Kaikki on kauempana kuin ennen.
Kadun kulmaan on kaksi kertaa pidempi matka
ja olen huolestunut, että sinne lisätty kukkula.
En enää juokse linja-auton perässä,
se lähtee nopeammin kuin ennen.
Tuntuu siltä, että portaat tehdään
jyrkemmiksi, kuin ennenvanhaan.
Ja oletko huomannut, miten pientä tekstiä
nykyisin käytetään sanomalehdissä?
Ei kannata ketään pyytää lukemaan ääneen,
kaikki puhuvat niin hiljaisella äänellä,
että tuskin kuulee heitä.
Vaatteitten materiaali on niin kippanaa nykyisin,
varsinkin vyötäröllä ja kutistuvat kaapissa.
On melkein mahdotonta ylettyä kengännauhoihin,
en tiedä miksi.
Jopa ihmisetkin ovat muuttuneet, he ovat niin paljon nuorempia kuin ennen, kun olin heidän ikäisensä.
Toisaalta taas, ikäiseni ihmiset ovat niin paljon vanhempia kuin minä.
Tapasin entisen koulutoverini tässä eräänä päivänä.
Hän oli vanhentunut, niin tavattomasti,
ettei hän edes tuntenut minua.
Ajattelin tuota ihmisparkaa kammatessani hiuksiani tänä aamuna.
Kammatessani katsoin kuvaani peilistä - ajatella, eivät ne osaa enää tehdä edes kunnon peilejä!
Kadun kulmaan on kaksi kertaa pidempi matka
ja olen huolestunut, että sinne lisätty kukkula.
En enää juokse linja-auton perässä,
se lähtee nopeammin kuin ennen.
Tuntuu siltä, että portaat tehdään
jyrkemmiksi, kuin ennenvanhaan.
Ja oletko huomannut, miten pientä tekstiä
nykyisin käytetään sanomalehdissä?
Ei kannata ketään pyytää lukemaan ääneen,
kaikki puhuvat niin hiljaisella äänellä,
että tuskin kuulee heitä.
Vaatteitten materiaali on niin kippanaa nykyisin,
varsinkin vyötäröllä ja kutistuvat kaapissa.
On melkein mahdotonta ylettyä kengännauhoihin,
en tiedä miksi.
Jopa ihmisetkin ovat muuttuneet, he ovat niin paljon nuorempia kuin ennen, kun olin heidän ikäisensä.
Toisaalta taas, ikäiseni ihmiset ovat niin paljon vanhempia kuin minä.
Tapasin entisen koulutoverini tässä eräänä päivänä.
Hän oli vanhentunut, niin tavattomasti,
ettei hän edes tuntenut minua.
Ajattelin tuota ihmisparkaa kammatessani hiuksiani tänä aamuna.
Kammatessani katsoin kuvaani peilistä - ajatella, eivät ne osaa enää tehdä edes kunnon peilejä!
Vastaukset 18
Vanhimmat
osaa suruusi. ;D
Juuri tuommoista se on.
Hymyilyttää varmaan koko päivän.
On helpompi ymmärtää itseään aamulla aikaisin töissä
ollessa.
Lumitöitä tein töihin lähtiessä. Mietin itsekin, että lumikin on painavampaa kuin ennen. ;)
Onneksi on aikaa enmmän ja tarpeita vähemmän, joten voi ja kerkeää hiljentämää, hiljentymään jopa pysähtelemään, eikä mitään kuitenkaan menetä.
Jossain sentään ollaan nopeampia kuin nuorena, nukkumiseen ei tarvitse käyttää 'koko yötä' vaan sisäinen kello herättelee aikaisemmin ja antaa enemmän aikaa selvitä päivän ohjelmasta.
Mukavan seesteistä ja 'hyväksyvää' tekstiä, joka sai sekä hymyn pintaan, että ajatuksen, näinhän se elämä kulkee. Toiset ovat hiukan edellä, toiset seuraavat perässä, mutta ikäännytään jokainen, eikä lopulta kukaan ole yksin ajan rattaissa.
Vanhenee nopeammin! Pitää pysyä ajassa,seurata aikaansa,elää! Muumioituu kun rupee miettimään tuommoisia!
Katsokaa Idolsseja ja muuta mukavaa,pysyy pois tuommoiset ikävät vanhenemisajatukset!
Ottakaa mallia Airasta ja Marcosta!
Vierivä kivi ei sammaloidu!
Ei nyt tartte tietenkään pissikseltä ikäihmisen näyttää,mutta pois se suomalainen perisynkkyys, "nyt kun olen viiskymppiä,ootan vaan hautaa ja eläkettä" poispois semmonen!
