(Mitallinen versio vapaasta runosta)
Nyt katselen yli meren,
niin valkean, jäätyneen.
Ja muistan lämpimän veren
sinun suonies sykkeessä kerran,
kai kylmäksi päätyneen.
Saman meren suolainen vesi
oli yhteinen sylimme silloin.
Se surun ja pelkomme pesi,
jota tunsimme salassa, milloin
syli toisen ei lohduttanut.
On jäljellä enää meri,
vaan lohdutusta ei.
Sen talven kylmyys peri
ja jäiset aallot vei.
Nyt katselen yli meren,
niin valkean, jäätyneen.
Ja muistan lämpimän veren
sinun suonies sykkeessä kerran,
kai kylmäksi päätyneen.
Saman meren suolainen vesi
oli yhteinen sylimme silloin.
Se surun ja pelkomme pesi,
jota tunsimme salassa, milloin
syli toisen ei lohduttanut.
On jäljellä enää meri,
vaan lohdutusta ei.
Sen talven kylmyys peri
ja jäiset aallot vei.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sanoisin, että tämä on tähänastisista runoistasi
paras, jos niitä nyt edes voi mitenkään laittaa
paremmuusjärjestykseen.
Siinä huokuu syvä kaipaus ja menetetyn rakkauden
itku - kaunista ja koskettavaa, kiitos.
Upea, surumielinen runo.
Mitallinen runo koskettaa. Koen, että sen kautta pääsen tunnetasolla lähemmäksi runon sanomaa.
Se on kuin musiikkia.
Olen toki pitänyt toisentyyppisistäkin runoistasi.
Itsekin koen niin, että muoto ja soinnutus parhaimmillaan tukee runon ajatusta. Jos kohta epäonnistuneena voi viedä harhaan runon ajatuksesta. Siksi joskus vaihtaa mitan vapaaseen - tai päinvastoin.
Lauantai iltapäivää sinne jäiselle merellesi,,,hymy