Ranne

Heips, kyllä tuo kuulostaa jännetupen tulehdukselta, mee lääkäriin ja pyydä antibiootti, sekä jos olet töissä niin sairaslomaa 1vk-2vk vähintään. Älä rasita tai käytä kättä missään levon aikana, jääviileäpussia käytä vähintään 3 kertaa päiväs, sekä kylmägeeliä, jos on semmoista. Ja jos ei helpotu, hae lääkäristä tukisidos.

itselläni on krooninen jännetupen tulehdus ja se ei ole ollenkaan kivaa ;((

krooninen. kirjoitti:

Heips, kyllä tuo kuulostaa jännetupen tulehdukselta, mee lääkäriin ja pyydä antibiootti, sekä jos olet töissä niin sairaslomaa 1vk-2vk vähintään. Älä rasita tai käytä kättä missään levon aikana, jääviileäpussia käytä vähintään 3 kertaa päiväs, sekä kylmägeeliä, jos on semmoista. Ja jos ei helpotu, hae lääkäristä tukisidos.

itselläni on krooninen jännetupen tulehdus ja se ei ole ollenkaan kivaa ;((

Lue lisää

HEI, voiko jännetupentulehdus säteillä myös sormiin tai kyynärpään suuntaan? Itsellä kova kipu ranteessa ( ollut ko.vaivaa aikaisemmin), rasitus pahentaa, särkylääke auttaa huonosti. Olen koittanut kylmää,lepolastaa ja Arcox tulehduslääkettä, onko vielä jotain oma hoito konsteja? Voiko tulehdus aiheuttaa hermopinteen/hermoärsytyksen rannekanavaan? Entä miten hoito,jos tulehtuukin hermo?

säteileekö kirjoitti:

HEI, voiko jännetupentulehdus säteillä myös sormiin tai kyynärpään suuntaan? Itsellä kova kipu ranteessa ( ollut ko.vaivaa aikaisemmin), rasitus pahentaa, särkylääke auttaa huonosti. Olen koittanut kylmää,lepolastaa ja Arcox tulehduslääkettä, onko vielä jotain oma hoito konsteja? Voiko tulehdus aiheuttaa hermopinteen/hermoärsytyksen rannekanavaan? Entä miten hoito,jos tulehtuukin hermo?

Lue lisää

Voi säteillä sormiin ja kyynerpäähän. Voi aiheuttaa tenniskyynerpään, jos ei hoitoja aloiteta alussa. Oletko tuon tulehduskipulääkkeen saanut lääkäriltä?

minä... kirjoitti:

Voi säteillä sormiin ja kyynerpäähän. Voi aiheuttaa tenniskyynerpään, jos ei hoitoja aloiteta alussa. Oletko tuon tulehduskipulääkkeen saanut lääkäriltä?

Olen käyttänyt ko.lääkettä tulehduksiin aikaisemminkin ja nyt sitten kuurina tähän koittanut (lääkäriltä siis saanut), mutta ei ole oikein tepsinyt. Oletko itse saanut apua tulehduskipulääkkeistä, kauan olet käyttänyt?

Lääkäri diagnosoi mm. tenniskyynärpään, jonkin olkaärsytys jutun ja jännitysniskan (1kk sitten), mutta ei jännetupentulehdusta. Kävin fysioterapiassa, mutta ei auttanut ja nyt odottelen sitten ENMG;hen menoa ( lääkäri ohjasi sinne selvittään mahd. hermopinne juttuja). Kauheeta,kun ranteessa koko ajan kova kipu :(.
Aikaisemmin ollut jännetupentulehduksia, yhdesti puhdistettu leikkauksella, et aika uusiutuva vaiva taitaa sekin olla!

Miten olet itse saanut hoidettua ko.vaivaa? Näkyykö se missä tutkimuksissa? Tiedoista hyvin kiitollinen :)

minä... kirjoitti:

Olen käyttänyt ko.lääkettä tulehduksiin aikaisemminkin ja nyt sitten kuurina tähän koittanut (lääkäriltä siis saanut), mutta ei ole oikein tepsinyt. Oletko itse saanut apua tulehduskipulääkkeistä, kauan olet käyttänyt?

Lääkäri diagnosoi mm. tenniskyynärpään, jonkin olkaärsytys jutun ja jännitysniskan (1kk sitten), mutta ei jännetupentulehdusta. Kävin fysioterapiassa, mutta ei auttanut ja nyt odottelen sitten ENMG;hen menoa ( lääkäri ohjasi sinne selvittään mahd. hermopinne juttuja). Kauheeta,kun ranteessa koko ajan kova kipu :(.
Aikaisemmin ollut jännetupentulehduksia, yhdesti puhdistettu leikkauksella, et aika uusiutuva vaiva taitaa sekin olla!

Miten olet itse saanut hoidettua ko.vaivaa? Näkyykö se missä tutkimuksissa? Tiedoista hyvin kiitollinen :)

Lue lisää

Itselläni kyseinen vika alkoi vuonna 2002, lääkärini ej tajunnut ollenkaan mistä oli kyse. Kävin fysioterapiassa ja jossai sähköhoidos, mut mikään ei auttanut,mulle syötettiin kipulääkkeitä, hyöty oli nolla. 2003 keväällä vaihtu lääkäri, joka tajusi mistä oli kyse. Mutta tavallaan myöhässä, sillä jännetupen tulehdus muuttui krooniseksi, jonka myötä patti kasvoi ranteen sisälle. Ganglio, eli hyvälaatuinen hyytelökasvain.Ilmeni magneettikuvauksessa. Sain tulehduskipulääkkeet, voltaren. Tukilastan moneksi kuukaudeksi ja kylmähoitoa. Kirurgi päätti, että ranne leikataan ja se tapahtui 2003 marraskuussa. Käsi oli hetken olo, kunnes sama paska alkoi taas. Ja se patti kasvoi takaisin, suurempana kuin eka patti. Ja nyt odotan taas aikaa sairaalaan.

Tulehduskipulääkkeitä oon saanut, voltarenia, bronaxia ja tämmöisiä. Ainut mikä tehoaa tosi kamalina hetkinä on panadol forte 1g. Tällä hetkellä tukilastat tms ei auta. Joudun taas leikkaukseen. Ilmeisesti olen tämän vuoden sairaslomalla tämän takia, kun mitään ei pysty tekemään, kaikki sattuu ranteeseen. Kylmägeeli joskus tehoaa.

Mutta se auttaa, kun pidät kättä levossa niin kauan kunnes särky loppuu. Yritä kylmägeelejä ja varsinkin jääpussia, koska se turruttaa kivun hetkeksi. Kunnon tulehduskipulääkkeet auttaa, ei mitkään hentoset. Rannetuki kannattaa hankkia, koska tosi kipeinä henkinä ranteen on parempi olla suorassa asennossa.

minä... kirjoitti:

Itselläni kyseinen vika alkoi vuonna 2002, lääkärini ej tajunnut ollenkaan mistä oli kyse. Kävin fysioterapiassa ja jossai sähköhoidos, mut mikään ei auttanut,mulle syötettiin kipulääkkeitä, hyöty oli nolla. 2003 keväällä vaihtu lääkäri, joka tajusi mistä oli kyse. Mutta tavallaan myöhässä, sillä jännetupen tulehdus muuttui krooniseksi, jonka myötä patti kasvoi ranteen sisälle. Ganglio, eli hyvälaatuinen hyytelökasvain.Ilmeni magneettikuvauksessa. Sain tulehduskipulääkkeet, voltaren. Tukilastan moneksi kuukaudeksi ja kylmähoitoa. Kirurgi päätti, että ranne leikataan ja se tapahtui 2003 marraskuussa. Käsi oli hetken olo, kunnes sama paska alkoi taas. Ja se patti kasvoi takaisin, suurempana kuin eka patti. Ja nyt odotan taas aikaa sairaalaan.

Tulehduskipulääkkeitä oon saanut, voltarenia, bronaxia ja tämmöisiä. Ainut mikä tehoaa tosi kamalina hetkinä on panadol forte 1g. Tällä hetkellä tukilastat tms ei auta. Joudun taas leikkaukseen. Ilmeisesti olen tämän vuoden sairaslomalla tämän takia, kun mitään ei pysty tekemään, kaikki sattuu ranteeseen. Kylmägeeli joskus tehoaa.

Mutta se auttaa, kun pidät kättä levossa niin kauan kunnes särky loppuu. Yritä kylmägeelejä ja varsinkin jääpussia, koska se turruttaa kivun hetkeksi. Kunnon tulehduskipulääkkeet auttaa, ei mitkään hentoset. Rannetuki kannattaa hankkia, koska tosi kipeinä henkinä ranteen on parempi olla suorassa asennossa.

Lue lisää

Onpas sinullakin vastustanut tuon ranteen kanssa :( Itse epäilen,että minullakin on tullut tähän jo krooninen vaiva. Näkyykö jänteiden/tupen tulehdus MRI:ssä, vaikka ei ole esim. ganglioita? Minulla ehti olla us. vuosia tulehduksia ennen kuin puhdistettiin leikkauksella( 4v sitten). Olen nyt koittanut kaikkea mahdollista; lastaa, lääkkeitä, kylmää jne.mutta ei näytä tehoavan. Nyt sitten odottelen ENMG:tä, jossa noita mahdollisia pinteitä tutkitaan, vaikka epäilen kyllä, että ranteesta koko soppa on lähtöisin mm. tenniskyynärpää. Voiko toi ranne aiheutta tenniskyynärpään ja millä tavoin?
Osaatko sanoa, että jos vaiva kroonistuu niin mitäs sen kans voi tehdä vai jääkö kipu jatkuvaksi?

minä.. kirjoitti:

Onpas sinullakin vastustanut tuon ranteen kanssa :( Itse epäilen,että minullakin on tullut tähän jo krooninen vaiva. Näkyykö jänteiden/tupen tulehdus MRI:ssä, vaikka ei ole esim. ganglioita? Minulla ehti olla us. vuosia tulehduksia ennen kuin puhdistettiin leikkauksella( 4v sitten). Olen nyt koittanut kaikkea mahdollista; lastaa, lääkkeitä, kylmää jne.mutta ei näytä tehoavan. Nyt sitten odottelen ENMG:tä, jossa noita mahdollisia pinteitä tutkitaan, vaikka epäilen kyllä, että ranteesta koko soppa on lähtöisin mm. tenniskyynärpää. Voiko toi ranne aiheutta tenniskyynärpään ja millä tavoin?
Osaatko sanoa, että jos vaiva kroonistuu niin mitäs sen kans voi tehdä vai jääkö kipu jatkuvaksi?

Lue lisää

Krooniselle vaivalle ei periaatteessa voi mitään, se on elinikäinen "tuomio", tietty siihen kuuluu vaiheet, että ranne voi olla ok, ei kipuja, kunnes iskee pahenemisvaihe ja ranne särkee enemmän kuin laki sallii, sitten se taas rauhoittuu ja tulee pahenemisvaihe. Mutta älä syö lääkkeitä jatkuvasti, siihen peliin ei kannata mennä, koska sit jos jatkuvasti lääkkeitä syö, niin ne ei tehoa kipuun. Ite otan tulehduskipulääkkeitä pahenemisvaiheiden aikana. Ja samaan aikaan mahdollisimman paljon kylmää.

Tänä talvena tungin käteni lumihankeen ja auttoi hetkeksi, kun kylmyys turrutti kivun. Konsteja on monia.

Itse olen ollut magneettikuvauksissa, jossa on näkynyt ganglio ja tulehdus tiedetään selvien oireiden mukaan.

Tenniskyynerpää voi syntyä aika helpollakin, jos vaivalle ei tee mitään. En osaa sanoa tarkaalleen mistä kyseinen tennikyynerpää syntyy, mutta jos se iskee, niin koko käsi on ankaran kipeä ja kyynertaive varsinkin. siihenkin on tukia. Itse pidin semmosta alkuaikoina, mutta onneks tenniskyynerpää otti hatkat.

Itse menen ens kuussa kirurgille ja sieltä ilmeisesti leikkaukseen. Ja ranteessa on luut liian pitkiä, joten neki tutkitaan O.o

minä... kirjoitti:

Krooniselle vaivalle ei periaatteessa voi mitään, se on elinikäinen "tuomio", tietty siihen kuuluu vaiheet, että ranne voi olla ok, ei kipuja, kunnes iskee pahenemisvaihe ja ranne särkee enemmän kuin laki sallii, sitten se taas rauhoittuu ja tulee pahenemisvaihe. Mutta älä syö lääkkeitä jatkuvasti, siihen peliin ei kannata mennä, koska sit jos jatkuvasti lääkkeitä syö, niin ne ei tehoa kipuun. Ite otan tulehduskipulääkkeitä pahenemisvaiheiden aikana. Ja samaan aikaan mahdollisimman paljon kylmää.

Tänä talvena tungin käteni lumihankeen ja auttoi hetkeksi, kun kylmyys turrutti kivun. Konsteja on monia.

Itse olen ollut magneettikuvauksissa, jossa on näkynyt ganglio ja tulehdus tiedetään selvien oireiden mukaan.

Tenniskyynerpää voi syntyä aika helpollakin, jos vaivalle ei tee mitään. En osaa sanoa tarkaalleen mistä kyseinen tennikyynerpää syntyy, mutta jos se iskee, niin koko käsi on ankaran kipeä ja kyynertaive varsinkin. siihenkin on tukia. Itse pidin semmosta alkuaikoina, mutta onneks tenniskyynerpää otti hatkat.

Itse menen ens kuussa kirurgille ja sieltä ilmeisesti leikkaukseen. Ja ranteessa on luut liian pitkiä, joten neki tutkitaan O.o

Lue lisää

Tervehdys kohtalotoverit, löysinpäs teitäkin! Olen selaillut näitä palstoja ja pyydellyt kokemuksia vastaavasta vaivasta, mutta täällä näyttäisi olevan porukkaa samalla aaltopituudella. :) Eli kerronpa minäkin oman tarinani.

