Tämä on tarkoitettu niille äideille jotka OIKEASTI menettävät malttinsa vauvojensa kanssa. Tästä toivon kehkeyyvän keskustelun siis meidänlaisten äitien kanssa. EI niiden jotka aloittavat syyllistämisen ja mesoamisen aiheesta ja itsensä ylistämisen kuinka "MINÄ en IKINÄ voisi lyödä lastani" ja kuinka se on väärin. Minä TIEDÄN että se on niin väärin kun voi vaan olla.
Nyt siis puhutaan ihan pikkuvauvoista, omani 2kk ikäinen.
Tekeekö mielesi huutaa takaisin kun vauva parkuu?
Tuntuuko että lapsi kiukkuaa sinulle tahallaan? (tiedän ettei näin ole, mutta se tunne...)
Tunnetko jossain sairaassa mielensopukassasi mielihyvää siitä että vauva huutaa???
Nipistätkö/läppäätkö vauvaa poskelle saadaksesi aikaan lisää huutoa? Vaikkakin haluat vauvan lopettavan huutonsa ja tiedät että jos teet jotain josta vauva säikähtää tai tuntee kipua niin itku vain yltyy. Miksi näin sitten teet? Kai se että "kärsi niinkuin sä pistät mut kärsimään!"
Heti vauvalle raivoamisen jälkeen purskahdat itkuun ja syleilet itkevää vauvaa. Pyydät anteeksi ja lupaat ettet koskaan enää... Silloin vihaat itseäsi enemmän kuin koskaan.
Onko muita jotka tuntee samoin ja tekee samoin? Autetaa toisiamme pääsemään irti herkästi suuttumisesta.
Nyt siis puhutaan ihan pikkuvauvoista, omani 2kk ikäinen.
Tekeekö mielesi huutaa takaisin kun vauva parkuu?
Tuntuuko että lapsi kiukkuaa sinulle tahallaan? (tiedän ettei näin ole, mutta se tunne...)
Tunnetko jossain sairaassa mielensopukassasi mielihyvää siitä että vauva huutaa???
Nipistätkö/läppäätkö vauvaa poskelle saadaksesi aikaan lisää huutoa? Vaikkakin haluat vauvan lopettavan huutonsa ja tiedät että jos teet jotain josta vauva säikähtää tai tuntee kipua niin itku vain yltyy. Miksi näin sitten teet? Kai se että "kärsi niinkuin sä pistät mut kärsimään!"
Heti vauvalle raivoamisen jälkeen purskahdat itkuun ja syleilet itkevää vauvaa. Pyydät anteeksi ja lupaat ettet koskaan enää... Silloin vihaat itseäsi enemmän kuin koskaan.
Onko muita jotka tuntee samoin ja tekee samoin? Autetaa toisiamme pääsemään irti herkästi suuttumisesta.
Vastaukset 27
Vanhimmat
katsokaa ny kui täydellisii kaikki äidit on!
ikinä ole tuntunut tuolta omaa, eikä vieraita vauvoja ja lapsia kohtaan, ei missään mielen sopukassa ole tullut koskaan mieleenkään satuttaa lasta.
Sen ymmärrän, että todella väsyneenä saattaa suuttua ja tuntea negatiivisia tunteita vauvaa kohtaan, mutta ohi menevinä tunteina ne pitäisi vain pysyäkin, eikä johtaa mihinkään tekoihin.
Kannattaa hakea pikaisesti apua lapsen turvallisuuden vuoksi, jos ihan oikeasti tuntuu tuollaiselta,saatika menee nipistelemään ja läpsimään pikkuvauvaa!
Toivottavasti tämä on vain provo, ja jos ei, kannattaa hakea sitä apua NYT eikä huomenna, sillä lapselle jää tuosta ihan taatusti henkisiä traumoja vähintään.
suurimmalla osalla vanhemmista tulee joskus tunne, että paiskaisi lapsen vaikka ikkunasta ulos tai päin seinää - näistä tuntemuksista ei vain puhuta ääneen.
