Tilasin

Seppo Jokinen: Isän ikävä. Se kertoo isän vaikutuksesta lapsen kehitykseen ja ongelmista, joita seuraa puuttellisesta tai huonosta isäsuhteesta. Erittäin puhutteleva ja selkeä esitystapa. Suosittelen! Nettikirjakauppa.com : "Moni etsii vielä aikuisena isän hyväksyntää ja rakkautta. Tämä kirja ohjaa ymmärtämään isänikävää ja avaa tietä sen käsittelyyn."
Minulle avautui erityisesti eräs yksinäisyyttä käsittelevä kohta:
"Riippuvuussairaukseille (alkoholismi, huumeiden käyttö, ruokariippuvuudet, pelihimo ym.) yhteistä on se pitkäaikaisvaikutus, että ne pyrkivät eristämään muista ihmisistä. Kuulumattomuuden tunne on tässä merkittävä osatekijä. Hengellisesti ajatellen on olemassa hyvä ja paha, joiden taistelukenttä omassa elämässäni olen minä itse. Pahan juoni on saada ihminen eristetyksi yksinäisyyteen, koska yksin hän on paljon kyvyttömämpi vastustamaan sen valtaa. Yksinäisyydessä ihminen murtuu aika nopeasti ja on sitten altis melkein mille tahansa "pompottelulle". Jumala sitä vastoin pyrkii meidän ihmisten kautta järjestämään yhteyttä ja tilanteita, joissa me voisimme kokea keskinäistä rakkautta ja huolenpitoa. Vastakkain ovat siis täysin päinvastaiset tavoitteet: Jumala pyrkii saattamaan ihmisiä yhteen, Saatana taas eristämään kaikenlaisten sairauksien ja vammojen avulla."
3364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

seppo on vaan tyyppi, ajattele itse....eikö?

Äänestä

sairaus(kin) on omaa syytä. huomaan että olen kaikottanut (melkein) kaikki kanssaihmiseni itsekkyydellä ja pahuudella( en ole paha mutta yksinäisyys tuottaa sitä). Tämä on tulos että löydän itseni kerta toisensa jälkeen täältä yksinäisyyspalstalta. Siksi en aio olla tässä elämässä kovin pitkään.

Äänestä
  • ai sääkin oot poistumassa. ihmiset jotka jää jälkeen tuotta mulle ongelmia tässä poistumis prosessissa, nimittäin siskojen pienet lapset...miks oma käsi tappoi minut, miten pieni mieli pystyy käsittämään että sedän elämä ei ollutkaan yhtä juhlaa, uusi päivä ei tuonutkaan tolkutonta intoa uusine asioineen. voi ei.................................................en tiedä.................................................mieli on tahdoltaan vahva........................olen vain ihminen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvän kirjan kirjoitti:

Seppo Jokinen: Isän ikävä. Se kertoo isän vaikutuksesta lapsen kehitykseen ja ongelmista, joita seuraa puuttellisesta tai huonosta isäsuhteesta. Erittäin puhutteleva ja selkeä esitystapa. Suosittelen! Nettikirjakauppa.com : "Moni etsii vielä aikuisena isän hyväksyntää ja rakkautta. Tämä kirja ohjaa ymmärtämään isänikävää ja avaa tietä sen käsittelyyn."
Minulle avautui erityisesti eräs yksinäisyyttä käsittelevä kohta:
"Riippuvuussairaukseille (alkoholismi, huumeiden käyttö, ruokariippuvuudet, pelihimo ym.) yhteistä on se pitkäaikaisvaikutus, että ne pyrkivät eristämään muista ihmisistä. Kuulumattomuuden tunne on tässä merkittävä osatekijä. Hengellisesti ajatellen on olemassa hyvä ja paha, joiden taistelukenttä omassa elämässäni olen minä itse. Pahan juoni on saada ihminen eristetyksi yksinäisyyteen, koska yksin hän on paljon kyvyttömämpi vastustamaan sen valtaa. Yksinäisyydessä ihminen murtuu aika nopeasti ja on sitten altis melkein mille tahansa "pompottelulle". Jumala sitä vastoin pyrkii meidän ihmisten kautta järjestämään yhteyttä ja tilanteita, joissa me voisimme kokea keskinäistä rakkautta ja huolenpitoa. Vastakkain ovat siis täysin päinvastaiset tavoitteet: Jumala pyrkii saattamaan ihmisiä yhteen, Saatana taas eristämään kaikenlaisten sairauksien ja vammojen avulla."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu