Heippa kaikki! Haluaisin kysyä sellaista asiaa, erityisesti naisilta, miksi haluatte tai halusitte kihloihin? Miten se teidän mielestänne erosi siitä perusseurustelusta? Mitä se merkitsee/merkitsi teille?
miksi kihloihin?
minä vain
236201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Minulle ainakin kihlaus on lupaus avioliitosta. Minulle se merkitsee sitä että tahtoo olla toisen kanssa lopun ikäänsä. Minun on ollut vaikea luottaa ihmisiin, mutta nyt olen löytänyt miehen keneen luotan täysin. En pelkää että hän minut jättäisi, mutta jos hän joskus minua kosisi ja menisimme kihloihin niin merkitsisi se minulle paljon. Miesystäväni tietää mitä kihlaus ja avioliitto minulle merkitsee. En menisi kihloihin vain kihlojen takia, vaan siksi että olen menossa naimisiin.
Muista en tiedä, mutta minulle kihlaus ei ole tapa "rengastaa ja merkata" toinen omakseen, vaan tapa kertoa toiselle miten paljon tästä välittää. :)
Meiltä jäi kihlat ostamatta, kihloissa kuitenkin oltiin kun sovittiin avioliitosta. Ei edes kerrottu muille kuin niille kahdelle todistajalle. Ostettiin toki sormukset, mutta vain vihkisormukset. Eipä silti, ero tuli. Perusseurustelusta se koko juttu erosi siinä mielessä, että luotin ensimmäistä kertaa, en siis pelännyt hylkäämistä. Hah! Tulinpa hylätyksi ja oikein pahimmalla tavalla kun en osannut sitä pelätä... Korkealta putosin ja koville ottaa.
Eikö kuitenkin asia ole niin, että koskaan ei voi tietää, onko varmasti loppuelämän yhdessä, oli sitten seurustellut monia vuosia tai vasta muutamia kuukausia. Mielestäni tärkeintä on tajuta kihlauksen idea, mutta onko sillä seurusteluajalla teidän mielestänne väliä?Jos on niin kertokaa miksi esimerkiksi tuomitsette muutaman kuukauden seurustelun jälkeen kihlautuneet?
Minä en lupautuisi avioliittoon ellen olisi varma että haluan viettää lopun elämääni mieheni kanssa. Siksi se kai merkitsee minulle niin paljon, koska tiedän ettei hän minua kosisi ellei olisi itsekkin varma että haluaa olla kanssani lopun ikäänsä. Eihän mikään tietenkään ole kiveen kirjoitettua, mutta silloin kun toiselle lupaa niin antaa se syyn todella tehdä töitä suhteen eteen. Tietää ettei toinen luovuta heti kun tulee pientä riitaa. Toki suhteen eteen pitää nähdä vaivaa vaikkei kihloissa olisikaan, mutta minulle se antaisi varmuuden että myös mies haluaa taistella suhteen eteen. Varmuuden siitä ettei hän luovuta, kuten en minäkään.
Minun mielestäni seurusteluajalla on väliä, en siis itse vois kuvitella, että olisin mennyt kihloihin parin kuukauden seurustelun jälkeen. Ollaan mieheni kanssa oltu yhessä pian kuusi vuotta. Ihan viimesen vuodenkin aikana oon oppinut miehestäni uusia asioita. En usko, että muutaman kuukauden seurustelun jälkeen voi tuntea toista ihmistä tarpeeksi hyvin. Ja ensimmäisten vuosien aikana on vielä tavallaan ne "vaaleanpunaiset lasit" silmillä. Useamman vuoden yhdessäolon jälkeen voi ainakin todeta sen, että onko arkikin toisen kanssa mukavaa, ja tavallaan ihastuuko toiseen aina uudestaan ja uudestaan. Eihän sitä varmasti koskaan pysty sanomaan, tullaanko olemaan loppuelämää yhdessä, mutta kihloihin meno meille ainakin on tarkoittanut sitä, että ollaan oikeastaan "tiukemmin" yhdessä, valmiita tekemään kaikkemme tämän suhteen eteen. Ei luovuteta vastoinkäymisten edessä ihan helpolla.
En tuomitse pikaisesti kihlautuneita, mutta se vaan kuulostaa niin hätäiseltä toiminnalta. Miksi pitäisi mennä kihloihin niin äkkiä?
Siitä, miksi pitäisi mennä äkkiä kihloihin. Itse perustelisin asiaa niin, että kuten itsekin sanoit, siitä suhteesta tulee asia, jonka takia todella taistellaan. Totta kai parisuhteessa on tehtävä kaikkensa ilman kihlaustakin, mutta mielestäni se jotenkin lujittaa suhdetta. Tuo sinun sanomasi "vaaleanpunaiset lasit" ovat kyllä aivan totta, mutta jotkut ihmiset ovat myös sitä mieltä, että jos menee kihloihin monen monen vuoden seurustelun jälkeen, tehdään se siksi, että muuten alkaa olla jo tylsää yhdessä ja pitää kokea jotain uutta. Itse en tätä mieltä ole,tietenkin on hyvä tuntea kunnolla ja varmistaa suhteen kestävyys, mutta onko koskaan tietoinen siitä, ettei erota ikinä, ja että juuri nyt on sopiva aika mennä kihloihin ja suunnitella häitä. Erohan voi tulla viiden lapsen ja kymmenen avioliittovuoden jälkeenkin.
Vaikeita asioita.
Tietenkään ei voi koskaan olla varma. Mutta voi kai sitä vähän varmistella? Ettei ainakaan päivän seurustelun jälkeen mene kihloihin ja naimisiin. Ainakin ne epätodennäköisimmät loppuelämän kumppanit karsiutuu. Itse olen ainakin tyytyväinen, että en mennyt ekan poikaystäväni kanssa kihloihin. En usko, että se olisi mitään muuttanut. Onneksi hän ei sitä ehdottanutkaan, siihen aikaa ehkä olisin suostunut... Vanhempana ajatukset kihlauksesta ovat muuttuneet.
Uskon, että avioliitto lujittaa suhdetta (vaikka sekään ei mitään takaa) ja saa yrittämään enemmän, mutta kihlaus ei läheskään niin paljoa. Varsinkaan nykyään, kun kihlaus ei tunnu merkitsevän niin paljoa ja ei ole aina lupaus avioliitosta. Ja ei ole mitenkään harvinaista, että ollaan useita kertoja kihloissa. En usko, että suhde toimii sen paremmin sormukset sormissa. Jos se ei toimi, niin se ei toimi oli sormuksia tai ei. Tai jos toimii niin toimii ilmankin. Ja jonkun muun takia kai sitä pitäisi yrittää, kun sen takia kun on menty kihloihin.
Meillä ei ainakaan suhteessa ollut tylsää (vaikka vuosia ollaan oltu yhdessä ennen kihlausta), jos olisi ollut tuskin olisimme menneet kihloihin! Olen niitä ihmisiä, jotka ei usko kihlauksen radikaalisesti muuttavan mitään. Vaan sinetöi vaan jo toimivan suhteen. Tai oikeastaan se avioliitto. Johon on lupauduttu kihlautuessa.
Meidän kihlausaika ennen häitä on sen verran lyhyt, että jos oltais menty parin kuukauden seurustelun jälkeen kihloihin ja siitä yhtä nopeasti naimisiin niin mun mielestä se olisi ollut liian pikaista. Mutta ehkä jollekin sopii pika-avioliitto tai monen vuoden kihlausaika.
Se kai omalla kohdallani riippuu kuinka kauan olen seurustellut. Varmasti olisin tehnyt yhtä paljon töitä suhteen eteen esim. 3 kk, 6 kk tai vuosi sitten kun nytkin. Kihloissa olemme olleet pari kuukautta. Miksi olisin tehnyt? Siihen on lukuisia syitä ja ne ovat edelleenkin ne syyt, ei se että olemme kihloissa. Vaikka sekin vaikuttaa jotenkin.
Ehkä pari kuukautta kestäneessä seurustelusuhteessa olisin sitoutuneempi ja tekisin enemmän töitä, jos olisimme kihloissa kun että jos emme olisi. Tai vaikea sanoa, kun en ole mennyt enkä voi kuvitella meneväni niin pian kihloihin. Sitoutumiseen vaikuttaa niin moni asia. En sentään olisi keneen tahansa sitoutunut vain siksi, että tuli vaihdettua sormuksia.
Ja jos vaihdetaan vaan sormuksia eikä tehdä avioliittolupausta niin se ei merkitse mulle mitään. Se on yks tärkeä asia, että kihlaus on avioliittolupaus.
Mun kaveri oli pari kertaa kihloissa ja eniten sitoutunut hän oli mieheen jonka kanssa ei ollut kihloissa. Ja teki kyllä kaikkensa suhteen eteen (toisin kun mies). Mutta en tiedä olisiko hän halunnut kihloihin, ehkä mies ei vaan halunnut. Kai se riippuu siitäkin.
mutta onhan teinikihloilla ja ihan tositarkoituskihloilla pieni ero...en usko että kihlat tai koko juttu tulee kestämään vain parin seurustelu kuukauden jälkeen... koska tosiaankaan puolisoa ei tunne vielä hyvin siinä vaiheessa...itse olen seurustellut 3 vuotta...haluaisin kihloihin, mutta ennen sitä haluan olla täysin varma molempien tunteista...
Vaikka oltaisi seurusteltu vain pari kuukautta ja on sovittu naimisiin menosta se on kihlaus siinä missä viiden vuoden tai kymmenen vuoden seurustelun jälkeenkin tehty avioliittolupaus. Ei se aika tee siitä enemmän tai vähemmän kihlausta. Ehkä ne "teinikihlat" on hätiköityä ja ei suuremmalla todennäköisyydellä kestä, mutta se on taas toinen juttu.
"Tositarkoituskihlat" ja "teinikihlat" ei ole sen enempää kihlat, jos naimisiin menosta ei sovita. Kihlaus on seurausta avioliittolupauksesta (sopimuksesta). On eri asia seurustella tosissaan kun, että on vielä menosssa tosissaan naimisiinkin.
juu-u, kihloihin halusin siksi, että halusin avioon ja avio eroaa perusseurustelusta siinä, että uskaltaa sitoutua ja myöntää sille toiselle ja koko yhteiskunnalle, että me haluamme rakastaa ja auttaa toisiamme myötä- ja vastoinkäymisessä kunnes kuolema meidät erottaa.
joku tuossa ylenpänä ihmetteli pikaista kihlausta, kun oli itse seurustellut kihlautumatta jo kuusi vuotta. minä nyt ihmettelen miten tilanne eroaa ja on parempi ratkaisu verrattuna siihen, että minä kihlauduin vuoden seurustelun jälkeen ja olen ollut nyt aviossa kuusi vuotta. toiset tietävät heti, että tämä on nyt se oikea, toisilla asiasta varmistuminen kestää kauemmin. tietysti minäkin opin uusia asioita miehestäni jatkuvasti, mutta ei se silti vähennä rakkauttani häneen. isovanhempani olivat aviossa yli 60-vuotta, kunnes kuolema heidät erotti ja siltikin he oppivat vielä vanhoinakin uusia asioita toisistaan.
ja varsinkin pitkästä kihlauksesta, mutta myös pitkästä avoliitosta tulee mieleeni, että sitä viimeistä askelta ei uskalleta ottaa pelossa, että jos nurkan takaa sitten pompsahtaisi esiin joku parempi.
mutta niin se on; onneksi meillä kaikilla, minullakin ja sinullakin, on valta tehdä omat ratkaisumme ilman, että se kuuluu kenellekään toiselle millään tavalla. minulle ei kuulu, jos joku 15-kesäinen tai kolmekymppinen kihlautuu vain esitelläkseen sormusta sen enempää kuin sekään, jos joku toinen kihlautuu mennäkseen avioon. suomen laissa kihlaus on kuitenkin määritelty ihan selkeästi.
Haluan korjata väärinkäsityksesi, siis olemme seurustelleet kuusi vuotta, mutta kihloissa olemme olleet siitä ajasta yli kaksi. En sitä maininnutkaan aiemmassa viestissäni. :)
En tarkoittanut, että toisesta uusien asioiden oppiminen vähentäisi rakkautta toiseen. Ei siinä tapauksessa, jos asiat on harmittomia; oli ne sitten ihania tai ei niin ihania. Joskus paljastuvat asiat vaan ei ole niin vähäpätöisiä. (Ja lähinnä tarkoitin verrata sitä, että vieläkin minulle paljastuu toisesta uusia asioita, joten miten paljon parin kuukauden yhdessäolon jälkeen on asioita, joita toisesta ei tiedä?)
Kuitenkaan parin kuukauden seurustelun jälkeen toista ei voi tuntea niin hyvin, että voisi sen perusteella päättää, haluaako loppuelämänsä hänen kanssaan viettää. Minulle kihlautuminen kuitenkin on sellainen asia, jonka aion tehdä vain kerran.
Näin se minun kohdallani on. Ja tosiaan, niin kuin sanoit, jokaisella on valta tehdä omalla kohdallaan miten haluaa. Ei kait rakkaudelle ikinä voi takeita saada.
parin kuukauden jälkeenkin. Olemme olleet poikaystäväni kanssa yhdessä 3,5 vuotta. Ja muistan tasan tarkkaan kuinka tunsin jo ensimmäisenä seurustelu-kuukautena. Olin varma siitä,että olimme oikeat toisillemme.
niitä uusia piirteitä kaikille kuukausien/vuosien myötä, ihminenhän kasvaa/kehittyy
, mihin suuntaan se onkin sit toinen juttu. me on oltu yhdessä kohta 10v ja meille ei oo ollu sormukset tärkeitä (kumpikin avioero lapsia) ja eikä varmaan mennäkkään naimisiin. tunteet on pysyneet ilman sormustakin. ärsyttää vaan joskus esim. työelämässä kun heti jos ei oo sormusta niin heti oletetaan että ei oo miestäkään! vanhan aikasta ajattelua. tosin mua kyllä "kosittiin" lupaamalla vanheta yhdessä, se riittää..
Haluaisin kertoa myös omat perustelut! Meidän kahden kohdalla kaikki lähtee siitä mitä toivomme elämältä. Meille se on tämä hyvin perinteinen omakotitalo, koiria ja lapsia, työtä yms. Sitten näihin vaikuttaa oma arvomaailma... Itse en ottaisi yli 100 000 e lainaa ilman avioliittoa (tähän vaikuttaa laki ja perimis syyt,lainaa ei saa taas ilman työtä,) koira meillä jo on ja toista toivomme kunhan olisi tarpeeksi tilaa eli omakotitalo. Molemmat olemme ehdottomasti sitä mieltä että haluamme tehdä kaikkemme turvataksamme lapsiemme elämän ja avioliitto on hyvin tärkeä ennen lapsia. Niin eli kaikki mitä haluamme liittyy tavalla tai toisella avioliittoon ja sitä ennen ihmiset ovat kihloissa. Olen menossa naimisiin kesällä joten tämä kihlaus on tällainen iloinen välietappi :)Tottakai kaikki nämä haaveet kumpuavat rakkaudesta toista ihmistä kohtaan...
Samoilla mielin täälläkin...
Jotenkin tuntuu hullulta ajatella noin järjellä ja tunteettomasti, mutta silti sitä haluaa jotenkin "suojella" itseään ja niitä jälkeläisiään.
Samoin kuin ylläolevassa keskusteluhaarassa, minullekin kihlaus on lupaus avioliitosta. Myös jonkinlainen harkinta-aikakin, vaikka sellaisena en haluaisi sitä ajatella. Seurustelu on sellaista tunnustelua ja oppimista, kihlaus on varma päätös yhteisestä tulevaisuudesta. Ja avioliitto on sitten ihan "varma nakki". ;)
"Pikakihlat" ovat ihan ok, jos se siltä tuntuu. Nämähän ovat tunne-asioita, eikai sitä voi toista mennä kieltämään. Itse muutin yhteen 3,5 kk seurustelun jälkeen, seurustelin yhteensä puoli vuotta ennen kihloja, nyt vuosi kihloissa. Salamatoimintaa, mutta hyvin menee, ja tosin tiedettiin toisemme jo pidemmältä ajalta. Naimisiin ei ole mikään kiire, varmaan tuossa 4-5 vuoden päästä.
Tärkeintä varmaan on, että molemmat ovat samoilla linjoilla ja molemmista tuntuu hyvältä. :)
koska se tuntui oikealta ajalta, ja syy siihen miksi, koska se kuvastais meitä
käytännössä. Naiselle saattaa olla tunnesysitä kivempi olla kihloissa kuin "vaan" seukata. Suurin osa kihlautumisista varmasti päätyvät eroon ennenkuin avioliittoon asti päästää. On kivaa näytellä sormusta.
Ortodokseilla ei tallaista hömpötyst ole, mennään naimisiin ja samassa yhteydessä suoritetaan kihkaus.
Ei ole mitään järkevää syytä mennä kihloihin. Älä mene vain sen takia että tyttöystävä kinuaa.
"Perusseurustelussa" (avoliitossa) emme vielä olleet päättäneet ja sopineet naimisiin menosta. Muuten ihan samanlaista oli silloin kun nyt. Tai hääjärjestelyt tietysti on menoillaan.
Se merkitsi sitä, että vihdoin mennään naimisiin (6 kk kihlauksesta) ja ei tarvitse enää miettiä haluaako mies mennä naimisiin vai ei. "Harkinta-aika" loppui ja teimme päätöksen mennä naimisiin.
En halunnut kihloihin vaan naimisiin. Tai sillä tavalla halusin tietysti kihloihin, että kun ekaks pitää mennä kihloihin että voi mennä naimisiin. Mies kosi.
Harva vielä edes tietää, että ollaan menossa naimisiin ja siis kihloissa. Joten eipä muutkaan ole huomanneet eroa.
Yks tuttu meni kun tyttöystävä halus ja lisäks tää tuttu mies halus tehdä ex-avovaimon mustasukkaiseksi. Naimisiin sentään mies ei olisi mennyt (ja kihlauskin purkautui 5 kuukauden päästä). Eli joillekin kihlaus ei merkitse oikein mitään ja sen voi purkaa yhtä helposti kun kihloihin menikin.
Me olemme olleet kohta vuoden kihloissa.Minulle/meille kihlaus on lupaus avioliitosta ja sitoutumisesta elää toisen kanssa loppuelämänsä.
Se merkitsi ja merkitsee sitä että menemme naimisiin. Ja halusin kihloihin siksi, että halusin naimisiin. Ja erosi perusseurustelusta sillä tavalla, että olimme sopineet menevämme naimisiin.
Niinpä.
tarkoittaa yhteensitoutumista sen syventämistä ei niinkään lupausta avioliitolle