Vihan ja kiukun tunteet ovat ihan normaaleita, mutta se, ettei toimi noiden tuntemusten mukaan osoittaa sen aikuisuuden ja vanhenmuuden.
Pieni vauva on niin täydellisen riippuvainen hoitajastaan..
Yksi syyllinen nyt sitten. Kaikki muu täsmää paitsi nipistäminen tms. oma hinkuni oli paiskata se koko nyytti seinään :D ottakaan huumorilla, en sitä tehnyt. Se on vain mielikuva joka useilla on ollut ihan takuuvarmasti.
"Tunnetko jossain sairaassa mielensopukassasi mielihyvää siitä että vauva huutaa??? "
Tätä en ikinä tajunut, MIKSI? Mikä hitto siinä huudossa on, onko se sitten se että nähtävästi silläkin ON sitten paha olla jos kerran huutaa, en ole ainut jolla on. Sekös e tyydytyksen tunne on? Itseä se häiritsi melkoisesti, en voinut ymmärtää sitä, miksi tuntui siltä. Aika hyvin ilmaistu, tasan siltä se tuntui.
Tuo meni ohi kun hoidatin masennukseni. Uhmaikäisiä nyt on pari ja se huuto on joskus ihan huumaavaa, mutta olen oppinut pistämään korvani sisälukkoon. Jos en voi kiljuntaa mitenkään lopettaa (huutaa koska ruoka ei ole vielä valmista tms. aiankin nuoremmalla ei ole Minkäänlaista kykyä odottaa hetkeäkään ja kova temperamentti!), osaan jo nykyjään pistää sen kuulon pois päältä :D hemmetin hyödyllistä.
Se toimii ensin sammuttamalla se pieni syyllisyydentunne siitä huudosta ja kaikesta, istumalla töllön ääreen vauva sylissä ja rentoutumalla tietoisesti, siis rentouttamalla lihakset. Se kiukku haluaa esiin ja yrittää hetkittäin, pitää vain rentouttaa kaikki. Lihakset rentona vihaisuus ei ole ihan helppoa :D se toimii! Älä kiinnitä huutoon mitään huomiota, katso töllöä ja hymyile vaikka pakolal, se alkaa hetken päsätä naurattaa oikeasti :D ja rentouta, rentouta, rentouta.
***
Ensinnäkin kommentoisin tämän ketjun aloittajan kirjoitukseen, että minä en ikinä maailmassa voisi nipistää vauvaa tai muuten kiukuta hänelle. Täysin eri asia on esim. leikki-ikäiselle vihastuminen (ts. toruminen). Siinäkin täytyy tietysti säilyttää rajat. Kuten joku jo tuolla kirjoittikin, kannattaisi ehdottomasti hakea apua.
Toiseksi minun oli aivan pakko kaivaa vauvat 0-12kk-palstalta sinun, Tristarin, viesti jossa kirjoitat niin ponnekkaasti täysimetyksen puolesta ja laitoit linkkejä imetystukilistoille. Oletkohan peräti tällainen kaikkitietävä imetystukihenkilö? Oletkos koskaan miettinyt, että kiukkutunteesi ja kertomasi masennus olisi voinut johtua siitä, että imetit kellon ympäri ja vauva oli silti levoton ja nälkäinen? Näen kertakaikkiaan PUNAISTA näistä imetysvouhottajien ohjeista, vielä kun paljastuu, että itse ovat tasapainottomia vauvallensa kiukkuajia! Ydinasia näyttää olevan TÄYSimetys, viis siitä, minkälaista kohtelua vauva saa. Taitaa olla mukavaa, kun syöttää tyhjää tissiä, niin vauva huutaa ja saa kokea noita mielihyvän tunteita - hirvittävää. Tätä juuri näiden vouhottajien taustoista epäilinkin, ja nyt se paljastui!
Oi ihanaa! Minun masennukseni johtuikin siis imettämisestä!! :D :D ihan totta, pidä kultuin mölyt mahassasi jos et parempaa keksi.
"Oletkos koskaan miettinyt, että kiukkutunteesi ja kertomasi masennus olisi voinut johtua siitä, että imetit kellon ympäri ja vauva oli silti levoton ja nälkäinen?"
Kiukuntunteeni johtuivat jatkuvasta valvomisesta ja hoitamattomasta masennuksesta. Vauva oli yleensä varsin rauhallinen, varsinkin syötyään, kylläinen ja kiltti. Itse ylireagoin joka inahdukseen oman tilani vuoksi.
"Ydinasia näyttää olevan TÄYSimetys, viis siitä, minkälaista kohtelua vauva saa."
On ikävää jos sait viestistäni tuon kuvan. Vauvalleni kiukuntunteita koin vielä imetyksen loepttamisenkin jälkeen, eikä mielestäni täysimetys ole hyvän äitiyden mittari. Ilmeisesti sitä pitää olla täydellinen että saa kertoa imetyksen hyvistä puolista ja kannustaa toista imettämään? Minä olen ihminen siinä missä sinäkin oletettavasti olet, enkä tosiaan täydellinen. Se ei tee imetyksestä yhtään sen vähemmän tärkeää.
Mielestäsi siis "paljastuin", vauva huusi nälkäänsä? Minä kun luulin ihan autuaasti että se imetyksen jälkeinen nukahtaminen oli kylläisyyttä ja tyytyväisyyttä! Heehee... nälkäisenä vauva ei ollut, vaan itki siinä missä muutkin lapset, KOMMUNIKOIDAKSEEN. Ymmärräthän että pienellä vauvalla ei ole muuta keinoa ilmaista itseään kuin itku? Itku ei aina ole nälkää? (vaikka kuukauden ikäisellä se sitä hyvin usein on)
*huokaus*
***
Älä välitä tuollaisista,taatusti joku joka on kateellinen imetys asioistasi!
Olit rohkea kun kirjoitit alunperinkin ja ethän ollut mitään pahaa edes tehnyt,kaikkea hyvää sulle!!!
Voin kyllä ymmärtää miten voi lukea ristiin viestejäni... kuitenkin puhuessani imetyksen tärkeydestä en puhu omastani. Itse olen mielestäni jo epäonnistunut kahdesti imetyksessä, omaa aliskuuttani ja tiedonpuutettani, nuoremman kohdalla vielä pieni esikoinen sabotoi imetyksen tehokkaasti :D en väitä olevani himoimettäjä, vaan väitän hankkineeni tietoa jota yhdistän omiin ja kuulemiini kokemuksiin. Se joskus menee ihmisiltä ohi.
Minusta on hyvä puhua rehellisesti tuntemuksistaan masennuksen tms. kanssa, jollkein muulle voi olla hyvinkin voimiatuova tieto se ettei ole ajatustensa kanssa yksin. Minulle se oli. Todella, hain apua ennenkuin tein mitään pahaa, sikäli sanominen "vauvanläpsijäksi" on hiukan, hmh, törkeää minusta. Näin nimettömänä on sekä rehellinen puhuminen että loanheitto helppoa ja me tiedämme sen, en tälläkään palstalla avautuisi jos en odottaisi myös edellisenkaltaisia kirjoituksia.
Kiitos rohkaisevasta viestistä.
***
Luulenpa, että olet itse Tristar ei-kirjautunena, mutta vastaanpa kuitenkin.. En toden totta ole kateellinen siitä, että joku imettää hampaat irvessä burn outissa ja purkaa pahan olonsa viattomaan vauvaan.
Rintamaito on eittämättä tärkeää, mutta tiedän, että miljoona kertaa merkityksellisempää vauvan kehityksen kannalta on turvallinen, tasapainoinen aikuinen. On aivan yhdentekevää, vaikka lapsi saisi rintamaitoa rippikouluikään saakka, jos häntä hoitaa kiukkuava, tasapainoton äiti.
Tuomitsen näitä kevätjuhlaliikkeitä tarjoavat järjestöt juuri siitä syystä, että kehotetaan äitiä imettämään vaikka olisi henkisesti aivan lopussa. Vieläpä uskotellaan, että kun vain imetät, imetät, imetät ja vielä kerran imetät, rintamaito ei voi loppua. Seurauksena se, että vauvat sitten tiputuksissa sairaalassa ja äiti psykiatrisessa hoidossa - tämä on joskus, ikävä kyllä, lopputulos siitä tärkeääkin tärkeämmästä imetyksestä. Itse jätän järjestöjen jutut omaan arvoonsa jo siitäkin syystä, että ohjeiden antajilla ei ole minkäänlaista terveydenhuoltoalan koulutusta, eikä VASTUUTA.
Vielä lisätäkseni, että on todella hienoa, kun joiltakin imetys sujuu, maitoa riittää ja vauva sekä äiti ovat tyytyväisiä. Minulla maito ei riitä, joten vauvani saa rintamaidon lisäksi myös korviketta. En ole kuitenkaan hetkeäkään surrut tätä asiaa. Meillä menee hienosti: vauva kasvaa ja on tyytyväinen. Myös äiti tuntee joka päivä suurta onnea ja kiitollisuutta katsellessaan tuhisevaa kääröä - suurempaa onnea ei voitaisi suoda kuin äitiys!
Kirjoitan aina kirjautuneena, sinulle on ehkä yllätys että on ihmisiä jotka ymmärtävät toisia ihmisiä :D
"En toden totta ole kateellinen siitä, että joku imettää hampaat irvessä burn outissa ja purkaa pahan olonsa viattomaan vauvaan."
miten imetys tuohon liittyi? Paha olo ja masennus ovat useimmiten hormonaalisesti laukeavia ja eivät mtienkään harvinaisia. Myös loppuunpalaminen akhden alle puolitoistavuotiaan kanssa ei ole mitenkään yllättävää, yllättävää on se että joku pitää sitä imetyksen syynä.
"Rintamaito on eittämättä tärkeää, mutta tiedän, että miljoona kertaa merkityksellisempää vauvan kehityksen kannalta on turvallinen, tasapainoinen aikuinen."
kiitos. Täsmälleen samaa mieltä. Oletkohan nyt lukenut rivieni välistä jotain muuta kuin mitä sinne oli kirjoitettu?
"Minulla maito ei riitä, joten vauvani saa rintamaidon lisäksi myös korviketta. "
No ni. Tulihan se sieltä. Oma maitosi ei riitä joten kenelläkään muullakaan ei voi riittää, Sinä et ehdottomasti oe saanut väärää tietoa imetyksestä neuvolastasi, ethän. Anteeksi nyt mutta Kukaan ei pidä sinua sen huonompana äitinä vain siksi että TÄYSimetys ei onnistu. Hemmetti, annoin minäkin korviketta lisäksi! Missään en ole väittänyt päinvastaista. Miksi sinä teet täysimetyksestä elämää suuremman asian kun se ei sitä ole?
Sanot että vauva kasvaa ja on tyytyväinen. Siihen kaiki äidit pyrkivät, imetylksellä tai ilman. Neuvolaseuranta on sen verran tiuhaa että vauvan kasvusta voidaan hyvin päätellä riittääkö äidinmaito sen nimenomaisen vauvan tarpeeseen vai ei, nuo tiputukseen päätyneet vauvat ovat joko järjettömän uupumuksen tuoman sokeuden tai oman arvostelukyvyn puutteen seurausta, eivät normaali ilmiö imetyksestä.
Tunnumme olevan melko joka kohdassa samaa mieltä. mistä hitosta tämä pyhä viha imettämään kannustavaa kohden sitten tulee? Jos se tulee omista huonommuuden tunteista, voit tietoisesti yrittää unohtaa ne ihan tykkänään. Niistä ei ole mitään hyötyä, päinvastoin.
***
Käsittääkseni imetyksestä ei nykyään ole neuvoloisaa tarpeeksi ohjeistusta ja apua joten onko väärin linkittää ja puhua täysimetyksen puolesta?
Kaikki mitä olen Tristarin kirjoittamana tähän mennessä lukenut on ollut asiallista tekstiä.
mitä helvettiä tulet tänne meuhkaamaan jostain imetyksestä???? alkuperäisellä oli ihan eri aihe!!!!! meuhkaa rauhassa imetyspalstalla. ei se mitään auta, se on vaan sun OMA mielipide. jokainen imettää tai olkoon imettämättä, big deal..
Ei ole normaalia, että toimii/ajattelee kuin sadisti.
Voin olla väsynyt, ärähtää, en tosin vauvalle -> leikki-ikäiselle ( ei tee minusta hyvää tai huonoa äitiä tämän vuoksi ). Täytyy sanoa, jos mieleeni tulisi, että nipistänpä vauvaa, että saan huutoa aikaiseksi ja nauttisin siitä ... sairasta. Sinun on haettava apua. Vauvasi vuoksi, koska lapset saavat pienemmästäkin henkisiä vammoja saatikka, että äiti toimii sadistisesti. Saat varmasti apua, jos sitä haet, koska tuo ei johda mihinkään muuhun kuin siihen, että tilanne pahenee. Tulee vielä eteesi se päivä, kun naapuri/sukulainen/lapsen isä ilmoittaa sinusta lastensuojeluun (toivottavasti), silloin voi olla myöhäistä hakea apua itsesi kannalta. Lapsi pääsee toivottavasti turvaan.
sii is kyl on haettava apua edes lapselle!jos nipistät läpsit viel lisää et saa itkee lisää,ei hyvä mul 3 lasta 1huuti 3kk putkee nukku yös 5-6h
ei siis mitää koliikkiii vaan maito alergia huusi aamusta iltaan enkä silti vahingoittanut.
Hei!
Ensiksikin, vauva-aika on todella lyhyt ja tuo aika kun vauva itkee paljon/mikään ei auta ei kestä montaa viikkoa (max kuukautta) Eli vaikka se rankkaa onkin, helpompi arki on tulossa. Perinteisesti on neuvottu viemään lapsi toiseen huoneeseen, jotta ite sais rauhoitettua ittensä, vaikka on aika pöhkö neuvo, niin vois sekin jotain auttaa. Itse tein niin kun oli pahin huutovaihe (kesti noin 3 viikkoa) että laitoin itselleni korvatulpat. Kyllähän sen huudon ihan yhtä hyvin kuulin, mutta oli helpompi sylittää ja silittää ja keinuttaa kun huuto ei sattunut korviin. Paras keino itselläni on "puhua ääneen tai muuttaa ajatusmaailmaansa" eli ajattelin ääneen, mitä vauva ajattelee ja miten tuntee, siis että sen sattuu ja on pahaolla, eikä osaa/pysty ite tekemään mitään. Toivottavasti sulla on lapsen isä tai joku muu lähellä, jotta voit antaa lapsen aika hetkeksi pois.
Lapsen kanssa oleminen on myös taitolaji, jossa kokemus auttaa. Olen aivan varmasti paljon parempi äiti tälle kolmannelle lapselleni kun ensimmäiselle. Ekan lapsen kanssa se on aivan uskomatonta oppimista, sitä ei voi kukaan suunnitella ennen kun se vauva sitten on siinä sen 24/vuorokaudessa.
Tekeekö mielesi huutaa takaisin kun vauva parkuu?
- ei, mutta kyllähän se kiukuttaa kun yrittää kaikensa auttaa toista, eikä sillä ole mitään tehoa ja varsinkin jos on ite oikein väsynyt. Parempi keino on sitten vaikka jutella lapselle "rumia sanoja" jos se auttaa itseä kun huutaa (tai tehdä jotain väkivaltaista)
Tunnetko jossain sairaassa mielensopukassasi mielihyvää siitä että vauva huutaa???
Nipistätkö/läppäätkö vauvaa poskelle saadaksesi aikaan lisää huutoa?
- tätä kohtaa mäkään en oikein tajunnut. Toivottavasti sulla on rohkeutta hakea tietoa ja apua, tai ainakin muuntaa tuntemasi kiukku ja viha, johonkin muuhun kun lapseen. Syö vaikka suklaata tms. mutta älä ole väkivaltainen lapsellesi.
Nyt omani (jo 4 kuinen ja voin sanoa että arki on jo juhlaa) heräsi ja itkee, pitää lopettaa
paljon voimia sinulle ja kuitenkin olet rohkea kun uskallat puhua ja huomaat omat virheesi, se on alku sille että asiaa voit muuttaa!!!
Kun lapseni olivat vauvoja, mul ei todellakaan tullut moinen edes mieleeni, miten voi kuvitella et pieni vauva muka tahallaan vanhempiaan kiusais.
Nyt kun lapset on murrosiässä, niin nyt kyllä on yhteenotettu kerran jos toisenkin. Häpeäkseni kyllä on myönnettävä et joskus olen riidellessämme taantunut murkun tasolle.
Nipistätkö/läppäätkö ym....! Sairasta touhua,käyttää fyysisitä väkivaltaa.Kyllähän miltei jokainen äiti tuntee kiukkua ja turhautumista,mutta toisen vahingoittaminen alkaa olla jo liikaa. Tukistaminen ym.kuritus on nukyään lailla kiellettyjä,ja totisesti pienen vauvan läpsiminen on yhtä vakavaa. Kannattaisi kertoa neuvolassa metodeistaan,ja katsoa mitä ovat siellä mieltä..huostaanottoja tehty pienemmistäkin syistä!
Alkuperäinen kirjoittaja halusikin apua ja näki itsekin tekevänsä väärin. Jos täällä pelotellaan huostaanotoilla niin monen suu menee silloin kiinni, eikä apua uskalleta hakea.
Vauvat on todella erilaisia, on niitä jotka ovat paljon itkuisempia kun toisten ja on hurskastelua väittää että kaikki äidit pysyivivät joka sekuntti rauhallisina, kyllä hermon kiristyminen väsyneenä on enemmän kuin inhimilllistä. Apua siihen on uskallettava hakea, vaikka ensin täältä vertaistukea (eikä saarnaa ja pelottelua) ja sitten neuvolan tms. kautta niin ettei tarvitse pelätä lapsensa menettämistä.
Minä en uskalla apua, lapsi viedään, Minä tiedän, ettei lasta saa vahingoittaa,mutta Minä teen silti kun kiukuttaa, Minä en kuitenkaan halua, että lasta viedään poiskaan, mitä Minä sitten läpsisin?
Minäminäminäminä.
Ei sen lapsen väliä, eihän se muuta kuin ehkä vammaudu ja sairastu loppuiäkseen pahoinpitelystä ja sairaasta äidistä, mutta pääasiahan olen Minä, läpsijä.
nimim. edelleen äitinsä läpsimisistä loppuiäkseen vammautunut.
Niinhän ne vauvat yleensä tuppaa huutamaan,jotkut ENEMMÄN ja JOTKUT vähemmän.Sulla sitten taitaa olla tämä ENEMMÄN huutava vauva.
Se ei kyllä taida olla ihan oikea ratkaisu läpätä/nipistää vauvaa,koska siitähän se vasta rupeekin huutamaan.Vie vaikka huutava vauva turvallisesti omaan sänkyynsä,ja laita vaikka huoneen ovi kiinni.Sillä aikaa voit itse laskea kymmeneen,ja miettiä mitä seuraavaksi teet.Vauva ei siitä mene rikki,jos jätät sen vähäksi aikaa eri huoneeseen.
Yleensä väkivalta vaan kasvaa isommaksi,jos se nytte on jo nipistämistä/läpsimistä.Mutta jos sinusta tuntuu,että tilannetta ei voi enää korjata,niin ainoaksi vaihtoehdoksi jää,että otat itse LASTENSUOJELUUN yhteyttä ja kerrot tilanteesi.Sieltä sinulle järjestetään apua,EI SIIS SYYLLISTETÄ,vaan järjestetään APUA!!
Luultavasti tuo kirjoituksesi tänne oli myös eräänlainen hätähuuto.
Lopeta vauvalle huutaminen ja hänen läpsimisensä ihan HETI. Tuo johtaa vain siihen, että vähitellen alat sallia itsellesi enemmän ja enemmän toimia, joilla voit vahingoittaa lastasi.
Kuinka voit olla niin itsekäs, että pahoinpitelet pientä vauvaa. Hae apua nyt heti, koska jos pitkität asiaa vauvasi saa varmasti traumoja tuosta kohtelusta. Eihän hänelle muodostu perusluottamusta elämään, kun oma äiti pahoinpitelee. HÄn rupeaa pelkäämään sinua, todennäköisesti pelkää jo. Soita neuvolaan ja hae apua, onhan olemassa kotipalvelua, psykologia ym. mitä kunta voi sinulle tarjota.
Ihan pieni vauva on minulla suojassa, sen herättämä hellyys ja suojeluvaisto pitävät sen kiukkuni ulkopuolella. Isompi vauva, yli puolivuotias, jota pystyy jo ohjailemaan (esim. mukkumaanmeno on jo melko säännöllistä), alkaa herättää aggressioita. Ärsyttää, kun se ei käy nukkumaan. Tai hermostuttaa aivan kamalasti kun lapset ei tottele tai lapsi kiukuttelee. Mutta se hermostuminen silti riippuu itsestä, se on lapsesta erillinen reaktio. Hermostun tosi herkästi väsyneenä (samoin kuin lapset väsyneinä tai huonosti syötettyinä ovat kiukkuisia). Lapsen ärsyttävä käytös ei herätä aggressiota vaan sääliä silloin, kun olen itse hyvinvoiva. Siitä tietää että kannattaa hakea apua; kyse ei ole vauvan itkusta, vaan siitä, ettet sinä kestä sitä.
Myöskin voin sanoa ääneen että tekee mieli lyödä/tehdä pahaa, mutta silti en tee sitä. Joskus olen läpsäissyt yli 2-vuotiasta, mutta pyydän anteeksi ja sanon lapselle, että se oli väärin. Ja olen oikeasti sitä mieltä. Vauvalta ei voi pyytää anteeksi, siksi sitä ei voi pahoinpidelläkään. Ja siitä lopustakin läpsimisestä pitäisi kyllä päästä eroon. Keinoja on kyllä, kunhan ne keksii. Jotkut lähtee piiskaamaan mattoja, yksi laskee sataan, toinen laskee takaperin...
Se on kyllä niin arka aihe, että harva pystyy sanomaan pahoinpitelevänsä lasta. Siitä paraneminen/ avunhakeminen kuitenkin lähtee. Niin kauan kuin läpsäisee, nippasee tai tukistaa ("mutta kaikkihan niin tekevät"), eikä myönnä itselleenkään olevansa väkivaltainen, pahoinpitelevänsä lasta, lapsi kärsii.
Ja toivoisin minäkin, etää kauhistelijat pysyisivät hiljaa. Sellaiset, joilla on taitoa lähestyä asiaa äidinkin ihmisarvon säilyttäen, vain voivat auttaa. Te ylhäältä päin katselijat, kilpailkaa keskenänne ylemmyydestä.
Imetys yksin ei selitä mitään suuntaan eikä toiseen. Voihan olla, että jollekin väsyneelle imetys on se korsi, joka katkaisee aasin selän, mutta kyllä väsymyksen ja masennuksen problematiikka on monisyisempi.
ainakaan minkäänlaista ylemmyyttä että kerron kuinka väärin väkivalta on.Itse jouduin olemaan yksin lapseni ollessa vauva,takanani vaikea raskaus,lapsen sairastuminen ja miehen ulkomaankomennus.Tunsin myös väsyneenä välillä kovaa kiukkua huutavaa vauvaa kohtaan,yleensä kyllä itkin myös..en jaksanut räyhätä.Mutta koskaan ei olisi tullut mieleeni VAHINGOITTAA pientä vauvaani...jos näin olisi käynyt olisi minulla ollut varmasti kanttia pyytää apua vaikka joltain läheiseltä,en varmasti olisi kestänyt syyllisyyttä asiasta.Tietysti on hyvä avata suunsa edes täällä,mutta kyllä vaikkapa neuvolapsykologin puheille meneminen olisi paikallaan.Ainakin isommissa kunnissa sellainen on,itse pääsin nopeasti puhumaan vaikeasta raskausajastani todella nopeasti.SUOSITTELEN!
johon voi soittaa väkivaltaiset naiset, sieltä saa varmaankin tukea ja apua tilanteessasi. Sinun on ihan pakko lopettaa heti! Hae apua! Lapsi vaurioituu pahasti ja pysyvästi kun pahoinpitelet noin pientä! Tiedät sen itsekin, joten hae apua, ennenkuin on myöhäistä.
Minulle on raivontunteet tuttuja, kaikilla on niitä. Kuitenkin minulla on lähipiirissä ollut "mallina" äitejä, jotka ovat hoitaneet vauvaa rauhallisesti ja jotenkin en ole koskaan käyttänyt fyysistä väkivaltaa. Mutta ne ajatukset on olleet mulla, kuten varmaan ihan kaikilla äideillä. Siinä siis et ole yksin.
Itsen rauhoittamiseen olen esim. mennyt toiseen huoneeseen, kääntynyt selin tms. Sitten hyviä on mekaaniset keinot: vaipan vaihto, maitoa pullosta tai rinnasta, hyräilet lapsi sylissä, vaikka raivo kiehuu sisälläsi. Käsittele vauvaa hyvin pehmeästi ja varovasti kuin pientä kissanpentua (hänhän on pieni ihmisenpentu), keskity näihin asioihin, ihan mekaanisesti, jos olet raivoissasi. Vauva kokee olevansa osa sinua, joten helli häntä kuten hellisit itseäsi kun olet hyvin järkyttynyt.
Luulen, että tarvitset myös lepoa. Onko sinulla yhtään aikaa itsellesi, että voit rentoutua ja ajatella välillä omia juttujasi? Esim. hoitoapu voisi auttaa, muutama yö täyttä unta ehkä?
Sun on ihan pakko ottaa tää vakavasti. Katko ennemmin kätesi kuin nipistelet 2kk vanhaa vauvaa! Ota yhteys neuvolaan, niin saat apua. Et selvästikään halua olla hirviö.
et kerro mitään omasta lapsuudestasi... on todennäköistä, että sinua on itseäsi pahoinpidelty vauvana tai pienenä lapsena. Muistatko sellaista? Olen lukenut, että sellaiset äidit toistavat tätä kierrettä.
Itse asiassa muuten tunnustat tällä palstalla tehneesi rikoksen. Tiesitkö, että sinut voidaan jäljittää täältä? Kuka puolustaisi vauvaasi ja tekisi rikosilmoituksen?
samanlaisilta kuin itse olet. Se ei auta. Suosittelen sinulle esim. ensikotia tai muuta tukea! Toimi, hae apua, olet saanut jo tarpeeksi vahinkoa aikaan!
Lapsen ainoa tapa kommunikoida on itku. Mieti jos joka kerta kun yrität jotain sanoa saat vastaasi agressiota, kyllä sinunkin puheesi saattaisi muuttua huudoksi. Äidin tehtävä on asettaa vauvan tarpeet omiensa edelle. Ärtymyksen tunteet kuuluvat äitiyteen, mutta jos kuvailemasi tilanne ei ole vain yksittäinen tapahtuma, niin sinun on vakavasti haettava apua, jos et halua kasvattaa ihmisrauniota vaan ainutkertaisen ihmisyksilön.
Ei anorrektikollakaan ole muuta vaihtoehtoa kuin syödä, vaikka se olisi kuinka fraasi.