Ajattelin nyt kirjoittaa tänne ja vähän purkaa ajatuksiani. Olen kyllästynyt olemaan sinkku. Nämä ajatukset ovat nyt pinnalla, sillä olin eilen bileissä, ja taas sai katsella niitä rakastuneita pareja liikaakin. Tuntuu, että kaikilla on joku. Se, että onko poika/tyttöystävää, ei tunnu johtuvan mistään ulkonäöstä tai luonteenpiirteistä, sillä kaikilla rumillakin ja inhottavilla ihmisillä on joku. Sitä välillä tulee ajatelleeksi, että miksi tuokin on jollekin kelvannut, mutta minä olen yksin? En pidä itseäni mitenkään rumana, itse asiassa olen mielestäni ihan hyvännäköinen. Kehujakin olen saanut vastakkaiselta sukupuolelta, hyvännäköisiltä miehiltä. Siis ulkonäkö ei ole esteenä sille, että minulla ei ole poikaystävää.
En ole erityisen hyvä "iskemään" ketään. Ehkä olen liian ujo selvin päin ja kännissä taas ei ole tullut mitään varteenotettavia tuttavuuksia solmittua. En ole vain tavannut "sopivia" ihmisiä, joiden kanssa olisin halunnut jatkaa juttua. Joistakin baari/biletuttavuuksista ei ole jäänyt muuta kuin muisto hauskasta illasta. Useimmiten ihastun vääriin tyyppeihin, joko sellaisiin, joiden kanssa sitten loppujen lopuksi ei sitten kemiat pelaakaan yhteen, tai sitten varattuihin. Se on niin turhauttavaa, kun vihdoin on "löytänyt" jonkun, jonka kanssa tuntuisi juttu toimivan, niin sitten hyvin äkkiä saakin tietää kyseisen tyypin seurustelevan ja hänen osaltaan kaikki olleen vain kaveripohjalla.
Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, minulla on paljon kavereita ja muutama läheinen ystävä. Koulussa pidän kaikenlaista ryhmätöistä yms. tekemisestä muidenkin kuin kavereideni kanssa. Olen siis sosiaalinen eikä minulla ole vaikeuksia puhua vieraille ihmisille. Usein ystävystynkin useimpien ihmisten kanssa, joiden kanssa olen tekemisissä, ja se minusta osoittaa, että minusta on helppo alkaa pitämään. Välitän aidosti kaikista, muistakin kuin kavereistani, ja inhoan kaikenlaista kiusaamista ja syrjimistä. Siksi yritänkin olla kaikille mahdollisimman ystävällinen vaikka toiset eivät välttämättä olisi.
En tiedä vaadinko liikaa... Haluaisin miehen, joka rakastaisi minua. Hänen pitäisi olla huumorintajuinen, sellainen, joka saisi minut nauramaan, sekä vähän "hullu". Usein ihastunkin ihmisiin juuri tuon hauskuuden perusteella. Ulkonäöllä on sen verran väliä, että minun pitää pitää näkemästäni. En haluaisi seurustella pojan kanssa, jonka ulkonäkö ei miellyttäisi minua. Haluan myöskin, että poikakaverini pitää minua hyvännäköisenä, sillä se kuuluu kokonaisuuteen, ulkonäkö on osa minua. Vaadin myös toiselta jonkin verran älykkyyttä, pitäisi pystyä keskustelemaan asioista järkevästi. Ei ole mukavaa menettää hermojaan toisen typeryyden kanssa. Siis siellä pään sisällä kyllä ehdottomasti pitää olla jotain.
Niin, vaadinko muka liikaa? On paljon ihmisiä, jotka täyttävät "vaatimukseni", siksi olenkin sitä mieltä että en vaadi.
Koska en liiku usein perjantaisin kaupungilla eikä ikääkään (17v.) ole vielä baareihin, niin se on kai karsinut tutustumismahdollisuuksiani varteenotettaviin tyyppeihin. Tosin en usko sen "oikean" tai edes sen "sopivan" löytyvän kaupungilta tai baarista. En kylläkään aina istu kotona, vaan mahdollisuuksien mukaan käyn kavereiden kanssa bileissä yms. En juo kovin usein, ihan vain siitä syystä että viina ei maistu (ainakaan usein). Tuntuu, että tämäkin asia vaikuttaa tähän sinkkuuteeni. Jos kännissä menisin jotain epämääräistä juttelemaan ekalle hauskan näköiselle tyypille, niin jouduttaisiko se poikaystävän saamista? En ole varma, haluaisinko edes tutustua tuolla tavalla...
No, mitä minun pitäisi tehdä? Ehdotuksia?
Lähettää voi mailia [email protected]
En ole erityisen hyvä "iskemään" ketään. Ehkä olen liian ujo selvin päin ja kännissä taas ei ole tullut mitään varteenotettavia tuttavuuksia solmittua. En ole vain tavannut "sopivia" ihmisiä, joiden kanssa olisin halunnut jatkaa juttua. Joistakin baari/biletuttavuuksista ei ole jäänyt muuta kuin muisto hauskasta illasta. Useimmiten ihastun vääriin tyyppeihin, joko sellaisiin, joiden kanssa sitten loppujen lopuksi ei sitten kemiat pelaakaan yhteen, tai sitten varattuihin. Se on niin turhauttavaa, kun vihdoin on "löytänyt" jonkun, jonka kanssa tuntuisi juttu toimivan, niin sitten hyvin äkkiä saakin tietää kyseisen tyypin seurustelevan ja hänen osaltaan kaikki olleen vain kaveripohjalla.
Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, minulla on paljon kavereita ja muutama läheinen ystävä. Koulussa pidän kaikenlaista ryhmätöistä yms. tekemisestä muidenkin kuin kavereideni kanssa. Olen siis sosiaalinen eikä minulla ole vaikeuksia puhua vieraille ihmisille. Usein ystävystynkin useimpien ihmisten kanssa, joiden kanssa olen tekemisissä, ja se minusta osoittaa, että minusta on helppo alkaa pitämään. Välitän aidosti kaikista, muistakin kuin kavereistani, ja inhoan kaikenlaista kiusaamista ja syrjimistä. Siksi yritänkin olla kaikille mahdollisimman ystävällinen vaikka toiset eivät välttämättä olisi.
En tiedä vaadinko liikaa... Haluaisin miehen, joka rakastaisi minua. Hänen pitäisi olla huumorintajuinen, sellainen, joka saisi minut nauramaan, sekä vähän "hullu". Usein ihastunkin ihmisiin juuri tuon hauskuuden perusteella. Ulkonäöllä on sen verran väliä, että minun pitää pitää näkemästäni. En haluaisi seurustella pojan kanssa, jonka ulkonäkö ei miellyttäisi minua. Haluan myöskin, että poikakaverini pitää minua hyvännäköisenä, sillä se kuuluu kokonaisuuteen, ulkonäkö on osa minua. Vaadin myös toiselta jonkin verran älykkyyttä, pitäisi pystyä keskustelemaan asioista järkevästi. Ei ole mukavaa menettää hermojaan toisen typeryyden kanssa. Siis siellä pään sisällä kyllä ehdottomasti pitää olla jotain.
Niin, vaadinko muka liikaa? On paljon ihmisiä, jotka täyttävät "vaatimukseni", siksi olenkin sitä mieltä että en vaadi.
Koska en liiku usein perjantaisin kaupungilla eikä ikääkään (17v.) ole vielä baareihin, niin se on kai karsinut tutustumismahdollisuuksiani varteenotettaviin tyyppeihin. Tosin en usko sen "oikean" tai edes sen "sopivan" löytyvän kaupungilta tai baarista. En kylläkään aina istu kotona, vaan mahdollisuuksien mukaan käyn kavereiden kanssa bileissä yms. En juo kovin usein, ihan vain siitä syystä että viina ei maistu (ainakaan usein). Tuntuu, että tämäkin asia vaikuttaa tähän sinkkuuteeni. Jos kännissä menisin jotain epämääräistä juttelemaan ekalle hauskan näköiselle tyypille, niin jouduttaisiko se poikaystävän saamista? En ole varma, haluaisinko edes tutustua tuolla tavalla...
No, mitä minun pitäisi tehdä? Ehdotuksia?
Lähettää voi mailia [email protected]
Vastaukset 5
Vanhimmat
sanat suusta, aivankuin minä olisin kirjoittanu jos haluut niin mailaa [email protected]
olen kohtalotoveri ja ajattelen samaa.
Ota reilusti viinaa ni noista kotibileistä löyty aika usein uusia "tuttavuuksia"
siinäpä taas oli viikon fiksuin vinkki... unohdit tosin mainita, että kun viinaa on juotu pitää ehdottomasti muistaa harrastaa seksiä ilman ehkäisyä kaikkien satunnaisten tuttavien kanssa...:P
mulla on oikeestaan ihan sama onkelma!!!!
mustakin tuntuu että kaikilla on joku... en oo koko yläasteen aikana ollu kenenkään kaa... mut oisin kyl halunnu... =S
Niinhän tuo on kaikilla tuntuu olevan joku.
Eikä niitä baareista ainakaan löydä, olenkin nimennyt baarit vain liha tiskeiksi.
On todella vaikeaa löytää baarista tai kaupungilta jotain aitoa.
Kaikki ovat vetäneet maskin päälle ja ovat vain pitämässä hauskaa, suurinosa miehistä haluaa vain yhdenillan juttuja.MUTTA:
Olen myös huomannut että, sitten kun vähiten odotat ja etsit niin siinä se on!Ehkäpä unelmiesi mies.Kärsivällisyyttä siis, niin inhottavalta kuin se kuulostaakin.