10/06 menin valittamaan useamman viikon oireillutta jännetupentulehdusta (ollut aiemminkin, mutta rauhoittunut kotikonstein), johon sain lastan ja kortisonipiikin. Seuraavana aamuna ja kaksi viikkoa siitä eteenpäin olin tuskissa ja täysin kykenemätön tekemään kädellä mitään. Kipu oli erilaista ja pistoskohta tosi kosketusherkkä, turvonnut ja pinkki. Tilanne siis vain paheni. Lopulta suostuivat ottamaan mut vastaanotolle sanoen, että "tuu nyt sitten, ei tuo taida normaalia olla" ja lääkäri meinasi, että pistos on mennyt osaksi hermoon. Söin usean viikon jotain mielialalääkkeitä, joilla yritettiin nostaa kipukynnystä, mutta turhaan. Väijyin sairaslomalla enemmän kuin mieli ja kukkaro sallii ja aloin tosissaan ahistua. Vasta sitten minulle sanottiin, ettei käsi ehkä koskaan parane ja että odotetaan vielä jokunen kuukausi. Tila jatkui samanmoisena, tosin pystyin jo kotiaskareita tekemään, mutta tällöinkin käsi kipeytyi.

Tammikuussa menin eri lääkärille, joka laittoi minut ENMG-tutkimukseen ja leikkausjonoon diagnoosina ahtautunut jännetuppitulehdus (de quervain). Tila kuitenkin pahentui kuukaidessa niin, että kiireellisenä tapauksena olen menossa leikkaukseen jo vajaan kahden viikon päästä ja ENMG jää ottamatta. Hän ei suostunut myöntämään lainkaan, että tilanteessani olisi toimittu väärin, vaikka itselläni oli aika kaltoinkohdeltu fiilis. Olin kuukausitolkulla ollut pois töistä, pimennossa vaurion pysyvyydestä ja sitten yhtäkkiä diagnoosi olikin aivan eri ja odotteluni kenties pahentanut tätä vaivaa entisestään.

Nyt on toisaalta hermostunut ja jännittynyt olo, mutta samalla myös niin helpottunut ja toiveikas fiilis. Lääkärin mukaan varsinainen toimenpide ei ole ISO homma ja tehdäänkin päiväkirurgisena toimenpiteenä, mutta ainahan leikkaus hirvittää ja oikea käsi on mulle aika arvokas kapistus... ;) Olisiko siis jakaa kokemuksiaan tästä vaivasta enemmänkin; leikkauksesta, hoidosta, paranemisesta ja ihan mistä vaan? Olisin tosi kiitollinen kommenteista, vaikka kokemus ei positiivinen olisi ollutkaan. Etenkin varsinainen leikkaus ja siitä selviäminen mahdollisimman yksityiskohtaisesti kiinnostaisi (esilääkitys, miten suoritetaan ja miltä tuntuu, millaiset jälkikivut, kuinka käsi "paketoidaan" eli saanko takin päälle ja kävellyksi kotiin, millaisia tuntemuksia on leikkauksen jälkeen ollut, mikä auttanut, kuinka kädetön sitä sitten on ja millainen on sairasloman pituus jnejne).

Tsemiä siis minulle ja sinulle! :) Kiitoksin!

hei! kirjoitti:

Tervehdys kohtalotoverit, löysinpäs teitäkin! Olen selaillut näitä palstoja ja pyydellyt kokemuksia vastaavasta vaivasta, mutta täällä näyttäisi olevan porukkaa samalla aaltopituudella. :) Eli kerronpa minäkin oman tarinani.

10/06 menin valittamaan useamman viikon oireillutta jännetupentulehdusta (ollut aiemminkin, mutta rauhoittunut kotikonstein), johon sain lastan ja kortisonipiikin. Seuraavana aamuna ja kaksi viikkoa siitä eteenpäin olin tuskissa ja täysin kykenemätön tekemään kädellä mitään. Kipu oli erilaista ja pistoskohta tosi kosketusherkkä, turvonnut ja pinkki. Tilanne siis vain paheni. Lopulta suostuivat ottamaan mut vastaanotolle sanoen, että "tuu nyt sitten, ei tuo taida normaalia olla" ja lääkäri meinasi, että pistos on mennyt osaksi hermoon. Söin usean viikon jotain mielialalääkkeitä, joilla yritettiin nostaa kipukynnystä, mutta turhaan. Väijyin sairaslomalla enemmän kuin mieli ja kukkaro sallii ja aloin tosissaan ahistua. Vasta sitten minulle sanottiin, ettei käsi ehkä koskaan parane ja että odotetaan vielä jokunen kuukausi. Tila jatkui samanmoisena, tosin pystyin jo kotiaskareita tekemään, mutta tällöinkin käsi kipeytyi.

Tammikuussa menin eri lääkärille, joka laittoi minut ENMG-tutkimukseen ja leikkausjonoon diagnoosina ahtautunut jännetuppitulehdus (de quervain). Tila kuitenkin pahentui kuukaidessa niin, että kiireellisenä tapauksena olen menossa leikkaukseen jo vajaan kahden viikon päästä ja ENMG jää ottamatta. Hän ei suostunut myöntämään lainkaan, että tilanteessani olisi toimittu väärin, vaikka itselläni oli aika kaltoinkohdeltu fiilis. Olin kuukausitolkulla ollut pois töistä, pimennossa vaurion pysyvyydestä ja sitten yhtäkkiä diagnoosi olikin aivan eri ja odotteluni kenties pahentanut tätä vaivaa entisestään.

Nyt on toisaalta hermostunut ja jännittynyt olo, mutta samalla myös niin helpottunut ja toiveikas fiilis. Lääkärin mukaan varsinainen toimenpide ei ole ISO homma ja tehdäänkin päiväkirurgisena toimenpiteenä, mutta ainahan leikkaus hirvittää ja oikea käsi on mulle aika arvokas kapistus... ;) Olisiko siis jakaa kokemuksiaan tästä vaivasta enemmänkin; leikkauksesta, hoidosta, paranemisesta ja ihan mistä vaan? Olisin tosi kiitollinen kommenteista, vaikka kokemus ei positiivinen olisi ollutkaan. Etenkin varsinainen leikkaus ja siitä selviäminen mahdollisimman yksityiskohtaisesti kiinnostaisi (esilääkitys, miten suoritetaan ja miltä tuntuu, millaiset jälkikivut, kuinka käsi "paketoidaan" eli saanko takin päälle ja kävellyksi kotiin, millaisia tuntemuksia on leikkauksen jälkeen ollut, mikä auttanut, kuinka kädetön sitä sitten on ja millainen on sairasloman pituus jnejne).

Tsemiä siis minulle ja sinulle! :) Kiitoksin!

Lue lisää

Heips.

Kummallista tuossa on, että heti antoivat sinulle kortisoni piikin?? Kortisonin tarkoitus on kuivattaa nesteet pois ranteen sisältä. Mutta jos sinulla ei ole ranteessa gangliota, eli hyvänlaatuista rakkulakasvainta, niin tuo kortisoni oli turha, koska ranteessasi on tulehdus, ei nestepussia. O.o

Hm.. Uskoisin että leikkaus on samantapainen kuin minulla oli. En muista mitä sain esilääkitykseksi, leikkaus sujui alle puolessa tunnissa, laskimopuudutuksella, mitä en ikinä enää halua. Maailman kamalin tunne, kun päästävät veren kiertämään, mulla alkoi koneet huutamaan ja päässä pyöri tuhatta ja sataa ympäri :S

Leikkauksen jälkeen, olet heräämössä, en tiedä miksi, ainaki silt se huone näytti sillon. Siellä syöttelevät sinulle kipulääkkeitä tarpeen tulleen. Olin aika tokkurassa. Parin tunnin päästä vietiin huoneeseen, jossa totesin nälän. Hoitaja tietty toi mulle ruokaa. Seuraavassa hetkessä oksensin kaiken ulos :D

Kotiin ei saa yksin lähteä. Hakija pitää olla. Ja voivat päästää sinut kotiin samana päivänä, riippuen kunnostasi :)

minä... kirjoitti:

Heips.

Kummallista tuossa on, että heti antoivat sinulle kortisoni piikin?? Kortisonin tarkoitus on kuivattaa nesteet pois ranteen sisältä. Mutta jos sinulla ei ole ranteessa gangliota, eli hyvänlaatuista rakkulakasvainta, niin tuo kortisoni oli turha, koska ranteessasi on tulehdus, ei nestepussia. O.o

Hm.. Uskoisin että leikkaus on samantapainen kuin minulla oli. En muista mitä sain esilääkitykseksi, leikkaus sujui alle puolessa tunnissa, laskimopuudutuksella, mitä en ikinä enää halua. Maailman kamalin tunne, kun päästävät veren kiertämään, mulla alkoi koneet huutamaan ja päässä pyöri tuhatta ja sataa ympäri :S

Leikkauksen jälkeen, olet heräämössä, en tiedä miksi, ainaki silt se huone näytti sillon. Siellä syöttelevät sinulle kipulääkkeitä tarpeen tulleen. Olin aika tokkurassa. Parin tunnin päästä vietiin huoneeseen, jossa totesin nälän. Hoitaja tietty toi mulle ruokaa. Seuraavassa hetkessä oksensin kaiken ulos :D

Kotiin ei saa yksin lähteä. Hakija pitää olla. Ja voivat päästää sinut kotiin samana päivänä, riippuen kunnostasi :)

Lue lisää

Kiitokset sinulle kertomuksestasi, vaikka pahaltahan sitä tuntui näin hyvävointisenakin tuolissa röhnöttäen lukea. No, eipä neula- ja sairaalakammo yhdistettynä kovaan jännitykseen tietenkään asiaa helpota. ;)

Varsinaisen operaation aikaan mahtaa olla sen verran pilvien hattaralla, ettei tunnu kipua, vai? No, minulle on tarpeeksi hurjaa vain kuunnella ja luoda kauhuskenaarioita mielessäni, olin hereillä tai valveilla! ;) Voin tosiaan vain kuvitella tuon verityhjennyksen lopputuloksen, yököttää jo nyt! Tekevätkö sen heti leikkauksen jälkeen? Kestääkö paha tunne kauankin ja voiko sitä jotenkin avittaa? Sain mielikuvan, että se oli mielestäsi koko homman pahin osuus... Pitävät ilmeisesti aikas kauankin siellä tarkkailtavana, kun eri huoneissa pyöritään ja syöskennellään. ;) Olitko kovinkin kipeä ja saiko "seuralainen" olla toimenpiteessä tahi ainakin sen jälkeisissä jutuissa mukana?

Ja sitten mua kiinnostaisi, kuinka ne "paketoi" käden leikkuun jälkeen? Saako esimerkiksi ulkotakin päälle ja pystyykö kävelemään kotiin potemaan? Kuinka kättä sitten itse hoidellaan, kipulääkkeilläkö vain? Oliko sulla jotain komplikaatioita kotiin päästyäsi ja mitkä oli tuntemukset ihan yleisesti? Ja sitten tietysti se kysymys, jota en osaa oikein itse ajatella: kuinka kädetön sitä sitten on? Kuinka kauan käden tulee olla täydessä levossa, mitä sillä voi tehdä, kauanko menee tikkien poistoon ja pitkästikö on epämukavia tuntemuksia? Onko sulla operaation jälkeen ollut ongelmia käden kanssa vai voiko leikkuulla päästä kokonaan eroon noista vitsauksista (voiskin!)?

Tokihan kaikki vaihtelee yksilöittäin, mutta kokemuksesi antaa jonkinlaista osviittaa siitä, mitä tuleman pitää ja se rauhoittaa mieltä, vaikkei niin kivalta aina kuulostaisikaan. Epävarmuus on kauheinta! Kävin eilen sairaanhoitajan puheilla "arvioitavana leikkuuseen sopivaksi" (?!) ja pommitin sitä näillä samaisilla kyssäreillä. Eihän se osannut vastata yhteenkään eli vähänkö turhautti.

Vielä jokunen päivä armonaikaa. Jään odotteleen jatkoa kertomuksellesi ja mahdollisia muiden kommentteja, kaikki apu tulee todellakin tarpeeseen! Kiitos!

Nimetön kirjoitti:

Kiitokset sinulle kertomuksestasi, vaikka pahaltahan sitä tuntui näin hyvävointisenakin tuolissa röhnöttäen lukea. No, eipä neula- ja sairaalakammo yhdistettynä kovaan jännitykseen tietenkään asiaa helpota. ;)

Varsinaisen operaation aikaan mahtaa olla sen verran pilvien hattaralla, ettei tunnu kipua, vai? No, minulle on tarpeeksi hurjaa vain kuunnella ja luoda kauhuskenaarioita mielessäni, olin hereillä tai valveilla! ;) Voin tosiaan vain kuvitella tuon verityhjennyksen lopputuloksen, yököttää jo nyt! Tekevätkö sen heti leikkauksen jälkeen? Kestääkö paha tunne kauankin ja voiko sitä jotenkin avittaa? Sain mielikuvan, että se oli mielestäsi koko homman pahin osuus... Pitävät ilmeisesti aikas kauankin siellä tarkkailtavana, kun eri huoneissa pyöritään ja syöskennellään. ;) Olitko kovinkin kipeä ja saiko "seuralainen" olla toimenpiteessä tahi ainakin sen jälkeisissä jutuissa mukana?

Ja sitten mua kiinnostaisi, kuinka ne "paketoi" käden leikkuun jälkeen? Saako esimerkiksi ulkotakin päälle ja pystyykö kävelemään kotiin potemaan? Kuinka kättä sitten itse hoidellaan, kipulääkkeilläkö vain? Oliko sulla jotain komplikaatioita kotiin päästyäsi ja mitkä oli tuntemukset ihan yleisesti? Ja sitten tietysti se kysymys, jota en osaa oikein itse ajatella: kuinka kädetön sitä sitten on? Kuinka kauan käden tulee olla täydessä levossa, mitä sillä voi tehdä, kauanko menee tikkien poistoon ja pitkästikö on epämukavia tuntemuksia? Onko sulla operaation jälkeen ollut ongelmia käden kanssa vai voiko leikkuulla päästä kokonaan eroon noista vitsauksista (voiskin!)?

Tokihan kaikki vaihtelee yksilöittäin, mutta kokemuksesi antaa jonkinlaista osviittaa siitä, mitä tuleman pitää ja se rauhoittaa mieltä, vaikkei niin kivalta aina kuulostaisikaan. Epävarmuus on kauheinta! Kävin eilen sairaanhoitajan puheilla "arvioitavana leikkuuseen sopivaksi" (?!) ja pommitin sitä näillä samaisilla kyssäreillä. Eihän se osannut vastata yhteenkään eli vähänkö turhautti.

Vielä jokunen päivä armonaikaa. Jään odotteleen jatkoa kertomuksellesi ja mahdollisia muiden kommentteja, kaikki apu tulee todellakin tarpeeseen! Kiitos!

Lue lisää

Oih, kiva kun minusta on apua tämän asian kanssa :D

Yritän vastailla kaikkiin kysymyksiisi :)

Eli siinä leikkauksen alussa oli ihan ok olo, tajusin kaiken mitä sanoivat. Puuduttivat käden ja laitto jonku helvetin kireen hihnan tohon olkapään alapuolel, joka tietty pysäytti verenkierron käteen. En tuntenut leikkauksen aikana mitään kipua, tunsin kun ns kaivoivat rannetta, mutta ei mitään kipua. Taisi tulla kuusi tikkiä ja sidos. Sitten kysyivät minulta et onko kaik ok ja sanoivat että päästävät hihnan irti. Tunsin kun veri lähti kiertämään, tuntui että päässä pyöri helvetin kovaa ja tuli hetkellisesti paha olo. Koneet alkoivat huutamaan, rauhoittuvat kun verenkierto palasi ennalleen. :) Tuo puudutus oli aivan kamala, enkä tahdo sitä kokea enää.

Ja ihan vinkkinä sanon, että älä syö heti kaikkea ruokaa mitä eteen tuodaan. aloita hitaasti kevyellä, kuten pelkällä leivällä. ettet oksenna kaikkea ulos :DD

Leikkaushaavan sulkevat tikeillä ja sitten tulee ranteeseen ihan normaali sideharso sidos, aika paksu. Käsi pitää olla ekan päivän sydämen yläpuolella, jotta leikkaushaava ei aukea. Jos lasket käden alas heti leikkauksen jälkeen, niin veri syöksyy alas ranteeseen ja repäsee haavan auki. Sidos pitää olla vähintään 2 viikkoa, vaihdat tietty välillä. Kättä ei saa käyttää kahteen viikoon mitenkään, mutta sitten pikkuhiljaa käytät kättä ja treenaat lihaskuntoa kädestä.

Tikit ovat siin sen viikon kaks. Kotiin päästyäni, kello tais olla jotai ilta kuutta seitsemää, menin suoraan nukkumaan ja heräsin aamulla. Illalla oli tosi väsynyt olo ja heikko, koska ne ainoat ravinnot olin oksentanut ulos :DD Ranne toipui hyvin, haava tais kerran tulehtua. Mulla aika herkällä nuo haavojen tulehdukset.

Leikkaus auttoi kovasti ja helpotti kättä ja itse oloa. Mutta vuoden päästä siitä sama jatkui entistä pahempana, nyt oon ilmeisesti leikkaukseen taas menossa :D

Ota ihan rauhallisesti leikkauspäivä. Kuuntele lääkäreitä ja kysy heti niiltä jos jokin askarruttaa. Kerro sitten miten meni leikkaus ja koko se päivä! :):):)

minä... kirjoitti:

Oih, kiva kun minusta on apua tämän asian kanssa :D

Yritän vastailla kaikkiin kysymyksiisi :)

Eli siinä leikkauksen alussa oli ihan ok olo, tajusin kaiken mitä sanoivat. Puuduttivat käden ja laitto jonku helvetin kireen hihnan tohon olkapään alapuolel, joka tietty pysäytti verenkierron käteen. En tuntenut leikkauksen aikana mitään kipua, tunsin kun ns kaivoivat rannetta, mutta ei mitään kipua. Taisi tulla kuusi tikkiä ja sidos. Sitten kysyivät minulta et onko kaik ok ja sanoivat että päästävät hihnan irti. Tunsin kun veri lähti kiertämään, tuntui että päässä pyöri helvetin kovaa ja tuli hetkellisesti paha olo. Koneet alkoivat huutamaan, rauhoittuvat kun verenkierto palasi ennalleen. :) Tuo puudutus oli aivan kamala, enkä tahdo sitä kokea enää.

Ja ihan vinkkinä sanon, että älä syö heti kaikkea ruokaa mitä eteen tuodaan. aloita hitaasti kevyellä, kuten pelkällä leivällä. ettet oksenna kaikkea ulos :DD

Leikkaushaavan sulkevat tikeillä ja sitten tulee ranteeseen ihan normaali sideharso sidos, aika paksu. Käsi pitää olla ekan päivän sydämen yläpuolella, jotta leikkaushaava ei aukea. Jos lasket käden alas heti leikkauksen jälkeen, niin veri syöksyy alas ranteeseen ja repäsee haavan auki. Sidos pitää olla vähintään 2 viikkoa, vaihdat tietty välillä. Kättä ei saa käyttää kahteen viikoon mitenkään, mutta sitten pikkuhiljaa käytät kättä ja treenaat lihaskuntoa kädestä.

Tikit ovat siin sen viikon kaks. Kotiin päästyäni, kello tais olla jotai ilta kuutta seitsemää, menin suoraan nukkumaan ja heräsin aamulla. Illalla oli tosi väsynyt olo ja heikko, koska ne ainoat ravinnot olin oksentanut ulos :DD Ranne toipui hyvin, haava tais kerran tulehtua. Mulla aika herkällä nuo haavojen tulehdukset.

Leikkaus auttoi kovasti ja helpotti kättä ja itse oloa. Mutta vuoden päästä siitä sama jatkui entistä pahempana, nyt oon ilmeisesti leikkaukseen taas menossa :D

Ota ihan rauhallisesti leikkauspäivä. Kuuntele lääkäreitä ja kysy heti niiltä jos jokin askarruttaa. Kerro sitten miten meni leikkaus ja koko se päivä! :):):)

Lue lisää

Kiitosta vain taas! Yllättäen löysin työkaveristakin kohtalotoverin, joten häntä olen myös innolla haastatellut tästä aiheesta. Paljon on selvennyt ja vähentänyt tätä kautta jännitystä, vaikkakin varmasti ahdistelen leikkauspäivänä lääkärit hermoromahduksen partaalle. Olen kertakaikkisen sairaalakammoinen ja jo ajatus paikasta saa vatsan kääntymään ympäri.

Kyselin muuten hoitsulta tarkempaa leikkausaikaa soittaessani, että pääsenkö lähtemään kävellen kotiin, niin oli aika hankalan kuuloinen. Ja kuulemma pitäisi leveähihaista kampetta löytää mukaan. Jaa-a... Varmistaisin vielä, että ilmeisesti et suuremmista kivuista kärsinyt toipilasaikanakaan? Jos kättä ei saa kahteen viikkoon käyttää, niin miksi saattaja vaaditaan vain matkalle ja seuraavaksi yöksi?!? Eihän sitä senkään jälkeen yksinään saa vaatetta niskaan, ruokaa laitettua tai itseään pestyä?!? Hurjaa, vaan onneksi on tuo oma ukkokulta paijaajana. :) Ja pahinta oli siis tuo, kun päästivät veren taas kohisemaan? Puudutusko tehtiin suoraan suoneen? Miltä se tuntui? Saitko myös rauhoittavan esilääkityksen? Tuntuu niin kurjalta, että käy tuollaisen operaation läpi eikä lopullista apua voida siltikään taata. Monet ovat puhuneet myös, että leikkauksen jälkeen ranne saattaa pahentua, kun alkaa keräämään kalkkia helpommin seinämiin(?). Mutta on myös niitä, jotka ovat olleet erittäin tyytyväisiä leikkauksen lopputulokseen, joten thumbs up! Millaista työtä teet eli kuinka pitkälle saikulle määräsivät?

Maanantaina on sitten SE päivä. Pääsen ekana leikkaussaliin, minkä ajattelen olevan aivan hyvä homma. Eipähän ole sitten muiden leikkausten venymisen odottelua, omansa kasvavaa jännitystä ja ruuatta huojumista. Kerron kyllä ihan takuuvarmasti oman tarinani kaikkine kammottavine yksityiskohtineen, kunhan paraneva käsi antaa sen verran myöten (voi siis kestää;)! Mikäli mieleesi tulee vielä noidenkin lisäksi jotain, mitä minun olisi hyvä tietää, kirjoitahan tulemaan. Kuulemisiin!

Nimetön kirjoitti:

Kiitosta vain taas! Yllättäen löysin työkaveristakin kohtalotoverin, joten häntä olen myös innolla haastatellut tästä aiheesta. Paljon on selvennyt ja vähentänyt tätä kautta jännitystä, vaikkakin varmasti ahdistelen leikkauspäivänä lääkärit hermoromahduksen partaalle. Olen kertakaikkisen sairaalakammoinen ja jo ajatus paikasta saa vatsan kääntymään ympäri.

Kyselin muuten hoitsulta tarkempaa leikkausaikaa soittaessani, että pääsenkö lähtemään kävellen kotiin, niin oli aika hankalan kuuloinen. Ja kuulemma pitäisi leveähihaista kampetta löytää mukaan. Jaa-a... Varmistaisin vielä, että ilmeisesti et suuremmista kivuista kärsinyt toipilasaikanakaan? Jos kättä ei saa kahteen viikkoon käyttää, niin miksi saattaja vaaditaan vain matkalle ja seuraavaksi yöksi?!? Eihän sitä senkään jälkeen yksinään saa vaatetta niskaan, ruokaa laitettua tai itseään pestyä?!? Hurjaa, vaan onneksi on tuo oma ukkokulta paijaajana. :) Ja pahinta oli siis tuo, kun päästivät veren taas kohisemaan? Puudutusko tehtiin suoraan suoneen? Miltä se tuntui? Saitko myös rauhoittavan esilääkityksen? Tuntuu niin kurjalta, että käy tuollaisen operaation läpi eikä lopullista apua voida siltikään taata. Monet ovat puhuneet myös, että leikkauksen jälkeen ranne saattaa pahentua, kun alkaa keräämään kalkkia helpommin seinämiin(?). Mutta on myös niitä, jotka ovat olleet erittäin tyytyväisiä leikkauksen lopputulokseen, joten thumbs up! Millaista työtä teet eli kuinka pitkälle saikulle määräsivät?

Maanantaina on sitten SE päivä. Pääsen ekana leikkaussaliin, minkä ajattelen olevan aivan hyvä homma. Eipähän ole sitten muiden leikkausten venymisen odottelua, omansa kasvavaa jännitystä ja ruuatta huojumista. Kerron kyllä ihan takuuvarmasti oman tarinani kaikkine kammottavine yksityiskohtineen, kunhan paraneva käsi antaa sen verran myöten (voi siis kestää;)! Mikäli mieleesi tulee vielä noidenkin lisäksi jotain, mitä minun olisi hyvä tietää, kirjoitahan tulemaan. Kuulemisiin!

Lue lisää

Ei mun ilmeisesti tarvitse vastata enää, koska olet leikkauksessa ilmeisesti olut :)) Mut kerro miten meni :)

minä... kirjoitti:

Ei mun ilmeisesti tarvitse vastata enää, koska olet leikkauksessa ilmeisesti olut :)) Mut kerro miten meni :)

dodii, taas yksi kokemus lisää elämänrepussa! eipä ollut mikään mualiman mahtavin elämys, mutta selvisin painajaisitta... ;) kerrataanpa tuo 19.3.

eli aamuseiskalta olin jo liikenteessä ja perhoset otti spurtteja vatsassa. hups vaan ja olin jo karmeissa sairaalapytingeissä tärräämässä buranat kourassa lepohuoneessa. sormet ristissä ja ajatukset harhaillen odottelin ja odottelin ja odottelin vielä vähän lisää. kirurgin tavatessa se vain piirsi hopusti käteeni mustalla tussilla ISON nuolen ja käski liftailla peukulla. sitten jo hiihdinkin hoitajan perässä leikkaussaliin ja kipristelin varpaitani, kun pistivät piikkejä suoneen (eihän se vielä ekalla, saatikka tokalla kerralla onnistu!). hommanhan siis piti tapahtua puudutuksessa, mutta samantien nassuni eteen ilmestyi joku, joka hoonolla soomella ja pepsodent-hymyllään sokaisten ilmoitti nukuttavansa mut. änkytin tietty, etteihän sen niin pitänyt olla, mutta vastaus terhakan hoitajan (sen, joka ei saanut sitä tippalaitettakaan mun käteen) suusta kuului, että "et sie kumminkaan kestä sitä verityhjennystä". klup... höngin sitten kiltisti maskia ja puoli tuntia myöhemmin säpsähdin hereille heräämössä.

olo oli tietty kurja, mutta johtuen juuri siitä nukutuksesta, ei niinkään kivuista. käsi oli nätisti ja paksusti paketoitu ja hoitaja säätelemässä lääkitystä. olin tuhottoman väsynyt, mutten kuitenkaan saanut nukuttua. tilanne oli hämmentävä kaikkine piippailevine laitteineen ja oksentavine petinaapureineen ja lisää tiedotonta populaa kärrättiin saliin. palelin ihan horkassa ja vajaan kahden tunnin päästä olin totaalisen kypsä etenemään ja kivut ok, mutta ennen sitä piti arvioida se oma kipupiste asteikolla 1-10. enttententten... varovainen "oisko neljä...?" ja vastaus: "voivoi, sitten siun pitää vielä köllötellä ihan rauhassa, kun kipu saa olla korkeintaan kolmonen". ziisus! lopulta suostuivat tilaamaan mulle kyydin ja pikapikaa mun suloinen omahoitajani kaarsi paikalle uutuutta kiiltelevällä menopelillä. hyppäsin (ehkä siinä tilanteessa kuitenkin vähän liioiteltu ilmaus;) elämäni ekaan pyörätuolikyytiin ja tuntui, kuin olisi ollut karusellissa. luultavastikin kärräiltiin ihan normivauhtia, mut olin masu rullalla ja mietin, missä turvavyöt. tuntui, että tukka oli käänteissä putkella ja teki mieli kiljahdellakin. olin siis jo pirteempänä ja nautiskelin tytyväisenä ylellisen aterian lepohuoneen puolella. olihan se hidasta ja jokainen liike vaati tarkkaa harkintaa, mutta selvisin ja ruokahalu oli huipussaan. sitten samainen tokkurainen olo pääsi valloilleen, hyi yäk! kilauttelin kelloa ja pyysin päästä kokeileen vessareissua ja irti niistä letkuista, joihin olin yhä kytkettynä. sitten vain tössyttelin pitkin käytävää, jottei uni painaisi päälle, kunnes sain vaatteeni ja pääsin kotio.

tabuja oli oikein kiitettävästi. melkein hirvitti se määrä, kun kipuja ei juuri ollut. mieli oli oikein hyvä ja regressiomainen itku ja hätä tuli vasta seuraavana päivänä, kun poistin sidokset ja näin rajun rannelookini. en ollut odottanut, että tikkejä olisi niin hirmusesti ja että haava ulottuisi kämmeneen saakka. lisäksi käsi loisti kaikissa sateenkaaren väreissä ja oli ajetuksissa ja... se kaikki oli MUN kädessä! :) sillon vasta kaikki jännistys ja muu purkautui. olinkin jo ehtinyt hämmästellä, miten olen koko ajan niinkin tyyni ja reipas. tämän jälkeen on ollut helpompaa ja oon alkanut päästä siitä etovasta tunteesta, kun katson kättäni. haava on alkanut umpeutua, mutta on vielä paikoin hieman turvokkeessa ja väriloisto on yhä melkoinen. huomenna saan ompeleet veks ja kyselen tarkemmin. vesilasia raskaampaa en kykene vielä(kään) nostamaan, etenkin ranteen kiertoliike nostaa hikikarpalot otsalle ja esim. kynän käyttö ei suju ollenkaan. haavassa on ikään kuin kiristävä jomotus ja pidän sitä yhä kohoasennossa tilanteen salliessa. kahden viikon päästä olisi työhön paluu, saapa nähdä... tuntemukset ailahtelevat innostuksesta epätoivoon ja pettymyksiin. tuntuu mahtavalta kyetä vihdoin vaikkapa voitelemaan leipä tai taiteilemaan vetskari kiinni, mutta sitten mieleen hiipii se ajatus, että pitäisi pystyä niin paljon muuhunkin. tiedän, olen malttamaton.

tälläista. kuten varmaan ne, jotka ovat jaksaneet purkaukseni lukea, huomaavat, kirjoittaminen koneella luonnistuu mainiosti. ;) mielellään kuulisin kokemuksianne nyt etenkin tästä toipumisvaiheesta. auringonpaistetta kaikille!

Nimetön kirjoitti:

dodii, taas yksi kokemus lisää elämänrepussa! eipä ollut mikään mualiman mahtavin elämys, mutta selvisin painajaisitta... ;) kerrataanpa tuo 19.3.

eli aamuseiskalta olin jo liikenteessä ja perhoset otti spurtteja vatsassa. hups vaan ja olin jo karmeissa sairaalapytingeissä tärräämässä buranat kourassa lepohuoneessa. sormet ristissä ja ajatukset harhaillen odottelin ja odottelin ja odottelin vielä vähän lisää. kirurgin tavatessa se vain piirsi hopusti käteeni mustalla tussilla ISON nuolen ja käski liftailla peukulla. sitten jo hiihdinkin hoitajan perässä leikkaussaliin ja kipristelin varpaitani, kun pistivät piikkejä suoneen (eihän se vielä ekalla, saatikka tokalla kerralla onnistu!). hommanhan siis piti tapahtua puudutuksessa, mutta samantien nassuni eteen ilmestyi joku, joka hoonolla soomella ja pepsodent-hymyllään sokaisten ilmoitti nukuttavansa mut. änkytin tietty, etteihän sen niin pitänyt olla, mutta vastaus terhakan hoitajan (sen, joka ei saanut sitä tippalaitettakaan mun käteen) suusta kuului, että "et sie kumminkaan kestä sitä verityhjennystä". klup... höngin sitten kiltisti maskia ja puoli tuntia myöhemmin säpsähdin hereille heräämössä.

olo oli tietty kurja, mutta johtuen juuri siitä nukutuksesta, ei niinkään kivuista. käsi oli nätisti ja paksusti paketoitu ja hoitaja säätelemässä lääkitystä. olin tuhottoman väsynyt, mutten kuitenkaan saanut nukuttua. tilanne oli hämmentävä kaikkine piippailevine laitteineen ja oksentavine petinaapureineen ja lisää tiedotonta populaa kärrättiin saliin. palelin ihan horkassa ja vajaan kahden tunnin päästä olin totaalisen kypsä etenemään ja kivut ok, mutta ennen sitä piti arvioida se oma kipupiste asteikolla 1-10. enttententten... varovainen "oisko neljä...?" ja vastaus: "voivoi, sitten siun pitää vielä köllötellä ihan rauhassa, kun kipu saa olla korkeintaan kolmonen". ziisus! lopulta suostuivat tilaamaan mulle kyydin ja pikapikaa mun suloinen omahoitajani kaarsi paikalle uutuutta kiiltelevällä menopelillä. hyppäsin (ehkä siinä tilanteessa kuitenkin vähän liioiteltu ilmaus;) elämäni ekaan pyörätuolikyytiin ja tuntui, kuin olisi ollut karusellissa. luultavastikin kärräiltiin ihan normivauhtia, mut olin masu rullalla ja mietin, missä turvavyöt. tuntui, että tukka oli käänteissä putkella ja teki mieli kiljahdellakin. olin siis jo pirteempänä ja nautiskelin tytyväisenä ylellisen aterian lepohuoneen puolella. olihan se hidasta ja jokainen liike vaati tarkkaa harkintaa, mutta selvisin ja ruokahalu oli huipussaan. sitten samainen tokkurainen olo pääsi valloilleen, hyi yäk! kilauttelin kelloa ja pyysin päästä kokeileen vessareissua ja irti niistä letkuista, joihin olin yhä kytkettynä. sitten vain tössyttelin pitkin käytävää, jottei uni painaisi päälle, kunnes sain vaatteeni ja pääsin kotio.

tabuja oli oikein kiitettävästi. melkein hirvitti se määrä, kun kipuja ei juuri ollut. mieli oli oikein hyvä ja regressiomainen itku ja hätä tuli vasta seuraavana päivänä, kun poistin sidokset ja näin rajun rannelookini. en ollut odottanut, että tikkejä olisi niin hirmusesti ja että haava ulottuisi kämmeneen saakka. lisäksi käsi loisti kaikissa sateenkaaren väreissä ja oli ajetuksissa ja... se kaikki oli MUN kädessä! :) sillon vasta kaikki jännistys ja muu purkautui. olinkin jo ehtinyt hämmästellä, miten olen koko ajan niinkin tyyni ja reipas. tämän jälkeen on ollut helpompaa ja oon alkanut päästä siitä etovasta tunteesta, kun katson kättäni. haava on alkanut umpeutua, mutta on vielä paikoin hieman turvokkeessa ja väriloisto on yhä melkoinen. huomenna saan ompeleet veks ja kyselen tarkemmin. vesilasia raskaampaa en kykene vielä(kään) nostamaan, etenkin ranteen kiertoliike nostaa hikikarpalot otsalle ja esim. kynän käyttö ei suju ollenkaan. haavassa on ikään kuin kiristävä jomotus ja pidän sitä yhä kohoasennossa tilanteen salliessa. kahden viikon päästä olisi työhön paluu, saapa nähdä... tuntemukset ailahtelevat innostuksesta epätoivoon ja pettymyksiin. tuntuu mahtavalta kyetä vihdoin vaikkapa voitelemaan leipä tai taiteilemaan vetskari kiinni, mutta sitten mieleen hiipii se ajatus, että pitäisi pystyä niin paljon muuhunkin. tiedän, olen malttamaton.

tälläista. kuten varmaan ne, jotka ovat jaksaneet purkaukseni lukea, huomaavat, kirjoittaminen koneella luonnistuu mainiosti. ;) mielellään kuulisin kokemuksianne nyt etenkin tästä toipumisvaiheesta. auringonpaistetta kaikille!

Lue lisää

Kyl se paraneminen sujuu ihan ok, kunhan et rasita rannetta, tee mitää raskaita nostoja tai mitään mikä satuttais rannetta. Ja jos se edellee sattuu ja kipuilee, kun töihin pitäisi mennä, niin hae lisää sairaslomaa! :)

Reilua,että sait nukutuksen! Mäkin vaadin seuraavaks, se verisysteemi oli kamalin ikinä.

Huomenna aika sairaalassa, Saa kuulla kirurgin hoitosuunnitelman, voin tännekki sit kertoilla :)

Minä.. kirjoitti:

Kyl se paraneminen sujuu ihan ok, kunhan et rasita rannetta, tee mitää raskaita nostoja tai mitään mikä satuttais rannetta. Ja jos se edellee sattuu ja kipuilee, kun töihin pitäisi mennä, niin hae lisää sairaslomaa! :)

Reilua,että sait nukutuksen! Mäkin vaadin seuraavaks, se verisysteemi oli kamalin ikinä.

Huomenna aika sairaalassa, Saa kuulla kirurgin hoitosuunnitelman, voin tännekki sit kertoilla :)

Lue lisää

Sairaalassa oltiin, jee. Magneettikuvaukseen. Leikkaus ilmeisesti edessä, patin poisto ja luiden lyhennys O.o

minä.. kirjoitti:

Sairaalassa oltiin, jee. Magneettikuvaukseen. Leikkaus ilmeisesti edessä, patin poisto ja luiden lyhennys O.o

...kylläpä sua vastustaa käden kanssa... mikä se ihan oikee diagnoosi/alkuperäinen vaiva on nimeltään? ei ilmeisesti tuo sama ku mulla kuiteskaan. ite sairastin de quervainin ja nyt, vajaa kuukausi leikkauksesta, oon palailemassa töihin, jee! :)

saippaa piti kipasta lisää, kun haavan paraneminen teki tiukkaa. elimistö alko jo niellä tikkejä ja siksi tulehtu hiukan. kun tikit sitten oli pois, haava retkotti paikoin ilkeän näköisesti auki. sanovat vaan, ettei mitään nostoja, ettei repeä ja näin tehdessäni voima katosi viikossa lähes täysin ja lekuri määräsi saikkua ja voimareeniä (alkaakin meillä olla puhdas koti;). nyt viikossa kuntoutuminen on mennyt huimasti eteenpäin, joten toivo on korkeella, että torstaina saan palata muksujeni pariin töihin ;)

ainut, mikä mieltä mustuttaa on se, ettei lähettävä lekuri ollut aivan tyytyväinen leikkaustulokseen. kipuilee meinaan yhä, vaikkei saisi tuollalailla enää aristaa eikä peukku edelleenkään oikene täysin. sanoi, että jos aiemmat lekurit ois lähettäny mut leikkaukseen aiemmin, kuten olisi pitänyt, tulos olisi ollut tosi hyvä. mutta ei, mä vaan popsin tuolloin niitä mielialapilsuja hermosärkyyn, mistä ei siis ollutkaan kyse! jeejee... oon siis harkinnut potilasvahinkoilmoituksen tekoa, ihan periaatteesta! taisinkin kirjoittaa tuonne ylemmäs ketjuun, kuinka pitkällinen ja sekava tämä vaiva on hoidossa ollut, kuinka kaltoinkohdelluksi itseni tunnen ja paljonko rahaa kaikkeen on mennyt. vaikka niin, kiitollinenhan tässä pitäisi olla, että näinkin hyvin nyt pärjäilen. lääkäri meinasi, ettei varmaankaan tarvitsisi enää leikkausta uusiakaan, joten peukku pystyyn (se toinen kun ei nouse;)!

kerrohan kuulumisiasi, peukutan sulle! ja joo-o, pyydä nukutus, oli se vaan paljon kätsympää ja rennompaa, vaikka jälkeenpäinhän olo on ällö ja rättikuittipoikki. itsekin jänskäsin juuri tuota verityhjennystä, kun siitä useampikin varoitteli ja sairaalassa valmistivat mua siihen kanssa. jospa en joutuisi sitä kokemaan!

edelliseen jatkoksi: hieroja neuvoi pyörittelemään rannetta useita kertoja päivässä jos meinaa kipua tulla. Ranne napsuu ja kipu helpottuu. Tsemppiä kaikille!