SAK:n

Sucks. Lokakampanjan viesti on selvä. Mm. Suomen yrittäjät, Perheyritysten liitto ovat loukkaantuneet mainoksista. Televisio on merkittävä väline. Ei ole viisasta pyörittää tällaisia mainoksia siellä.
En samaistu hahmoon (Mässäilevään porhoon), mutta mainos on mielestäni loukkaava. Vielä enemmän loukkaa Lauri Ihalainen Hesarissa 3.3. kertomalla, miten mainokseen "pitäisi" suhtautua.
Suhtaudun niinkuin suhtaudun. Selittely on turhaa.
Viestinne tuli perille.
Kaipaatte keskustelua "itse asioista". Tässäpä on teille ja meille asia: Miksi monet eivät äänestä?
Saattaa olla niin, että äänestämättä jättävien asiaa ei kukaan todellisuudessa aja.
Näillä kampanjoilla aiheutatte vain hallaa itsellenne. Arvostuksenne liittona, Ihalainen, on laskussa. Kampanjanne ei ole kertakaikkiaan nykyaikaa.
3202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onko pitzanpaistaja yrittäjä vetänyt herneen nokkaan,hyvä mainos josta jäi vain sikaporvarin nimi joka on Antti Herliin.Tommoset haista paskan pikkuyrittäjät esiintyy palstoilla muka loukkaantuneina porhoina, vittu se ei tee porhoo jos ajaa leasing puntolla ja paistaa lättyjä..

Äänestä

Minua loukkasi syvästi se kun Kokoomus ilmoitti olevansa työväenpuolue.Teen rikosilmoituksen.

Äänestä
  • käyrät laskuun? Vai

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MAINOSKAMPANJA kirjoitti:

Sucks. Lokakampanjan viesti on selvä. Mm. Suomen yrittäjät, Perheyritysten liitto ovat loukkaantuneet mainoksista. Televisio on merkittävä väline. Ei ole viisasta pyörittää tällaisia mainoksia siellä.
En samaistu hahmoon (Mässäilevään porhoon), mutta mainos on mielestäni loukkaava. Vielä enemmän loukkaa Lauri Ihalainen Hesarissa 3.3. kertomalla, miten mainokseen "pitäisi" suhtautua.
Suhtaudun niinkuin suhtaudun. Selittely on turhaa.
Viestinne tuli perille.
Kaipaatte keskustelua "itse asioista". Tässäpä on teille ja meille asia: Miksi monet eivät äänestä?
Saattaa olla niin, että äänestämättä jättävien asiaa ei kukaan todellisuudessa aja.
Näillä kampanjoilla aiheutatte vain hallaa itsellenne. Arvostuksenne liittona, Ihalainen, on laskussa. Kampanjanne ei ole kertakaikkiaan nykyaikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu