Oletteko jatkaneet entisiä harrastuksianne syöpään sairastumisen jälkeen?
Itse olin eilen ekan kerran mukana omassa harrastuksessani leikkauksen jälkeen. Autolla ajo vähän jännitti kymmenien kilometrien päähän, kun oli huono kelikin. Hyvinhän tuo kuitenkin sujui ja tuntuipa hyvältä kun miespuolisetkin harrastuskaverit halasivat ja sanoivat kuinka mukava minua on nähdä pitkästä aikaa :)
Ihan unohtui taas muutamaksi tunniksi koko sairaus ja olo oli niinkuin ennenkin, vähän rajoittuneempi vain fyysisesti. Suunnittelen harrastusrientoja alkavista sytoista huolimatta, jään sitten pois jos en jaksa osallistua.
Itse olin eilen ekan kerran mukana omassa harrastuksessani leikkauksen jälkeen. Autolla ajo vähän jännitti kymmenien kilometrien päähän, kun oli huono kelikin. Hyvinhän tuo kuitenkin sujui ja tuntuipa hyvältä kun miespuolisetkin harrastuskaverit halasivat ja sanoivat kuinka mukava minua on nähdä pitkästä aikaa :)
Ihan unohtui taas muutamaksi tunniksi koko sairaus ja olo oli niinkuin ennenkin, vähän rajoittuneempi vain fyysisesti. Suunnittelen harrastusrientoja alkavista sytoista huolimatta, jään sitten pois jos en jaksa osallistua.
Vastaukset 7
Vanhimmat
muuttaisin elämääni vaikka minulla onkin syöpä? Jatkan entiseen malliin kaikessa missä ennenkin, tietenkin voinnin mukaan, kasvain on poistettu, enkä aijo itkeä sen perään. Olen vielä sama ihminen kuin ennen diaknoosiakin.
Kevättä teille siskot rakkaat ja älkää hukatko elämäänne sairauden alle.
Kuulostaa varmaan naurettavalta mutta harrastin ihan himona aerobiccia, tanssia ja punttisalia, kuus kertaa viikossa.
Nyt on toinen suora vatsalihas poistettu, samoin vasen rintalihas kokonaan (suoraan ihon alla luut) ja olen tipahtanut harrastuksissa niin monta luokkaa alaspäin etten kestä ajatellakaan.
On kuitenkin mielessä muuta tilalle.
Tuntuu tosi mukavalta kuulla, että jotkut jaksavat harrastaa. Itse olen ollut sairaslomalla jo neljä kuukautta. Hoidot lähiaikoina vasta alkamassa. Henkisesti olen niin maassa ollut tämän alkuajan, etten ole yksinkertaisesti jaksanut lähteä ihmisten ilmoille. Toki liikun ulkona, mutta mieluimmin yksin tai miehen kanssa. En jaksa kohdata ns. "terveitä". Fyysisesti olen koko ajan ollut niin hyvässä kunnossa, että olisin voinut tehdä lähes mitä tahansa ennenkin (tietenkin lukuun ottamatta heti leikkauksen jälkeistä aikaa).
Nyt olen aloittanut kolme viikkoa sitten mieliala-lääkityksen ja nyt tuntuu olo jo hiukan paremmalta. Ehkä se tästä rupeaa minunkin kohdallani valo paistamaan risukasaan.
Olen iloinen teidän puolesta, jotka jatkatte mahdollisimman normaalia elämää. Siihen meidän kaikkien tulisi pyrkiä.
Mulla on viime leikkauksesta jo puoli vuotta ja cef melkein lopuillaan. Nyt olen jo vähän paremmalla mielellä Sepramin voimalla >;).
Suunnittelen nukkekodin saneerausta, pipon virkaamista (kaljun peitoksi), seinämaalausta ja koiran trimmausta.... Kaikkea se kevät teettää.
asti harrasti. Sitten hävis puhti.
Sinä olet kyllä varsinainen puhtimimmi kun jaksat koneellakin istua - vaikka toi kirjoittaminen onkin vähän ykstotista täytyy myöntää.... Tuntuu tietty ällökkihirveeltä mutta upeaa että se on nyt ohi.
Mulla oli tänään ensimmäinen valoisa päivä pitkiin aikoihin, ihanaa! Kestä vielä pari viikkoa niin pääset sitten vinoilemaan kohta minulle kun kidun sen oman viimeisen kertani kourissa. Varmaan tulen sitten tänne taas valittamaan.
En mäkään niin optimistinen ole, että uskoisin sytojen aikana jaksavani sinkoilla sinne tänne. Mutta en nyt etukäteenkään ala sairaaksi. Suunnittelen elämää ja jos en jaksa, niin sitten muutan suunnitelmia.
Luin sen Satu Hassin Tukka hattuhyllyllä kirjan. Hassillahan oli pieni gradus III syöpäkasvain rinnassa ja hän sai siihen 6 x cef kuurin. Koko hoitoajanjaksonsa hän hoiti ministerin työtään pitäen vain muutamien päivien sairaslomia sytojen yhteydessä. Niin erilailla ne mömmöt ihmisiin vaikuttavat.
Vajaa viikko niin kuulen mitä myrkkyjä itse saan. Jälkitarkastuksessa erikoistuja ei osannut edes sanoa, alkaako hoitoni sädehoidolla vai sytoilla. Onkologia en aio kovin helpolla päästää, vaan pyydän häntä kertomaan "kaiken", mitä tästä minun syövästäni on tiedossa.
Minulle on tärkeää että näen terveitä ystäviänija saan muutakin ajateltavaa kuin tämä sairauteni. Näen että pystyn yhä samoihin asioihin kuin ennenkin, eikä minun tarvi tämän takia syrjäytyä. Sitäpaitsi kun osalle terveistä ihmisistä syöpä tuntuu edelleen tarkoittavan varmaa, hidasta ja kivuliasta kuolemaa, niin heille tekee ihan hyvää nähdä syöpäpotilas ihan omin silmin ;)