Vai on sulla aikaa. Mitä se on? Läheppä aamulla myös viikonloppuna töihin tiettömän taipaleen takaa. Sitä ennen olet hoitanut huushollin. Omaishoitajana käyt kaupassa ja asioilla lasten ja huollettavien puolesta. NaisX motkottaa laskuista. Vakuutusmiehet ja poliisit pikkuasioissa perässä. Kerkeispä siivouksilta, lumitöiltä ja halonhakkuilta vaikka saunomaan. Nukkuakkin pitäis josain välissä.
On tässä seesteistä...;)
Ja tuntuu, että niitä tarpeita on rutkasti tuplaantunut.
Ei jää voimia mennä pubeihin notkumaan.
Se on tää kuule raavaanmiehen homaa.
väärältä kyljeltä.
Kato nääs raavaan MIEHEN homaa.
Ja kyljelleen en kerenny olleskaan.
Selällään vähän aikaa kömysin.
Aikaa toki on yllinkyllin ja tekemiset itsestä kiinni.
Tunnit tulivat täyteen ja n.yhdeksän vuotta taaksepäin. Silloin kuvittelin, että päivät on kortilla sekä parhaassakin tapauksessa loppuelämä 'pilalla', koska torni, jossa elin, oli korkea, mutta ohkainen ja lopulta huterampi, kuin uskoinkaan.
Onnekseni olen löytänyt toisenlaisen maailman, joka on aikatauluton ja kiireetön, ainakin kun vertaan sitä entiseen yrittäjäelämään, jolloin tein töitä seitsemänpäiväistä viikkoa ja 7.30- 21,30 oli työpäivien pituus viidentoista vuoden ajan.
Siis jotain työntekemisestä tiedän minäkin ja en ole niinkään varma, että oliko siinä mitään ylpeydenaihetta, sanoisin että ei.
Toki nautin työstä jota tein ja se oli kutsumus, enkä muussa työssä koskaan viihtynyt, kuin pari vuotta kerrallaan ja sitten piti katsoa, löytyiskö minun ominaisuuksiin paremmin sopivaa tekemistä.
Aikansa kutakin; nyt olen sinut ajankäytön ja tekemisen suhteen ja kerkiän todella nauttia pienistäkin hetkistä ja olla onnellinen tästä jatkoajasta jota olen saanut jo vuosia elää, jopa niin, että viime vuosi oli tämän vuosituhannen parasta aikaa ja tuntuu siltä, että saatan roikkua hyvällä onnella pitkäänkin ja elää ja nauttia elämisestä sinällään, ilman vaatimuksia ja tyytyen siihen mitä olen jo kokenut ja mitä vielä saan kokea.
jk.Varmasti voi taas maailma kaatua, mutta en ajattele elämääni niin, vaan annan päivien tuoda ilot ja murheet ja luovin sen mukaan, mihin rahkeet riittävät tajuten, etten enää ole aivan 'viaton' ja kaikkea en voi tehdä kuin joskus aiemmin.
Silti tulevaisuus ei ole uhka vaan mahdollisuus!
hintriikka se on,missä oot sivus rikkonut? kuuntelitko metsä radioo?
Tuossa viestissäsi näkyy hyvin selvästi poikani työtapa. Aamulla lähtee työhön kuuden paikkeilla jatkaen palkkatyönsä jälkeen oman yrityksensä töitä. Kotiin menee huonoimmillaan seuraavan päivän tunneilla ja aamulla ylös puoli viis.
Toppuuttelut ei auta ja ikää miehellä on kohtapuoliin 33. Muutaman vuoden päästä taitaa olla äkkipysäys, jollei itse sitä ymmärrä. Hän on tehnyt tuota vauhtia nyt viitisen vuotta. Tosin vieraan palveluksessa on ollut vasta muutaman kuukauden.
kahdeksan vuotta oli se ikä, kun ensimmäinen stoppi tuli.
Silloinkaan en "voinut" olla menemättä töihin, vaikka yksi tunti jalkeilla työnääressä ja lähes kaksi pitkälläni toimistossa tein kellonympäri, kunnes en pystynyt kumartumaan tai edes kyykistymään.
Kaikenmaailman pään niskan ja selkärangankuvaukset, rasitustestit tehtiin, mutta mitään; jonkinasteisia niveltn kulumia kummempia vikoja ei löytynyt.
Diaknoosi oli ylijännityynyt koko ylävartalo ja varsinkin niskanseudun lihaksisto, vaikka olin useaan kertaan hierotuttanut itseäni.
Päässä ei veri vaihtunut ja muutenkin kehon kuonanpoisto oli vajaata.
Lähes sata kertaa fysikaalista hoitoa reilun kolmenkuukauden aikana sai työkyvyn palautumaan. Kymmenen vuotta vielä meni, kunnes seuraava ja viimeinen sairastelu esti työnteon.
Sillä samalla lomalla olen edelleen ja omista viiskytvuotispäivistä ja lähes kahden vuoden kaikki ulkoiset asiat ovat täysin pimennossa, joten kai voisin ajatella olevani ne kaksi 'kokonaan menetettyä vuotta nuorempi.;)
Olen tälläkin palstalla 'kehunut' vaimoa ja lapsiani ja osasyy on tässä seuraavassa muutamassa rivissä.
Vaimon la lasten läsnäolosta ja avusta olen heille lopun elämäni kiitollinen, koska he olivat vierellä ja pitivät elämänlankaani kasassa eivätkä jättäneet yksin ja varmaan luopumiseen, vaan jaksoivat nämä kaksi todella vaikeaa vuotta ja sen jälkeen lähes viisi vuotta 'kestäneet' lähes 'henkipattoa' puolisoa ja isää.
Lapset elivät niin fiksusti, ettei mitään kahnauksia koulun, toisten lasten tai yhteisöjen kanssa kertaakaan tarvinnut selvitellä, joten heidän panos myös siinä suhteen oli suuri. Vielä terapioivaa antoi se ilo ja positiivisuus, jota heidän kasvun seuraaminen ja yhteiset kaverilliset juttelunsa keskenään, sekä myös meidän vanhempien kanssa saivat aikaan.
jk.Voisit lähettää pojallesi tästä kirjoituksesta postia, jospa hän havahtuisi katsomaan elämäntehtäväänsä myös toiselta kantilta, missä pelkkä ahkeruus työasioissa ei ole pelkästään hyve vaan siitä voi kasaantua näitä negatiivisia asioita niin paljon, ettei se ole sen arvoista.
Noh. Olen kotiutunut. Lumitöitä taas, uusia puita sisälle. Onneksi olen pilkkonut ne kesällä. Ruokaa itselleni RAAVAALEMIEHELLE ja pesueelle heppoisempaa,
mutta, muuta, NYT OLI SE SAUNAN paikka ja ölski ;)
Huomenna taas KUNNAN sorvin ääreen. EI se palkanmaksaja ja muut viranomaiset odota , jos rupean filosofoimaan ajankäytöstä. Asunto on menossa myyntiin ja muuto pienempään. Pankki ei anna armoa, jos luottotiedot krakkaa, ent. yrittäjä varmaan ymmärtää. Äksäkin pyytää osaansa :(
Voihan sitä kunnankin hommissa joskus tuntea ylpeyden aihetta, mutta harvoin. Ehkä lomalla.
Joo, nyt loput omaishoitoasiat ja sitten taas hieman seljälleen kömyten...
Katsotaan aamulla, jes ;)
Hän on RAAVASMIES, eikä mikään riikka
vieläkään saunoa, ja se juontaa jo -88. vuoteen, jolloin olin ensimmäisen kerran huonossa hapessa.
Sinun taakkasi on raskas ja kestettävä on, mutta ei ulkoisen elämän kulissit tai niiden kaatuminen ole katasrofi, kuin sen muutoksen ajan, kun asiat ovat ns. hoitamatta ja löytäneet uuden rutiinin.
Tuskaa siihen kuuluu, mutta olen monen sellaisen yrittäjän kanssa ollut jakamassa tunteita, joilta lama-aikana yhdeksänkymmenluvun taitteessa meni koko omaisuus sekä jäi suuret velat kontolleen.
Heidän elämä on nykyisin mallillaan ja heille jokaiselle oli akuutin vaiheen jälkeen suuri helpotus, kun saivat konkurssin jälkeen asiat niin, että epävarmuus vastuista sai selvät yksiselitteiset 'reunaehdot' ja mieltä ei painanut ainaiset viivästyneet laskut ja vaikeutunut työnhoito, juuri näiden selvittämättömien asioiden painaessa ajatukset ja voimat alle 'vesirajan'.
Kyllä sinullekin vielä aurinko paistaa, pitää vain joskus antaa periksi ja jostain luopua. Se ei ole heikkoutta vaan realismia, eikä meidän yhteiskunnassa nälkään kuole, eikä tarvitse olla asunnoton, jos vain on voimaa hoitaa asioitaan yhteiskuntaanpäin ja vaatia oikeuksia, joita meillä jokaisella on.
Voimia sinulle ja koko katraalle, älä tee enempää, kuin kohtuullista on, eikä vastuullisuus oman tai perheen hyväksi saa johtaa ojasta allikkoon.
Ylpeä voit olla jo tähän astisesta, joten "pidä se" ja pyydä ja etsi ne mahdollisuudet, joihin perheesi on yhteiskunnan jäsenenä täysivaltaisesti oikeutettu.
oli lainaus eräästä meilistä jonka sain.
Minusta siinä oli hauskasti kuvattu vanhenemista ja siksi laitoin tänne.
..eli makuasioista ei kannata kiihkoilla!
vai oletko SE henkilö taas?
sitä itse ja muuten onko krapula yllättänyt kun olet noin agressiivinen.