkeen.

    fuusion jälkeen?
    Kumpi on hinnoiteltu premium-autoksi ja
    kumpi on hinnoiteltu halvaksi käyttöautoksi.

    Eivät ne identtisiä ole.

    Äänestä

  • on tilanne kirjoitti:

    fuusion jälkeen?
    Kumpi on hinnoiteltu premium-autoksi ja
    kumpi on hinnoiteltu halvaksi käyttöautoksi.

    Eivät ne identtisiä ole.

    No laitatko tänne hintavertailua. Tucson/Sportage -parivaljakon perusteella on ollut käsitys, että aika tarkkaan samoissa mennään hinnoittelussa. Tämä ei ole mikään kumma, kun kyse on molemmissa tapauksissa Hyundain tekniikalla toteutetusta autosta, jossa erot ovat lähinnä kosmetiikkaa. Onko siis Hyundai kuitenkin "premium" ja Kia "halpis" tämänkin esimerkin tapauksessa? Ainakaan laatuvaikutelman perusteella Tucson ei erotu Kiasta ainakaan edukseen.

    Kokeilepa muuten käydä vaikka Audi-palstalla puhuttelemassa Hyundaita premium-merkiksi.

    Äänestä

  • Kiitos! kirjoitti:

    merkki Audi palstalla. Nyt on kyse koncernin tekemästä erottelusta.

    Äänestä

  • pidentää ikää kirjoitti:

    Saman konsernin tuotteista toinen on premiummerkki ja toinen halvempi versio samasta teemasta.
    Hintalappu kertoo kumpi on kumpi.
    Että sillä ilveellä!

    Perusteella onkin todettava, että i30 on Cee`d:n kopio?

    Äänestä

  • Magentismies kirjoitti:

    Perusteella onkin todettava, että i30 on Cee`d:n kopio?

    perusautosta premium-kopio.

    Äänestä

eikös hundaista ole jo saatu rittävästi huonoa kokemusta että

ei pitäisi uudelta taasen uudellen sitä laatua toivoa.

Samoja viallisia ja ruostuvia ne hundait on,
mualla kai toimivat, mutta pakkanen ja vaihtuvat lämmöt on pahoja.

Äänestä

merkki koncernissa. Ei se välttämättä olisi huono asia Kialle ajatelkaa nyt esim. VW-Skoda asetelmaa. Mielestäni tämä asetelma että on halppismerkki ja premium merkki saman koncernin sisällä on ainoa toimiva malli.

Ainoa ongelma Kialla on Deltan kalliit huoltohinnat Suomessa. On huvittavaa kun suomalaiset ostavat Kiaa vain siksi että Delta markkinoi aggressiivisesti.

Äänestä
  • Kertokaapa nyt joku kuitenkin missä nämä premium-hyundait oikein liikkuvat, kun täällä näkee vain halpoja getzejä ja perussedan-sonatoja. Mitenkäs ne oikein kian vastaavista malleista poikkeavat? Onko sisutus laadukkaampi? EI, entä moottorit, yhteisiä eri versiot tasaisesti jakautuneet konsernin kesken, esim. kialla uudet tehokkaammat 1.6L moottorit, hyundailla taas 2,4..jne. Nekin ovat samoja. Entä hinnat? SAMOJA. Mistä kummasta se premium oikein kumpuaa, olisiko mielikuvituksesta.

    Äänestä

  • kia... kirjoitti:

    Kertokaapa nyt joku kuitenkin missä nämä premium-hyundait oikein liikkuvat, kun täällä näkee vain halpoja getzejä ja perussedan-sonatoja. Mitenkäs ne oikein kian vastaavista malleista poikkeavat? Onko sisutus laadukkaampi? EI, entä moottorit, yhteisiä eri versiot tasaisesti jakautuneet konsernin kesken, esim. kialla uudet tehokkaammat 1.6L moottorit, hyundailla taas 2,4..jne. Nekin ovat samoja. Entä hinnat? SAMOJA. Mistä kummasta se premium oikein kumpuaa, olisiko mielikuvituksesta.

    Ainakin tulee mieleen heti toi Kian maalipinta
    ongelma.Itse en Hyundai palstalla ole yhteenkään
    valitukseen törmännyt tai lukenut kirjoituksta
    että maalipinnat lähtee tai hilseilee.

    Äänestä

  • kia... kirjoitti:

    Kertokaapa nyt joku kuitenkin missä nämä premium-hyundait oikein liikkuvat, kun täällä näkee vain halpoja getzejä ja perussedan-sonatoja. Mitenkäs ne oikein kian vastaavista malleista poikkeavat? Onko sisutus laadukkaampi? EI, entä moottorit, yhteisiä eri versiot tasaisesti jakautuneet konsernin kesken, esim. kialla uudet tehokkaammat 1.6L moottorit, hyundailla taas 2,4..jne. Nekin ovat samoja. Entä hinnat? SAMOJA. Mistä kummasta se premium oikein kumpuaa, olisiko mielikuvituksesta.

    kun tietoakin on tarjolla esim:

    "Kun Sorenton koeajo sattui heti Santa Fen jälkeen, tuntemukset eivät Sorentoa imarrelleet. Sorentossa on jätetty tekemättä kaikki se hienosäätö, joka Santa Fessä on viety tyylikkäästi loppuun."

    Vertaa sitten Cee'd vastaa i30, niin näkemyksesi avartuu.
    Lue muutakin kuin Kian mainoksia.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=584&posting=22000000024027872

    Äänestä

  • saman koncernin tuoteet pitää jotenkin erottaa toisistaan ettei ne kilpaile liikaa toistensa kanssa. Muutenhan kannataisi valmistaa vain yhtä merkkiä.
    Hyundai koncernin tavoite lienee että saisi mahdollisimman monta auto myytyä erilaisille kuluttajille ja on nähnyt hyväksi vaihtoehdoksi tämän: premium(Hyundai) ja edullinen (Kia)

    Tämä asetelma on selvä maailmalla mutta Suomessa vielä vähän vääristynyt johtuen Deltan hyvästä markkinoinnista ja Hyundain olemattomasta markkinoinista.

    Eihän sitä tiedä vaikka jonakin päivänä koncerninjohtajat päättäisivät että tänne pieneen Suomeen ei kannata tuoda kuin yhtä merkkiä. Toivotaan että niin ei käy.

    Äänestä

  • mielikuvitusta, kirjoitti:

    kun tietoakin on tarjolla esim:

    "Kun Sorenton koeajo sattui heti Santa Fen jälkeen, tuntemukset eivät Sorentoa imarrelleet. Sorentossa on jätetty tekemättä kaikki se hienosäätö, joka Santa Fessä on viety tyylikkäästi loppuun."

    Vertaa sitten Cee'd vastaa i30, niin näkemyksesi avartuu.
    Lue muutakin kuin Kian mainoksia.

    Mutta kertokaapas nyt minullekin miten esim. tämä Hyundai Sonata-perusmalli (2.0) on premium verrattuna minun magentikseeni, sama moottori, maksavat saman verran, hyundaissa muutaman litran suurempi tavaratila, ja muutaman sentin pitempi, magentiksen suorituskyky parempi ja bensankulutus pienempi....sisätiloissa ei ole mitään erityistä materiaalieroa, ainakaan hyundain eduksi, Magentiksen törmäystestitulos valtavan 1 pisteen parempi..... vastatkaa nyt joku että mitä se premium esim. tässä tapauksessa tarkoittaa, kun jälkiasennusradiokin on molemissa?? Mikä on se vipu siellä sonatassa joka tekee samanhintaisesta kiasta halpatuotteen ja sonatasta premiumin, hyviä autoja mielestäni molemmat toki.

    Lainauksesi on jutusta, jossa on vanha Sorento ja tuliterä Santa Fe. Sorentosta on sittemmin tullut facelift-malli, joka eräässäkin ulkomaisessa (taisi olla saksalainen) vertailussa muuten voitti Santa Fen.

    Autot ovat joka tapauksessa luonteeltaan erilaiset, Santa Fe on citymaasturi ja Sorento aito maasturi. Näitä on vähän hankala verrata monin osin.

    Äänestä

  • Magentis.... kirjoitti:

    Ei voi kuin ihmetellä tätä Hyundai-heppua, jolla on tarve todistella ylemmyyttää Kian omistajiin nähden. Mitenkään muuten tätä on vaikea tulkita. Tuollainen vastakkainasettelu on täysin turhaa, minua ainakin kiinnostavat samalla tavalla molemmat merkit.

    Keskustelua ilman turhaa vastakkainasettelua: Kia-Hyundai Club Finland, www.khcf.org.

    Äänestä

  • Uusi Sorento kirjoitti:

    Lainauksesi on jutusta, jossa on vanha Sorento ja tuliterä Santa Fe. Sorentosta on sittemmin tullut facelift-malli, joka eräässäkin ulkomaisessa (taisi olla saksalainen) vertailussa muuten voitti Santa Fen.

    Autot ovat joka tapauksessa luonteeltaan erilaiset, Santa Fe on citymaasturi ja Sorento aito maasturi. Näitä on vähän hankala verrata monin osin.

    Tuliterä Santa Fe verrattuna vanhaan Sorentoon. Tämä juuri on konsernissa tilanne fuusion jälkeen. Kertoo paljon tehtaan arvostuksesta sisarmerkkejä kohtaan.
    Sittemmin Sorentoon on tehty todella facelift, eli hätäinen kasvojenkohotus, mutta vieläkään se ei ole uudistunut samaan sukupolveen Santa Fe:n kanssa.
    Tuo "aito maasturi" taitaa hymyilyttää muita kuin Delta-miehiä, Sorento on tyypillinen citymaasturi, kuten Santa Fe.
    Vertailu ei ole vaikeaa ja lopputulos aika yksiselitteinen jos hintaa ei huomioida. Sehän on Kian ainoa myyntivaltti. Mutta tekeehän Tarjoustalokin hyvin kauppaa, siinä missä Stockmannkin.

    Äänestä

  • oikein. kirjoitti:

    Näin on ja sitäpaitsi uuden Sorenton ja Santa Fen hintaero on enää muutamia tonneja varsinkin kun katsotaan samaa varustelutasoa, hintaero on yllättävän pieni auton imagoon,sisustaan,laatuun jne..nähden.

    Hyundain hinnat ovat yllättävän lähellä Kian hintoja vaikka Hyundai pärjää testeissä paremmin.

    Äänestä

  • Arnie kirjoitti:

    Edelleenkään en usko Arnien comebackiin palstalle, sama väärällä nimellä esiintyvä häirikkö kirjoitti toiseenkin ketjuun.

    Äänestä

  • kia... kirjoitti:

    Kertokaapa nyt joku kuitenkin missä nämä premium-hyundait oikein liikkuvat, kun täällä näkee vain halpoja getzejä ja perussedan-sonatoja. Mitenkäs ne oikein kian vastaavista malleista poikkeavat? Onko sisutus laadukkaampi? EI, entä moottorit, yhteisiä eri versiot tasaisesti jakautuneet konsernin kesken, esim. kialla uudet tehokkaammat 1.6L moottorit, hyundailla taas 2,4..jne. Nekin ovat samoja. Entä hinnat? SAMOJA. Mistä kummasta se premium oikein kumpuaa, olisiko mielikuvituksesta.

    http://www.autoblog.com/2007/01/09/detroit-auto-show-2007-hyundai-veracruz/

    Äänestä

  • kia... kirjoitti:

    Kertokaapa nyt joku kuitenkin missä nämä premium-hyundait oikein liikkuvat, kun täällä näkee vain halpoja getzejä ja perussedan-sonatoja. Mitenkäs ne oikein kian vastaavista malleista poikkeavat? Onko sisutus laadukkaampi? EI, entä moottorit, yhteisiä eri versiot tasaisesti jakautuneet konsernin kesken, esim. kialla uudet tehokkaammat 1.6L moottorit, hyundailla taas 2,4..jne. Nekin ovat samoja. Entä hinnat? SAMOJA. Mistä kummasta se premium oikein kumpuaa, olisiko mielikuvituksesta.

    http://autos.msn.com/research/vip/gallery.aspx?year=2006&make=Hyundai&model=Azera&trimid=-1

    Äänestä

asettelua. Kokeilemalla ja vertailemalla jokainen löytää itselleen sopivan.

Äänestä

Motiivi ostaa Kia on sama kuin Fordin ostaa Volvo.
Haluttiin valmiiksi merkki, jolla parempi maine ja valmis imago.
Hyndaista ei ole trakoituskaan tehdä mitään laatukamaa, vaan sen sektorin hoitaa Kia.
Voidaankin sanoa, että Hyndain Lexsus on Kia.
Sehän on selkeästi nähtävissä autojen materiaaliessa ja viimeistelyssä, Hyndai on ladaluokkaa ja Kia Toyota luokkaa toistaiseksi ja jatkossa pyritään parempaan.

Äänestä

  • ho ho ho. Trakoitus=Kia

    Äänestä

  • Ladahan se kaikki palkinnot on tottunut keräämään, niin nytkin:

    Autobytel recognized the Santa Fe as the "SUV of the Year" for its 2007 Editors´ Choice Awards. Awards were distributed at the 2006 Los Angeles Auto Show.

    The fourth annual Autobytel Editors´ Choice Awards is a listing of the best new 2007 vehicles on the market, comprised by a team of veteran automotive editors. The Santa Fe unanimously beat its competitors in both the "Best New Midsize SUV" and "SUV of the Year" categories by offering a new, sleek and sporty design coupled with a luxurious interior at an affordable price.

    The new Santa Fe was selected as the best SUV of the year from the New Zealand weekly magazine, National Business Review. The model was highly recognized in quality, design, fuel economy and price.

    In addition, Auto Express, an English magazine, selected Santa Fe as the SUV of the Year. In addition, the new Tuscani was selected as the best roadster in the Golden Wheel award by Car & Motor, one of China´s leading auto enthusiast magazines.

    On siinä Kialla vielä pyrittävää ja Automiehellä opittavaa.

    Äänestä

  • TM vuodelta -95 kertoo että jo tuolloin
    Hyundai Accent sai tasapisteet talviautona
    Toyota Corollan kanssa.Yleisarvosana oli 8.

    Äänestä

  • kun Hyundai pelasti sen konkurssilta yhtä hyvä maine kuin Delta autolla on Suomessa tänään.Trakoitus oli saada halppismerkki jolla voi rauhassa testailla prototyyppejä ilman sen suurempia paineita niin että Hyundaista voidaan tehdä mailman luotettavin automerkki. Siinä sivussa Kiakin vahvistuu mutta ei tule ikinä olemaan Hyundain tasolla :-)

    Äänestä

  • oli silloin kirjoitti:

    kun Hyundai pelasti sen konkurssilta yhtä hyvä maine kuin Delta autolla on Suomessa tänään.Trakoitus oli saada halppismerkki jolla voi rauhassa testailla prototyyppejä ilman sen suurempia paineita niin että Hyundaista voidaan tehdä mailman luotettavin automerkki. Siinä sivussa Kiakin vahvistuu mutta ei tule ikinä olemaan Hyundain tasolla :-)

    90 luvun Hyundait on kaikki,Mitsubishin tekniikalla.Hyvin jo tuolloin pärjäsivät.

    Äänestä

  • tekniikalla kirjoitti:

    90 luvun Hyundait on kaikki,Mitsubishin tekniikalla.Hyvin jo tuolloin pärjäsivät.

    Mikä vehje se hyundai oikeen on kun sitä niin kehutaan? Taidankin vaihtaa nykyisen autoni Hyundaihin jos se kerta semmonen ikiliikkuja on.
    Tosin olen ajanut Ceratollani vasta 35000km ja jo nyt olen joutunut vaihtamaan toisen etuvalon lampun, sammui ihan yllättäen, takuu ei korvannut.Paska auto.

    Äänestä

  • oli silloin kirjoitti:

    kun Hyundai pelasti sen konkurssilta yhtä hyvä maine kuin Delta autolla on Suomessa tänään.Trakoitus oli saada halppismerkki jolla voi rauhassa testailla prototyyppejä ilman sen suurempia paineita niin että Hyundaista voidaan tehdä mailman luotettavin automerkki. Siinä sivussa Kiakin vahvistuu mutta ei tule ikinä olemaan Hyundain tasolla :-)

    Niin kerro lisää tuosta Hyundaista kun on niin tuntematon merkki, eihän sitä mainosteta missään ja myydäänkin enimmäkseen entisissä esson autopurkaamoissa ja vastaavissa???????

    Äänestä

  • lisää... kirjoitti:

    mutta voit itse hakea tietoa netistä. On pärjännyt erittäin hyvin laatututkimuksissa mailmalla. Olet oikeassa että Hyundain maahantuoja ei markkinoi kovin aktiivisesti.On suorastaan ihme että olemattomalla markkinoinnilla myydään kuitenkin suht.hyvin. Viidakkorumpu ?

    Suomi on ainoa? maa missä Kiaa myydään enemmän. Syyn tiedämme kaikki: Deltan hyvä markkinointi.

    Poikkea Hyundai keskustelupalstalla.Siellä
    on omistajien mielipiteitä,monesta Hyundai
    mallista.Täytyy sanoa,että valtaosa on todella
    tyytyväisiä,merkkiinsä.Ilmiö on maailmanlaajuinen.

    Äänestä

  • autopalstalla kirjoitti:

    Poikkea Hyundai keskustelupalstalla.Siellä
    on omistajien mielipiteitä,monesta Hyundai
    mallista.Täytyy sanoa,että valtaosa on todella
    tyytyväisiä,merkkiinsä.Ilmiö on maailmanlaajuinen.

    Asiallista, joskaan ei erityisen vilkasta keskustelua Kiasta ja Hyundaista, ilman häiriköitä: www.khcf.org

    Äänestä

  • mamuski kirjoitti:

    Mikä vehje se hyundai oikeen on kun sitä niin kehutaan? Taidankin vaihtaa nykyisen autoni Hyundaihin jos se kerta semmonen ikiliikkuja on.
    Tosin olen ajanut Ceratollani vasta 35000km ja jo nyt olen joutunut vaihtamaan toisen etuvalon lampun, sammui ihan yllättäen, takuu ei korvannut.Paska auto.

    "Lujaa laatua - KIA"

    Äänestä

  • aikaa kirjoitti:

    mutta voit itse hakea tietoa netistä. On pärjännyt erittäin hyvin laatututkimuksissa mailmalla. Olet oikeassa että Hyundain maahantuoja ei markkinoi kovin aktiivisesti.On suorastaan ihme että olemattomalla markkinoinnilla myydään kuitenkin suht.hyvin. Viidakkorumpu ?

    Suomi on ainoa? maa missä Kiaa myydään enemmän. Syyn tiedämme kaikki: Deltan hyvä markkinointi.

    voi elämän kevät teitä kun ette ironiaa tajua, sitähän tuo aiempi viestini oli, itse asiassa voisin lyödä pienen summan vetoa siitä että tiedän hyundai ja kia-autoista enemmän kuin te. www.kia-forums.com, www.hyundai-forums.com

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

CEE'D kirjoitti:

HYUNDAI i30 tulee. Onhan se saman konsernin laatumerkki, eikä halpisversio, niinkuin KIA.
Eikä tarvitse pelleillä Delta-Auton kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu