mies ei

jotenki tullut sellainen olo ettei mies enää ole kovinkaan innoissaan meidän esikoisen syntymästä. puoleen väliin raskautta se oli innoissaan ja täysillä mukana, nyt sitä ei tunnu kiinnostavan mikään vauvaan liittyvä ja musta tuntuu, että mä olen jäänyt vähän yksin.

rv 31 menossa, mies käy enemmän ulkona, mikä voi olla ihan ymmärrettävää kun sitäkin varmasti jännittää ja saapahan juhlittua kun vielä voi, mutta sitten kaikki muu. se ei ole puhunut meidän pikkuisesta mitään moneen viikkoon. sitä ei tunnu kiinnostavan saadaanko me varmasti ostettua kaikki tarpeellinen, se ei halua miettiä nimiä. kun puhun jostain vauvaan liittyvästä, mies ei sano mitään.

se sai uuden työpaikan ja paremman palkan. kaikkea se on ostelemassa, mutta ei mitään vauvalle ja joudun sitä jatkuvasti muistuttamaan että vauvakin tarvitsee vielä sitä ja tätä. kaikki mitä se haluaa täytyy olla uutta ja hienoa, tuntuu olevan sama mitä vauvalle ostetaan kunhan sen saa halvalla ja voisko kenteis jostain karsia. vielä muutama viikko sitten se halusi ostaa kahdet vaunut ja kunnon turvaistuimen, nyt kaikki tuntuu olevan ihan sama.

aina kun pikkunen yltyy potkimaan kunnolla mä pyydän sen kokeilemaan, jos mitään ei hetkeen tunnu, ei se jaksa odottaa ja tuntuu tekevän kaiken vain minun mieliksi. kun kysyin että eikö sitä kiinnosta niin heitti vitsillä että ei, olikohan sittenkään vitsi? on se vitsaillut myös että voisko tän vielä peruuttaa, jotenki tuntuu että yrittääkö se noilla vitseillään sanoa jotain? mutta kun kysyn asiasta niin kaikki on muka hyvin vaikka ei siltä vaikuta.

onko sitä vaan alkanut jännittää niin paljon ja jos on niin miksi se ei puhu siitä vaan toimii oudosti ja välinpitämättömästi? minäkään en uskalla iloita mistään tai puhua mistään vauvaan liittyvästä enää kun tulee vain paha mieli kun mies tuntuu näyttävän vain pitkää naamaa. olis niin mukava kun mieskin olis tässä mukana, nyt tuntuu että odotan yksin...

mä oon koko raskausajan sanonu miehelle, että jos sitä alkaa pelottaa liikaa niin puhuu siitä sit kavereittensa kanssa joilla on lapsia, mutta ei se sitä taida tehdä vaikka olis aihetta.

ehkä mä vaan ylireagoin eikä mikään ole vialla, asiat joskus alkaa näyttää vaikka miltä kun tarpeeksi yksinään miettii. pitäis yrittää puhua, mutta kun ei mies myöntäis vaikka jotain oliskin. tiedän ettei se halua pahoittaa mun mieltä
8998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Heippa kohtalotoverini! Meillä on tilanne ihan sama! Aluksi mies oli kaikessa mukana ja innokkaasti seuraamassa mahan kasvua. Valittamatta jopa jaksoi etsiä pinnasänkyä, johon itselläni oli ihan mahdottomat vaatimukset!

Nyt viikkoja 33 eikä mies viitsi edes koskea vatsaani. Saan kylläkin kuulla miten kamalaa olisi jos jäisin ¨näin läskiksi¨. Rentoudun iltaisin vatsaani silitellen ja potkuja tunnustellen, tosin nykyään teen sen yksin.. Neuvolakäynnin jälkeen ei enää tule kysymyksyä vauvan voinnista ja kasvusta, saati sitten minun vointini tiedustelua.

Hän lähtee aamulla töihin ja ilmestyy kotiin iltamyöhään.. Kaverit ovat hänelle nyt kaikki kaikessa.. Parin päivän päästä edessä olisi synnytysvalmennus ja ukkopoloinen jo kysyi onko sinne pakko tulla?! juupajuu..

