sanoista ja teksteistä se on turhaa ja tuo epäsopua ihmisten välille.
Miksi ette kiistele ennemmin hyvästä ja pahasta.Siitä tässä on kysymys pohjimmiltaan jokaisessa uskonnossa.
Jo Isa (Jeesus) aleihi wa sallam varoitti ihmisiä kiistelemästä joutavista.Sellainen vie synnin tielle.
Miksi ette kiistele ennemmin hyvästä ja pahasta.Siitä tässä on kysymys pohjimmiltaan jokaisessa uskonnossa.
Jo Isa (Jeesus) aleihi wa sallam varoitti ihmisiä kiistelemästä joutavista.Sellainen vie synnin tielle.
Vastaukset 35
Vanhimmat
väärällä nimellä kun muslimit tuntuvat suuttuvan jos nimitellään Muhametiksi tms.
Islamissa ei ole kysymys hyvästä ja pahasta, vaan vallasta sekä oikeasta ja väärästä uskosta. Mikäli islamissa olisi kysymys hyvästä, ihmisoikeudet ja ihmisarvo olisivat olleet Muhammedin ajoista asti kunnossa islamilaisissa maissa. Vain Koraani hyväksyy tappamisen ja väkivallan epäuskoisia ja naisia kohtaan. Se siitä hyvyydestä. Mieluummin rehellinen ateisti kuin epärehellinen muslimi!
Muslimi tulkitsee Koraania ja tekee pahoja tekoja.Ei islamin usko paha ole.
Ei ollut paha kristinuskokaan ja silti ristiretkeläiset tappoivat ihmisiä ja pakottivat valitsemaan kuoleman ja kristinuskon välillä.
Ei pidä aina syytellä toisia katsomatta omaan historiaan.
Eli siinä kaikki uskovat ovat tehneet väärin uskontoaan kohtaan.
"Vain Koraani hyväksyy tappamisen ja väkivallan epäuskoisia ja naisia kohtaan."
Entäs Raamattu??
"Voi häntä! Minä suistan hänet sairasvuoteeseen ja kaikki hänen rakastajansa ankaraan ahdinkoon, elleivät he luovu hänen tavoistaan. Hänen lapsensa minä surmaan rutolla. Kaikki seurakunnat tulevat tietämään, kuka minä olen"(Johanneksen ilmestys 2:22-23)
"Mutta oikeamieliset miehet tuomitsevat heidät niin kuin avionrikkojat ja murhaajat tuomitaan -- hehän ovat tehneet aviorikoksen ja tahranneet kätensä vereen. Näin sanoo Herra Jumala: Nostettakoon kansa heitä vastaan, jätettäköön heidät ryöstäjien armoille, pelotukseksi muille. Kansa kivittää heidät ja lyö heidät miekalla kuoliaaksi, heidän poikansa ja tyttärensä surmataan ja heidän talonsa poltetaan poroksi. Näin minä juurin siveettömyyden koko maasta, ja kaikki naiset ottavat opikseen eivätkä tee niitä iljettävyyksiä, joita te teitte. " (Hesekielin kirja 23: 45-48)
"Sotajoukko hyökkäsi Midianin maahan noudattaen käskyä, jonka Herra oli Moosekselle antanut, ja tappoi kaikki miehet....Tappakaa siis lapsista kaikki pojat ja tappakaa myös jokainen nainen, joka on maannut miehen kanssa. Mutta tytöt, jotka eivät ole maanneet miehen kanssa, saatte ottaa itsellenne. " (Neljäs Mooseksen kirja 31:7,17-18)
"Mutta lähellä asuvien kansojen kaupungeista, jotka Herra, teidän Jumalanne, antaa teidän omaksenne, ette saa jättää jäljelle mitään, ette ainoatakaan elävää olentoa." (Viides Mooseksen kirja 20:16)
Ja sinä Babylon, tuhoon tuomittu nainen!
Hyvin tekee se, joka sinulle kostaa
sen minkä meille teit.
Hyvin tekee se, joka tarttuu lapsiisi ja lyö ne murskaksi kallioon!(Psalmi 137:8-9)
"Näin on Herra Sebaot puhunut: 'Olen päättänyt rangaista amalekilaisia, koska he asettuivat israelilaisten tielle, kun nämä tulivat Egyptistä.Mene siis nyt ja kukista amalekilaiset. Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit.'" Saul kutsui kokoon sotaväen ja tarkasti sen Telaimissa. Väkeä oli kaksisataatuhatta jalkamiestä sekä lisäksi kymmenentuhatta miestä Juudasta. " (Ensimmäinen Samuelin kirja 15:2-4)
Raamatussa se ei rajaudu pelkästään epäuskoisiin tai naisiin vaan myös viattomiin lapsiin!!!
Kristinusko on selvä uskonto, eikä siinä ole tuollaisia tappokäskyjä. Etkö tajua, ettei historia ole uskontoa? Kaikki historiankirjoitus ei ole tarkoitettu toistettavaksi. Kyllä sinä tämän tiedät, ellet ole aivan idiootti. Kirjoittelet tahallasi asiat väärin.
Tämän ajan ihmiset eivät voi mitään menneen ajan ihmisten teoille. Ne on vaan tehty, mutta niitä pahoja tekoja ei tarvitse toistaa. Nykyajan ihmiset voi tehdä parempia päätöksiä, jos eivät usko valheita.
Islam näyttää olevan paha, koska se lupaa paratiisin itsemurhapommittajille. Opettaako islam, että Allah haluaa tehdä muslimeista murhaajia? Murhaajat luulevat olevansa Allahin palveluksessa.
Tässä olisi muslimeilla työkenttää omien uskonveljiensä keskuudessa. Eivätkö rauhalliset muslimit uskalla puhua terroristien kanssa?
Et voi rauhassa puhua, ettei islam ole paha, jos et uskalla puhua toisille muslimeille oikeasta islamista.
ilmeisesti Raamattuasi. Ei ihme kun kristityt eivät tunne Raamattuaan eikä tiedä omasta uskonnostaan mitään.
Raamattu ei ole mikään historian kirja, se on kirja jota te kristityt seuraatte ja uskotte että se on Jumalan sanaa.
Olet vapaa tarkistamaan nuo jakeet Raamatustasi, jos edes omistat sellaista.
"selvä uskonto" haha
"Islam näyttää olevan paha, koska se lupaa paratiisin itsemurhapommittajille."
Mistä Koraanin jakeesta teit tuon johtopäätöksen?
Näytä todisteesi tai sulje suusi.
"Opettaako islam, että Allah haluaa tehdä muslimeista murhaajia?"
"Tämän johdosta annoimme Israelin lapsille säädöksen, että kuka ikinä ottaa hengiltä ihmisen muutoin kuin verikostoksi tai pahuuden ehkäisemiseksi maassa, hän on kuin olisi tappanut kaikki ihmiset; ja ken ikinä pelastaa yhden hengen, hän on kuin olisi pelastanut kaikkien ihmisten hengen.Meidän lähettiläämme tulivat aikoinaan heidän luokseen selvin todistuksin (Jumalan yliherruudesta), mutta katso, senkin jälkeen monet ihmisistä tulivat irstaiksi maan päällä."(Koraani 5:32)
----
Fatwa Concerning suicide bombings
http://www.fatwa-online.com/fataawa/worship/jihaad/jih004/0010915_1.htm
"So whoever commits suicide then he will be considered eternally to Hell-Fire, remaining there forever, as occurs in the hadeeth of the Prophet, (sal-Allaahu `alayhe wa sallam). (i.e., his, (sal-Allaahu `alayhe wa sallam), saying:
((and whoever kills himself with an iron weapon, then the iron weapon will remain in his hand, and he will continuously stab himself in his belly with it in the Fire of Hell eternally, forever and ever)). Reported by al-Bukhaaree, no. 5778 and Muslim, no. 109, in the Book of Eemaan.)"
Tämä on kunnioitetun uskonoppineen fatwa!
...ja minun mielestäni raamattu on suurimmaksi osaksi satuja, tarinoita, vääristeltyä historiaa ja höpöjuttuja.
Voiko muslimi sanoa koraanista samoin?
>>"selvä uskonto" haha
Sinulle on jo sanottu, että kristinusko on Jeesukseen uskomista. Hän kertoi mitä Jumala tahtoo.
Sinä olet lainannut aivan muita asioita ja ymmärtänyt väärin. Niin yksinkertaista se on.
10 käskyllä voi pyyhkiä ahtereita?
En ole sanonut tuollaista.
"Sinä olet lainannut aivan muita asioita ja ymmärtänyt väärin. Niin yksinkertaista se on."
Nyt tiedät miltä se tuntuu. Aivan samalla tavalla sinä ja muut tällä palstalla olevat anti-islamistit olette lainanneet aivan muita asioita ja ymmärtäneet väärin.Mutta kun Muslimit sanovat "ymmärsit väärin", ette halua kuunnella.
Se toimii molemmin puolin.Niin yksinkertaista se on.
Sinä kielsit Raamatun rikoksiinkehottamiset. Sanoit niiden olevan palkkää historiankirjoitusta. Siispä jos olet sitä mieltä, että Raamaton homojentappokäsky ei koske kristittyjä, niin samalla olisit sitä mieltä, että 10 käskyäkään ei kuulu kristitylle.
Kerro nyt, käskeekö Raamattu kristittyä tappamaan homot? Jos ei käske, niin samalla perusteella, kun kiellät tuon homontappokäskyn, kiellät myös 10 käskyä!
"...ja minun mielestäni raamattu on suurimmaksi osaksi satuja, tarinoita, vääristeltyä historiaa ja höpöjuttuja. "
Minkälainen kristitty sitten olet? Miksi olet tuollaisessa keksityssä uskonnossa?
"Voiko muslimi sanoa koraanista samoin?"
Ei tietenkään. Me tiedämme että teidän raamattunne on vääristelty, sen takia Koraani tuli korjaamaan nuo raamatun virheet.
Muslimit jotka sanovat tuollaista Koraanista tulevat automaattisesti epäuskovaisiksi.
tapella tällä palstalla. Mene kristinuskopalstoille esittämään asiasi. Minulla on oma käsitykseni kristinuskosta, mutta kristinusko löytyy myös kirjoissa selitettynä. Kyllä se tunnetaan oikeilla palstoilla.
Sanoin: "Muslimit jotka sanovat tuollaista Koraanista tulevat automaattisesti epäuskovaisiksi."
Tarkoitin samaa mitä sanoit Raamatusta eli jos Muslimi sanoo että Koraani on "suurimmaksi osaksi satuja, tarinoita, vääristeltyä historiaa ja höpöjuttuja" hän on automaattisesti epäuskovainen.
Minä en keksi mitään uutta islaminuskoa. Ne ovat muslimeita, jotka ovat keksineet niitä, ja minä olen lainannut heiltä. Minä luotan siihen, että ihmiset jotka ovat syntyneet muslimeiksi ja tuntevat islamin tarkkaan, tietävät mitä puhuvat.
Jos kaikki olisi vain minun puheitani, en itsekään uskoisi sellaista.
Nyt näyttää olevan sellaista, että suomalaiset muslimit selittävät Koraania aivan omalla tavallaan. He muodostavat oman käsityksensä islamista.
Se voi olla hyväkin asia, mutta suomalaisia on vähän. He eivät ole luultavasti vaarallisia.
Vaarallisia ovat radikaali-islamistien suuret joukot perinteisissä islamin maissa.
kun jäit kiinni paskan puhumisesta, ja olet älyllisesti epärehellinen ihminen. Kyykytin sinut, ja tiedät sen itsekin. Siinä syy primitiivireaktioosi!
Neuvoin sinua kysymään oikealta palstalta. Oliko tarkoituksesi vain kyykyttää minua? Luulin sinun haluavan selvityksen asiaan.
Minä osoitin kysymykseni sinulle suoraan! Muuten, olet hyvin epärehellinen. Kerroit ettet enää viitsi kanssani, mutta kuitenkin vastasit:)
kun ei ole mitään sanottavaa.
Olet sitä mieltä, että tappokäskyt eivät kuulu kristinuskoon, mutta niillä argumenteilla joilla perustelisit asian, osoittaisit myös, ettei kristittyä koske myöskään 10 käskyä.
Olet niin epärehellinen!
Islamissahan on uskonnonvapaus.
Raamattu on oman aikansa kirja, ihmisten kirjoittama. Vanha Testamentti kuvaa Israelin kansaa historiaa ja sisältää paljonkin väkivaltaisia kohtia. Se ei ole mitään Jumalan sanaa. Ei paljon arvoa nykyaiakana.
Uusi Testamentti kuvaa varhaiskristittyjen tulkintoja Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Jeesuksen ylin ja tärkein eettinen ohje olivat rakkauden kaksoiskäsky ja tappamisen suhteen Älä tapa! Se siitä.
Johanneksen Ilmestys on myös aika arvoton kirja. Se syntyi vainojen aikana luomaan toivoa ja kärsivällisyyttä. Uusi Testamenttikaan ei ole mitään Jumalan sanaa, vaan ihmisten kirjoituksia. Raamattua ei pidä uskoa sokeasti, vaan kriittisesti miettiä sen sisältöä ja merkitystä terveellä järjellä ja tiedolla.
Minäkin tiedän jotain. Tiedän, että muslimit ovat väärentäneet Muhammedin alkuperäisen sanoman, mutta tätä ei voida myöntää, koska samalla tunnustettaisiin sormeiltaneen Jumalan ilmoitusta. Epärehellisyyttä näyttää olevan siellä täällä.
Parhaiten Muhammedin sanoman väärentäminen näkyy sen väkivaltaisten ja ihmisoikeuksia loukkavien kohtien kieltämisenä ja pois selittämisenä. Porukat ei tahdo enää totella Muhammedia. Niin se vain on. Tämä on hyvä asia ja vauhditan kehitystä Marian tunnustuksella.
Tehtävä: Etsi, löydä ja paljasta!
Jeesus pienenä poikana tappoi leikkitoverinsa!
pidetty luotettavina. Siksi Tuomaan evankeliumia ei Raamatusta löydy. Kuten ei myöskään muslimien keskiajalla tehtailemaa Barnabaan evankeliumiakaan.
"Jeesus pienenä poikana tappoi leikkitoverinsa!"
Tässä samanhenkinen hauska satu siitä, kuinka Jeesus muutti leikkitoverinsa sioiksi ja apinoiksi.
s.152
IV:6]
Lapsena Jeesus, Marian poika, tapasi leikkiä toisten lasten kanssa. Hän tapasi kysyä: "Tahdotko, että kerron, mitä äitisi on pannut piiloon?" Jos toinen vastasi myöntävästi, Jeesus kertoi, mitä tämän äiti oli pannut piiloon. Lapsi meni sitten äitinsä luo ja sanoi: "Anna minun syödä se, mitä olet pannut minua varten piiloon". Kun äiti kysyi, mitä hän muka oli pannut piiloon, lapsi osasi vastata, ja kun äiti kysyi, mistä hän oli sen saanut tietää, lapsi vastasi: "Jeesukselta, Marian pojalta."
Ihmiset sanoivat: "Jos annatte lasten leikkiä Marian pojan kanssa, hän turmelee heidät." Niinpä he kokosivat lapset erääseen taloon ja lukitsivat ovet. Kun Jeesus meni etsimään heitä, hän ei löytänyt ketään, mutta kuuli heidän äänensä eräästä talosta. kun hän kysyi äänistä, ihmiset vastasivat: "Siellä on sikoja ja apinoita." Jeesus sanoi: "Jumalani, olkoon niin."
Lapset muuttuivat sioiksi ja apinoiksi.
(Ibn Kathir, Qisas II:400)
[Jaakko Hämeen-Anttila: Jeesus Allahin profeetta, ISBN 951-9217-25-8]
Jeesuksesta on keksitty keskiajan hämärinä iltoina vaikka minkälaisia legendoja kuten pyhimyksitäkin. Juu, ne lensi kuun ympärikin kauan ennen amerikkalaisia. Ei kannata uskoa kaikkia satuja todeksi. Mikäli tänään pitäisi koota Raamattu, siitä tulisi aivan toisenlainen kirja kuin 300-luvulla.
Tuomaan lapsievankeliumia kuitenkaan pidetä keskiaikaisena tuotoksena. Ja satujahan ne ovat kaikki evankeliumit!
Kaikki kristityt kunnioittavat Raamattua ja erityisesti Uutta testamenttia, mutta mielipiteet kirjoitusten luonteesta ja auktoriteetista vaihtelevat. Erityisesti suhtautuminen Raamatun ilmoituksellisuuteen eli siihen, missä määrin Jumala on ollut osallinen kirjoitusten synnyssä, vaihtelee. Yleisesti Raamattua pidetään sitä erehtymättömämpänä ja suurempana uskon auktoriteettina, mitä suuremmaksi Jumalan rooli sen kirjoittamisessa ja kokoamisessa ajatellaan.
Raamattua tulkitaan eri tavalla vaihdellen kirjaimellisesta vertauskuvalliseen ja runolliseen. Erityisesti näkemykset Raamatun historiallisesta ja faktuaalisesta virheettömyydestä vaihtelevat usein sen mukaan, miten tulkitseva taho suhtautuu yleensäkin luonnontieteeseen tutkimukseen ja sen rajoihin. Seuraavassa on esitetty lyhyt yhteenveto yleisimmistä tulkinnoista eri suuntauksissa.
Protestantit seuraavat Lutherin muotoilemaa sola scriptura ("yksin kirjoituksista") -oppia, ja uskovat, että uskon, uskonnonharjoittamisen ja raamatuntulkinnan ylin ohje on yksin Raamattu. Perimätieto kuljettaa ainoastaan asioita, jotka ovat peräisin Raamatusta, joten se ei ole itsessään auktoriteetin lähde. Koska oppi perustuu ainoastaan Raamattuun, se on aina avoin ja altis uudelleentulkitsemiselle. Tästä on seurannut joskus jopa perustavanlaatuisimpien oppien uudelleenarviointia, johtaen jopa Raamatun auktoriteetin, opillisen erehtymättömyyden sekä historiallisen ja faktuaalisen virheettömyyden itsensä kyseenalaistamiseen. Tulkinnat vaihtelevat kuitenkin suuntauksesta riippuen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raamattu
Luterilaisuuden pyhä kirja on muiden kristittyjen tavoin Raamattu. Sitä tulkitaan nykyisin yleensä pelastushistoriallisesti. Raamatun tulkinnassa korostetaan Uuden Testamentin ja ilosanoman (evankeliumin) merkitystä, jonka katsotaan yleensä ohittavan Vanhan Testamentin lakeja muistuttavat opetukset. Evankeliumia Raamatussa on se mikä ajaa Kristuksen asiaa (eli armoa, ns. Christum agere -periaate). Luther harjoitti myös merkittävää raamattukritiikkiä. Hän arvosteli Uuden testamentin kirjoja, joissa armo oli hänen mukaansa vain hämärästi näkyvissä. Tällainen oli mm. Jaakobin kirje. Lutherin myötä myös siirryttiin käyttämään Vanhan testamentin kirjoina ns. heprealaista kaanonia, josta puuttuivat ns. apokryfiset kirjat. Kristinuskossa yleensä oli siihen saakka käytetty pyhänä kirjana Septuagintan mukaista Vanhaa testamenttia. Heprealainen kaanon, josta osa Septuagintaan kuuluvista kirjoista oli poistettu, oli syntynyt juutalaisuuden parissa vasta kristinuskon syntymisen ja vakiintumisen jälkeen. Reformaation myötä protestanttisten painettujen Raamattujen Vanha testamentti on yleensä ollut heprealaisen kaanonin mukainen. Luther piti apokryfikirjoja hyvinä ja hyödyllisinä lukea, vaikkakaan ei aivan muun Raamatun veroisina. Käsitys yleisestä pappeudesta on kuitenkin johtanut myös vahvaan henkilökohtaisen kotihurskauden arvostamiseen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luterilaisuus#Opetus
MARIAN EVANKELIUMI
Tämä on kertomus Jeesus Nasaretilaisen elämästä kristillisen perimätiedon perusteella.
Jeesus syntyi Marian ja Joosefin perheeseen vaatimattomissa oloissa. Hänellä oli muitakin sisaruksia. Perheen kotikaupunki oli Nasaret. Jumala pyysi Mariaa nimeämään lapsen Jeesukseksi. Jeesus eli tavallista juutalaisen lapsen elämää. Vartuttuaan Jeesus opetteli puusepän ammatin.
Jeesus oli kiinnostunut uskonnollisista asioista. Jeesus koki saaneensa Jumalalta tehtävän kertoa sanomaa Jumalan armosta. Jeesus odotti monien muiden tavoin Jumalan valtakunnan tulemista.
Jeesus kiersi ympäri seutua, opetti ja julisti. Hän sai mukaansa muutamia seuraajia. Jeesuksen kerrottiin parantaneen sairaita. Jeesuksen sanat ja opetukset tekivät vaikutuksen kuulijoihin. Jeesus puhui niin kuin se, jolla valta on.
Jeesus puhui paljon Jumalan armosta eli rakkaudesta. Siihen kuului syntien anteeksiantaminen, kehotus noudattaa rakkautta elämässä ja ikuisen elämän lahja jokaiselle, joka uskoo Jumalaan. Jeesus kehotti rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä. Jeesus kielsi tappamasta ketään.
Jeesus kastoi lapsia ja aikuisia syntien anteeksiantamisen merkiksi. Hän myös vietti ehtoollista kannattajiensa kanssa ja pyysi tekemään sen hänen elämänsä muistoksi. Jeesus kehotti seuraajiaan levittämään sanomaa Jumalan armosta kaikkialle maailmaan.
Jeesus kuoli hämärissä olosuhteissa. Kukaan ei tiedä, mitä tarkalleen oikein tapahtui.
Jeesuksen kuoleman jälkeen kannattajat olivat epäuskon vallassa. Opettaja oli poissa. Jeesus ilmestyi kuolleista heränneenä heille ja kertoi voittaneensa kuoleman. Hän sanoi lähtevänsä pian takaisin taivaaseen.
Jeesuksen kannattajat olivat nyt innoissaan. Jeesus oli voittanut kuoleman. Kannattajat odottivat yhä Jumalan valtakunnan tulemista. He etsivät Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen selitystä kaikelle tapahtuneelle ja vastauksia kysymyksiinsä Vanhasta Testamentista.
Jeesuksen seuraajat lisäsivät uusia tarinoita ja sanoja Jeesuksen opetuksiin. Näin kehittyivät tarinat Jeesuksesta syntien sovittajana ja ristiinnaulittuna. Varhaiset kannattajat halusivat tarinoillaan vahvistaa omia näkemyksiään ja lujittaa uskoa. Pian kävi selväksi, ettei kaikki sujunut toiveiden mukaan. Jumalan valtakuntaa eikä maailmanloppua kuulunut. Niinpä Jeesuksen kannattajat muuttivat vastauksia uusien kokemusten perusteella. Vähitellen erilaiset tulkinnat Jeesuksesta ja hänen sanomasta lähtivät leviämään seuraajien keskuudessa.
Siinä ei ole mitään huippukohtaa.
Totta puhut Esko. Marian evankeliumilla ei ole menestymisen mahdollisuusksia. Syytä ei tarvtse ede kertoa. Jossain netissä pitäisi olla sivu Jeesuksen aidoista sanoista tutkimuksen mukaan.