Olen tapaillut erästä miestä syksystä lähtien. Jo alussa tuntui, että juttu on vakavin, mitä itsellä on koskaan ollut, mutta sitten iski ahdistus koko voimalla ja olimme muutaman kuukauden näkemättä ja juuri pitämättä yhteyttä. Nyt taas olemme tapailleet tiiviisti kuukauden (omasta aloitteestani) ja tunteet ovat syventyneet entisestään. unohtaminen tuossa välissä ei siis onnistunut, vaan hän pyöri päässäni joka päivä.
Tämän ajan pitäisi olla mitä ihaninta aikaa, mutta tunteet heittelevät todella voimakkaasti. Olen välillä luovuttamassa ja saamassa paniikkikohtausta (ja olen saanutkin) seurustelun syvenemisestä ja toisaalta kuvitellut jo millaista elämä olisi hänen ja lasten kanssa. En voi antaa itselleni lupaa hullaantua, koska epäilen, ettei oma itselleni tärkeä lähipiirini ymmärrä valintaani ja muutenkin elämämme ovat todella erilaiset (esim mies syvästi uskossa ja haluaa odottaa sänkyyn menoa naimisiin saakka, rukoilee, käy ahkerasti kirkossa jne) Mutta silti hänen kanssaan tunnen olevani enemmän elossa, kuin kenenkään muun tapaamani henkilön.
Onko muita edes yhtään samantyylisessä tilanteessa? Kumman pitäisi tässä tapauksessa antaa voittaa järjen vai tunteen. Pelkään epäonnistumista, joten epäilen, etten siksi uskalla heittäytyä ja kokea rakkautta, niin kuin se olisi otettavissa.
Tämän ajan pitäisi olla mitä ihaninta aikaa, mutta tunteet heittelevät todella voimakkaasti. Olen välillä luovuttamassa ja saamassa paniikkikohtausta (ja olen saanutkin) seurustelun syvenemisestä ja toisaalta kuvitellut jo millaista elämä olisi hänen ja lasten kanssa. En voi antaa itselleni lupaa hullaantua, koska epäilen, ettei oma itselleni tärkeä lähipiirini ymmärrä valintaani ja muutenkin elämämme ovat todella erilaiset (esim mies syvästi uskossa ja haluaa odottaa sänkyyn menoa naimisiin saakka, rukoilee, käy ahkerasti kirkossa jne) Mutta silti hänen kanssaan tunnen olevani enemmän elossa, kuin kenenkään muun tapaamani henkilön.
Onko muita edes yhtään samantyylisessä tilanteessa? Kumman pitäisi tässä tapauksessa antaa voittaa järjen vai tunteen. Pelkään epäonnistumista, joten epäilen, etten siksi uskalla heittäytyä ja kokea rakkautta, niin kuin se olisi otettavissa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tiedä sitten olenko ollenkaan oikea henkilö vastaamaan, mutta kun vähänkään samantyylisiä juttuja kysyit, niin tässä tulee. (Tosin hyvin pintapuolisesti, en halua kenenkään tunnistavan, eikä siihen ole tarvettakaan.)
Tässä tapauksessa juttu oli toisinpäin. Naiselle usko tärkeä asia ja minä taas ns. "tavallinen ihminen".
Eli, en ole kodista jossa usko olisi ollut elämän tärkeimpiin asioihin kuuluvia asioita, joskin se on ollut (tähän mennessä) asia johon olisi voinut vaikka tutustuakkin, jotta tietäisi miten se voi olla joillekkin niin tärkeää.
Itse ihastuin/rakastuin (ja voisi sanoa, että täysillä). Ikävä kyllä. On tehnyt kipeetä, mutta tunteiden tappaminen alkaa pikkuhiljaa luonnistua.
Noin kuukauden ero ja kun taas tavattiin, niin kuulin, että juttu ei hänen mielestään toimi, olemme liian erilaisia. Piste.
Oli hän vihjannut jo aiemminkin kyseisestä asiasta, mutta enhän minä typerys saanut asiaa otettua puheeksi. Jos keskusteluja aiheesta olisi käyty, niin homma voisi olla toisin, tai suurella todennäköisyydellä sitten ei.
Itse toivon hänen löytävän hyvän elinkumppanin, jolle uskontoon liittyvät arvot ovat tärkeitä. (Tuntuisi todella karmealta, jos hän ottaisi kumppanikseen jonkun ns. "tavallisen" tyypin, jolle uskonasiat ovat täysin turhia.) Tämä, siksi että päälimmäiseksi syyksi seurustelun lopettamisessa jäi kyseinen asia.
Ja ajatuksissa se ihminen on päivittäin. Annan liian helposti tunneihmisenä tunteille täyden vallan. Järki ei aina pysy perässä.
Mutta puhu asiasta hänen kanssaan. Älä anna ulkopuolisen painostuksen vaikuttaa, jos molemmat rakastatte toisianne. (Varmista myös toisen osapuolen ajatukset, ennen juttuun heittäytymistä.) Kaveripiirissäsi tulee varmasti tapahtumaan jonkinlaisia muutoksia. Varmista myös itseltäsi, oletko valmis muutokseen, jonka uskonto tuo tullessaan. Tämä tulee tuollaisessa tapauksessa väistämättä eteen. Kysy kumppaniltasi, onko hänen ajatuksenaan saada myös sinut uskoon? Tämä voi olla aika oleellinen asia. Riippuu suurelta osin mitä itse tahdot?
(Itse olisin ollut valmis hänen vuokseen vaikka mihin. Olisin antanut entisestä kaiken mahdollisen pois, mutta joku suunnitteli asiat nähtävästi paremmin. Ehkä hyvä näin.)
En nyt tiedä, oliko tämä yhtään sellainen juttu jota hait, mutta kerroin oman tilanteeni. Eihän teidän tilanteenne ole samanlainen.