Raskausaikani on ollut vaikeaa. Suurimman osan olen ollut sairaslomalla supistuksista ja selkäkivuista, sekä alhaisesta hemoglobiinista ja pyörtyilystä. Sekään ei enää miestä kiinnosta.

Olen onneksi saanut tukea äidiltäni ja mieheni äidiltä, joka kovasti yrittää saada poikaansa tajuamaan mitä tuleman pitää.. Aluksi itkeskelin ja pelkäsin, että jään vielä yksinhuoltajaksi, mutta olen ajatellut, että mies taitaa vasta nyt käydä läpi kaikkea sitä suurta muutosta mikä kohta on edessä. Ja suomalainen mieshän ei puhu ei pukahda jos jokin mietityttää ;) Annetaan noille äidin pikkupojille aikaa ja nautitaan itse jokaisesta hetkestä! Eiköhän se pieni syntyessään sulata isukin sydämen!

Älä huoli! Kyllä me tulevat mammat saamme vielä stressata monesta asiasta! Annetaan miesten nyt kerätä itsensä kokoon, jotta päästään synnyttämään edes hieman täysjärkisempien kanssa..

Hyviä vointeja sinulle ja masulle!

Äänestä

ei lähtenyt yksin baariin kun odotin lapsiani,mutta sain kyllä olla kuskina,ettei lähtisi,pelkäsin että pettää,sain kuulla juttuja miehistä,jotka pettää kun nainen raskaana tai synnytyslaitoksella,ja yksi tuttuni piti vaimonsa raskaana ollessa salasuhdetta vaimoltansa,monikin sen tiesi,jonka lopetti,kun vauva syntyi.Joten kun synnytin,olin vain 2 päivää sairaalassa,pelkäsin pettämistä.Hän valitti aina kiloistani,vaikkei niitä silloin ylimääräisiä ollutkaan.otin eron 12v.avioliiton jälkeen pari vuotta sitten,ja nyt odotan viidettä lasta kihlatulleni,joka samantien kun tulin raskaaksi,jätti kaljan juonnin kokonaan,ei edes saunakaljaa,ja viettää vapaa ajat minun ja lasteni kanssa.Nyt kerrankin tuntuu etten odota yksin,niinkuin aina ennen(minulla ent.avioliitosta 4 lasta).Toivottavasti sinun miehesi uskollinen,mutta itse en uskaltaisi miestäni viihteelle päästää,varsinkaan,jos kiinnostus sinua kohtaan raskauden myötä nyt vasta muuttunut.Minun kihlattuni mielellään tunnustelee vatsaa,ja sanoo,että olen juuri sopiva hänelle,vaikka nykyään ylipainoa onkin...Toivottavasti miehesi tajuaa ruveta enmmän keskittymään sinuun ja vauvaan.Muuten voi olla suhde koetuksella kun vauva syntyy,kun syntymän jälkeen aluksi kaikki rytmi menee vauvan mukaan,riippuen siitä,miten vauva nukkuu..

Äänestä

yh:nakaan oleminen nyt maailmanloppu olisi vaikka niin kävisikin. Mä tällä hetkellä yhen lapsen yh ja toista venaan ja yh:na tämänkin aion viedä loppuun. Lapsilla siis eri isät, mutta molemmat pistin pellolle, kun totesin et yksin on parempi, vaikka raskastahan tää on. Ja nyt tuntuu niin euforiselta olo ollessani yksin, että en huolisi edes ketään ukkoa tähän kitisemään viereen. =)

Äänestä

enhän mä sinun miestäsi tunne, mutta luulenpa kuitenkin, että nyt on menossa pelkovaihe. Se pelkää niin kovasti sitä suurta muutosta, et koittaa tehä kaikkensa jotta sais pidettyä edes hetken aikaa asiat ennallaan. Meilläkin, ennen kun tulin raskaaksi puhuttiin miehen kanssa mitä sitten kun olen raskaana.. silloin oli miehelläkin ruusuiset ajatukset kuinka hän sitten sitä ja tätä. Alkuraskaus menikin hienosti, mutta jossain vaiheessa sanoi, että etkö sä osaa enää mistään muusta puhua kuin vauvasta. Joka tietenkin loukkas, koska noh, enhän mä osannut:) Miehet ei kuitenkaan koe raskautta. Naisestahan tulee äiti jo raskausaikana, miehestä isä sitten kun se näkee, tuntee ja kokee vauvan. Musta tuntuu vieläkin, että raskausaika ei miestäni kiinnostanut, niin ja pelkäsin myös, että ei sitten vauvakaan, mutta nyt, tytön ollessa 2,5kk on hän kuitenkin mitä parhain iskä. Ja varsinkin kun tyttö on itsekin ottamassa kontaktia, niin isiä hymyilyttää ja siitä näkee kuinka onnellinen se on ollessaan isä.
Kyllä se siitä. Onnellista loppuodotusta.

Äänestä
  • niin asiat taas muuttui. tänään mies halusi, että käydään ostamassa mulle möllerin nestemäistä kalaöljyä (oon syöny niitä kapseleita tähän asti mutta tuossa nestemäisessä paljon enemmän niitä rasvahappoja) ja syy siis se että meidän pojasta tulis sit varmasti fiksu :)
    oli pitkästä aikaa oma itsensä. onhan se ollut tosi väsynyt viime aikoina, vaihtoihan se just sitä työpaikkaakin joten stressaantunut myös. eikä se kuitenkaan baareissa juokse vaan enemmänki kavereitten luona jotka on entisiä työkavereita eikä niitä siis nää enää muuten. en mä usko että se pettämään menis, tuntuu se mua rakastavan niin paljon. olipa se jopa huolestunut supistuksista jotka on vaivannu viime aikoina...

    ilmeisesti on toi työpaikanvaihdos vaan vieny sen ajatukset muualle, kylläpä helpotti tämän päiväinen normaali käytös :)

    vaikka mies välillä onkin huolestunu kun oon tässä raskaana ollessa tuota rasvaa kerännyt reisiin ja peppuun niin sanoo kuitenki, että se kuuluu vaan asiaan eikä mun pitäis stressata siitä, siis mä olen itse ottanu tämän kropan muuttumisen raskaammin kuin mies :)

    eiköhän se siis siitä kunhan tottuu kunnolla uuteen työpaikkaan. miehen elämässä vaan tapahtuu nyt niin hirveästi kaikkea muutakin, että taitaa olla pää ihan pyörällä...

    Äänestä

  • kirjoitin kirjoitti:

    niin asiat taas muuttui. tänään mies halusi, että käydään ostamassa mulle möllerin nestemäistä kalaöljyä (oon syöny niitä kapseleita tähän asti mutta tuossa nestemäisessä paljon enemmän niitä rasvahappoja) ja syy siis se että meidän pojasta tulis sit varmasti fiksu :)
    oli pitkästä aikaa oma itsensä. onhan se ollut tosi väsynyt viime aikoina, vaihtoihan se just sitä työpaikkaakin joten stressaantunut myös. eikä se kuitenkaan baareissa juokse vaan enemmänki kavereitten luona jotka on entisiä työkavereita eikä niitä siis nää enää muuten. en mä usko että se pettämään menis, tuntuu se mua rakastavan niin paljon. olipa se jopa huolestunut supistuksista jotka on vaivannu viime aikoina...

    ilmeisesti on toi työpaikanvaihdos vaan vieny sen ajatukset muualle, kylläpä helpotti tämän päiväinen normaali käytös :)

    vaikka mies välillä onkin huolestunu kun oon tässä raskaana ollessa tuota rasvaa kerännyt reisiin ja peppuun niin sanoo kuitenki, että se kuuluu vaan asiaan eikä mun pitäis stressata siitä, siis mä olen itse ottanu tämän kropan muuttumisen raskaammin kuin mies :)

    eiköhän se siis siitä kunhan tottuu kunnolla uuteen työpaikkaan. miehen elämässä vaan tapahtuu nyt niin hirveästi kaikkea muutakin, että taitaa olla pää ihan pyörällä...

    Hei,

    Pieni kysymys tähän väliin: eikö niissä Möllerin kalaöljyissä ole a-vitamiinia. Sitä, kun ei saisi raskausaikana kovin paljoa saada. Minulle neuvolasta on suositeltu muita kalaöljyjä - erityisesti e-epaa.

    Äänestä

  • Esikon odottaja kirjoitti:

    Hei,

    Pieni kysymys tähän väliin: eikö niissä Möllerin kalaöljyissä ole a-vitamiinia. Sitä, kun ei saisi raskausaikana kovin paljoa saada. Minulle neuvolasta on suositeltu muita kalaöljyjä - erityisesti e-epaa.

    Mulla on Möllerin kalaöljy kapseleita. Niissä ei ole a-vitamiinia ku se ei ole kalamaksaöljyä.Maksahan on se jossa on sitä A-vitamiinia Näissä mitä itse syön on omega-3, foolihappo, vitamiini B6, B12 ja E. Olen itse hirmu paljon tykänny vaikka en otakkaan joka päivä sitä 2kpl. Hiukset kasvaa ja kynnet on vahvistunut sekä olo ei ole väsynyt. Suosittelen;)

    Äänestä

uuteen työpaikkaan ja vähän sitä seki ressaa niin ei sitä hulluna nyt kiinnosta vauvajutut..mutta olipahan nähny synnytysunta..työ on vielä yövuoroa joten harvoin on aikaa edes puhua..mulla kans välillä sellanen olo et yksin odotan..viikkoja jo 37 niin toivois tukea rakkaalta ihmiseltä.:) Toivotaan että kaikki menee hyvin!!se on kumminki miehellekki aika iso asia..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haluakaan? kirjoitti:

jotenki tullut sellainen olo ettei mies enää ole kovinkaan innoissaan meidän esikoisen syntymästä. puoleen väliin raskautta se oli innoissaan ja täysillä mukana, nyt sitä ei tunnu kiinnostavan mikään vauvaan liittyvä ja musta tuntuu, että mä olen jäänyt vähän yksin.

rv 31 menossa, mies käy enemmän ulkona, mikä voi olla ihan ymmärrettävää kun sitäkin varmasti jännittää ja saapahan juhlittua kun vielä voi, mutta sitten kaikki muu. se ei ole puhunut meidän pikkuisesta mitään moneen viikkoon. sitä ei tunnu kiinnostavan saadaanko me varmasti ostettua kaikki tarpeellinen, se ei halua miettiä nimiä. kun puhun jostain vauvaan liittyvästä, mies ei sano mitään.

se sai uuden työpaikan ja paremman palkan. kaikkea se on ostelemassa, mutta ei mitään vauvalle ja joudun sitä jatkuvasti muistuttamaan että vauvakin tarvitsee vielä sitä ja tätä. kaikki mitä se haluaa täytyy olla uutta ja hienoa, tuntuu olevan sama mitä vauvalle ostetaan kunhan sen saa halvalla ja voisko kenteis jostain karsia. vielä muutama viikko sitten se halusi ostaa kahdet vaunut ja kunnon turvaistuimen, nyt kaikki tuntuu olevan ihan sama.

aina kun pikkunen yltyy potkimaan kunnolla mä pyydän sen kokeilemaan, jos mitään ei hetkeen tunnu, ei se jaksa odottaa ja tuntuu tekevän kaiken vain minun mieliksi. kun kysyin että eikö sitä kiinnosta niin heitti vitsillä että ei, olikohan sittenkään vitsi? on se vitsaillut myös että voisko tän vielä peruuttaa, jotenki tuntuu että yrittääkö se noilla vitseillään sanoa jotain? mutta kun kysyn asiasta niin kaikki on muka hyvin vaikka ei siltä vaikuta.

onko sitä vaan alkanut jännittää niin paljon ja jos on niin miksi se ei puhu siitä vaan toimii oudosti ja välinpitämättömästi? minäkään en uskalla iloita mistään tai puhua mistään vauvaan liittyvästä enää kun tulee vain paha mieli kun mies tuntuu näyttävän vain pitkää naamaa. olis niin mukava kun mieskin olis tässä mukana, nyt tuntuu että odotan yksin...

mä oon koko raskausajan sanonu miehelle, että jos sitä alkaa pelottaa liikaa niin puhuu siitä sit kavereittensa kanssa joilla on lapsia, mutta ei se sitä taida tehdä vaikka olis aihetta.

ehkä mä vaan ylireagoin eikä mikään ole vialla, asiat joskus alkaa näyttää vaikka miltä kun tarpeeksi yksinään miettii. pitäis yrittää puhua, mutta kun ei mies myöntäis vaikka jotain oliskin. tiedän ettei se halua pahoittaa mun mieltä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu