Vapautusasiaa

surullinen suomalainen

Armeija ei oikein innosta eikä innostanut kutsuntoihin mennessäkään. Kutsunnoissa kävin ja A-paperit vissiinkin sain(ei voi muistaa). Olen mietiskellyt tuota armeija asiaa päässäni ja tullut eri tulokseen, kuin aiemmin. Mikään korkeampi taho ei voi pakottaa minua menemään minnekkään hemmetin varusmiespalvelukseen vastoin tahtoani. Ihmisen elämä on loppujen lopuksi melko lyhyt eikä huvita tuhlata siitä edes sitä 6kk mihinkään sellaiseen, joka on itselleni täyttä pakkopullaa > varusmiespalvelukseen liittyvät asiat, ampuminen voisi tosin olla kivaa. Ajatuskin siitä, että joudun asumaan ns. tuntemattomien ihmisten seurassa 24/7 ahdistaa ja olen nykyään huomannut ärsyyntyväni ihmisiin aikaisempaa helpommin ja monesti on kyllä käynyt mielessä käyttää väkivaltaa toista vastaan(myös hyviä kavereita kohtaan ja perheen jäseniä). Lievää masennusta myös ilmaantunut viimeaikoina ja varsinkin, kun mietiskelen asevelvollisuuden suorittamista(mikä lienee normaalia).
Mielessäni on pyörinyt ajatus C-paperien hommaamisesta, mutta mitenkähän senkin sitten toteuttaisi on vielä epäselvää. Onko moinen vaikeaa, kun on jo A-paperit saanut? Ei kiinnostaisi paskan vertaa minkään Suomen varusmiespalvelusta suorittaa sillä mielestäni Suomi on ihan paska maa monessa suhteessa, eikä ole kiinnostusta antaa tälle maalle(ainakaan noin turhaa, kuin pakollinen asevelvollisuuden suorittaminen) mitään saatika sitten puolustaa sitä erittäin epätodennäköisen sodan syttyessä.
Sivaria en alunperin miettinyt ollenkaan vaan ajattelin, että kait se armeija menee joten kuten, mutta sekin on pyörinyt mielessä nykyään. Jossei pokka riitä tms. C-papereiden haalimiseen niin sivarihommiksi menee. Sivari ei ole pelkästään mummojen/pappojen/kehitysvammaisten perseiden pyyhintää, kuten monet luulevat, vaan vaihtoehtoja on monia mitä voi tehdä sen vuoden aikana. Sivarihan on yhteiskuntapalvelua, joten jos päässä on tarpeeksi järkeä voi hahmotella, että se on muutakin, kuin sitä perseiden pyyhintää.
Lopuksi vielä, että en ole homo, enkä mammanpoika tms. miksikä lie te "isänmaalliset", vanhanaikaiset tai armeija-kiihkoilijat jne. minun kanssa samoin ajattelevia kutsuttekaan. Ei vain helvetti vieköön kiinnosta antaa tälle maalle mitään minkä se vieläpä pakolla vankeudella uhaten yrittää ihmisiltä ottaa(tarkoitan armeijan käymistä).

Kysymys kuitenkin oli, että onko nuo C-paperit kovin vaikea hommata ja kenelle minun pitää käydä puhumassa, että se yleensäkään on mahdollista? Eikä mitään saatanan "vitun neiti mene armeijaan, sielä kasvat ja plaaplaa... se tekee sulle vain hyvää" vaan iha asiallisia viestejä ja kannantottoja.

12

1531

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ::::::....

      "Kysymys kuitenkin oli, että onko nuo C-paperit kovin vaikea hommata ja kenelle minun pitää käydä puhumassa, että se yleensäkään on mahdollista?"

      Olisi kannattanut hankkia "hullun paperit" jo paljon aikaisemmin...
      No kuitenkin, kyllä se onnistuu vieläkin. Valitat vaan jollekin psykiatrille masennuksestasi ja väkivaltaisuudestasi, niin kyllä se suosituksen kirjoittaa ja sitten näytät sen niille armeijan tahoille.

      Toinen konsti, millä saat varmasti C-paperit on se, että menet armeijaan ja alat riehua. Et tottele käskyjä ja haistata vitut kapiaisille. Ne lähettää sut eka lääkärille ja jos sama virsi jatkuu siellä, saat käytöshäiriöisen diagnoosin ja C-paperit eli vapautuksen. Mielisairaalaan et joudu, jos sitä pelkäät.

      Tiedä sitten onko tuo kovinkaan fiksua?

      • Aloitusviesti kirjoittaja

        Kiitos asiallisesta vastauksesta. Mikä sitten on viisasta sen päättää jokainen itse, tyylinsä kullakin.


    • Mietit kumpaa jalkaa et tarvitse.

      Juokset junan lähestyessä kiskoille ja työnnät sen niiden päälle.

      Junan renkaat hoitavat loput.

      Homma helpottuu jos hyökkäät vasta junan kulkiessa ohitse.

      Muista kiristysside.

      Pääset kaiken lisäksi invalidilainsäädännön piiriin.

      • Kiki  

        Siis tuolla saa D-luokituksen, ja nyt oli kyse C:stä ja C:n saa esim. käytämällä huumeita vähän aikaan, puhumalla paskaa lääkärille tms.

        Eli toi sun vinkki käy D-luokitukseen, mutta suomessa ei ole eroa C:llä D:llä koska SOTA ON OHI


      • Keskustelun aloittaja

        Hyvä neuvo... jos haluaa vempata menemää rullatuolilla lopunikää :)


      • aapinenpeaceman
        Keskustelun aloittaja kirjoitti:

        Hyvä neuvo... jos haluaa vempata menemää rullatuolilla lopunikää :)

        korjaan ensiksi että c papereita ei ole enään olemassa eli(hullun papereita) termi on vapautettu rauhanajaksi)
        poika pieni sinun ei tarvitse käydä armeijaa eikä siviilipalvelusta jos et itse sitä halua suomi on vapaa maa mutta sitä ei missään mainosteta.
        mä tiedän tasan tarkkaan miten asiat menevät.


      • Fakta homma
        aapinenpeaceman kirjoitti:

        korjaan ensiksi että c papereita ei ole enään olemassa eli(hullun papereita) termi on vapautettu rauhanajaksi)
        poika pieni sinun ei tarvitse käydä armeijaa eikä siviilipalvelusta jos et itse sitä halua suomi on vapaa maa mutta sitä ei missään mainosteta.
        mä tiedän tasan tarkkaan miten asiat menevät.

        Ei se ny niit aivan mene intissä paskalla istuessa tulee luettua jos jonkinlaista monistetta niin tällainen asia on jäänyt hyvin siel päähän: Miksi olen täällä tänään?v:Olet saanut nauttia hyvinvointi valtion antamista etuusuuksista, mutta nyt sinun on maistettava hyvinvointi valtion velvoitetta...tai jotenki tuohon tyyliin se meni mut tosiaan ei se intti semmonen paikka oo mitä isät ja paapat on kertonu se on oikeesti tosi löysä paikka...


      • Pakkiruoka
        aapinenpeaceman kirjoitti:

        korjaan ensiksi että c papereita ei ole enään olemassa eli(hullun papereita) termi on vapautettu rauhanajaksi)
        poika pieni sinun ei tarvitse käydä armeijaa eikä siviilipalvelusta jos et itse sitä halua suomi on vapaa maa mutta sitä ei missään mainosteta.
        mä tiedän tasan tarkkaan miten asiat menevät.

        Ainut asia mihinä sielä hajoaa on pakkiruoka voiko sen surkiampaa asiaa olla


      • mennä mihk
        Pakkiruoka kirjoitti:

        Ainut asia mihinä sielä hajoaa on pakkiruoka voiko sen surkiampaa asiaa olla

        Ei tartte mennä mihinkään kun sanoo kayttävänsä huumeita, olevansa homo tai puhumalla koko ajan pehmeitä.


    • Samajuttumulla

      Minä olen samassa jamassa sun kanssa! Ajattelen samoin ja sama tilanne. Minua ahdistaa jo nyt tosi paljon. Mulla kyllä on taustaa ongelmilleni, että tod.näk. vain hajoaisin entistä enemmän armeijassa ja ajautuisin itsemurhaan. Tsemppiä sulle.

    • pelihurja6

      voit kutsuntalomakkessa valehdella sun sairaudeksi vamma ja kehitysvamma ja esität armeijaan haluavaa jakeharit vapautetaan asevelvollisuudesta

    • efrergf

      Voi vittu jos tota vapautusta tarttee noin miettiä. Onko aikomus osallistua muuhun yhteiskunnan toimintaan kuten ansiotyöstä maksettavaan verotukseen. Onko aikomus käyttää muiden ihmisten maksamia veroja loppuelämä? Ammu paska ittes jos sinusta edes siihen on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      115
      5965
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4067
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3352
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2986
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2054
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1787
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe